Ehilmin valo, osa 14
- Kudast, voit varmaankin ottaa jouseni mukaasi? Milina pyysi.
- Varmaankin, Kudast vastasi.
- Pitäkää kiirettä, Tanertam murahti. Lady Irea saattaa tulla hetkellä millä hyvänsä.
- Se nojaa tuossa kärryjä vasten, Milina sanoi osoittaen jousta ja pakkasi vielä laukkunsa satulalaukkuunsa.
Kudast laskeutui ottamaan jousen satulalaukkuunsa.
- Siispä lähtekäämme, Milina päätti. Tämä Lady Ireahan tuli kaupunkiin idästä?
- Ei, vaan etelästä, Tanertam korjasi. Siellähän Karos sijaitsee.
- Hienoa, että tämäkin selvisi ajoissa, Milina totesi.
- No mennään nyt, Kudast hoputti.
Milina lähti ratsastamaan eteenpäin ja myös Kudast suuntasi tietä kohti. Parivaljakko pääsi aivan pikaisesti tielle, joka johti Sudenveren kaakkoisportille. Matkan aikana Milina yritti pohti suunnitelmaa.
- Lähdetäänkö etelään heitä vastaan? Kudast kysyi, kun he olivat päässeet tielle.
- Odotetaan tässä ja saan hetken pidempään aikaa suunnitella, Milina ehdotti. Sitä paitsi, jos haluamme liittyä heidän seuraansa, niin olisiko loogista olla kulkemassa pois kaupungista?
- Niin, Kudast myönsi.
- Sinulla ideoita? Milina kysyi hymyillen.
- Ei, Kudast vastasi lyhyesti.
- Niinpä tietysti, Milina huokasi.
Hän laskeutui hevosen selästä ja venytteli sen hieman mitä mekossaan pystyi. Ilta oli jo hämärtynyt
- Ehkäpä. Eei. Entä? Milina mumisi itsekseen.
- Haluan kaupungista kauemmas, paikkaan josta ei ehdi porttien suojaan ennen yön laskeutumista yllemme, Milina päätti. Lähdetään.
Milina nousi hevosen selkään ja sanoi:
- Äläkä sano, että olisi voinut lähteä aikaisemmin. Se ei olisi hyödyttänyt, sillä he olisivat tulleet kuitenkin samaan aikaan.
Milina kävi ratsastamaan etelään ja Kudast seurasi perässä.
- Ja jos näet jotain edessä, niin käännymme nopeasti ympäri, Milina puheli. Olemmehan matkalla kaupunkiin.
Kaksikko kuuli kohta ratsujen kavioiden kolinaa etelästä päin ja ihmisääniä. Milina ja Kudast käänsivät hevosensa ja lähtivät ratsastamaan rauhallisesti kaupunkia kohti.
Kohta suurehko ratsujoukko alkoi saavuttaa Milinaa ja Kudastia. Joukkoa johti valkohiuksinen ja vanhahko mies, jolla oli kultainen peura varusteissaan merkkinä. Joukossa näytti olevan viisi naistakin. Lisäksi neljännessata aseistettua ritaria ja vieläpä kymmenen jalkamiestä. Osalla ritareista ja jalkamiehillä oli peuratunnus asepaidoissaan. Toisilla ritareilla taas näkyi itse kreivin merkki - susi. Lukumäärä kertoi siitä, etteivät tulijat olleet aivan halpa-arvoista väkeä.
- Ovatko nuo he? Milina kysyi Kudastilta.
- Mistä minä tietäisin, Kudast vastasi.
Milina näytti hieman hätääntyneeltä ja sanoi:
- Luulin, että sinä tiedät jotain näistä ihmisistä!
- Mistä sinä sellaista keksit? Kudast kummasteli.
Milina ja Kudast kuulivat naisten suunnasta hihitystä ja puhetta. Ritarit olivat asettuneet suojelevaksi kehäksi seurueen naisten ympärille, eivätkä vaikuttaneet erityisen valppailta. Seurue alkoi olla jo aika lähellä Milinaa ja Kudastia.
