Ehilmin valo, osa 45
Sir Ferant ratsasteli hevosella eteenpäin inkvisiittori saman hevosen selässä. Kyttyräselkäinen poika johdatti seuruetta osoittamatta mitään erityistä kunnioitusta. Joku olisi voinut jopa kutsua häntä hävyttömäksi tavoiltaan. Arbella rukoili hiljaa kävellessään. Bas kulki joukon viimeisenä keihäänsä kanssa. Sir Kennard oli tajuissaan ja kulki reippaasti ja näyttäen hiukan kajahtaneelta.
Sää oli jokseenkin pilvinen ja tulee. Ehilmiä ei näkynyt, eikä seurue oikein edes tiennyt, mikä aika oli meneillään.
- Onko vielä kuinka pitkä matka? sir Ferant kysyi pojalta.
- Ei kovin pitkä, poika sanoi tuttavallisesti.
Sir Ferant nyökkäsi ja jatkoi ratsastusta.
- Hevosten vuoksi joudutaan kiertämään, poika lisäsi. Minä oikaisen aika soiden yli.
- Vai niin, soilla tuollaiset äpärät varmaan muutenkin kasvavat, sir Ferant sanoi hieman ivallisesti pojalle.
- Niin, soilla meitä kasvaa, poika sanoi sir Ferantille ja irvisti.
Sir Ferant tuhahti.
Maasto oli kohtuullisen metsäistä ja suotakin oli tien reunoilla. Asutusta ei näkynyt kovinkaan paljon. Jokunen pieni mökki näkyi välillä metsän siimeksessä, mutta ihmisiä ei tullut vastaan sillä syrjäisellä polulla.
Viimein näkyviin tuli jonkinlainen pieni kylä, joka näytti koostuvan muutamasta tilalta vaikuttavasta kokonaisuudesta. Sekin oli metsän keskellä, eikä vaikuttanut mitenkään merkittävältä. Silti talot olivat selvästi paremmassa kunnossa kuin seurueen aikaisemmin näkemät mökit. Lähellä näytti kulkevan pieni purokin.
- Täällä me asumme ja pappi Bertelot myös, poika sanoi.
Sir Ferant ratsasti kylään. Ihmisiä ei näkynyt, mahdollisesti ilman koleudesta ja tuulisuudesta johtuen.
- Vie meidät papin luo, Daegam käski.
- Jos niin haluat, poika vastasi Daegamille.
Hän lähti kulkemaan yhtä puutaloa kohti, joka oli kylän keskivaiheilla. Sen ympärillä näytti olevan kolme rakennuskokonaisuutta vähän matkan päässä siitä. Kaupungiksi sitä ei oikein voinut kutsua, mutta ehdottomasti se ei ollut mikään maaorjien kyläkään. Ilmeisesti paikka oli liian pieni, että sillä olisi ollut ketään ritaria hallitsemassa sitä.
Daegam seurasi poikaa katsellen ympärilleen kaupunkiin. Poika ei suunnannut rakennuksen pääovelle vaan pienemmälle sivuovelle. Eräästä talosta aukesi ikkunaluukku ja joku kurkisti ulos. Kudast seurasi Daegamia hymyillen hiukan.
Poika saapui ovelle ja sanoi:
- Hevosia ette voi kirkkoon tuoda.
Sir Ferant laskeutui hevosen selästä talon luona ja sitoi hevosen suitsista. Daegam huokaisi ja nappasi kypäränsä pois päästä.
- Teidän on oltava sitten kunnioittavasti, poika varoitti.
Samassa inkvisiittori tuli tajuihinsa ja katseli ympärilleen. Daegam avasi oven ja astui sisälle. Kudast seurasi Daegamin esimerkkiä. Sir Ferant otti kypärän pois päästä ja asteli paronin perässä sisään. Poika työntyi Daegamin edelle ilman mitään kunnioitusta. Daegam ei jaksanut kuitenkaan tuskissaan välittää pojan tuupiskelusta. Ayzabel seurasi mukana, samoin sir Garin, Arbella ja tyttö. Inkvisiittori jäi hevosen selkään. Bas tuli viimeisenä, mutta sir Kennard jäi ulos katselemaan ympärilleen hurskas ilme kasvoillaan.
