Persianlahden sota

Persianlahden sota

Apache-helikopteri hyökkäämässä

Yhdysvaltalaisia sotilaita tulituslinjassa

Johdanto
Persianlahden sota oli melko pienelle alueelle keskittynyt selkkaus, johon kuitenkin useat maat osallistuivat joko suoraan tai välillisesti. Sotaa käytiin ainoastaan Irakin, Kuwaitin ja Saudi-Arabian alueilla, ellei Irakin Israeliin ampumia ohjuksia lasketa mukaan.

Näkemykseni Saddam Husseinista

Pienen alueen lisäksi Persianlahden sota oli ensimmäinen hyvin moderni sota: valtavaa tuhoa saatiin aikaan huipputeknisillä pommeilla ja ohjuksilla. Nykyaikaiselle sodalle tyypillistä oli myös tiedotusvälineiden hyödyntäminen propagandatarkoituksissa. Miljoonat ihmiset ympäri maapalloa saattoivat seurata tapahtumia päivittäin radiosta ja televisiosta ja tuoreimmat tiedot kerrottiin ylimääräisissä uutislähetyksissä. Kaikesta nykyaikaisuudestaan huolimatta sodan perimmäinen luonne pysyi muuttumattomana: ihmiset kuolivat ja kärsivät, sotiminen maksoi valtavasti ja sen saivat suurimmaksi osaksi aikaan valtapoliittiset syyt.

Pyrin tässä tutkimaan sotaa kokonaisuutena, sen syitä ja seurauksia ja sotatapahtumia. Lähteissä korostuu länsimainen ajattelutapa, sillä valitettavasti irakilaisten näkökantaa sotaan en ole saanut mistään suomenkielisenä. Internetistä löytyy myös valtavasti materiaalia Persianlahden sodasta, mutta englannin kielen taitoni ei riitä tällaisten tietolähteiden laajaan hyväksikäyttöön.

Lähdeaineistoon pohjautuvan materiaalin lisäksi otan esiin omia ajatuksiani Persialahden sodasta. Olin nimittäin sen alkaessa kahdeksanvuotias ja Kuwaitin selkkaus oli ensimmäinen sota, jonka muistan. Tarkoitus on keventää tutkielmaa ja tuoda esiin tavallisesta poikkeava näkökulma sodasta. Kuvituksena on tavanomaisten kuvien lisäksi Persianlahden sodan aikaan kyhäilemiäni piirroksia.

Sodan syitä
Varhaisimmat syyt sodan puhkeamiseen löytyvät historiasta. Irak oli Kuwaitin valtion perustamisesta, vuodesta 1961, lähtien pitänyt sitä itselleen kuuluvana Basran maakunnan rannikkokaistaleena, joskaan Irak ei ollut onnistunut ottamaan Kuwaitia haltuunsa. Maiden rajoista oli ollut jo pitkään epäselvyyksiä, eikä Irak ollut tunnustanut Kuwaitia itsenäiseksi valtioksi.

Irakin ja Iranin välinen sota puhkesi vuonna 1980. Syinä olivat lähinnä öljyvarat ja mahtiaseman saavuttaminen Persianlahdella. Oma osansa oli myös strategisesti tärkeän Tigris- ja Eufrat-jokien yhtymäkohdalla. Irak oli ilmeisesti saanut aseapua Irania vastaan muiden arabimaiden lisäksi sekä länsimailta että Neuvostoliitolta. Irak hyödynsi sodassa kemiallisia aseita ja menestyi aluksi hyvin, mutta joutui sittemmin puolustuskannalle. Sota muuttui pitkälliseksi asemasodaksi, jonka aikana molemmat valtiot kärsivät suuria miestappioita. Kumpikaan valtio ei saavuttanut sodassa mitään ratkaisevaa, mutta arviolta yli miljoona ihmistä sai surmansa.

Sota oli käynyt Irakille valtavan kalliiksi. Ennen sotaa sillä oli ollut valuuttavaroja yli 15 miljardia dollaria, mutta sodan päätyttyä Irak olikin velkaa ulkomaille valtaisat 30 miljardia dollaria. Pieni, mutta rikas Kuwait oli lainannut summasta melkoisen osan, mutta koska sota ei ollut päättynyt voittoisaan valloitukseen, myöskään rikkauksia ei ollut pudonnut Irakin johtaja Saddam Husseinin käsiin. Kaiken huipuksi öljyn hinta oli Irakille aivan liian alhaalla.

Irakin ja Kuwaitin välinen taloudellinen kuilu oli ennen Persianlahden sotaa valtava. Irakin bruttokansantuote oli noin 8 000 mk/asukas/vuosi, kun taas maailman vauraimpiin valtioihin kuuluvalla Kuwaitilla vastaava luku oli peräti 63 000 mk/asukas/vuosi. Varmaa on, ettei moinen ero parantanut valtioiden kireitä välejä, vaan aiheutti pikemminkin kateutta.

