Ehilmin valo, osa 11
- Me etsittiin sinua Milina kaikkialta, Taran sanoi. Mikset odottanut portilla?
- Enkö sanonut vieväni vankkurit ulos? Milina vastasi.
Daegam nousi maasta vieläkin hengästyneenä ja nojautui vankkureita vasten
- Niin, no kaipasin kuitenkin hieman parempaa seuraa kuin mitä portilla oli tarjolla, Milina jatkoi Taranille.
- Me kun luulemme, että olit ihan kadonnut, Taran naurahti serkulleen.
- No tässä meillä on nyt kuitenkin majatalon korvike, Milina totesi. Kunhan ei satamaan ala.
- Tästä lähtien on kyllä parempi ettet enää lähde tuolla tavoin yksin, Daegam sanoi Milinalle. On parempi että jompikumpi meistä kahdesta on kanssasi. Olisi hyvinkin ikävää jos sinulle sattuisi jotain.
- Daegam, kuten äsken ehkä huomasit, niin pärjään aivan hyvin itsekin, Milina vastasi.
Taran kaiveli miekkaansa esiin heinien seasta.
- Mitä sinä nyt sillä ajattelit tehdä? Daegam kysyi Taranilta.
- Haluan katsoa, että se on tallessa, Taran vastasi vetäisten miekkansa heinien alta.
Hän katseli tarkkaan miekkansa kuntoa.
- Saitteko te hommanne kaupungissa tehtyä? Milina kysäisi. Entä minne Kudastin kadotitte?
- Joo, me saatiin hevoset, Taran vastasi viitaten hevosiin.
Hengityksen tasaannuttua Daegam rupesi irrottamaan kärryjä hevosista ja kävi sitten laittamassa hevoset puuhun kiinni.
- Entä nyt? Milina tiedusteli.
- Ei tässä varmaan mitään tehtävissä ole, ainakaan nyt, niin varmaan parasta on alkaa nukkua, Daegam vastasi.
Milina kohautti olkiaan. Daegam otti kärryistä hieman heinää ja kävi viemässä sen hevosille.
- Miten vain, kunnon unet tekevät hyvää joka tapauksessa, Milina totesi ja kävi makaamaan kärryjen heiniin.
- Mitä se Kudast oikein tekee? Taran kysyi Daegamilta huolehtien samalla hevosestaan.
- Hän jäi vielä kaupunkiin, iso ritari vastasi.
- Jaa, Taran sanoi.
- Meidän pitäisi tavata hänet huomenna Ehilmin kirkon edessä, Daegam lisäsi.
Ehilm oli jo laskenut ja oli aika pimeän synkkää, kuten pimeyden vuodenaikaan sopikin. Milina sulki silmänsä ja antautui unelle toivoen kuivaa yötä.
- Ei varmaankaan pidetä minkäänlaista vahtia, vai pidetäänkö? Daegam kysäisi.
- Pitäisikö vahtia? Taran kysyi haukotellen.
- Luotan itse haukkaani, Milina mumisi heinistä.
- En minä tiedä liikkuuko täällä minkäänlaisia varkaita öisin, Daegam pohti.
- No nukutaan sitten vain, Taran sanoi.
Hän kaivoi esiin hevosen selässä pitämänsä huovan ja kääriytyi siihen asettuen kärryjen vierelle. Taranilla oli miekka siinä vieressään. Kun Daegam oli saanut laitettua hevoset hyvin kiinni ja kuskattua niille tarpeeksi ruokaa, hän nousi kärryihin nukkumaan.
- Kyllä sinä tännekin mahdut, Milina sanoi Taranille. En minä mikään peikko ole.
- Minä voin olla tässäkin, Taran mumisi unisena.
Ulkona oli hiukan viileää, muttei mitenkään ihan jäätävän kylmää. Taran oli kääriytynyt tiukasti huopansa sisään. Uni tuli silmiin kaikille aika nopeasti ja ulkoilma tuntui raikkaalta Denekin tunkkaiseen salakellariin verrattuna.
Johonkin aikaan yöstä Daegam kuiskasi:
- Milina, oletko hereillä?
Milina auttoi itsensä istumaan heinissä hieroen hieman silmiään toisella kädellään. Jostakin aukion ulkopuolelta kuului heikkoa murinaa.