Kudast odotteli, että Milina tekisi jotakin. Milina antoi seurueen lähestyä ja käänsi hevosensa joukon tullessa lähelle. Milina heilautti joukkiolle kättään tervehdykseksi. Vanha mies pysäytti hevosensa ja toiset seurasivat esimerkkiä.
- Iltaa, vanha mies sanoi Milinalle.
- Iltaa, arvon herra, Milina vastasi. Lienette Sudenvereen matkalla?
- Kyllä olemme, vanha mies sanoi kohteliaasti. Olen Karoksen paroni Mendos.
- Milina de Lucan, Syranista, Milina esitteli itsensä, hymyili miehelle ja kumarsi hieman päällään.
- Kunnia tavata teidät, neiti de Lucan, paroni sanoi nyökäten kohteliaasti.
- Olin, tai oikeastaan olen, matkalla Sudenvereen, Milina selitti.
- Sinne mekin olemme matkalla, paroni sanoi.
- Järjestysongelmista aikataulussani johtuen, Milina mulkaisi vihaisesti Kudastiin. Johtuen jouduin eroon veljistäni ja serkustani. Joten mitä nöyrimmin kysyisin, että ottaa osaa seurueenne luomasta turvasta? En luota palvelijaani lähes lainkaan enää nykyään.
- Tuoko on palvelijanne? paroni kysyi viitaten Kudastiin.
Milina nyökkäsi paronille ja sanoi:
- Veljeni aseenkantaja, itse asiassa.
Milina näytti hyvin nyrpeältä asian suhteen ja Kudast katseli maahan. Naisjoukosta kuului kikatusta.
- Saatte liittyä joukkoomme, neiti de Lucan, jos se sopii tyttärelleni, paroni lupasi.
Yksi naisista siirtyi ratsuineen eteenpäin. Hämärässäkin näkyi, että hän oli todella kaunis. Naisella oli violettiin vivahtavat silmät, korpinmustat hiukset ja todella kalpeat kasvot. Kudast vilkaisi naista ja käänsi katseensa takaisin maahan. Nainen katseli Milinaa tarkkaavaisella katseella. Sitten hän nyökkäsi ja sanoi:
- Voitte liittyä joukkomme, neiti de Lucan.
- Palvelijanne menköön joukon hännille, paroni päätti.
- Kiitos, Lady... Milina sanoi. Jättäkää hänet vaikka metsään, hän lisäsi paronille.
- Lady Irea, kalvakka nainen sanoi.
- Toki palvelijanne seuraa mukanamme, paroni sanoi hiukan alentuvasti.
Milina kumarsi vielä ladylle ja siirtyi naisten seuraan. Lady Irean seurassa näytti olevan neljä nuorta naista. He olivat noin 14-16-vuotiaita ja aika sieviä.
- Kiitän, lady Irea, Milina kiitti.
Lady Irea nyökkäsi ystävällisesti Milinalle. Kudast lähti kohti joukon päätä ja seurue jatkoi matkaansa.
Milina tarkkaili hieman ladyä koittaen pohtia, että voisiko tälle mahdollisesti puhua vai olisiko tämä liikaa Milinan yläpuolella. Lady näytti aika hiljaiselta, kun taas nuoremmat naiset rupattelivat jatkuvasti. Milina siirtyi suhteellisen lähelle ladyä, jotta voisi keskustella hänen kanssaan. Nuoremmat naiset eivät Milinaa juurikaan kiinnostaneet.
Nuoret naiset näyttivät vilkuilevan Kudastiin päin ja hihittivät. Ritaritkin pulisivat koko ajan ja näyttivät aika pöyhkeiltä ja puhuivat kovaan ääneen uroteoistaan.
- Sitten minä otin sitä seshnelalaista ritaria niskasta kiinni ja heitin sen jokeen, yksi ritareista selitti.