Sotatapahtumat
24. heinäkuuta 1990 Irak siirsi yllättäen noin 30 000 sotilasta Kuwaitin rajalle ja vaati korvauksia öljystä, jonka Kuwait sen mukaan oli varastanut maiden väliseltä puolueettomalta vyöhykkeeltä. Lisäksi Irak tahtoi kaksi Kuwaitille kuuluvaa saarta itselleen. Kuwait oli valmis korvaamaan öljyn, mutta ei suostunut luovuttamaan saaria. Neuvottelut jatkuivat ja niiden aikana Irak nosti miesvahvuutensa Kuwaitin rajalla 100 000 sotilaaseen.

2. elokuuta Irak hyökkäsi Kuwaitiin ja kukisti sen muutamassa tunnissa miesylivoimansa turvin. Iltaan mennessä koko maa oli Husseinin hallinnassa ja Kuwaitin emiiri al-Sabah oli paennut Saudi-Arabian puolelle. Yhdessä päivässä Irak sai haltuunsa melkoisen osan Persianlahden öljykentistä.

Muun maailman reaktio oli nopea: YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui välittömästi hätäistuntoon. Kaikki suurvallat, myös Neuvostoliitto, olivat sitä mieltä, että Irakin oli vetäydyttävä heti pois itsenäisestä Kuwaitista. Jo viikon kuluttua YK:n turvallisuusneuvosto oli sorvannut päätöslauselmat, joilla julistettiin Kuwaitin miehitys laittomaksi ja asetettiin Irakia vastaan taloudelliset pakotteet. Myös Suomi oli mukana päätöslauselmissa ja kauppasaartoa valvovan komission puheenjohtajaksi valittiin suomalainen suurlähettiläs Marjatta Rasi.

Irak ei taipunut YK:n edessä, vaan piti tuhansia Kuwaitissa oleskelleita ulkomaalaisia "vierainaan", ts. panttivankeinaan. Pitkien neuvottelujen jälkeen Irak suostui kuitenkin vapauttamaan panttivankinsa jo joulukuun alkupuolella. Ilmeisesti Saddam Hussein uskoi saavansa tällä tavalla paremmat neuvotteluasemat, mutta toiset valtiot eivät tinkineetkään yhtään vaatimuksesta, että Kuwaitin miehitys oli lopetettava.

Liittouman joukot

Afganistan

300 sotilasta

Arabiemiirikuntien liitto

40 000 sotilasta, 80 lentokonetta, 200 tankkia

Australia

Tiedot puuttuvat

Bahrain

400 henkilökunnan jäsentä, 36 ilma-alusta

Bangladesh

6 000 sotilasta

Belgia

1 fregatti, 2 miinanraivaajaa, 2 maihinnousualusta, 6 C-130 lentokonetta

Egypti

40 000 sotilasta (5 000 erikoisjoukkojen laskuvarjomiestä)

Etelä-Korea

5 C-130 kuljetuskonetta, 1 lääkintäyksikkö

Honduras

150 sotilasta

Iso-Britannia

43 000 sotilasta, 6 hävittäjää, 4 fregattia, 3 miinanraivaajaa, 168 tankkia, 300 panssaroitua ajoneuvoa, 70 suihkukonetta

Italia

3 fregattia, 4 miinanraivaajaa, 10 Tornado-ilma-alusta

Kanada

2 hävittäjää, 12 C-130 lentokonetta, 24 CF-18 pommittajaa, 4500 sotilasta, kenttäsairaala

Kuwait

11 000 sotilasta, 2 ohjusvenettä, 1 proomu

Niger

500 sotilasta

Oman

25 500 sotilasta, 63 lentokonetta, 4 Exocet-ohjuksilla aseistettua laivaa

Puola

1 sairaalalaiva

Qatar

1 laivue Mirage F-1E -hävittäjiä

Ranska

18 000 sotilasta, 60 ilmataistelualusta, 120 helikopteria, 40 tankkia, 1 ohjusristeilijä, 3 hävittäjää, 4 fregattia

Romania

180 kemiallisen sodankäynnin asiantuntijaa

Saksa

Hävittäjäpommittajalaivue 43, joka koostui Turkkiin sijoitetusta 18 Alpha-Jetistä ja 212 sotilaasta. 5 miinanraivaajaa, 2 kuljetuslaivaa, 500 merimiestä.

