Hullu Prax - Aurinkokupolin takana

Oli Harmonian viikon Tulipäivän aamunkoitto Meren vuodenaikaan vuonna 1621. Viisi olentoa oli kokoontunut kreivi Solanthos Rautapeitsen, Auringon kreivikunnan hallitsijan, audienssikammioon, majesteettiseen, kullattuun huoneeseen, jota reunustivat asiakirjakääröt. Loisteliaassa huoneessa oli karu ja ylväs valtaistuin ja sen sivuilla seisoi kaksi temppeliherraa.
Samassa sisään huoneeseen astui parrakas mies, suunnilleen keski-ikäinen ja isokokoinen. Hänellä oli musta parta, mutta keltaiset hiukset - erikoinen yhdistelmä, joka pisti heti kaikkien silmään. Huoneessa olijat saattoivat tunnistaa hänet itse kreiviksi.
Kreivin eteen oli kutsuttu Yelanda Kultakutri, naispuolinen temppeliherra, joka oli hyvin lähellä valon tyttären, Yelmalion kultin riimulordin, asemaa. Miespuolisten kollegojensa vastustuksen vuoksi hän ei ollut kuitenkaan vielä saavuttanut tätä himoittua arvoa, johon aiemmin oli vain yksi nainen yltänyt. Yelanda oli tavattoman kaunis ja vastasi täysin Auringon kreivikunnan kauneusihanteita, mutta korkea arvo oli vielä saamatta.
Yelandan lemmikkihaukka Bob oli myös huoneessa. Hän istui emäntänsä käsivarrella ja tarkkaili tilannetta ja muita huoneessa olijoita.
Kreivin kammioon oli eksynyt myös eräs tavallinen nostomies, Mars Melus, joka oli saanut kiinni paviaanin läheltä temppelin kellareita. Mars inhosi suuresti moista tunkeilevaa eläintä ja vangitsi sen. Maanviljelijä kun oli, Mars oli varmasti joutunut kokemaan joskus sen, että paviaanit olivat käyneet hänen pelloillaan varkaissa.
Marsin vanki oli nimeltään Melo Yelo, paviaaniksi hyvin erikoinen. Hän oli ajellut kaikki karvansa pois näyttääkseen hurskaalta yelmaliolaiselta ja saadakseen liittyä kulttiin. Papit eivät kuitenkaan olleet suostuneet, mutta Melo yritti silti yhä sitkeästi löytää konstia päästä Yelmalion kulttiin. Melo sattui vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, kun Mars pidätti hänet.
Sarshas Yarallo oli lunarilainen viestinviejä, joka jäi väsyneenä nukkumaan Aurinkokupoliin. Nukkumisesta huolimatta hän näytti hiukan väsyneeltä Lunarin armeijan panssarissaan, jota Seitsemän äidin riimut koristivat. Sarshasin päältä päinkin jo näki, että hän oli hyvästä perheestä.
Kreivi viittasi ensimmäisenä Yelandaa ja Bobia tulemaan eteenpäin. Nämä tottelivat heti, kun taas muita kehotettiin kädenheilautuksella pysymään taaempana. Kreivi puhkesi puhumaan tiukasti Yelandalle:
- Tämän surkean näytöksen jälkeen, jonka esitit meille eilen, on ihme, että me enää koskaan käskemme sinua suorittamaan meille jälleen tärkeän tehtävän. Sen jälkeen, kun pappimme ovat heittäneet tarpeelliset lumoukset ja loitsut (joita me emme voineet tehdä viime yönä, sillä ne täytyy tehdä päivänvalossa), sinä toimitat nämä kultasormukset luotetulle päälordi Invictuksellemme Harppuunan kaupunkiin ja odotat hänen lisäkäskyjään. Sinun täytyy tehdä tämä kaikki kiireesti ja saapua sinne tänä keskiyönä. Varo orlantheja, jotka voivat järjestää sinulle väijytyksen ja ottaa sormukset sotasaaliina.
- Minä varon, Yelanda tokaisi nopeasti.
- Tiedä, että tuleva asemasi meidän luonamme riippuu siitä, kuinka hyvin selviydyt tästä tehtävästä, kreivi jatkoi.
- Vien sormukset vahingoittumattomina perille, Yelanda vakuutti.
Sitten kreivi viittasi Sarshasia lähemmäksi. Tämä oli ilmeisesti hiukan hämillään ja kreivi joutui toistamaan liikkeensä ennen kuin lunari ymmärsi, mitä häneltä vaadittiin. Kreivi sanoi hänelle:
- Tiedä lunari, että sinun kuvernöörisi viesti sisälsi jälkikirjoituksen minulle, että meidän hallitustemme välisten suhteiden parantamiseksi sinut pestataan minun palvelukseeni näiden merkityksellisten tapahtumien ajaksi. Panen sinut tämän palvelijani Yelandan komentoon ja sinä saat saattaa hänet Harppuunaan.
- Kyllä, kreivi, Sarshas tokaisi nopeasti lunarilaisella korostuksellaan. Kreivi nyökkäsi hänelle ja viittasi sitten Marsia lähemmäksi.
- Miesvoimaa on kovin vähän tällä hetkellä, kreivi aloitti. Sinä, mies, lähde tämän valon palvelijan kanssa vartijana.
- Kyllä, oi kunnioitettu kreivi, Mars vastasi nöyränä. Anteeksi, että keskeytän, mutta löysin tämän kurjan paviaanin lymyämässä kellarin lähellä, rohkeni Mars jakaa.
- Kyllä, kyllä, tämä takaperoinen olento on meille tuttu, papit ovat kertoneet meille siitä, kreivi murahti. Melo säpsähti ymmärtäessään, että puhe oli nyt hänestä.
- Hän yritti aivan selvästi varastaa jotain, Mars esitti Meloon viitaten.