Milina hymähti hieman ritareille. Lady Irea näytti keskittyvän ratsastukseen, eikä ritarien juttuihin. Nuoremmat naiset sen sijaan kuuntelivat ritarien juttuja ja hihittelivät ja punastelivat. Vanha mies näytti vaipuneen aatoksiinsa ja hänen kasvoillaan oli tyytyväinen ilme.
Milina kääntyi lady Ireaan päin ja yritti hieman aloittaa keskustelua hymyssä suin:
- Halusin matkata Sudenvereen nähdäkseni morsiamen. Pitäisiköhän minun nyt kääntyä porteilla takaisin?
- Minähän se olen, lady Irea sanoi hiukan hymyillen. Huomenna menen naimisiin kreivi Taliksen
kanssa.
- Kreivi on onnekas mies, Milina totesi. Ei niin, ettenkö minä olisi teillekin kateellinen.
Milina kaivoi laukustaan huilunsa esiin kysyen lady Irealta:
- Pahastutteko jos soitan? Se rauhoittaa minua.
- En toki, lady Irea vastasi.
Milina nosti huilun huulilleen ja kävi soittamaan hyvin aaltoilevaa ja rauhallista melodiaa. Nuoret naiset kiinnittivät nyt huomiota Milinaan, kun tämä soitti. Ritarit näyttivät harmistuneilta, kun Milina oli vienyt heidän yleisönsä huomion. Kohta nuorten naisten kiinnostus taas hiipui ja he jatkoivat ritarien kerskailujen kuuntelemista.
Milina jatkoi soittoa, sillä toivoi pitävänsä seuraa ladylle. Lady Irea ei näyttänyt kuitenkaan suuresti kuuntelevan Milinan soittoa, vaan keskittyi ratsastamiseen. Kaupunki alkoi häämöttää jo lähempänä.
- Minne muuten olette matkalla, neiti de Lucan? lady Irea kysyi kohta Milinalta. Tarkoitan siis kaupungissa.
Hymyilen Milina vastasi hieman väkinäisesti:
- Jonnekin josta saan majoituksen veljieni saapumiseen saakka. En tunne kaupunkia, joten koitan osua siedettävään majataloon, luulisin.
- Voi voi, kaupungin majatalot ovat varmasti aivan täynnä, lady Irea pahoitteli. Häihimme on tulossa niin paljon ihmisiä.
Milina katsoi hämmästyneenä lady Ireaan.
- Ei voi olla! hän sanoi Kaikki on tuon typerän aseenkantajan syytä, Milina mutisi.
- Todella valitettavaa, lady Irea sanoi selvästi aidon pahoittelevasti. Eikö teillä ole sukulaisia kaupungissa? Ehkä voisitte heidän luota saada majapaikan?
- Ei, valitettavasti ei. Sukuni on Syranista. Sudenveri on hieman kaukainen paikka kesäasunnolle, Milina sanoi hymyillen hiukan apeasti.
- Kuinka te sitten tänne olette saapunut? lady Irea hämmästeli.
- Pitkä tarina, Milina huokaisi. Mutta matkaa on vielä hetki, joten kerronpa sen kuitenkin. Eli matkasin Syranista laivalla teidän satamaanne, josta saavuin Viherlinnaan. Tuohon asti kaikki meni vielä hyvin, tulin veljieni kanssa samaa matkaa.
Lady Irea kuunteli tarkkaavaisena.
- Mutta Viherlinnassa serkkuni otti veljeni mukaan metsästysretkelle, jotain mihin minä en oikein voisi kuvitella osallistuvani, Milina jatkoi pyöräyttäen hieman silmiään. He onnistuivat kuitenkin ilmeisesti samaan tähtäimeensä jonkun karhun etelässä. Minulle tästä tosin tuli vain viesti.
Lady Irea hymyili hiukan.
- Kuitenkin tuo mies, Milina kertoi osoittaen taakse Kudastia kohti. Vakuutti, että he ehtisivät hyvin kanssani Sudenvereen, tapaisin heidät puolivälissä matkaa. Kuitenkin myöhemmin selvisi, että he olivat tarkoittaneet 'Emme ehdi Sudenvereen, tulemme puoliväliin vastaan tullessasi takaisin'!