Kirkossa
Sisällä poika johdatti seuralaisensa tottuneesti lyhyttä käytävää pitkin ovelle. Poika koputti oveen ja avasi sen sitten sen kummempia odottelematta. Daegam asteli sisään.
Oven takaa paljastui pieni kammio, joka oli ilmeisesti jonkinlainen työhuone. Siellä oli yksinkertainen pöytä ja muutama penkki. Penkillä istui joku vanhahko mies ja luki ääneen jotakin kirjaa. Toisella penkillä istui keski-ikäinen nainen, joka kuunteli hartaana miehen lukemista.
Mies keskeytti lukemisen seurueen astuessa sisään. Sir Ferant meni sivummalle seisomaan. Daegam katseli hetken miestä ja naista.
- Mitä sinä vintiö nyt tunkeudut? vanha mies sanoi toruvasti pojalle.
Sitten hän huomaa tulijat ja hätkähti. Arbella painautui polvilleen hurskaan näköisenä.
- Keitä sinä olet tuonut tänne? mies kysyi hämmästelevästi pojalta.
- Näillä on sinulle asiaa, pappi Bertelot, poika sanoi epäkunnioittavasti.
Pappi katsoi pysyvästi ja kulmiaan kurtistaen Daegamiin päin.
- Tarvitsemme täältä kylästä jostain nukkumissijan ja ruokaa, Daegam selitti. Saatte myös kertoa mistä täältä pääsee entisen paronin Brenan linnalle eli siis Ornimin linnaan.
Daegam ei pahemmin hienostellut sanojaan vaan totesi asiat tylysti. Pappi näyttää hämmentyneeltä. Daegam katsoi häntä.
- Olette sir Kesterin asialla? pappi sanoi kysyvästi.
- Emme, Daegam vastasi.
- Ahaa, pappi sanoi hämmentyen vain enemmän. Mikä tuo teidät kyläämme, arvon ritarit?
Daegam kysyi papilta piittaamatta tämän kysymyksestä:
- Tiedätkö Brenan kuolemasta?
Pappi pudisti päätään vieläkin hämmentyneempänä. Nainen oli hiljaa ja katseli vieraita ihmeissään. Daegam raapi päätään ja huokaisi.
- Nämä alueet varmaan kuuluvat entisen paroni Brenan alueisiin? hän kysyi ja vilkaisi ympärilleen.
- Nämä ovat sir Kesterin maita ja siten myös paroni Brenanin maita, pappi sanoi.
Daegam meni istumaan penkille väsyneenä. Sir Ferant haukotteli hieman.
- Asia on nyt kuitenkin niin, että haluamme tietää miten päästä sinne entiselle Brenan linnalle, Daegam sanoi. Te varmaan osaatte kertoa missä se on.
- Kuinka niin entiselle? pappi kysyi hämmentyneenä. Kyllä minä olen Brenassa käynyt.
- Brenan on kuollut ja hänen päänsä on laitettu seipään päähän Sudenveressä kaikkien pilkattavaksi, Daegam tokaisi. Hän oli saastunut ja kaaoksen palvelija.
Pappi näytti kauhistuneelta ja hänen suunsa loksahti auki.
- Pilkkaatte, pappi sanoi järkyttyneenä.
Nainenkin vaikutti kauhistuneelta. Poika vain virnisti huvittuneena.
- En kuitenkaan jaksa tässä siitä keskustella, Daegam sanoi. Minä ja ryhmämme tarvitsemme lepoa. Vai kunnioitatko sinä sitten kaaosta?
Daegam katsoi pappia epäilevänä. Pappi näytti nyt paheksuvalta ja sanoi arvovaltaisuutta tavoitellen:
- Kertokaa nyt ensin, mitä ihmisiä te oikein olette ja mitä teette sir Kesterin mailla.
Daegam kurtisti kulmiaan ja komensi:
- Pappi, vastaa kysymykseeni.