- Mitä se sitten tekikin, me voimme käyttää sitä nyt, päätti kreivi. Se näyttää tarpeeksi leveäharteiselta; se saa kantaa sormukset.
- Loista, Pojan palvoja, Melo lausui selvästi innostuneena. Vartijat säpsähtivät moista etiketin rikkomista. Kreivi tyytyi kuitenkin suomaan vain ärtyneen katseen paviaanille. Myös Mars näytti vihaiselta, kun hänen vankinsa käyttäytyi noin sopimattomasti.
- Jos se tekee tämän tarpeeksi hyvin, se säästyy minun enemmältä vihaltani, kreivi sanoi armeliaasti. Nyt se, mitä edellytetään teiltä, on tottelevaisuus.
- Teen ihan ylimmäisen kaikkeukseni Yelmalion eteen, Melo selosti kreiville innoissaan.
- Tietysti, mutta nyt menkää! kreivi ärjäisi.
Sarshas yritti vielä kysellä kreiviltä, haluaisiko tämä lähettää viestin kuvernöörille, mutta kreivi kehotti häntä vain lähtemään. Toinen temppeliherroista johdatti seurueen pois audienssikammiosta ja keittiöön. Melo alkoi heti lipoa huuliaan ja haistella keittiön ihastuttavia tuoksuja. Keittiöhenkilökunta latoi joukolle taatelipuuroa ja juomaksi laihaa olutta.
- Kiitos, kiitos… Oi pojan palvoja! Melo sanoi kohteliaasti ruokaa saadessaan. Keittiöhenkilökunta ei tosin näyttänyt kovin iloiselta, kun saivat apinan vieraakseen keittiöön. Melon maiskutus ei ainakaan parantanut asiaa.
- Käyttäydy kunnolla paviaani! Mars ärjäisi syödessään tukevasti ja sentään jonkinlaisia tapoja noudattaen.
- Sinullapas on komea haarniska ja haukka, Sarshas aloitti keskustelun Yelandan kanssa pyöritellen lusikkaansa taatelipuurossa. En ole nähnyt kreivikunnassa aikaisemmin naista haarniskassa. Ilo tutustua. Nimeni on Sarshas Yarallo
- Kiitos, voit kutsua minua ihan Yelandaksi, nainen sanoi.
- Voitko kertoa lisää näistä sormuksista? kysyi Sarshas.
- Itse asiassa en ja eiköhän laiteta puurot naamaan, Yelanda vastasi.
- Syödään nyt kun kerran ruokaa on, Mars pyysi ja sai vastaansa Sarshasin alentuvan katseen, jollaisen vain moukka voi saada.
Samassa yksi keittiöhenkilökunnasta tuli syöjien viereen norkoilemaan.
- Olettekos jo kuulleet, että lunarit aikovat hyökätä? mies aloitti.
- Mitä! Sarshas huudahti kovaa.
- Hyökätä! Minne? Yelandakin kysyi hämmästyneenä
- Niin, totta se on, keittiömies vakuutti. Kuulin veljeltäni.
- Tännekö? Yelanda kysyi epäuskoisena.
- Lunarit aikovat pakottaa meidät palvomaan Punaista Kuuta, keittiömies sanoi varmana.
- Niin ei saa tapahtua! Mars tokaisi.
Yelanda mulkaisi epäilevästi Sarshasia.
- Voin vakuuttaa, että veljesi on erehtynyt, tämä selitti keittiömiehelle. Kreivit ovat sopineet koskemattomuussäännöt puolin ja toisin.
- Emme aio palvoa vääriä jumalia! Mars huudahti jörösti.
- Lunarit saavat maistaa keihästäni, jos sellaista aikovat, Yelandakin vakuutti päättäväisesti.
Toinen keittiöapulainen liittyi mukaan keskusteluun:
- Ei, ne ovat biisoninsaastoja, jotka hyökkäävät. Temppeliherrat ovat lähteneet niiden kimppuun, jotta hyökkäys torjutaan. Aikovat ajaa meidät autiomaahan kuolemaan. Mutta siinä eivät tule onnistumaan, kautta Yelmalion puhtaan valon!
- Katsokaa nyt, täysin perättömiä huhuja, Sarshas yritti todistella.
- Hy- hyökkäys? Hyökätään mekin? Melo kysyi aika pihalla keskustelusta.
Bob tuijotti kuolettavan terävästi Sarshasia silmiin, kun kolmas keittiömies astui muiden luokse.
- Ne ovat susipiraatteja, kolmas mies vakuutti. Tulevat pitkin jokea. Polttavat raiskaavat ja ryöstävät.
- Imperiumin mahtavat armeijat saattavat jopa tulla apuunne, Sarshas selitti.
- Kolme hyökkäystä! Tämähän on kauheaa! valitti Mars.
- Tuhoavat kyliä tullessaan, keittiöapulainen jatkoi kiihkeästi. Onneksi urheat soturimme torjuvat heidät.
- Rauhoittukaas nyt, temppeliherrat ja Paviksessa olevat imperiumin joukko-osastot pystyvät kyllä puolustamaan aluetta, yritti Sarshas rauhoitella muita.
- Susipiraatit, keitä he ovat? Yelanda kyseli.
- Varmasti joitain lunarien apulaisia, otaksui Mars ja sai Sarshasilta vihaisen katseen.
- Susipiraatit ovat pahoja merirosvoja, keittiömies selitti. Riehuvat merellä kuin villipedot. Ja palvovat julmia ja verisiä jumaliaan. Syövät kuulemma pikkulapsia. Ja kiduttavat uhrejaan.
- He ovat alhaisia roistoja, eivätkä mitenkään tekemisissä loistavan kuun kanssa, Sarshas selitti toisille.