Saudi-Arabia

118 000 sotilasta, 550 tankkia, 180 lentokonetta

Syyria

17 000 sotilasta, 300 T-62 tankkia

Tshekkoslovakia

200 kemiallisen sodankäynnin asiantuntijaa

Uusi-Seelanti

50 lääkintämiestä ja 2 C-130-lentokonetta

Yhdysvallat

540 000 sotilasta, 6 lentotukialusta, sukellusveneitä, 4 000 tankkia, 1 700 helikopteria, 1 800 lentokonetta

Lähde: http://www.desert-storm.com/War/nations.html

Irak oli vakuuttanut naapurilleen Saudi-Arabialle, ettei se aio valloittaa muita alueita kuin Kuwaitin, mutta tähän väitteeseen suhtauduttiin epäilevästi. Todettuaan oman puolustuksensa riittämättömäksi Irakin armeijaa vastaan Saudi-Arabian hallitus pyysi sotilaallista apua Yhdysvalloilta. Tähän suostuttiin ja operaatio Aavikkokilpi alkoi. Sen aikana kuljetettiin Persianlahdelle yli puoli miljoonaa Yhdysvaltojen sotilasta ja armeijan henkilökunnan jäsentä. Myös Iso-Britannia lähetti noin 40 000 sotilastaan suojelemaan Saudi-Arabiaa. Mukaan tulivat myös Ranska, Syyria, Egypti ja muutamat muut valtiot. Yhdistyneiden joukkojen ylipäälliköksi nimitettiin jo Vietnamissa kunnostautunut yhdysvaltalainen kenraali Norman Schwarzkopf.

Ilmakuljetusten ja miehistökeskitysten jatkuessa Punaiselle merelle koottiin laivasto, joka koostui lähinnä Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Australian, Kanadan, Ranskan ja Italian sotalaivoista. Tämä myös lentotukialuksia sisältänyt laivasto sulki Irakin merireitin.

16. tammikuuta 1991 YK:n Irakille asettama takaraja Kuwaitista vetäytymiselle umpeutui. Liittouman joukoilla oli nyt YK:n lupa alkaa käyttää kaikkia keinoja Irakin karkottamiseksi ja näin alkoi operaatio Aavikkomyrsky. Yhdysvallat laukaisi heti aluksi mereltä risteilyohjuksia kohti Irakia. Pian alkoivat myös jatkuvat ilmaiskut, joiden tarkoituksena oli aiheuttaa Irakille mahdollisimman suurta vahinkoa ja tuhota sen ilmapuolustus. Ilmapuolustus lamaantuikin jo ensimmäisenä sotapäivänä. Toinen tärkeä tavoite oli vaurioittaa Irakin lentokenttiä ja ohjustukikohtia.

18. tammikuuta Irak ampui kuusi neuvostoliittolaisvalmisteista Scud-ohjusta Israeliin. Kaksi niistä osui Tel Aviviin ja neljä muuta asumattomille seuduille. Tarkoitus oli ilmeisesti provosoida Israel mukaan sotaan, mikä olisi vähentänyt arabimaiden osallistumishaluja. Israel pysyi silti sodan ulkopuolella, kun Yhdysvallat lupasi toimittaa sille lisää ilmatorjuntakalustoa. Ohjusisku osoitti kuitenkin, etteivät liittouman joukot olleet onnistuneet tuhoamaan läheskään kaikkia Irakin ohjuksenlaukaisualustoja.

Patriot-torjuntaohjus

20. tammikuuta Irak esitteli vangiksi ottamiaan lentäjiä televisiossa. Vankeja oli aivan ilmeisesti pahoinpidelty ja yksi heistä luki julistuksen, jossa tuomittiin sotatoimet Irakia vastaan. Tämän tahallisen Geneven sopimuksen rikkomisen tarkoitus saattoi olla pelottelu, mutta se ei tepsinyt, vaan nostatti vain suuremman vihan Irakia kohtaan.

25. tammikuuta Irak alkoi pumpata öljyä Persianlahteen, mahdollisesti estääkseen maihinnousun. Öljy itsessään ei haittaisi hyökkääjiä juurikaan, mutta sen sytyttäminen palamaan olisi ollut jo tuhoisampaa. Yhtä kaikki öljystä eivät kärsineet sotilaat, vaan tuhannet meressä asuvat eläimet. Seuraavana päivänä Yhdysvaltojen ilmavoimat tuhosivat ilmapommituksin Kuwaitin rannikolla sijaitsevan öljyputken säätölaitteet estääkseen öljynpumppauksen. Myöhemmin öljylautta ajelehti Saudi-Arabian rannikolle ja aiheutti ongelmia siellä sijaitseville makeanvedenlaitoksille, jotka jouduttiin suojaamaan tehokkaammin.

29. tammikuuta Irak yritti tunkeutua yöllä Saudi-Arabian rajan yli. Hyökkäys kuitenkin torjuttiin, vaikka muutamat Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilaat saivat kahakassa surmansa. Seuraavana yönä Irak kävi uudelleen hyökkäykseen ja onnistui valtaamaan al-Khafjin pienen rajakaupungin. Kaupunki vallattiin takaisin, mutta vasta ankarien taitelujen jälkeen. Vielä pidempään olivat tarkka-ampujat aiheuttamassa kiusaa ja antamassa esimakua siitä, millaista kaupunkisota tulisi olemaan Kuwaitin pääkaupungissa. Irakin tunnusteluhyökkäykset jatkuivat, mutta tykistötaistelun jälkeen Husseinin joukot vetäytyivät.