- Voitte majoittautua luoksemme, herra, nainen sanoi silloin.
Pappi katsahti naiseen ja sanoi sitten Daegamille:
- En voi päästää ketä tahansa tänne.
- Vastaa, Daegam käski.
Sir Ferant katsoi pappia alta kulmiensa.
- Mistä tiedän, vaikka olisitte rosvoja? pappi kysyi yrittäen kuulostaa arvovaltaiselta.
- Vastaa kysymykseeni pappi, Daegam käski. Kunnioitatko sinä kaaosta?
- En taatusti, pappi sanoi ehdottomalla äänellä.
Daegam helpottui hieman.
- Olen aina opettanut seurakuntaani kammoamaan Paholaista ja hänen joukkojaan, pappi lisäsi.
Sir Ferant lähti närkästyneenä ulos. Ayzabel seurasi sir Ferantia.
- Osaatko reitin entisen Brenan linnaan? Daegam kysyi.
- Tietysti, pappi sanoi varautuneesti.
- Sano sitten miten pääsemme sinne, Daegam kehotti.
- Teidän täytyy kulkea sir Gerboldin maiden läpi, pappi sanoi. Ja sitten tietä pitkin Brenaan.
Daegam hymähti kuullessa Brenan nimen.
- Mutta mitä miehiä te oikein olette? pappi kysyi ankarasti. Sir Kester rankaisee, jos yritätte rosvoilla.
- Olemme itse paronin linnasta, Daegam ilmoitti.
- Jaha, pappi sanoi hiukan rentoutuen. Mitä asiaa teillä sitten on kyläämme?
- Teidän kyläämme meillä on sitä asiaa, että haluamme levätä täällä ja parantaa haavamme, jotta voimme jatkaa matkaamme, Daegam vastasi.
- Mistä tiedämme, että teihin voi luottaa? pappi kysyi kulmiaan kurtistaen.
Daegam hymähti ja sanoi:
- Pitää minunkin tässä luottaa teihin.
- Teillä on aseet, pappi huomautti.
- On, Daegam myönsi.
Pappi katseli Daegamia mietteliäänä. Poika näytti lähinnä kyllästyneeltä ja meni naisen luokse.
- Kyllä näihin voi luottaa, äiti, poika tokaisi. He maksavat yösijastaan, hän lisäsi.
Nainen katsahti Daegamiin päin epäröivästi. Daegam sanoi naiselle siirtämättä katsettaan papista:
- Maksamme toki. Onko täällä kylässä ketään joka voisi tulla johdattamaan meitä Gerboldin maiden läpi tälle teille jota pisin pääsemme kaupunkiin?
- No, saatte sitten majoittua veljentyttäreni luokse, pappi sanoi. Saatte varmasti oppaan, jos maksatte.
- Kuinka pitkä matka täältä on siihen tielle asti? Daegam kysyi.
- Onhan tuonne matkaa, pappi vastasi epämääräisesti.
- Pari päivää? Daegam kysyi.
- Kyllä sinne puolessa päivässä taittaa taipaleen, pappi sanoi.
Daegam nyökkäsi.
- Mennään sitten, ritarit, nainen sanoi varovasti ja nousi ylös.
- Jatketaan myöhemmin, tyttöseni, pappi sanoi naiselle.
Daegam nousi seisomaan hieman vaivalloisena ja sanoi vielä papille:
- Kiitos tiedoistanne.
- Olkaa hyvä, herra ritari, pappi vastasi.
Daegam lähti sitten kävelemään ulos. Kudast seurasi. Poika tunki taas Daegamin edelle äitinsä kielloista huolimatta. Daegam antoi pojan mennä ensimmäisenä.
Ulkona
Inkvisiittori oli ulkona ja odotteli hevosen selässä. Sir Ferantia ei näkynyt, mutta Ayzabel seisoskeli erään talon avoimen oven luona.
- Missä sir Ferant on? Daegam kysyi.
Samassa sir Ferant tuli ulos eräästä talosta.
- Paroni, mikä paikka tämä oikein on? inkvisiittori kysyi.