Melo nyökytteli tietäväisen näköisenä, vaikka ei ollutkaan kärryillä asioista. Mars taas käytännöllisenä miehenä otti uuden annoksen puuroa.
- Ei, lunareita ne oikeasti ovat, tokaisi toinen keittiömies.
- Minä arvasin tämän, Mars myönsi.
- Ei tänne mitään merirosvoja tule, toinen keittiömies väitti. Mutta lunarit ovat vaara.
- Oletteko te aivan varmoja tästä? Yelanda kysyi kärsivällisesti keittiömiehiltä.
- Kyllä, kaikki kolme vakuuttivat, vaikka olivatkin asioista selvästi eri mieltä.
- Mutta kertokaa nyt, mistä tämä tieto on peräisin, Sarshas pyysi. Mars kyllästyi keskusteluun ja kiinnitti huomionsa Bobiin.
- Olen kuullut veljeltäni.
- Kuulin temppeliherrojen puhuvan siitä.
- Yksi tuttava kertoi.
- Teidän pitäisi kuulla lisää punaisesta jumalattarestamme niin oppisitte, ettei hän ole paha, Sarshas selitti. Päinvastoin, hän on suvaitsevainen ja mahtava jumala.
Keittiöhenkilökunta mumisi vihaisesti tällaisille puheille.
- Kyllä ne paimentolaisia ovat, yksi keittiömiehistä sanoi jälleen. Sellaisia roistoja ja lurjuksia. Kadehtivat meidän auringon maitamme, jotka itse Yelmalio on meille antanut. Likaisia otuksia, nuo biisoninsikiöt!
- Oletko korkea-arvoinen kreivikunnan armeijassa? Sarshas kääntyi Yelandaan päin. Pystyisitkö tarkistamaan asian jostain luotettavasta lähteestä? Arvostaisin sitä.
- Kautta kupolin! Myö murskataan viholliset! Melo huudahti äkisti. Mars puolestaan keskittyi tyhjentämään kuudetta lautasellistaan.
- En halua olla tyly vieraanvaraisuuttanne kohtaan, mutta älkää vetäkö liian hätäisiä johtopäätöksiä, Sarshas pyysi. Yksi keittiöhenkilökunnasta vastasi tähän sylkäisemällä lunarin jalan juureen ja lähti pois. Toisetkin mutisivat uhkaavasti.
Kaltoin kohdeltu Sarshas puri hammasta ja yritti pitää malttinsa. Melo sen sijaan naurahti.
- Eiköhän tämä riitä tälle erää, Yelanda rauhoitteli tilannetta.
Samassa sisään astui joukon keittiöön saattanut temppeliherra.
- Te odotatte täällä keittiössä, kunnes sormukset ovat valmiit, hän määräsi heti. Onko selvä? Kreivin käsky.
- Niin teemme, Mars sanoi ja toiset nyökyttelivät. Temppeliherra vilkaisi porukkaa vielä kerran ja poistui sitten kopeasti.
- Kuinkas te jouduitte tälle retkelle mukaan? kyseli Sarshas kohteliaasti Marsilta. Ette näytä sotilaalta.
- Kreivi käski minut mukaan, Mars totesi jurosti. Mutta koska lähdemme?
- Heti kun saamme sormukset, vastasi Yelanda päättäväisesti.
- Minä vahdin vielä, ettei paviaani hukkaa niitä matkalla, Sarshas sanoi hiljaa Yelandalle. Sinulla on muuten todella kauniit silmät…
- Onpas jalon näköinen haukka, Mars totesi Bobia tarkastellen.
- Komia haukka tosiaan. Oletko itse kouluttanut sen? Sarshaskin kysyi Yelandalta. Bob levitteli ylpeänä siipiään.
- Aikamoinen haukka, miten se pysyy noi heleposti tossa paikoillaa? Melo ihmetteli ja lähestyi haukkaa uteliaana. Hän yritti koskettaa haukkaa, mutta saikin muuta tekemistä, kun Sarshas tarjosi hänelle syömättömän lautasellisensa puuroa.
Nyt alkoi jo olla kohta keskipäivä, eikä mitään ollut vielä kuulunut. Porukka oli jo kärsimätön.
- Oliko jotain valmisteluja, joita piti tehdä päivällä? Sarshas pohti. Toisaalta meidän käskettiin odottaa täällä.
- Missäköhän ne sormukset viipyvät? Yelandakin kummasteli.
Sarshas kaivoi taskustaan lunarilaisia matkakeksejä ja söi niitä muutaman odotellessa.
- Toivottavasti pääsisimme jo pian täältä keittiöstä, huokasi Mars ja hänen toiveensa näytti toteutuvankin, kun ovi aukeni ja sisään astui kaksi miestä kantaen suurta hamppulaukkua. He eivät näyttäneet sotilailta, vaan pikemminkin virkamiehiltä. Miehet laskivat laukun lattialle ja kumarsivat kohteliaan niukasti Yelandalle.
- Tässä ovat nämä "sormukset", toinen miehistä ilmoitti. Pitäkää niistä hyvää huolta. Sitten virkamiehet poistuivat.
- Selvä eli nyt lähdetään matkaan, Yelanda tokaisi tomerasti ja ojensi laukun paviaanille. Melo otti sen vastaan ja alkoi heti hypistellä sitä. Se tuntui hänestä lämpimältä.
- Melo, et avaa laukkua! Yelanda karjaisi. Sarshas nyökkäsi olevansa samaa mieltä.
- En, en, kunnioitettu valon palvoja, Melo kiirehti vakuuttamaan, mutta katseli yhä vieläkin laukkua kiinnostuneena.
- No niin, lähdetään matkaan, Yelanda sanoi. Mennään Haymonin portin kautta vai onko jollakin jotain sanomista siihen?