- Luulisin, Milina vastasi hiljaa.
- Kuulin metsästä jonkun eläimen murinaa, ja ajattelin että olisi parasta herättää kaikki, Daegam selitti.
- Mmnn, Milina mumisi epäselvästi.
- Käy sinä herättämässä Taran, ja minä koitan löytää miekkani täältä, Daegam kehotti.
Milina poimi jousensa ja pari nuolta ennen kuin laskeutui kärryistä alas. Daegam puolestaan penkoi heiniä ja löydettyään kilpensä hän rupesi kiinnittämään sitä käteen.
Milina luikahti nopeasti Taranin luo ja tönäisi häntä poskeen vähemmän hellästi. Taran ei näyttänyt siitä heräävän, vaan jatkoi nukkumista kylkeään kääntäen. Milina läimäytti serkkuaan kovempaa.
- TÄH? Taran huudahti hätkähtäen pystyyn ja nostaen kätensä ylös nyrkissä kuin puolustautuakseen.
- Ssh, jotain metsissä, Milina kuiskasi.
- Hmmm, mitä? Taran kysyi unisena.
Milina ei vastannut, vaan rupesi mumisemaan loitsua.
- Mikä metsässä? Taran toisti napaten miekkansa.
Daegam ryhtyi myös loitsimaan, kun taas Taran katseli metsää tarkasti miekka kädessä. Tuntuu siltä, että matalan murinan lähde kierteli leirin ympärillä, joskaan ei seurueen näkyvissä.
- Lähden katsomaan mikä sen on, Taran ilmoitti päättäväisesti.
- Odota, Daegam esti.
- Mitä? Taran kysyi.
- Minulla on lyhty satulassa kiinni, Daegam vastasi.
- Voitko lainata sitä? Taran pyysi.
Daegam huokaisee, hypähtää kärryistä alas ja vastasi:
- Tietenkin...
Milina pysyi kyykyssä vaunujen vierellä pitäen joustaan valmiina. Taran otti hevosensa satulasta kirveensä ja pisti miekan vyölle. Daegam meni etsimään lyhtyään. Sen löydettyään hän laski miekkansa maahan ja rupesi sytyttämään lyhtyään tuluksilla. Lyhdyn sytyttyä Daegam otti sen kilpikäteen ja nosti miekan maasta. Milina hyräili hieman itsekseen ja piti nuolta jousella.
Murina ei tuntunut enää lähestyvän. Sen sijaan se tuntui liikkuvan aukion ympäri. Jossakin siellä puiden ja pensaiden varjoissa murinan lähde liikkui, mutta valossa ei erottunut mitään.
- Onko lyhty valmis? Taran kysyi.
- Tulehan nyt sieltä varjoista, Milina mutisi itsekseen jousi valmiina.
- Daegam tule sinä pitämään lyhtyä, niin minä voin käyttää isoa miekkaani, Taran kehotti.
Daegam lähti kävelemään Taranin luokse. Taran laittoi kirveen vyölleen ja otti miekan esiin. Milina jatkoi hiljaista hyräilyä noustessaan seisomaan.
- Tule, Daegam, Taran kehotti.
Taran lähti kävelemään pusikkoon, josta ääni kuului, miekka hieman koholla. Daegam seurasi häntä valaisten lyhdyllään pimeyttä. Milina pysyi kärryjen luona jousensa kanssa, valmiina ampumaan.
- Mennään eteenpäin, Taran sanoi hiljaa ja käveli pusikoiden taakse hitaasti.
Daegam seurasi Tarania. Murina tuntui voimistuvan, aivan kuin murisija olisi tiennyt vihollisen lähestyvän. Taran tarkkaili ympäristöään ja kulki hitaasti eteenpäin. Milinakin lähti ritarien perässä lähestymään murisijaa kohti.
Seurue näki vilahduksen jostakin karvaisesta ja samassa se oli aivan Taranin edessä.
- ÄÄK! Taran huudahti ja kohotti miekkansa.
Daegamkin hätkähti, laski lyhdyn maahan ja valmistautui taistelemaan.
Seurue erotti nyt, että otus oli jokin suuri koira tai susi, jolla oli kaksi päätä!