Norman Schwarzkopf

15. helmikuuta Irak ilmoitti suostuvansa vetäytymään Kuwaitista, mutta asetti mahdottomia ehtoja poistumisen vastineeksi. Niiden mukaan Irakin vastaiset sotatoimet ja kauppasaarto olisi heti lopetettava, YK:n Kuwaitia koskevat päätöslauselmat kumottava, Israelin vetäydyttävä miehittämiltään alueilta ja Irakille maksettava suuret sotakorvaukset velkojen mitätöimisen lisäksi. Kuten arvata saattoi, Irakin ehdot torjuttiin suoralta kädeltä ja lentokoneet ja helikopterit jatkoivat Irakin moukaroimista.

24. helmikuuta Yhdysvallat liittolaisineen lopultakin aloitti kauan odotellun maahyökkäyksen. Liittouma eteni Irakin puolustuslinjojen läpi kovinkaan suurta vastarintaa kohtaamatta. Ilmeisesti ennen hyökkäystä ammuttu raskas tykistötuli oli heikentänyt irakilaisten sotilaiden muutenkin suhteellisen huonoa motivaatiota taistella. Yhdysvaltojen mukaan kymmenen ensimmäisen tunnin sisällä noin 500 Irakin sotilasta oli antautunut.

Seuraavana päivänä eteneminen jatkui jälleen nopeasti. Vauhtia kuvaa hyvin se, etteivät irakilaiset ehtineet edes sytyttää öljyllä täytettyjä kaivantoja, joiden tarkoituksena oli tuhota liittouman joukot. Vastarinta oli kovempaa kuin edellisenä päivänä, sillä vastassa oli asevelvollisten sotilaiden lisäksi myös tasavaltalaiskaarti, Husseinille ainakin periaatteessa täysin uskolliset joukot. Niistä ei ollut kuitenkaan vastusta teknisesti ylivoimaisemmalle liittoumalle ja iltaan mennessä yli 20 000 irakilaista oli antautunut.

26. helmikuuta liittouma saavutti lopulta Kuwaitin pääkaupunkiin, josta Irakin joukot pakenivat paniikin vallassa ja ottaen mukaansa kaiken, mitä irti saivat. Irakilaisten pakenevia saattueita vastaan tehtiin ilmaiskuja, jotka muuttivat paon suoranaiseksi verilöylyksi. Yhdysvaltojen merijalkaväki otti haltuunsa USA:n suurlähetystön ja tiedotusvälineet olivat paikalla heti ensimmäisten joukossa. 27. helmikuuta ylipäällikkö Norman Schwarzkopf ilmoitti, että Irakin joukot Kuwaitissa oli täydellisesti saarrettu.

28. helmikuuta Irak suostui lopulta hyväksymään kaikki YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja sotatoimet loppuivat. Kuwait oli vapautettu Irakin vallasta, mutta itse Irak jäi koskemattomaksi. Jotkut pitivät häpeällisenä, ettei operaatiota viety loppuun asti, tuhottu Irakin joukkoja ja syrjäytetty Saddam Husseinia. Joka tapauksessa Irak oli menettänyt sodassa arviolta 100 000 sotilasta ja vielä tätäkin enemmän siviileitä. Liittouma oli selvinnyt valtavan paljon pienemmin menetyksin.

Sodan seurauksia
Itse sota siis päättyi virallisesti 28. helmikuuta 1991, mutta kriisi ei ollut silloin läheskään vielä ohi. Sodan jälkiselvitykset olivat vielä edessä.

Saddam Hussein

Sodan jälkeen Irakissa puhkesi sisällissota, kun Husseinia vastustava oppositio, joka koostui lähinnä kurdeista ja šiioista, nousi kapinaan. He saivat suurimman osan kurdialueista haltuunsa, mutta yllättävän nopeasti uudelleenjärjestäytynyt ja Irakin sunnivähemmistön hallitsema armeija aloitti vastatoimenpiteet. Kapinalliset lyötiin helikopterien ja lentokoneiden turvin ja lukuisia kapinallisten tukemisesta epäiltyjä surmattiin. Tähän tehtävään Irakin armeija sopikin paremmin kuin nykyaikaisilla aseilla varustettuja valtionarmeijoita vastaan taistelemiseen. Toisaalta myöskään länsimaat eivät puuttuneet tilanteeseen, vaan ilmeisesti halusivat Irakin säilyvän ennallaan, jottei Iran saisi kohtuuttoman suurta asemaa Persianlahdella.