- Mitä? sir Ferant kysyi Ayzabeliltä ärähtäen.
Poika lähti kipittämään yhtä päärakennusta kohti. Ayzabel vain hymyili sir Ferantille.
- Joku kyläpahanen, Daegam vastasi inkvisiittorille. Saa kelvata lepäämiseen. Sitä tarvitsemme juuri nyt.
- Painu helvettiin, sir Ferant kirosi Ayzabelin ja käveli paronin luo.
Daegam lähti seuraamaan poikaa ja sanoi:
- Tulkaa tänne. Saamme yöpyä täällä.
Ayzabel naurahti ja seurasi sir Ferantia. Joku nainenkin kulki mukana.
- Emme voi jäädä tänne, Kudast sanoi matalalla äänellä.
Sir Ferant meni päärakennukselle muden perässä.
- Käsken renkejä laittamaan teille mukavat makuutilat, nainen sanoi hiukan hermostuneesti.
Inkvisiittori ratsasteli hitaasti päärakennukselle. Daegam kysyi Kudastilta:
- Miksi emme?
- Odota, selitän kohta, Kudast vastasi.
- Annan laittaa teille miehille vaikka aitan, jossa voitte nukkua rauhassa, nainen sanoi nopeasti. Meillä on nyt paljon tilaa, kun väki on vähentynyt, hän höpisi.
- Turha mitään erikoista laittaa, Daegam vakuutti. Kunhan vain voimme nukkua ja pääsemme täältä pois aamulla.
Nainen selvästikin tunsi olonsa hiukan epävarmaksi Daegamin ja muiden seurassa.
- Kyllä kyllä, nainen vakuutti kerkeästi. Saatte ruokaa ja yösijan.
- Hyvä, Daegam totesi.
- Varastot ovat vielä hyvät, kiitos hyvän syksyn, nainen lisää. Tallikin meillä on, hän puheli hermostuneesti. Vaikka hevosia, niitä nyt ei enää monta.
Seurue kulki koko ajan tilaa kohti, jonka päärakennuksen luona poika jo seisoi.
- Ei tarvitse selitellä, laita meillä vain se yösija ja ruokaa, nainen, inkvisiittori sanoi naiselle komentavasti.
- Kyllä, varmasti, niin, nainen sanoi säpsähtäen.
- Hei, jotain käytöstapoja naisseurassa, sir Ferant sanoi inkvisiittorille hymyillen naiselle.
Poika haki jostakin jonkun miehen, jolla näytti olevan hiukan karsastavat silmät ja länkisääret.
- Dennet, ota herrojen hevoset, nainen sanoi miehelle, joka oli ilmeisesti renki.
- Kyllä rouva, renki sanoi ja katseli seurueen hevosia, kun he pääsivät juuri päärakennuksen luokse.
- Minä voin näyttää vierasaitan, poika sanoi Daegamille.
Inkvisiittori yritti vaivalloisesti nousta hevosen selästä.
- Voitte jättää sinne tavaranne, nainen sanoi ja otti hermostuneesti askeleen päärakennusta kohti.
Hän kääntyi seurueeseen päin ja sanoi:
- Järjestän teille pian aterian.
- Kiitos, sir Ferant sanoi kohteliaasti naiselle.
- Vie meidät sinne vierastiloille, Daegam kehotti poikaa.
Nainen katosi nopein askelin päärakennukseen. Inkvisiittori ei päässyt hevosen selästä pois murskaantuneen jalkansa takia. Hänen jalkansa tuntui olevan tosiaan pahassa kunnossa.
- Joo, poika sanoi ja virnisti.
Hän lähti rientämään jotakin pienempää rakennusta kohti. Sir Ferant lähti seuraamaan poikaa. Daegam kysyi inkvisiittorilta:
- Voitko kävellä lainkaan tuolla jalalla?
- No en voi, inkvisiittori tokaisi.
- Siitä taitaa vielä vuotaa vertakin, inkvisiittori totesi hieman epäselvällä äänellä.