Kenelläkään ei ollut mitään vastaan sanottavaa, mutta Sarshas kiirehti hakemaan hevosensa, kun toiset jo lähtivät matkaan.
- Lunarilainen ei jaksa edes kävellä, Mars tuhahti halveksivasti.
- Nähdään pian, Sarshas huikkasi vielä Yelandalle hymyn kera lähtiessään juoksemaan hevosta hakemaan.
- Mars, kantaisitko keihääni? Yelanda pyysi tai pikemminkin käski.
- Kannan, Mars vastasi jörösti.
- Minäkin voisin kantaa, yritti Melo ehdottaa. Bob sen sijaan nyökkäsi Marsiin päin ja tämä sai maanviljelijän hämmästelemään taas haukkaa.
- Eiköhän Melolla ole tarpeeksi kantamista siinä laukussa, Yelanda päätti.
- Joo… Kiitos oi rouva, Melo kiitti. Ei kun neiti!
Pieni joukkio asteli jonkin aikaa tietä pitkin, mutta lunaria ei vielä näkynyt. Bob lennähti ilmaan tiedustelemaan. Hän levitti siipensä ja lähti liitelemään helpon näköisesti kohti taivasta.
- Hei! Haukkasi karkaa, Mars huudahti Yelandalle.
- Nyt se karkas, kolmella jalalla tallusteleva Melokin kirkaisi.
- Se on tottelevainen, ei se karkaa, Yelanda selitti. Jatketaan me vaan matkaan. Melo, onhan laukku vielä avaamaton ja ehjä? Yelanda kysyi epäluuloisena.
- Kyllä, kyllä, Melo vastasi kerkeästi. Rouvan komentoa noudatan aina, hän jatkoi kumartaen kömpelösti, joskin omasta mielestään kunnioittavasti. Minä piän siitä parasta huolta! Luottakee minuun.
- Minneköhän se lunari jäi? Mars ihmetteli.
- Kyllä se sieltä kohta tulee, mikäli saa heppaansa otetta, Yelanda virnisti.
Samassa Sarshas ilmestyi jo näkyviin ratsastaen täyttä ravia. Hän pysäytti hevosen taidokkaasti muun joukon vierelle ja jatkoi kävelytahtia. Sarshas taputti ratsuaan ja sanoi:
- Ratsuni on yksi Paviksen hienoimmista ja mikä menijä!
Yelandakin katseli ihailevasti hevosta, mutta Melon katse vaikutti lähinnä nälkäiseltä - vaikka oli juuri ahtanut itsensä täyteen puuroa!
- Onpas komia ori, Yelanda myönsi.
- Hieno heppa, Melo säesti. Mauk… uljaan näköinen.
- Kyllä sitä voi taputtaa, Sarshas sanoi Yelandalle. Se on ihan mukava ystäville. Taisteluissa se toimii kuitenkin urheasti apunani.
Tie oli hyvä kulkea ja matkaa taittui. Tie kiemurteli tasaisen peltomaan poikki, toisinaan oli satunnaisia kukkuloita. Ihmisiä kohdattiin harvoin. Sen sijaan sää alkoi muuttua pilvisemmäksi ja kauempana näkyi uhkaavia ja synkkiä pilviä.
Sarshas kertoili Yelandalle pienehköjä urotekoja, joita oli suorittanut imperiumin armeijassa palvellessaan. Lisäksi hän kertoi sivistyneiden kaupunkien huvituksista. Antoipa muutaman korunkin esimerkkeinä sivistyksen ihanuuksista ja kehotti Yelandaa joskus poikkeamaan kreivikunnan ulkopuolella.
Toisinaan näkyi maanviljelijöitä ohrapelloillaan kevytkylvöjä valmistelemassa. Mars tuntui myös kaipaavan kovasti omille pelloilleen ja huokaili hiukan. Melo yritti piristää häntä kyselemällä kukkienkasvatuksesta, mutta se tuskin paljon auttoi.
Samassa näkyviin ilmestyi pieni ryhmä maanviljelijöitä. Ryhmä hidasti hiukan tahtiaan. Näytti aivan siltä kuin maanviljelijät piilottelisivat jotakin selkänsä takana vihellellen ja tutkiskellen muka tarkkaavaisina taivaanrantaa. Lähemmäksi saavuttuaan matkalaiset huomasivat, että selkien takana yritettiin pitää härkää.
- Siellä on häräkä, Melo mylväisi kovaan ääneen, mutta pysytellen hiukan kauempana. Maanviljelijät eivät silti olleet huomaavinaankaan koko seuruetta.
- Tarvitsetteko apua? Yelanda huusi maanviljelijöille. Nämä säpsähtivät ja vastasivat yhtenä miehenä:
- Eeei meillä mitään hätää.
- Komea härkä teillä siellä, Sarshas tokaisi
- Missä härkä missä? maaviljelijät olivat ihmettelevinään.
- Miksi teillä on härkä siellä? Marskin tiedusteli.
Maanviljelijät näyttivät pelästyneiltä ja kyselivät hermostuneina:
- Ette kai vie sitä pois niin kuin ne toiset?
- Ketkä toiset? Sarshas ja Yelanda kysyivät yhteen ääneen.
- Toiset? ihmetteli Marskin.
- Iso joukko temppeliherroja, maanviljelijät selittivät. Takavarikoivat "kaikki" härät. Tämä vain jotenkin sattui jäämään…
- Emme vie, Yelanda rauhoitteli. Sanoivatko syytä?
- Eivät. Ottivat vain väkisin härät.
- En voi uskoa että ne olivat temppeliherroja, Mars kommentoi.
- Yöllä tulivat, maanviljelijät jatkoivat selostustaan. Oli valtava joukko.
- Soon sota tulosa, sano muun sanooneen! yksi maanviljelijöistä otaksui.