Saddam Hussein ja hänen lähipiirinsä pysyivät yhä vallassa Irakissa, mutta Irak joutui sopeutumaan rauhanehtoihin ja päästämään YK:n asetarkkailijoita maahansa. Lisäksi Irakin piti maksaa sotakorvauksia öljytuloillaan, eikä sille asetettuja kauppapakotteita poistettu.

Palavia öljykenttiä Kuwaitissa

Persianlahden sodan ympäristövaikutukset eivät liene olleet aivan pienet. Persianlahteen joutunut öljy oli tuhansille linnuille ja kaloille kohtalokas, eikä niiden pelastamiseen ollut mahdollisuutta keskellä sotaa. Lisäksi palavat öljylähteet toivat ilmakehään lisää hiilidioksidia. Kuwaitissa arvioidaan palaneen pahimmillaan päivässä jopa 20 000 barrelia öljyä.

Saddam Hussein oli yrittänyt liittää rauhanehtoihin palestiinalaisten kysymyksen. Heidän asemansa jäi ratkaisematta vielä sodan jälkeenkin, vaikka uusia neuvotteluja luvattiin hurskaasti. Kun Kuwaitissa vanha valta palasi, maassa asuvat lukuisat palestiinalaiset joutuivat vainojen kohteeksi, koska olivat tukeneet Saddam Husseinia. Länsimaat eivät puuttuneet näihin välienselvittelyihin.

YK:n talouspakotteet jäivät voimaan, sillä Iso-Britannia ilmoitti estävänsä veto-oikeudellaan niiden poistamisen turvallisuusneuvostossa niin kauan kuin Hussein pysyy vallassa. Kyseenalaista tosin on, horjuttivatko pakotteet Irakin johdon asemaa vai vaikuttivatko ne pahemmin tavallisiin ihmisiin. Sodassa kuitenkin suuri osa Irakin infrastruktuuria oli tuhoutunut, eikä Irakilla ilman öljytuloja ollut mahdollisuutta korjata sitä. Myöhemmin talouspakotteita on hieman lievennetty, jotta Irak voisi ostaa öljyllään lääkkeitä ja ruokaa. Tämä ei kuitenkaan koske aseita tai modernia tekniikkaa.

Sota ei ollut mitään halpaa lystiä liittoumallekaan. Luonnollisesti Kuwait oli kärsinyt suurimmat menetykset Irakin miehityksen vuoksi. Tuhot olivat arviolta 50-60 miljardia dollaria ja tähän täytyy lisätä vielä ne kymmenet miljardit, joilla Kuwait avusti liittouman sotatoimia. YK vaati Irakia korvaamaan Kuwaitin vahingot, mutta vaatimuksesta ei ollut juurikaan hyötyä, sillä eihän Irakilla ollut varaa edes omiin tarpeisiinsa.

Sotilaalliset tappiot olivat Irakille raskaat. Se menetti noin 100 000 sotilasta ja vielä lisäksi siviileitä, joiden määrää on vaikea arvioida. Uskomatonta kyllä liittouman menetykset olivat ällistyttävän vähäiset: vain noin 120 kaatunutta ja 90 lentokonetta ja helikopteria. Tappioluvut osoittavat hyvin sen, kuinka suurta tuhoa kehittyneet aseet voivat aiheuttaa ja kuinka vähiin omat tappiot voidaan teknologisen sodankäynnin avulla supistaa.

Sotateknologia
Ehkä tärkein syy liittouman voittoon ja vähäisiin tappioihin olivat paljon Irakia kehittyneempi tekniikka ja tehokas ilma-ase. Irakin ilmatorjunta onnistuttiin lamaannuttamaan nopeasti, eikä sen Mirage-hävittäjistä ollut vastusta teknisesti ylivoimaiselle vastustajalle. Liittouman koneet sen sijaan saattoivat tehdä mielin määrin pommituslentoja lentotukialuksilta ja tukikohdista Saudi-Arabiasta, Turkista, Bahrainista ja jopa Englannista asti. Lentokoneiden tankkaukset voitiin suorittaa suoraan ilmassa kattavan ilmatankkerijoukon avulla.

Irakin armeija ei soveltunut taisteluun itseään teknisesti kehittyneempää vihollista vastaan. Se olikin tarkoitettu enimmäkseen kukistamaan sisäisiä kapinoita ja heikon teknisen tason omaavia armeijoita vastaan. Lisäksi Irakin sotilaiden koulutus oli huomattavasti liittouman väkeä heikompi, eikä taistelumotivaatio noussut korkealle. Liittouman maahyökkäyksen aikainen irakilaisten antautuneiden määrä antaa hyvän esimerkin siitä, kuinka haluttomia irakilaiset olivat uhraamaan henkensä taistelussa.