- TÄH?! Mikä se ON? Taran ehti huudahtaa.
Samassa Milina ampui nopeasti Taranin ohitse toiseen otuksen päistä ja nuoli upposi syvälle sen otsaan. Vain sulka jäi näkyviin kasvojen puolelle. Olento karjaisi tällä kertaa kovaan ääneen. Sen toinen pää oli aivan poissa pelistä, mutta toinen pää näytti yhä elävän.
Taran löi silloin otusta lujaa päähän, joka lennähti irti ja vieri pusikkoon. Otus ei ehtinyt enää murahtaakaan, vaan se lyyhistyi maahan kuolleena. Sen veri valui maahan kovaa tahtia.
Milina huokaisi helpotuksesta ja istahti maahan. Taran laski miekan maahan ja polvistui tutkimaan otusta. Taran oli saanut päälleen otuksen suihkuavaa verta ja hänen paitaansa, housuihinsa ja kasvoillensa oli roiskunut sitä. Veri myös haisi pahalle. Daegam perääntyi hieman, niin ettei verta valunut hänen vaatteidensa päälle. Hän nappasi sitten lyhtynsä maasta ja palasi kärryjen luokse.
- Yhhyh, Taran sanoi nenäänsä nyrpistäen. Onko sitä paljonkin kasvoissa, Daegam?
Daegam käveli jo poispäin lyhdyn kanssa, joten Taran seurasi ja nappasi miekan mukaansa.
- Katsotaan sitä tarkemmin aamulla, Milina ehdotti ja nousi takaisin kärryihin.
Taranin tultua tarpeeksi lähelle Daegam totesi:
- Verta on toisessa poskessa ja leuassa.
Taran yritti pyyhkiä verta pois.
- Tällä kertaa tosin jotkut vahtivuorot voisivat olla paikallaan, Milina totesi.
- Olen samaa mieltä, Taran kannatti. Minä voin aloittaa.
- Tuskin kuitenkaan tuollaisia tulee enää lisää, Daegam epäili.
Milina nyökkäsi Taranille ja kääriytyi nukkumaan. Daegam puhalsi lyhdyn sammuksiin ja kävi viemässä sen entiselle paikalleen.
- Daegam, jätä lyhty minulle, Taran pyysi.
- No olisit voinut sanoa tuon hieman aikaisemmin, Daegam tuhahti. Noh sytytä lyhty itse jos sitä haluat käyttää.
- Hyvä on, missä se lyhty on? Taran kysyi.
- No tuossa satulan vieressä, Daegam vastasi hiukan ärtyneenä. Siinä on myös tulukset.
Taran haki lyhdyn ja alkoi sytytellä sitä. Hän saikin lyhdyn palamaan. Daegam käveli puolestaan takaisin kärryjen luokse. Sinne päästyään hän piilotti miekan ja kilven takaisin heinien alle ja meni nukkumaan kärryihin. Taran etsi sopivan ison kiven kärryjen vierestä ja istahti sille miekka vieressään. Hän riisui kohta verisen paitansa.
Yö tuntui jatkuvan rauhallisesti ja Daegam ja Milina nukkuivat.
Joskus aamuyön tunteina Taran alkoi tyrkkimään Daegamia ja sanoi:
- Herää!
- Häh! Daegam urahti nousten istumaan.
- Sinun vartiovuorosi alkaa, Taran sanoi.
- Ahaa, Daegam vastasi karistellen unia silmistään.
Hän poimi heinien joukosta miekkansa ja kilpensä, tuli pois kärryjen päältä ja kiinnitti kilven käteen. Taran haki miekkansa kiven vierestä ja meni nukkumaan miekka vieressään. Daegam kävi sammuttamassa soihdun ja meni istumaan puun viereen selkä puuta vasten.
Aamun koittaessa Daegam meni herättelemään Tarania. Oli tosin vieläkin hämärää.
- Hmm, mitä nyt? Taran kysyi hieroen silmiään.
- Vahdi sinä vielä tässä hetki, niin voisin nukkua sinä aikana, Daegam kehotti. Oltaisiin sitten kaikki virkeitä.
Taran nousi seisomaan ja otti miekkansa. Hän sanoi:
- Joo mene vain nukkumaan, minua ei enää väsytä.