Daegam huokaisi väsyneenä. Poika oli ehtinyt jo pienemmän rakennuksen luokse ja oli avannut sen oven. Ayzabel oli seurannut sir Ferantia taas. Sir Ferant pääsi myös rakennukselle ja katsoi sisään.
Daegam meni vaivalloisesti inkvisiittoria hevosen selästä alas. Sir Ferant meni rakennuksen sisään.
Sir Ferant tuli pian takaisin ulos ilman panssaria. Ayzabel seurasi sir Ferantin perässä käsiään kaavun sisällä pitäen.
Inkvisiittori yritti päästä Daegamin avustuksella alas hevosen selästä. Kun inkvisiittori oli päässyt alas hevosen selästä, Daegam alkoi loitsia tämän jalkaan.
Sir Ferant lähti kirkolle. Ayzabel lähti sir Ferantin perään.
- Oi, tätä autuutta! sir Kennard huokaisi.
Daegam epäonnistui loitsussaan ja alkoi loitsia uudelleen. Sir Ferant meni kirkon sisään pääovesta.
- Maailma on tuleva paremmaksi, kun hylkäämme aseet, sir Kennard sanoi.
Daegam ei onnistunut loitsussaan taaskaan.
- Pyhä Rokar on johdattanut meidät hurskaiden ja oikeamielisten ihmisten luokse, Arbella sanoi.
Bas murahti. Daegam tokaisi inkvisiittorille:
- Ei ole enää voimia parantaa sinua.
- Pyhä Calanar parantaa kaikki haavat, sir Kennard sanoi ärsyttävän hurskaalla äänellä.
- No ei se mitään, inkvisiittori sanoi ja lähti talolle päin ottaen miekastaan tukea kävellessään.
Hän ei astunut vasemmalla jalalla ollenkaan.
Daegam kysäisi yleisesti porukalta:
- Onko kellään sen vertaa vielä taikavoimaa, että saisi inkvisiittorin jalan edes johonkin kuntoon.
Daegam lähti kävelemään inkvisiittorin perässä, mutta inkvisiittori kaatui juuri maahan ja karjaisi tuskasta. Sir Kennard katseli inkvisiittoria säälivästi ja sanoi:
- Niin paljon tuskaa väkivalta tuottaa.
Inkvisiittori otti panssarinsa jalkaosan pois vasemmasta jalastaan varovaisesti. Jalka oli varsin verinen. Daegam käveli inkvisiittorin vierelle.
- Oliko kenelläkään sitä parantavaa taikuutta? Daegam kysyi toistamiseen.
Kudast pysyi hiljaa ja katseli muualle.
- Minä voin rukoilla Pyhän Calanarin voimaa, sir Kennard ilmoitti.
- No tee sitten jotain mitä teetkin, mutta sen olisi hyvä parantaa inkvisiittorin jalkaa, Daegam tokaisi.
Sir Kennard katsahti Daegamiin ja asteli sitten inkvisiittorin luokse. Sir Kennard ryhtyi lukemaan rukousta ja väreilevä ja pehmeä valo peitti inkvisiittorin vahingoittuneen jalan. Kun valo katosi, inkvisiittorin jalan haava oli paljon parempi.
Daegam sanoi hämmästyneenä:
- Hienoa.
Inkvisiittori nousi seisomaan ja lähti kävelemään talolle päin kuitenkin varoen vielä jalkaansa.
- Kiittäkää Pyhää Calanaria! sir Kennard huudahti.
Poika näyttää seisoskelevan aitan luona. Inkvisiittori suuntasi sinne. Daegam lähti myös kävelemään väsyneenä aitan luokse. Toisetkin seurasivat perässä, myös sir Kennard, joka näytti varsin tyytyväiseltä suoritukseensa. Inkvisiittori ei ollut kuulevinaankaan sir Kennardin huudahduksia.
- Sinun on syytä antaa lupaus Pyhälle Calanarille, kun hänen voimansa sinut pelasti, sir Kennard sanoi inkvisiittorille. Lupaat ensin vähän, niin huomaat, miten ylevä on veretön elämäntapa, hän selitti.