Liittouman suurimpia pelkoja olivat Irakin kemialliset aseet. Sillä tiedettiin olevan hallussaan runsaasti sinappikaasua ja myös Tabun- ja Sarin-nimisiä hermokaasuja, joita Hussein tuskin epäröisi käyttää. Näiltä suojautuakseen sotilailla oli mukanaan kaasujen vasta-aineita, kaasunaamareita ja suojapukuja. Vaarallisempaa oli kuitenkin se, että Irakilla olisi saattanut olla muita, liittoumalle tuntemattomia kemiallisia aseita.

F-117 A Stealth -hävittäjä

Yhdysvallat käytti Persianlahden sodassa tutkassa näkymättömiä F-117 A Stealth -hävittäjiä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun koneita päästiin hyödyntämään todellisessa tilanteessa ja kunnollisella aseistuksella varustettuina. Stealth-hävittäjiä käytettiin erityisen vaativiin pommituslentoihin ja niiden tehosta kertoo myös pommi, joka onnistuttiin pudottamaan suoraan Irakin ilmavoimien päämajaan.

Täsmäpommit olivat Persianlahden sodan suuri sana. Ne poikkesivat tavallisista pommista siinä, että täsmäpommit suunnattiin kohteeseensa laserin avulla. Tämä nosti niiden osumatarkkuuden arvioiden mukaan noin 90%:iin. Yhdysvaltojen koko 82 000 pommitonnista 6 000 tonnia oli täsmäpommeja.

Liittouma käytti elektronista häirintää Irakin radioliikenteen ja viestiyhteyksien sekoittamiseen. Tämä suoritettiin sopivalla tekniikalla varustetuilla lentokoneilla, jotka myös havaitsivat Irakin ilmavalvontatutkat ja pyrkivät sokaisemaan ne ennen pommituslentoja. Lisäksi tiedustelusatelliitteja voitiin käyttää tiedusteluun ja paikanmäärittämiseen.

Liittouma ja etenkin yhdysvaltalaiset käyttivät ilmeisesti panssarien tykeillä laukaistavia ammuksia, joiden panssarinläpäisytehoa oli lisätty köyhdytetystä uraanista valmistetulla sydämellä. Jälkeenpäin yhdysvaltalaisilla Persianlahden sodassa taistelleilla sotilailla on havaittu oireyhtymä, jota kutsutaan Persianlahden sodan oireyhtymäksi. Tämän arvellaan johtuvan juuri köyhdytetystä uraanista tai vaihtoehtoisen teorian mukaan Irakin kemiallisista aseista. Samaa oireyhtymää on ilmeisesti tavattu myös ranskalaisilla sotilailla, joskaan virallisesti tätä ei ole myönnetty.

Propaganda ja uutisointi
Persianlahden sota oli ensimmäinen moderni tiedotussota. Sodan etenemistä seurattiin ylimääräisissä uutislähetyksissä ja suorissa lähetyksissä suoraan paikan päältä. Esimerkiksi kun Kuwaitin pääkaupunki vallattiin takaisin Irakilta, tiedotusvälineet olivat paikalla heti sotilaiden jälkeen. Televisio lähetti suoraa kuvaa, jossa näytettiin tuhottua kaupunkia ja kerrottiin irakilaisten sotilaiden tuhotöistä miehitetyssä kaupungissa.

Kenraali Shelton esittelee pommituksia

Sekä Irak että Yhdysvallat pyrkivät hyödyntämään tiedotusvälineitä itselleen suotuisan informaation levittämiseen. Yhdysvallat pyrki luomaan kuvan nerokkaasta ja pettämättömästä sodasta, jossa täsmäaseet osuivat erehtymättä kohteeseensa, eivätkä siviilit joutuneet kärsimään. Pommitusten tuhoja ja tarkkuutta suurenneltiin, eikä harhaan osuneita pommeja heti edes tunnustettu olevan lainkaan. Omista tappioista liittouma ei halunnut sanoa mitään.

Irak puolestaan korosti siviilien kärsimyksiä pommitusten aikana. Länsimaiset reportterit päästettiin mielellään katselemaan pommisuojaa, jonka ilmaiskut olivat tuhonneet ja siviileitä, jotka olivat vahingoittuneet tai kuolleet pommituksissa. Sen sijaan sotilaskohteet olivat luonnollisesti kiellettyä aluetta.

Yhdysvaltojen sotilaista peräti 11% oli naisia ja myös Iso-Britannian joukkoihin kuului naisia. Irak yritti hyödyntää tätä väittämällä, että naisten osallistuminen sotaan olisi islamin lakien vastaista. Se ilmoitti myös kohtelevansa vankeja samalla tavalla sukupuoleen katsomatta.

Sotapropagandaa olivat myös liittouman levittämät lentolehtiset, joissa kehotettiin irakilaisia sotilaita antautumaan. Näitä oli sekä tekstinä että kuvallisena versiona, koska sotilaiden joukossa oli paljon lukutaidottomia. Lentolehtiset tuskin aiheuttivat massa-antautumisia, jotka tapahtuivat maahyökkäyksen alettua. Tärkeämpi syy antautumiseen oli varmasti se, että monet sotilaat oli otettu armeijaan väkisin ja siksi taistelumoraali ei ollut korkealla.