- Teidän lienee syytä rangaista kunnolla palvelijaanne, lady Irea totesi.
- Valitettavasti hän on nyt ilmeisesti ainut palvelijani tällä matkalla, joten... Milina sanoi ja näytti kovin ärtyneeltä asian suhteen. Noh, ei hätä ole tämännäköinen. Toinen veljistäni on kuitenkin tulossa tänne kun sai kuulla vain tuon aseenkantajan olevan saattueeni. Mutta vain Ehilm tietää milloin hän saapuu, Milina sanoi ja huokasi syvään.
Lady Irea näytti myötätuntoiselta.
- Mutta teidän majoituksenne on kyllä ongelma, hän sanoi. Ettehän voi majoittua mihin tahansa murjuun.
- Harkitsen kovasti nylkeväni palvelijani ja tekeväni hänestä talon, Milina sanoi happamasti.
- Hänelle on parempi antaa vain selkään, lady Irea totesi.
- Tuskin hänestä vettä pitävää kattoa saisikaan, Milina myönsi.
- Ja erottaa heti, kun saatte paremman palvelijan, lady Irea lisäsi.
Milina huokasi ja kysyi:
- Ette te sattuisi tietämään mitään paikkaa johon majoittua?
- Pelkäänpä pahoin, etten tiedä, lady Irea sanoi pahoittelevasti. Vaikka minä itse voisin ehkä majoittaa teidät luokseni. Mutta veljestänne en tiedä.
- Vien kovin vähän tilaa, Milina hymyili. Ja veljeni pysykööt karhumetsällään, jos minulta kysytään.
- Sitten voit liittyä seuraneitieni joukkoon, lady Irea sanoi hymyillen.
- Oi, kiitän kovasti, Milina kiitti.
- He ovat hiukan suulaita ja lapsellisia, mutta varmasti tulette toimeen heidän kanssaan, lady Irea jatkoi.
- Varmasti tulen, olen melko hyvä tulemaan toimeen muiden kanssa, Milina sanoi hymyillen.
- Miellyttävää, neiti de Lucan, lady Irea sanoi hymyillen myös. Mukavaa saada hiukan varttuneempaa ja vakavampaa naisväkeä kuin nuo seuraneitini.
Milina ratsasti lady Irean rinnalla hyvin tyytyväisen näköisenä. Hän nosti huilun taas huulilleen ja soitteli hieman iloisempaa sävelmää.
Kaupungin portit näkyivät jo edessä. Porttien luona näytti olevan epätavallisen paljon aktiivisuutta ja vahva miehitys. Vanhan paronin johdolla seurue ratsasti porteille. Vartijat kiiruhtivat heti päästämään seurueen sisään ja he kumartelivat paronille.
- Jahtaamme juuri vaarallisia tuhopolttajia, vartion päällikkö selitti paronille. Saimme tiedon, että heidän leirinsä on jossakin metsässä.
Milina vaikutti ihmettelevältä ja hieman kiinnostuneelta. Paroni puolestaan vain nyökkäsi ja seurue ratsasti kaupunkiin. Siellä he ratsastivat toria kohti, kääntyivät sitten torin jälkeen ja saapuivat erään talon luokse. Milina piti toisella kädellä kiinni huppunsa reunuksesta, jottei se olisi lentänyt hänen päästään.
Talo oli aika uudelta vaikuttava kaksikerroksinen kivitalo. Se oli yksinkertainen neliömäinen rakennus, jonka kaikki ikkunat olivat toisessa kerroksessa. Ovi oli myös yksinkertainen, mutta jykevä ja siihen oli kuvattu kultainen peura.
Vanha paroni laskeutui ratsailta talon edessä ja muut noudattivat hänen esimerkkiään, niin myös Kudast. Lady Irea kamarineitoineen laskeutui ratsailta ritarillisesti autettuina. Yksi ritareista kiirehti auttamaan Milinaa.