- No anna sinä lupaus Arkatille kun olin mukana viemään sinua sen parantajan luokse, inkvisiittori vastasi.
- Minut on Pyhä Calanar vapahtanut, sir Kennard sanoi hurskaasti.
Seurue saapui aitan luokse.
- Siellä on vielä vähän tunkkaista, poika sanoi. Mutta piiat kyllä laittavat sen kuntoon, hän lisäsi. Laittakaa tavarat sinne, niin mennään syömään.
Daegam katsoi aittaan sisälle. Aitassa näytti olevan olkia lattialla ja jotakin tavaraa. Siellä oli aika tunkkaista ja pimeää, mutta tilaa oli ihan kohtuullisesti. Se oli vain yksi ainoa huone.
- En jätä tänne nyt mitään, Daegam sanoi. Mennään syömään.
- Miten vain, poika sanoi ja kohautti olkapäitään.
Poika lähti päärakennukselle päin. Daegam lähti seuraamaan poikaa ja inkvisiittori lähti myös. Muutkin seurasivat. Samalla pari naista ilmestyi ja lähti aittaa kohti.
Poika meni sisälle taloon, jossa näytti olevan iso tupa, joka toimi myös keittiönä. Siellä oli pöytä ja pitkät penkit. Seurueen tapaama nainen ja joku toinen nainen olivat laittamassa ruokaa ja hyvät tuoksut saivat veden tulijoiden kielelle.
Daegam meni istuskelemaan pöydän ääreen.
- Tulittepa nopeasti, herra ritari, nainen sanoi kauempaa jo rauhallisemmin.
Inkvisiittori jäi istumaan penkille, joka oli kauimpana pöydästä.
- Menkää herra ritari siihen pöydän päähän kunniapaikalle, nainen kehotti.
Daegam istui penkillä paikoillaan väsyneenä eikä vaihtanut paikkaansa. Nainen ei yrittänyt enempää Daegamia hätistellä. Sen sijaan poika istui pöydän päähän ja nosti jalat pöydälle. Kudast istahti Daegamin vasemmalle puolelle.
Toinen nainen toi vieraille heti ruisleipää suurimpaan nälkään ja hyvää maalaisvoita. Daegam alkoi syödä leipää. Arbella luki ruokarukouksen kiittäen Pyhää Rokaria pöydänantimista. Inkvisiittori otti leipää ja meni kauimmaiselle penkille syömään omiin oloihinsa. Kudast nappasi itselleen palan leipää. Bas istui murahtaen pöytään. Sir Garin, sir Kennard ja tyttökin olivat istuutuneet.
Kudast nousi leivän saatuaan seisomaan ja suuntaa ovelle:
- Käyn vielä kävelemässä hetken.
Inkvisiittori nousi ja raotti yhtä ikkunaa katsoen ulos.
Samassa pöytään tuotiin jonkinlaista lihapaistosta ja tuoretta vaaleaa leipään, joka tuoksui ihanalta. Daegam alkoi syödä paistosta nälkäisenä. Vielä pöytään tuli jonkin verran ohuita kinkunsiivuja. Inkvisiittori haki itselleen paistosta ja leipää ja meni syrjäisimmälle penkille syömään.
- Toivottavasti herra ritarille maistuu, talon emäntä sanoi.
Bas söi paistosta hiukan epäluuloisena. Tyttö otti vain leipää. Sir Garin söi hiukan kömpelösti. Sir Kennard julistaa:
- Lihaa en syö enää koskaan!
Niinpä sir Kennard söi vain leipää ja sitäkin varsin säästeliäästi. Inkvisiittori katseli ärtyisästi naisia ja poikaa.
- Rukoilkaa, että Pyhä Rokar siunaa ruoan, Arbella kehotti moittivasti.
- Teidän pitää maksaa jo, poika sanoi Daegamille syömättä itse mitään.
Daegam jatkoi vain syömistään.
- No mutta poika, nainen yritti nuhdella poikaa, joka kuitenkin vain virnisti.
Seurue sai pian syötyä. Daegam nousi pöydästä tyytyväisempänä.