Sotaa televisiosta

Lännessä luotiin voimakas kuva siitä, että Saddam Hussein oli yksin syyllinen sotaan ja ettei Irakin kansalle haluttu tehdä mitään pahaa. Husseinin roolia sodan alullepanijana korostettiin liioitellusti, eikä huomioitu sitä tosiseikkaa, ettei yksi ihminen voi millään yksin pitää koko valtiota hallussaan. Mahtavinkin diktaattori tarvitsee läheisiä tukijoitaan, jotka Husseinin tapauksessa olivat hänen sukulaisiaan, jotka hyötyivät valta-asemasta. Sota nähtiin lännessä myös taisteluna pahaa Saddamia vastaan ja Kuwaitin vapautuksena, ei niinkään taloudellisten syiden sanelemana toimintana.

Länsimaissa ihmisten suuttumusta Irakia kohtaan lisäsi Irakin televisiossa esittelemät vangitut liittouman lentäjät, joita oli ilmiselvästi pahoinpidelty vastoin Geneven sopimusta. Ehkä Husseinin tarkoituksena oli pelotella liittouman maiden kansaa, mutta teko ei ollut kovin onnistunut. Päinvastoin alettiin vaatia äänekkäämmin Husseinia henkilökohtaisesti vastuuseen Geneven sopimuksen rikkomisesta. Myös Irakin ottamien sotavankien käyttö ihmiskilpinä pommitettavissa kohteissa rikkoi Geneven sopimusta.

Hussein pyrki luomaan Persianlahden sodasta islamin ja länsimaisen kulttuurin taistelun. Sota oli pyhä sota Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden imperialismia vastaan. Yritys ei tosin ollut kovin onnistunut, koska niin monet arabimaat osallistuivat liittouman sotaponnistuksiin ja lähes kaikki maailman valtiot tuomitsivat Kuwaitin miehityksen. Kun Israel pysyi erossa sodasta, uskonsodan ajatus näytti kovin hataralta.

Saddam Hussein - kansansa suojelija

Tappio oli Husseinille vaikea pala niellä. Vasta vuoden kuluttua hän tunnusti Irakin hävinneen Persialahden sodan ja siltikin se oli saavuttanut moraalisen voiton pannessaan kampoihin liittoumalle. Hämmästyttävää on kuitenkin, että Hussein onnistui pysymään vallassa kahden kehnosti sujuneen sodan jälkeenkin ja että hän sai armeijansa kuntoon ja taistelemaan kapinallisia vastaan nopeasti Persianlahden sodan loputtua.

Kommunistien tulkinta sodasta poikkesi sekä Husseinin että liittouman tulkinnasta. Heidän mukaansa sota oli Irakille aseita kaupanneiden länsimaisten imperialistien aikaansaama. Kommunistien mukaan Persianlahden sodan tarkoituksena oli hajaannuttaa arabivaltiot, jotta ne eivät voisi Opecin kautta säädellä öljyn hintaa.

Minä ja Persianlahden sota
Olin suunnilleen 8-vuotias ja ala-asteen toisella luokalla Persianlahden sodan puhjetessa. Se oli ensimmäinen sota, josta minulla on omakohtaisia muistoja. Mieleen jäivät televisiossa näytetyt panssarivaunut ja sotilaat sekä Saddam Husseinin nimi.

Näkemykseni liittouman hyökkäyksestä Kuwaitiin

Niin pienenä sota oli minulle tietysti jotakin aivan muuta kuin veristä ja kuolettavaa puuhaa. Persianlahden sodasta sain inspiraation piirrellä koulussa piirustusvihkooni vauhdikkaita sotakuvauksia, joissa omintakeisella tyylilläni piirretyt liittouman sotilaat taistelivat voitokkaasti Irakin joukkoja vastaan. Yhdysvaltalaisten sotilaiden puku oli yleensä ruskea, saudiarabialaisten vihreä, englantilaisten punainen, ranskalaisten sininen ja irakilaisten violetti. Yleensä piirsin irakilaisille myös baskerin päähän ja usein myös viikset.

Ikävä kyllä en muista itse sotatapahtumista, enkä siitä, kuinka ne siihen aikaan koettiin, juuri mitään. Muistan vain ylimääräiset uutislähetykset, joita seurattiin ja yleisesti kiihtyneen ilmapiirin. Minulla oli myös näin jälkeenpäin ajatellen yllättävän hyvä käsitys siitä, ketkä sodassa todella taistelivat.