- Oletteko varmoja, että he olivat temppeliherroja? Yelanda tiedusteli.
- Joo, temppeliherroja olivat, maanviljelijät vakuuttivat. Ja sadoittain.
- Ei, tuhansittain.
- Varmasti ainakin tuhat.
- Temppeliherroja? Yelanda kysyi vielä epäilevänä vahvistusta
- Taatusti, maanviljelijät vastasivat.
- Kylähän mää ny temppeliherrat tunnen!
Melo laski sormillaan kymmeneen ja pudisteli sitten päätään.
- Viime yönä kävivät? Yelanda vieläkin kuulusteli. Menivät siis poispäin Aurinkokupolista?
- Kyllä, kävivät kuin kävivätkin.
- Poispäin menivät.
- Tuonne, minne työki ootte menosa.
- Lunarilaisia ne olivat, sanokaa minun sanoneen! Mars oletti.
- Hehän sanoivat niiden olleen temppeliherroja, Sarshas huomautti närkästyneenä Marsille.
- Kiitos tiedosta, eiköhän meidän pitäisi jatkaa matkaa, Yelanda sanoi.
Melo oli sillä aikaa kumartunut tutkimaan tietä ja sen jälkiä. Sitten hän totesi:
- On tässä menny aika joukko tosiaan.
Samanlaisia kohtaamisia tuli vielä lisää ja kaikki maanviljelijät kertoivat satojen tai tuhansien temppeliherrojen joukosta. Tosin tuhansia temppeliherroja ei ollut koko kreivikunnassa.
- Eivätkä sanoneet syytä, miksi ottivat härkiä, Yelanda tuumi itsekseen.
Jonkin ajan kuluttua näkyi taas tiellä ihmisjoukko, tällä kertaa käveleviä talonpoikia Heillä näytti olevan mukanaan taloustarpeita, työkaluja ja muuta maallista omaisuutta. Mukana oli naisia ja lapsia ja kaikki näyttivät pelokkaita, miehetkin, vaikka yrittivät sen salata. Ihmiset näyttivät kuin olisivat pakomatkalla. Pikkulapset nyyhkyttivät ja naiset olivat kalpeita.
- Mitä on tapahtunut? Yelanda kysyi ihmisjoukolta.
- Lunarit ovat tulossa! hänelle vastattiin.
- Ne aikovat häpäistä Aurinkokupolin! Ja varastaa sen aarteet!
- Arvasinhan minä! Mars murahti ja katsoi Sarshasia.
- Mistä tiedätte? Yelanda tiedusteli ihmisiltä.
- Lunarit tappavat miehet, raiskaavat kaikki naiset ja varrastavat pikkulapset sapeleillaan!
- Punainen Lepakko on tulossa! Paetkaa ennen kuin se syö teidät!
- Mistä te olette moista tietoa saaneet? Sarshas yritti selvittää.
- No, totta se on, ihmiset vain sanoivat.
- Lepakko? Kuka ny lepakkoo pelkäis? Melo tuhahti.
- Vihollisenne ei ole lunarit, vaan biisoniratsastajat tai susipiraatit, Sarshas vakuutteli.
- Me pakenemme ennen kuin ne tulevat. Lunareita ne ovat!
- Katsokaa, lunari! ihmiset kiljuivat huomatessaan Sarshasin tunnukset.
- Olen lunari, mutta kreivinne asialla, rauhoitteli Sarshas, mutta ihmiset alkoivat vain solvata häntä.
- Senkin kaaoksen sikiö!
- Saastainen kuuhullu!
Ihmiset alkoivat ja keräillä kiviä ja Sarshas katseli hermostuneena, voisivatko he päästä ihmisten ohitse. Muutama kivi lensi jo lunaria kohti.
- Lastenraiskaaja, hevosennussija! pakolaiset kiljuvat.
- Kaaoksenpalvoja!
Jokunen kivi kalahti jo Sarshasin panssariin. Melo kirkaisi paviaanimaisesti ja juosta jolkutteli hiukan kauemmaksi epäsuositusta lunarista.
- Puhu heille, Yelanda, pelko on sokaissut heidän mielensä, Sarshas anoi jo hädissään. Lunarit eikä Punainen Lepakko ole hyökkäämässä. Vannon sen sinulle keisarini nimeen!
Kivet vain sinkoilivat ja Sarshas yritti suojata itseään ja hevostaan kilvellä. Hevonenkin alkoi jo vauhkoontua kivisateessa.
- Kuuäpärä.
- Punaisen Kuun paholainen!
- Kuunnussija!
- Lastensyöjä.
Yelanda alkoi vihdoinkin jo toimia ja rauhoitteli väkijoukkoa:
- Ei ole mitään syytä pelkoon. Yelmalio suojelee teitä. Me tuhoamme lunarit, mikäli meinaatte jotakin tuollaista ja olemme matkalla Harppuunaan ja selvitämme siellä, miten asiat oikein ovat.
Ihmiset näyttivät jo epätietoisemmilta.
- Mutta tuo on lunari, ihmiset huusivat Sarshasia osoittaen.
- Kreivi Solanthos antoi hänet meidän mukaamme, ei ole syytä pelkoon, Yelanda vakuutti.
Ihmiset alkoivat pudotella kiviä taas maahan ja rauhoittuivat.
- Päästäkää meidät nyt menemään, Mars kehotti väkijoukkoa.
Ihmiset siirtyivät mutisten syrjään ja aukaisivat kujan, jota pitkin joukko saattoi ohittaa heidät. Ihmiset näyttivät vieläkin vihamielisiltä, mutta eivät enää heitelleet kiviä tai olleet väkivaltaisia.
- Kiitos, Yelanda sanoi väkijoukolle, kun porukka oli päässyt turvallisesti sen ohitse.