- Ja sinä voisit koittaa saada sen veren pois vaatteistasi kunnolla, Daegam lisäsi.
- Joo, menen etsimään jonkin puron tai vastaavan kun kaikki ovat hereillä, Taran lupasi.
Daegam irrotti kilven ja piilotti sen heiniin. Sitten hän nousee kärryihin nukkumaan ja jätti miekan vierelleen.
Aamu eteni ja joidenkin tuntien kuluttua Taran lähti herättelemään Milinaa tönien häntä.
- Herräääääää! Taran huudahti.
- Mmmn? Milina mutisi.
- Aamu on jo pitkällä, aika herätä, Taran ilmoitti.
Milina nousi ylös heinäkasasta ja kysyi:
- Minne meillä muka nyt on kiire?
- Ei tässä nyt koko päivää voi nukkua, Taran vastasi ärtyneesti.
Daegam heräsi myös Taranin meluun.
- Miten vain, Milina totesi.
- Ja eikös meidän pitänyt tavata Kudast jossakin vaiheessa? Taran muistutti.
- Onko täällä jotain paikkaa missä peseytyä? Milina kysäisi.
- Mihin sinulla on nyt niin kova kiire? herännyt Daegam kysyi Taranilta.
- En tiedä, Taran vastasi Milinalle. Itsekin haluaisin löytää vettä että saan pestyä nämä kirotut veret pois.
- No olkoon, Milina päätti.
Hän hypähti alas kärryiltä ja alkoi sukia heiniä päältään.
- Katsoitteko jo sitä otusta jonka tapoimme eilen? Milina kysyi toisilta.
- Olisi tosiaan ihan hyvä jos saisit veret pois vaatteistasi, Daegam totesi Taranille. Vartijat saattavat kysellä jos sinulla on verta vaatteissa.
- Ja Kudast piti tavata siellä Pyhän Ehilmin kirkon vieressä, Taran muistutti.
- No ei sitä tiedä milloin hän sinne kirkon eteen ilmestyy, Daegam tuhahti.
- Mutta aamu on kuitenkin jo pitkällä, eli pitäisi varmaan jonkun ajan päästä jo alkaa lähtemään, Taran tokaisi.
Daegam nousi pois kärryistä ja alkoi putsata itseään heinistä.
- Aiommeko jättää kaikki tavaramme tänne? Milina kysyi poimiessaan muutaman korren tukastaan.
- Laitetaan olkien alle jos mahtuu, Taran ehdotti.
- Hmm. Miksi jättäisimme tavarat tänne? Daegam kysyi. Minä en nimittäin halua jättää miekkaani, kilpeäni, haarniskaani ja hevostani tänne metsään.
- En minäkään, Taran myönsi.
Milina käveli kuolleen otuksen luokse tarkastelemaan sitä. Otus näytti tosiaankin olevan jokin koira tai susi. Sen tummanharmaassa turkissa näkyi lukuisia arpia ja päät olivat kaulojen avulla kiinni vartalossa. Otuksen kynnet näyttivät olleen todella terävät, joten oli onni, ettei se ollut päässyt niillä raapimaan. Otuksen ruumiin kohdalla oli suuri veriläikkä, sen raato löyhkäsi ja ympärillä parveili kärpäsiä.
- Lienisiköhän viisasta hakea kaupungista vartijoita katsomaan tätä? Milina kysäisi toisilta.
- En oikein usko, Daegam vastasi. He saattavat kysellä kaikenlaista. Vaikka millä saimme sen toisen pään irti?
- Niinpä, Taran myönsi.
- Kirveellä, tietty, Milina vastasi Daegamille. Ja jos näitä on yksi, niin ei ole mitään syytä olettaa, että tuo olisi ainut.
- En oikein tiedä hyväksyvätkö vartijat sitä jos meillä on taistelukirves, Daegam vastusti.
- Sanotaan että löydettiin se, Taran ehdotti.
- Miten vain, mutta ehdotan seuraavaksi yöksi toista leiriytymispaikkaa, Milina lausahti.
- Käy minulle, Taran suostui.
- Mutta tänään siis mennään takaisin kaupunkiin? Daegam varmisti.