- Sallitteko, neiti? ritari kysyi kohteliaasti.
- Kiitos, Milina vastasi.
Hän ojensi miehelle kätensä ja laskeutui tyytyväisenä ritarin auttamana.
- Kiitän, Milina sanoi ritarille päästyään alas.
Ritari kumarsi sulavasti Milinalle autettuaan hänet alas. Muutamat ritareista ottivat seurueen hevoset viedäkseen ne talliin.
Vanha paroni avasi talonsa oven ja asteli sisään tyttärensä ja muiden naisten seuraamina. Ritarit tulivat jäljessä, kuten myös Kudast. Kudastia hiukan tyrkittiin sisään mentäessä.
Aulan jälkeen seurue saapui kauniille sisäpihalle. Sen keskellä kohosi pyöriäistä kuvaava suihkulähde, joka tosin näytti olevan tällä hetkellä kuivana. Piha oli kivetty ja siellä oli korkeita pylväitä. Se näytti joka tapauksessa tyylikkäältä ja modernilta. Milina katseli ympärilleen lumoutuneenoloisena. Kreivin tunnusta kantavat ritarit vanha paroni ohjasi oikealla puolella oleviin huoneisiin.
- Ihana talo teillä, lady Irea, Milina sanoi ladylle.
- Kyllä, tämä oli isäni häälahja äidilleni, lady Irea sanoi hiukan haikeana.
Milina nyökkäsi hänelle:
- Olisinpa ollut niissä häissä
- No, menkäämme yläkertaan, lady Irea tokaisi hiukan päätään puistaakseen.
Milina nyökkäsi taas ja seurasi lady Ireaa. Hän johdatti seuraneitinsä ja Milinan yläkertaa, kun taas Kudast jätettiin alas.
Lady Irea johti seurueensa yläkertaan portaita pitkin. Leveät kiviportaat johtivat sinne ja niiden yläpäässä seisoi pari ritaria vartiossa. Yläkerrassa näkyi synkkä käytävä, jota valaisi vain palvelusneidon kynttilä.
- Menkäämme minun huoneeseeni viettämään aikaa, kunnes saamme jotakin syötävää, lady Irea sanoi.
- Se olisi kovin mieluisaa, Milina sanoi hymyillen ladylle.
Lady Irea ohjasi seurueen päättäväisesti vasemmalle ja erään oven luokse. Hän avasi sen ja seurue asteli sisälle.
Huone oli tyylikäs ja ylellinen yhdistetty makuuhuone ja seurusteluhuone. Loisteliaiden verhojen ympäröimä sänky oli suuri ja pehmeältä näyttävä ja Milinaa väsytti jo sen ajatteleminenkin. Huoneessa oli myös useita kauniita ja arvokkailla kankailla päällystettyjä tuoleja ja jonkinlainen divaani. Huoneessa oli pari tyylikästä pöytää ja kaappeja. Kaiken kaikkiaan se näytti sekä hyvällä maulla että suurella rahalla koristellulta.
Seurue näytti hajaantuvan huoneeseen aika kotoisasti. Lady Irea istuutui kaikkein hienoimpaan tuoliin ja hän selvästi rentoutui hiukan. Milina huokaisi syvään päästyään hieman oikaisemaan itseään divaaniin. Yksi seuraneideistä tuli siihen Milina luokse ja kysyi:
- Mikä se sinun palvelijasi oikein on miehiään? Niin hassu pieni mies.
Sitten tyttö kikatti. Hän oli aika lihava.
- Oi hän, Milina vaikutti hieman vaivautuneelta. Hän on aseenkantaja, itse asiassa. Ei tosin minun, Milina hymähti.
- Sinun aseenkantajasikin, lihava tyttö kikatti.
- Serkkuni kyllä kehuu häntä, mutta minulle hänestä on ollut vain harmia, Milina jatkoi.
- Hihii, oma aseenkantaja, tyttö kikatti.
- Puhuu vähän ja sanoo vain turhat asiat, Milina totesi.