- Toivottavasti herroille maittoi, nainen sanoi.
- Kiitos, Daegam kiitti ja lähti menemään vierasaittoja kohti.
- Piiat ovat varmasti jo laittaneet paikat kuntoon teille miehille, nainen sanoi.
Inkvisiittori lähti kiittämättä vierasaittoja kohti.
- Naiset voivat nukkua päärakennuksessa, nainen lisäsi.
Arbella jäi tupaan. Tyttö sen sijaan seurasi Daegamia, kuten sir Garin, sir Kennard ja Bas myös.
Aitan luona ei näkynyt enää ketään. Kudastia, Ayzabeliä tai sir Ferantia ei näkynyt. Kierosilmäinen renki katseli seuruetta sivummasta.
Daegam meni sisälle aittaan ja toiset seurasivat. Aitassa tuoksui jo raikkaammalta. Sinne oli vaihdettu oljet ja tuotu huopiakin. Siellä oli myös kymmenisen talikynttilää. Siitäkin huomasi, ettei talossa oltu ihan köyhiä.
Daegam katsoi itselleen nukkumispaikan ja alkoi siinä vieressä riisua haarniskaansa. Inkvisiittori otti haarniskansa ja aseensa pois ja laittoi ne nukkumapaikkansa viereen.
- Muista sitten lupauksesi, Bas murahti Daegamille.
Sir Kennard kävi rukoilemaan seinustalle. Inkvisiittori riisui vyönsä, jolla piti vesileiliään, kukkaroaan ja tuluksiaan.
- Bas, oliko sinun tehtäväsi suojella minua matkallani? Daegam kysyi.
Inkvisiittori hörppi vielä melkein tyhjästä vesileilistään hieman.
- Kyllä, Bas murahti vastaukseksi.
- Emme ole enää siinä samassa ulottuvuudessa kuin silloin olimme, Daegam totesi. Milloin ajattelit, että tämä matka oikein loppuu?
Bas vain murahti ja kohautti olkapäitään. Inkvisiittori pisti vesileilinsä pois ja meni jo huovan alle mutta ei käynyt nukkumaan vielä. Daegam laittoi aseet nukkumapaikan lähelle helposti saataville ja meni huovan alle nukkumaan. Tyttö tuli Daegamin viereen. Sir Kennard alkoi nukkua rukoiltuaan. Sir Garin pudisteli päätään mumisten jotakin.
Aitassa oli vähän viileää ja kosteaa.
- Kuka siellä! kuului samassa karjahdus.
Kaikki heräsivät siihen.
- No minä perkele, sir Ferantin ääni ärähti.
- Mitä sinä täällä oikein hiivit? inkvisiittori kysyi.
Daegam nousi ylös väsyneenä ja kysyi:
- Mitä täällä tapahtuu?
Inkvisiittori pisti miekkansa pois.
- Täällä kai nukutaan, sir Ferant ärähti vihaisena.
- Miksi täällä huudettiin? Daegam kysyi.
- Ei mitään, sir Ferant vastasi. Paroni, mitä helvettiä olet mennyt minut lupaamaan tuolle akalle! hän karjaisi Daegamin naaman edessä.
Jostakin kuului murahdus, joka kuului epäilemättä Basille.
- Kenelle akalle? Daegam kysyi.
- No tuolle! sir Ferant osoittaen Ayzabeliä karjuessaan tajuamatta vihassaan, että huoneessa oli pimeää.
- Kenelle? Daegam kysyi.
- Ayzabelille perkele! sir Ferant karjaisi.
Oven suunnasta kuului naurahdus. Daegam huokaisi. Inkvisiittori kävi nukkumaan.
- En minä hänelle luvannut muuta kuin yöpaikan linnassani, Daegam sanoi sir Ferantille. Älä häiritse minua.
Daegam palasi takaisin makaamaan. Bas murahti ja kuului myös vääntäytyvän makuulle. Tyttö näyttää menevän Daegamin viereen nukkumaan.
- Naiset nukkuvat tuvassa, inkvisiittori sanoi Ayzabelille käydessään nukkumaan.