- Joo, katsotaan jos se Kudast olisi jo paikalla, Taran sanoi.
- Jos minä jään vahtimaan tavaroitamme, niin siitäkään ei tule ongelmaa, Milina esitti. Voitte hakea minut sikäli kun jotain ilmenee.
Ilma oli pilvinen, eikä Ehilmiä näkynyt. Jonkin verran tuuli, vaikka metsä suojasi kyllä siltä kohtuullisen hyvin.
- Sitä vain mietin että kannattaako kaikkien rampata siellä kaupungissa, Daegam pohti. Kuitenkaan turnajaiset eivät vielä ole tänään. Toisaalta onhan sieltä hyvä ostaa ruokaa. Ei nyt millään pahalla, mutta en haluaisi jättää tavaroitani naisen huostaan. Ei sitä koskaan tiedä millaisia ongelmia voi tulla.
Milina huokasi ja sanoi:
- Olen jouseni kanssa tarkempi kuin monikaan tuntemani ritari. Lisäksi minulla on apuna taikuuteni. Usko pois, minä olen paljon paremmassa turvassa kuin te siellä kaupungissa.
Daegam ei näyttänyt kovinkaan vakuuttuneelta.
- Minä voin jäädä tänne vartioon, Taran ehdotti. Mene sinä Milina Daegamin mukaan.
- Se käy aivan mainiosti, Daegam ilahtui. Niin meidän ei tarvitsisi kuskata hevosia eikä kärryjä porttien läpi.
- Haluaisin mielelläni viettää päivän rauhassa istuen, Milina kuitenkin sanoi. Ajattelin tehdä pari pientä lumousta.
- No miten vain, Taran totesi.
- Jos minä menen yksin kaupunkiin, niin mistä te ajattelitte siten saada ruokaa? Daegam kysyi.
- Sinä voisit tuoda sitä meille, Milina vastasi hymyillen.
- Voi olla etten pääse takaisin kovinkaan pian, Daegam tuumi. Mutta kai voin sitten tuoda jos kerkeän.
- Olisi kyllä parempi jos sinä ja Daegam menisitte kaupunkiin, Taran sanoi Milinalle. Teitä luultaisiin maalaispariskunnaksi.
- No hyvä on, itsepähän siinä menetät Taran, kun miekkasi jää ilman loitsujani, Milina tokaisi.
- No heitä lumouksesi nyt, Taran kehotti.
- Kyllä Taranin miekka leikkaa aivan mainiosti mitä vain ilman loitsujakin, Daegam vakuutti.
- Heh, se on kyllä totta, Taran naurahti. Ja onhan minulla matriisi miekkani kahvassa.
- Minulla menee pari tuntia siinä, mutta jos voitte odottaa, Milina sanoi.
- Kaikin mokomin, Taran suostui.
- No ei tässä mikään kiire ole, Daegam myönsi.
Taran ojensi miekkansa Milinalle, joka istui alas miekan ääreen ja kaivoi laukustaan muutaman kynttilän.
- Voin sinä aikana vaikka käydä katselemassa jos tässä lähistöllä voisi peseytyä, Daegam ehdotti. Eli sinulla siis menee pari tuntia aikaa nyt? hän kysyi Milinalta.
- Varmaankin, en osaa sanoa tarkkaan, Milina vastasi. En tosin tiedä, että onnistuuko tämä heti. Pitkäaikaiset lumoukset eivät ole koskaan olleet luontevia minulle.
Daegam otti miekan ja kilven kärryistä ja kiinnitti kilven käteen.
- Minä tulen mukaan Daegam, Taran ilmoitti.
- Sinun varmaan kannattaa jäädä tänne jos tänne sattuu tulemaan joku peto, Daegam sanoi Taranille.
Taran paitansa maasta. Milina alkoi mumista loitsua tehtyään itselleen pienen kehän maahan.
- Parempi vain että sinä jäät tänne, Daegam yritti sanoa Taranille. Kyllä minä pärjään aivan mainiosti yksinkin.
Iso ritari kiinnitti huotran vyöhönsä ja laittoi miekan sinne.
- Ööh, pesen nämä veret pois, Taran sanoi.
- Tulen takaisin sitten joskus viimeistään, Daegam ilmoitti ja lähti kävelemään metsään.