Päivä eteni taas matkustuksen merkeissä. Pilvet muuttuivat yhä paksummiksi ja synkemmiksi. Näytti siltä, että alkaisi sataa ennen kuin ehdittäisiin Harppuunaan. Melo onnistui sitomaan kantamuksensa paremmin selkään, koska kolmella jalalla kävely alkoi väsyttää häntä.
- Taisit pelastaa henkeni äsken, Sarshas totesi Yelandalle. Olen palveluksen velkaa. Miten olisi vaikka viinit Aurinkokupolin majatalossa, kun tehtävä on ohi?
Samassa Yelanda valpastui ja käänsi katseensa peltoon. Hän nappasi tukevamman otteen keihäästänsä.
- Mitäs te nyt? Mars kysyi huomattuaan Yelandan valpastumisen.
- Noh, yhdet viinit vain tai ateriakin olisi varmasti mukava tapa rentoutua tämän reissun jälkeen, Sarshas yritti vielä sanoa Yelandalle.
- Hys! Yelanda sihahti.
Kaikki valpastuivat ja yrittivät tähyillä pellolle. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei kuitenkaan näkynyt.
- Mitä siellä on, arvoisa neiti? tiedusteli Melo varovasti.
- En tiedä vielä, Yelanda tokaisi. Mars, pysy lähelläni.
Sarshas nousi pois ratsunsa selästä ja heitti jonkin loitsun.
- Höh, Melo tuhahti. Mitä oikein näit, oi kunnioitettu neiti?
- En mitään, mutta haukkani… Sarshas, näitkö jotain? Yelanda kysyi.
- En, mutta minua on opetettu tekemään näin imperiumin mahtavien kenraalien käskystä, lunarilainen vastasi. Parempi olla valmiina, jos se on vihamielinen.
- Ai! Sun haukka puhuu sulle! Mää luulin jo, että se karkasi, kun sitä ei oo näkynyt, Melo selosti taivaalle katsellen.
- Etkö taistelekaan hevosen selästä, jos taistelu tulee? Yelanda kysyi yhä jalkaisin pysyvältä Sarshasilta.
- Haluan pitää selustasi turvattuna. Hevosen kanssa se on vaikeaa, tämä vastasi.
Seurue kiipesi pienen kukkulan laelle. Sieltä heille aukeni yllättävä näky: kukkulan alapuolalla oli sarvipäinen mies, joka näytti hakkaavan ja silpovan kauhistunutta hevosta. Hevosen ratsastaja makasi vavisten ojassa tien vieressä. Hänen ympärilleen oli roiskunut verta. Toisella puolella tietä riuhtoi vauhkoontunut alticamelus eli korkea laama.
- Heppoja ei saa kittuuttaaa! Melo huudahti ja otti keihäänsä selästään lähtien sitten ryntäämään kukkulaa alas. Yelanda lähti myös juoksemaan heti kohti miestä heittäen samalla jonkin loitsun, jolloin hänen ääriviivansa himmenivät.. Sarshas seurasi näitä kahta, mutta Mars jäi kukkulalle jousensa kanssa. Sarvipäinen mies ei näyttänyt huomaavan tulijoita.
- Jahas, joutui taas tappelemaan näitä primitiivejä vastaan, Sarshas mutisi juostessaan.
Mars ampui jousellaan osuen sarvekasta miestä jalkaan. Nuoli kuitenkin kimposi pois vahinkoa tuottamatta. Mars alkoi kaivaa uutta nuolta esille.
Sillä aikaa Melo oli nopeasti loitsinut sarvipäätä vastaan samalla kun juoksi. Taialla vain ei näyttänyt olleen vaikutusta, joten Melo kävi karjaisten hevosenkiusaajan kimppuun.
Mars ampui uudelleen, mutta jälleen nuoli kimmahtaa harmittomasti pois miehen oikeasta kädestä. Mars reagoi siihen kiroamalla. Sarvipäisen miehen silmät vain pyörivät ja hän mylvi kuin härkä. Mies näytti aivan mielipuolelta.
Mars ampui kolmannen kerran, mutta tällä kertaa laamaa. Nuoli upposi laaman jalkaan ja sai sen vielä suurempaan paniikkiin. Nuoli sattui mylvinnästä päätellen oikein ilkeästi. Mars myhäili ja otti uuden nuolen viinistään.
Melo oli sillä aikaa päässyt apinan ketteryydellä ensimmäisenä sarvimiehen luokse. Hänen keihäänpistonsa meni kuitenkin pahasti ohi aiotusta kohteesta, syynä ilmeisesti Melon kömpelyys keihään kanssa. Se harmitti paviaania suuresti.
Nyt Yelandakin ehti taisteluun ja onnistui iskemään keihäällä mielipuolta jalkaan. Iskulla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Ilmeisesti panssari suojasi ja jotakin muutakin siinä oli mukana, arvattavasti taikuutta. Sarvimies vain jatkoi hevosen teurastusta, eikä huomannut koko iskua.
Mars ampui neljännen nuolensa laamaa kohti. Se osui laaman eturuumiiseen ja sai sen suuttumaan kovasti, joskaan ei vahingoittanut pahasti.
Melo koetti sillä aikaa puhutella sarvimiestä praxiksi, mutta siitä ei ollut apua. Niinpä Melo huusi tälle tulipuheella:
- Ei saa kituuttaa hepoa!
Yelanda iski taas keihäällään ja tällä kertaa hän sai siihen valtavasti voimaa. Keihäs lävisti miehen jalan ja kaiken järjen mukaan tuollaisen iskun olisi pitänyt jo kaataa mies. Mutta tämä seisoi vain sinnikkäästi pystyssä, keihäs jalasta törröttäen. Sen sijaan mies huomasi jo tulijat ja kääntyi Yelandaan päin, joka oli nyt aseeton.