Hän koetti peittää kauhun, jonka tyttö aiheutti hänessä.
- Sellainen kelpaisi kyllä yönratoksi, toinen tyttö sanoi huvittuneesti.
- Mutta Lynette, lady Irea torui. Ei tuollaisia sovi puhua kunnianarvoisalle neidille.
Milina muistutti itselleen, että oli todella hieman hienommassa seurassa. Toruttu kamarineito ei näyttänyt ladyn nuhteista kovinkaan paljon piittaavan, vaan kuiskasi Milinalle hiljaa:
- Oletko sinä päästänyt sen vuoteeseesi?
Milina muutti ilmeensä hirvittyneeksi ja sanoi:
- No en todellakaan. Enkä suosittele sinullekaan.
Lihava tyttö hihitti Milinan puheille.
- Älä luota yhteenkään mieheen jolla ei ole aatelisarvoa, Milina jatkoi. Älä oikeastaan luota aateloituihinkaan, mutta he sentään eivät voi paeta ja piiloutua niin hyvin.
- Näh, Lynette sanoi nyrpistäen nenäänsä.
- Ei mutta kyllä kreivillä on komeita ritareita, kolmas tyttö sanoi haaveksivasti. He ovat tehneet sitten suuria tekoja.
- Hihi, kaikkea ne ovatkin tehneet, lihava tyttö hihitti. Iskivät irti seshnelalaiselta ritarilta... Ai, mutta sitä ei saa ääneen sanoa, tyttö höpötti ja hihitti perään.
Milina loi lady Ireaan hieman vaivautuneen katseen.
- Tyhmiä, yksi tytöistä kuittasi lyhyesti. He vain valehtelevat. Eikö totta, neiti de Lucan?
Milina nyökkäsi tytölle:
- Ainakin puolet ajasta. Tosin on niitä rehellisiäkin.
Lihava tyttö vain hihitti.
- Olettaisin, Milina lisäsi kuivasti.
- Lyödä nyt pois SE, pulska neiti kikatti.
- Ailiet, rauhoitu, lady Irea sanoi hiukan väsyneenä.
- Oletkos sinä koskaan nähnyt SITÄ? Ailiet kysyi kikattaen Milinalta. Siis SITÄ, minkä se leikkasi siltä seshnelalaiselta?
- Tyttökulta, koitahan nyt hieman rauhoittua, Milina kehotti.
Hän nousi istumaan, poimi viereiseltä pöydältä kamman ja kävi harjaamaan hiuksiaan.
- Siitä puhe, mistä puute, itsevarma tyttö tokaisi Ailietille.
- Etkös sinä koskaan puhu SIITÄ, Ositha? Ailiet kikatti raaputtaen niskaansa paksuilla sormillaan.
- Minä en puhu, vaan saan sitä, Ositha vastasi hiukan salaperäisenä.
- Teillä ei taida olla soittimia huoneessanne, lady? Milina kysäisi lady Irealta.
- Ei minulla ole, lady Irea sanoi väsyneenä. En ole yhtään musikaalinen, enkä jaksa sellaista kuunnella. Parempi on tehdä jotakin hyödyllistä, kuten koruompelusta.
- Oh, kovin sääli, itse olen aina pitänyt musiikista - tosin myös koruompelu on aina ollut lähellä sydäntäni, Milina totesi.
Lady Irea nyökkäsi hiukan sulkien silmänsä.
- Päivä on ollut rankka, hän sanoi.
- Ehkäpä haluisitte minun kaitsevan näitä lapsukaisia sillä välin kun itse lepäätte hetken? Milina ehdotti.
- Jos vain viitsisitte, lady Irea sanoi kiitollisena. Olen niin väsynyt. Ja huomenna ovat ne häät ja siellä täytyy näyttää niin hienolta.
- Minä aion saada tänään, Lynette kuiskasi hiljaa, niin ettei lady Irea kuullut.
- Et kai ole tosissasi? neljäs tytöistä kysyi silmät pyöreinä.
Ehilmin valo, osa 15.
|
|