Sir Ferant meni panssarinsa luo nukkumaan. Ayzabelin suunnasta kuului tuhahdus inkvisiittorin sanoille. Hän kuului astelevan peremmälle ja asettui hiukan syrjempään muista. Daegam alkoi taas nukkua.
Aitassa
Aamulla aittaan majoittuneet heräilivät virkistyneinä. Valoa tunki jonkin verran ikkunanraoista sisään.
Kudast venytteli, keräsi sitten tavaransa ja asteli ulos. Tyttö nousi ylös Daegamin viereltä. Inkvisiittori nousi ylös ja puki varusteensa päälleen. Bas oli myös valmistautunut.
Daegam nousi makuuasennosta istumaan ja koetteli hieman haavojaan. Hän alkoi loitsia ja onnistui loitsussa parantaen vatsaansa. Sen jälkeen hän aloitti uuden loitsun, jossa epäonnistui. Daegam alkoi loitsia lisää ja onnistui loitsullaan parantamaan lisää vatsassa olevaa haavaa, eikä siihen enää jäänyt kovinkaan pahaa jälkeä.
Sir Garin jupisi jotakin itsekseen. Daegam koetti vielä loitsia jalkaansa jotain mutta epäonnistui. Hän alkoi sitten kerätä kamppeitaan ja puki haarniskan päälle. Inkvisiittori katsoi, että kaikki tavarat olivat mukana, ja meni sitten ulos. Daegam otti mukaan vielä loputkin kamppeensa ja lähti ulos.
Ulkona
Varsin surkealta näyttävä sir Ferant meni päätalon ovelle ja siitä sisään. Kudast oli tulossa tuvasta. Pari renkiä seisoi sivummalla ja katseli vieraita. Ilma oli aika pilvinen ja viileähkö. Kudast asteli kohti metsää.
Daegam lähti kävelemään tilan päärakennukselle virkeämpänä.
Inkvisiittori lähti päärakennukselle Daegamin mukana. Bas ja muut seurasivat Daegamia, kuten myös Ayzabel, joka näytti olevan varsin iloisella mielellä.
Tuvassa sir Ferant söi ja juo pöydässä. Siellä oli myös kyttyräselkäinen poika ja pöydällä oli ruokaa. Daegam meni syömään ruokaa. Inkvisiittori kävi hakemassa nopeasti pöydästä leipää ja meni ulos syömään. Toiset istuivat pöytään. Ayzabel istuutui hymyillen sir Ferantin viereen.
Samassa sir Ferant heitti maidon Ayzabelin naamalle.
- Lumppu, hän mumisi syönnin seasta.
Daegam hämmentyi. Ayzabel virnisti ja lätkäisi voita sir Ferantin naamalle.
- Lopettakaa, Daegam käski.
Sir Ferant koetti lätkäistä nyrkillä Ayzabeliä mutta huitaisi kuitenkin nyrkin väsyneenä ohitse. Ayzabel nauroi ääneen huvittuneena.
Sir Ferant jatkoi syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ayzabelkin söi sir Ferantin vieressä ja katseli välillä huvittuneena sir Ferantia. Daegam jatkoi syömistään katsellen Ayzabeliä ja Ferantia.
Seurue oli vielä syömässä, kun talon emäntä ilmestyi sisälle.
- Hyviä uutisia, herra ritari, hän ilmoitti. Olen löytänyt teille oppaan.
Sir Ferant lätki puuroaan suuhunsa. Daegam katsoi emäntää.
- Hän on kiertelevä soittoniekka, emäntä selitti. Hän on tulossa Brenasta päin. Mutta aikookin palata sinne nyt.
- Mikä hänen nimensä on? Daegam kysyi.
- Hän on Gildon Sulosointu nimeltään, emäntä vastasi.
Daegam nyökkäsi.
- Hän on käynyt tällä aikaisemminkin ja häneen voi luottaa, emäntä vakuutti.
- Missä hän on? Daegam kysyi.
- Hän on Andrionin tilalla, nainen vastasi. |