Melo onnistui raivoisasti puraisemaan miestä vasempaan käteen, mutta sai terävillä hampaillaankin aikaan vain naarmuja.
Sarshas ehti juuri ajoissa paikalle, kun sarvipää oli tehnyt hevosesta selvää ja kohotti valtavan bastardimiekkansa. Isku suuntautui kohti sopivasti paikalle ilmestynyttä Sarshasia. Lunarilaisparka ei onnistunut saamaan kilpeään eteen, vaan miekka iski kilpikäteen. Onneksi lunarilainen panssari suojasi hyvin ja käteen tuli vain pieni naarmu. Sarshas hiukan vavahti iskun voimasta ja huudahti:
- Lepakko sentään! Tapan sinut Seitsemän äidin kunniaksi! Yritä löytää uusi ase, hän jatkoi Yelandalle. Pitelen sen aikaa tätä petoa.
Silloin Melo näki tilaisuutensa tulleen ja tökkäisi koko vartalonsa voimalla keihäänsä hullun miehen oikeaan käteen. Sarvipää korahti tuskallisesti keihään lävistäessä hänen kätensä. Mies otti muutaman horjahtelevan askeleen ja lyyhistyi sitten maahan. Melo huusi ja kirkui verenhimoisesti saatuaan vainolaisen kaadettua.
Yelanda saattoi nyt kiskaista keihäänsä irti miehen jalasta. Se onnistui vaivattomasti, sillä iso sarvipää oli nyt tosiaan kuollut. Melo irrotti myös oman keihäänsä.
- Mikä hiton monsteri tämä oli? Yelanda ihmetteli päätään pudistellen.
Melo katseli kuollutta hevosta nälkäisen näköisenä ja tuumi:
- Se tappo tota herkull… komeaa hevosta.
- Sarshas, tarvitsetko parannusta? Yelanda kysyi.
- Ei tämä niin paha haava ole, lunarilainen virkkoi päätään pudistellen.
Sarshas meni tutkimaan ojassa makaavaan miestä.
- Käytän jumalani antaman tehokkaan taian ja yritän pelastaa ystäväni, hän huudahti äkkiä.
- Ystäväsi, kenet? Yelanda kysyi hämmästyneenä.
- Tuo maassa oleva tyyppi, Melo huomautti. Se on lunari.
- Mitä se täällä tekee? Yelanda ihmetteli ottaen askeleen taaksepäin.
Sarshas kiskaisi maassa makaavalta mieheltä keihään pois rinnasta ja polvistui hänen vierelleen. Pian kuului pelorialaista puhetta ja ilmassa hehkui voimakas taikuus. Mies parantui taian vaikutuksesta ja verenvuoto lakkasi. Sarshas paransi miestä vielä henkitaikuudella.
Melo huomasi kuolleen hevosen selässä jonkinlaisen laukun ja meni heti tutkimaan sitä.
- Miksiköhä tällanen hullu nomandi tappo tota lunaria? Melo ihmetteli tutkien samalla kiinnostuneena laukkua.
- Irti laukusta! Sarshas karjahti Melolle.
Melo kavahti ylös ja irvisti lunarille:
- Okei… Okeeeii…
- Melo, onhan sinun laukkusi tallessa? Yelanda kysyi varmuuden vuoksi.
- Turvassa, neiti! Melo huudahti taputtaen selkäänsä.
Sarshas ponnahti ylös ja riensi nappaamaan laukun paviaanilta. Vieras lunarilainen kohottautui vaivalloisesti hiukan ylös. Sarshas palasi laukun kanssa vieraan miehen luokse ja he keskustelivat jotakin vieraalla kielellä. Melo meni sillä aikaa tutkimaan kuollutta sarvipäätä.
- Mitäs te puhutte? Yelanda kysyi epäluuloisena Sarshasilta. Hei, eiköhän meidän pitäisi alkaa jatkaa matkaa.
- Hetki vain, hän on ystäväni, lunari vastasi.
- Sormukset on saatava perille ennen keskiyötä, Yelanda painosti.
Vieras lunari nousi tuskallisesti seisomaan
- Laita hänet hevosesi selkään, niin lähdetään, Yelanda määräsi Sarshasia ja lähti katselemaan myös kuollutta sarvipäätä.
Melo oli löytänyt sarvipäältä nahkaisen narun ja hypisteli nyt sitä höpöttäen praxin kieltä.
- Sarshas, ymmärrän kyllä, että hän ystäväsi, mutta meidän pitäisi olla jo jatkaa matkaa, Yelanda huikkasi taas.
- Tässä narussa lukee että joku Jok-niminen tyyppi etsii apua, Melo selitti. Siinä lukee näin: "ok etsii apua (epäselvää) liittyvät meihin siellä, missä (epäselvää) Kehtojoen".
Sillä aikaa vieras lunari oli horjahdellut Sarshasin hevosen luokse ja kiivennyt vaivalloisesti sen selkään.
- Hän ottaa hevoseni, jatkakaamme, Sarshas ilmoitti. Vieras lunari sanoi vielä jotakin Sarshasille ja karautti sitten hevosen kera matkoihinsa.
- Siinä lukee, et jok kaipaa apua, Melo selitti vieläkin. Et jossain Kehtojoen varrella.
- Hei!! Se karkas!! Melo huudahti lunarilaisen lähdön huomatessaan. Sarshas, mihin se okein lähti?
- Hän lähti viemään sanaa, lunarilainen vastasi.
- Ai mitä sanaa? Melo ihmetteli. Mitä se tiäl teki? Kysyn vuan.
- Sanansaattajamme toimivat ripeästi ja kunniakkaasti. Ei ole sopivaa kysyä mitä he kuljettavat mukanaan, Sarshas selosti.