Taran seurasi perässä ja Daegam pysähtyi ja sanoi ärtyneesti:
- Sinun piti jäädä tänne? Ei hän kuitenkaan pärjää jos tänne tulee joku joka aikoo varastaa tavaramme.
- Minun pitää pestä nämä perkuleen veret pois, Taran vastasi.
- No sinulla on hyvin aikaa sitten kun me olemme kaupungissa, Daegam totesi.
- No jää sinä tänne ja minä menen pesemään nämä pois, Taran esitti.
- Mitä SINÄ ajattelit tehdä sitten jos joku kaksipäinen otus tulee kimppuusi? Daegam tuhahti. Sinulla ei ole miekkaasi silloin.
- Kirves, Taran sanoi. Ja jousi. On minulla nekin. Olen yhtä hyvä käyttämään jousta kuin miekkaakin.
- No kyllä minulle käy että sinä lähdet etsimään sitä vettä, mutta sitten minä jään tänne vahtimaan, Daegam päätti.
- No joo joo, Taran suostui.
- Pidä sitten varasi metsässä, Daegam vielä varoitti.
- Pidän pidän, Taran vakuutti.
Hän haki satulastaan jousen ja nuoliviinen ja kirveen. Myös Daegam palasi kärryn luokse.
- Ah, palasittekin jo, Milina kummasteli.
Taran laittoi viinen selkään, jousen olalle ja kirveen kouraan ja lähti kulkemaan metsään. Kärryille päästyään Daegam irrotti kilven ja pisti sen kärryihin. Hän meni istumaan puun viereen selkä puuhun nojaten.
Milina ja Daegam olivat nyt aukiolla kahdestaan. Ihmisiä ei näkynyt ja metsässä oli hiljaista. Milina istui loitsimassa ja kohta tunti oli jo kulunut Taranin lähdöstä.
Lopulta Taran saapui metsästä märillä vaatteilla ja kylmissään. Milina huokaisi syvään ja nousi seisomaan. Daegamin katse nousi ylöspäin Milinan noustessa seisomaan.
- Onko tapahtunut mitään erityistä? Taran kysyi heti.
- Sinulle näköjään on? Milina naurahti väsyneesti.
- Heh, en ole pudonnut puroon jos sitä luulet, Taran nauroi.
- Sitä luulen, Milina virnisti.
- Pesin vaan vaatteeni, Taran selitti.
Daegam hätkähti hieman huomatessaan Taranin palanneen.
- Pieni taikani onnistui ihan hyvin, Milina totesi tyytyväisenä.
- Siis ei ole tapahtunut mitään? Taran kysyi.
- Ei mitään sen lisäksi, Milina vastasi.
- Jaa. Sinä siis löysit vettä? Daegam kysyi Taranilta.
- Joo, löysin, Taran vastasi. Tai siis kyllä minä tiedän missä tuolla on vettä.
- Tämän lumouksen pitäisi kestää noin viikon, Milina selitti.
- Minkäs lumouksen teit miekkaani? Taran kysäisi serkultaan.
Daegam nousi seisomaan.
- Vain vahingon lisäyksen, en mitään sen ihmeellisempää, Milina vastasi.
- Hmm, siinä kyllä oli jo, mutta tulihan sitä sitten lisää, Taran totesi.
- Mutta se kyllä imi minusta voimat melko tehokkaasti, Milina jatkoi. En muistanutkaan miten raskasta se on.
- Siis matriisissa oli vahingon lisäys, Taran täsmensi aiemmin sanomaansa. Kiitoksia vain.
Aamupäivä oli edennyt jo hyvän matkaa. Kello oli ainakin kymmenen jo.
- No nyt sinun ei tarvitse viikkoon kanavoida omia voimiasi matriisiin, Milina selitti Taranille opettavaisesti. Käykää te vain tapaamassa sitä Kudastia, minä kaipaan lepoa.
Daegam mutisi jotain itsekseen.
- Heh, no saihan se syyn jäädä tänne, Taran nauroi. No mennään sitten.
Milina hymähti ja kävi makaamaan nurmikolle.
- Ja nyt minun siis pitäisi jättää varusteeni lopen uupuneen NAISEN käsiin, Daegam mutisi. Kai sitten on parempi että minä menen yksin.