Persianlahden sota ei piipahtanut mielessäni juuri koskaan sen päättymisen jälkeen, paitsi ehkä YK:n ja Irakin asetarkastuskiistojen aikaan ja muissa pienemmissä uutisissa, joissa Irak oli mukana. Vasta kun ryhdyin kokoamaan sotahistorian kurssin esitelmää, aloin kaivella esiin tietoja Persianlahden sodasta. Hämmästyksekseni lukion historiankurssien kirjoista ei löytynyt pienintäkään viittausta Persialahden sotaan. Sama koski useimpia tietokirjojani, joskin silloin saattoi olla syynä se, että kirjat oli kirjoitettu jo ennen sotaa.

Mitä Missä Milloin -kirjoista oli suurta apua, kun tein esitelmää. Toinen tärkeä lähde oli aivan Persianlahden sodan päättymisen jälkeen kirjoitettu teos nimeltä Persianlahden sota. Kirja oli kieltämättä liittouman näkökulmaa suosiva, sillä sen tekijät olivat käsittääkseni brittiläisiä lehtimiehiä. Sotatapahtumat siinä kuitenkin oli esitetty selkeästi ja kirjan kuvista ja kartoista tuli hyvää kalvomateriaalia esitykseen. Näiden tietojen avulla esitys sujui mukavasti ja kenties kuulijat oppivat jotakin uutta Persialahden sodasta. Esityksen innoittamana päätin kasata kokoon osittain siihen etsimästäni materiaalista tämän tutkielman. Esitelmän materiaali toimi pohjana tutkielmaprojektille, mutta näkökulma on hieman laajempi ja monipuolisempi.

Jälkisanat
Persianlahden sota osoitti, mihin nykyaikainen aseistus pystyy. Se myös toi esiin nykysotien informatiivisen luonteen: sodassa pyritään hyödyntämään tiedotusvälineitä omalle maalle suotuisien asioiden julkituomisessa. Tiedotus on tullut yhä keskeisemmäksi osaksi sotia, kun osapuolet kilpailevat puolueettomien maiden myötätunnosta. Nämä kaksi seikkaa tulevat todennäköisesti korostumaan myös tulevissa sodissa.

Persianlahden sota oli Korean sodan tavoin YK:n hyväksymä. Tämä loi jonkinlaisen yleisen hyväksynnän Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toiminnalle. Kuwaitin valtauksen tuomitsemisessa maailman valtiot olivat hämmästyttävän yksimielisiä. Yhdessä rintamassa seisovat niin Yhdysvallat, kommunistinen Neuvostoliitto ja jopa kiihkoislamilainen Iran. Esimerkiksi Kosovon sotaan verrattuna Persianlahden sota oli globaalissa mielessä paljon oikeutetumpi.

Vaikka Persianlahden sota on ohi, itse kriisitilanne on vain painunut taka-alalle. Saddam Hussein on yhä vallassa, eikä Irakissa ole demokratiasta tietoakaan. Talouspakotteet estävät taloudellisen kehityksen ja lisäävät Irakin eristäytyneisyyttä. Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan tilanne kehittyy ja murtuvatko vanhat valtarakenteet vai jatkuuko Husseinin valitsema entinen linja.

Lähdeluettelo

Irak vastaan liittouma

Desert-Storm.com
http://www.desert-storm.com/

Emergency.com
http://www.emergency.com/

Kiljunen Kimmo
Maailman maat ja liput. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1995.

KOMINFORM international
http://www.kominf.pp.fi/

Mitä Missä Milloin Kansalaisen vuosikirja 1991. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1990.

Mitä Missä Milloin Kansalaisen vuosikirja 1992. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1991.

Mitä Missä Milloin Kansalaisen vuosikirja 1993. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1992.

Persianlahden sodan veteraanien yhdistys
http://www.gulfweb.org/

Saddam Hussein Home Page
http://members.tripod.com/~kalliaridis/shp.html

Stanwood Frederick, Allen Patrick, Peacock Lindsay
Persianlahden sota. Alfamer Oy.

Suuri maailmantieto. Oy Valitut Palat - Reader's Digest Ab, Helsinki 1989.

Virtual Business Expo
http://www.projo.com/ads/expo/

Vuosien 1990-1991 Kuwaitin kriisi yhdysvaltalaisten Time ja Newsweek viikkolehtien pohjalta
http://www.utu.fi/hum/historia/yh/opinnaytteet/petsaari/tes.html

Washington Post
http://washingtonpost.com/

Fiktiivistä materiaalia

Desert Storm Command
MVP Softwaren Dos-pohjainen tietokonepeli Persianlahden sodasta. Shareware-versio. 758 kt.
ftp://ftp.mvpsoft.com/pub/dsc2mvp.exe

Forsyth, Frederick
Jumalan nyrkki. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1994.

M109A6 Paladin -panssarivaunu tositoimissa

Copyright © Matti Järvinen
Tutkielman materiaalia saa käyttää opetus- tai tutkimustarkoituksiin, mutta sen julkaiseminen ilman tekijän lupaa on kielletty.