- No, minä jään vartioimaan tavaroitamme, Taran ehdotti. Ja tietenkin Milinaa, hän naurahti.
- Koitan saada tuotua ruokaa teille jossain vaiheessa, Daegam selitti. Jos teille kuitenkin tulee liian suuri nälkä, niin voitte toki mennä tietä pitkin jonnekin majataloon taikka tulla kaupunkiin, mutta sitä en suosittele.
Sen sanottuaan Daegam hymähti ja kävi viemässä miekan kärryihin. Hän piilotti samalla myös kilpensä.
- Jos vaihdatte leirin paikkaa, niin koittakaa ilmoittaa siitä minulle jotenkin, Daegam valisti.
- Joo joo, Taran vakuutti.
- Voin lähettää vaikka haukkani, Milina lupasi.
Daegam lähti menemään tietä kohti.
- Tällä välin voisin vaikka hieman katsoa miten sinun jousiammuntataitosi jaksaa, Taran, Milina sanoi serkulleen Daegamin kadottua näkyvistä.
- Hmm, juu käy, Taran suostui. Huh, enpä muista milloin viimeksi olisin käyttänyt joustani.
Milina virnisti hieman ja sanoi:
- Eli nyt olisi hyvä aika.
- Joo, niin, totta, Taran myönsi. Ajattelin tässä Filasimosta.
Milina kaivoi laukustaan esiin mustetta ja siveltimen.
- Niin? hän kysyi Taranilta.
- Luuletko että hän ryhtyy oikeasti cowboyksi? Taran kysäisi.
- Mikä se ikinä lieneekin, en usko, Milina vastasi. Hän vain liehittelee sitä jotain naista.
- Minulla on tavallaan ikävä hänen juttujaan, Taran puheli. Tarkoitan että hän oli omalla tavallaan todella hauska
- Mutta tässä, Milina jatkoi ojentaen Taranille mustepullon ja siveltimen. Piirrä tuohon suureen puuhun tuolla meille maalitaulu.
- Juu, Taran vastasi.
Hän otti siveltimen ja pullon ja maalasi puuhun maalitaulun.
- Se nainen oli muuten demoni, Taran sitten sanoi.
- MITÄH? Milina huudahti. DEMONI?
- Niin, Taran totesi.
- Viitsisitkö selittää? Milina pyysi. Siis - uh - demoni.
- Herra tietää miten Filasimos sen sai selville, mutta demoni se oli, Taran vakuutti. En tiedä enempää.
- Oletko varma, että Filasimos lähti vapaaehtoisesti tämän... demonin... perään? Milina kysyi.
- No, en oikein usko että Filasimos sitä tiesi kun lähti naisen matkaan, Taran otaksui.
- No asialle tuskin voi nyt tehdä mitään, Milina huomautti.
- Lähtikö Filasimos sen naisen kanssa kaupungista pois? Taran kysyi muistellen.
Milina katsoi sopivan etäisyyden maalitaulusta ja viritti jousensa.
- Eikö hän ratsastanut auringonlaskuun? Milina kysäisi.
Hän ampui maalitaulua kohti. Nuoli osui hyvin maalitauluun, joskaan ei nyt sentään aivan keskustaan.
- En muista, Taran vastasi ottaen jousen olaltaan ja nuolen viinestä.
Taran viritti jousensa. Milina nojaili omaan jouseensa ja katsoi Taranin ampumista
- Olisi pitänyt ehkä tutkiskella sitä Filasimoksen naista, Milina sanoi.
- Ajattelinkin, että siinä täytyy olla jotain hämärää kun Filasimos löysi naisen. Ja vieläpä oikein kauniin, Taran naurahti.
- Niinpä, Milina huokaisi.
Taran ampui ja osui lähelle maalitaulun reunaa. Milina hymyili ja sanoi:
- Tätä minä vähän arvelinkin.
Hän siirtyi Taranin taakse.
- Sinun pitää toimia hieman rauhallisemmin, Milina opasti. Tyhjennä mielesi ja hengitä ulos ennen ampumista. Näin lyhyellä etäisyydellä ei ole tarpeellista käyttää kaarevaa lentorataa. |