- Ai jaa, Melo tuumi. Saatko selvää paremmi tosta kirjotuksesta, neiti? hän jatkoi Yelandan puoleen kääntyen.
- En minä tässä mitään kirjotusta näe, tämä väitti.
- Ai… Se on sellasta narukirjotusta, mitä nuo laamatyypit osaa… ja miekin osaan, Melo valisti. Siin lukkee, et Jok-niminen heppu kaipaa apua Kehtojoen varrell.
Yelanda tarkasteli, ettei vain Melo ollut saanut täräystä päähänsä taistelun aikana, kun noin outoja puhui.
- Jos hän on noita kirottuja laamaratsastajia, hän ei saa muuta kuin valuttaa verensä Praxin autiomaahan. Miekkani kautta! Sarshas vannoi.
- Se laamatyyppi huus et "kaaosta", kun se kituutti hepoa, Melo selosti.
Porukka lähti jatkamaan matkaansa kohti Haymonin porttia ja Harppuunaa pilvien synkentyessä.
Ilma näytti synkältä, kun porukka asteli tietä pitkin. Sarshas joutui nyt kävelemään, kun vieras lunarilainen oli ottanut hänen ratsunsa. Sarshas näytti pitävän kävelyä melko epämiellyttävänä ja Yelanda virnisteli hänen nyreälle ilmeelleen. Mars huomautti jotakin lunarien laiskuudesta. Päivä kului ja pian oli jo iltapäivä.
- Ja Melolla on paketti kunnossa? Yelanda kysyi.
- Paljonko meillä on vielä matkaa jäljellä? Mars tiedusteli.
Samassa seurueen silmien eteen pomppasi kukkulan takaa kylä. Sen huomiotaherättävin piirre oli kylän keskellä sijaitseva kivestä valmistettu riemukaari
- Tuonneko meidän piti nämä sormukset viedä? Mars jatkoi samaan hengenvetoon.
Melo oli ottanut esiin kuivuneen omenan, jota hän nyt pureskeli. Melo kysyi Yelandalta omenaa syöden:
- Neiti kiltti, mikäs tuo paikka on?
- Se on Haymonin portti, Yelanda tokaisi vastaukseksi. Ja siitä meidän pitää jatkaa Harppuunaan.
- Ai! Kautta kupolin, se on komee! Melo ihasteli kyläpahasta.
- Mutta paljonko meillä on vielä matkaa edessä? Mars tiedusteli uudelleen.
- Sanotaan, että noin 10 km, Yelanda vastasi. Siis tuosta kylästä.
- No sittenhän me taidamme ehtiä, Mars totesi hymyillen yrmeästi, kun seurue käveli kylään. Siellä ihmiset olivat arkisissa askareissaan. Bob laskeutui Yelandan kädelle ja Melo puolestaan katseli ympärilleen kummastellen ihmisten puuhia.
- Melo, Yelanda sanoi.
- Niin neiti? tämä kysyi.
- Onkos se laatikko kunnossa? Yelanda tiedusteli.
- Neiti, Melo sanoi tarkistaen selässään olevaan laukkua. Eri hyvässä! hän vakuutti. Mie piän siitä hyvää huolta, ei kukaa uskalla mulle tulla napisee näistä.
- Mennäänkö Riemukaareen huilaamaan hetkeksi ja ottamaan vaikka vähän sapuskaa? ehdotti Yelanda.
Mars nyökkäsi hyväksyvästi ja seurue suuntasi kylänraittia pitkin kohti aivan riemukaaren vieressä sijaitsevaa isoa taloa. Melo korjasi hiukan laukun asentoa selässään. Samalla alkoi tihuttaa vettä. Pian tihutus muuttui raskaiksi pisaroiksi.
- Harmi, että herra Yelmalio ei näy nytte, Melo totesi taivaalle katsellen.
- Jos vain jatkaisimme sittenkin matkaa, ettemme vain myöhästyisi, Mars ehdotti sateesta huolimatta.
- Kyllä me ehdimme vähän huilata, Yelanda vastasi seurueen kiirehtiessä majatalon suojaan. Tosin Mars ei seurannut muiden mukana, vaan jäi synkkänä seisomaan sateeseen.
- Miksi et tule suojaan sieltä, tänne sisälle? Melo kysyi ihmetellen oviaukosta.
- En anna tällaisen pienen sateen haitata itseäni, Mars murahti. Ulos näytti jääneen muitakin ihmisiä, jotka eivät näyttäneet onnellisilta.
- Noh jaa, Melo mutisi mennessään sisälle. Outoja nuo immeiset.
Ulkona sade vain yltyi, mutta sisällä Yelanda otettiin sopivan kohteliaasti vastaan - olihan tämä temppeliherra ja lähes valon tytär. Matkalaisille tarjottiin antilooppimakkaraa, leipää, juustoa ja oikein kunnollista ohraolutta. Yelanda otti leipää ja olutta tarjoten Bobille makkaraa, Melo puolestaan rohmusi paljon juustoa ja makkaraa. Muut majatalon vieraat katsoivat halveksien paviaania.
- Eläimiä majatalossa! yksikin vieraista tuhahti.
- Apinat joutaisivat ulos, toinenkin ärähti. Kotieläimet minä vielä ymmärtäisin, mutta että villieläimet.
Melo katsoi puhujaa murhaavasti ja sanoi nousten ylös ja ottaen itselleen kokonaisen leipäkorin:
- Meen sitten noitten muitten eläinte kans syömää.
Melo lähti ulos sateeseen ja istuutui Marsin viereen. Tälle majatalonisänsä oli tarjoillut purtavaa seinässä olevan luukun kautta. Mars otti vastaan Melon tarjoaman leivän mielellään.
- Terve veli, syyäänkö yhessä? Melo kysyi pirteästi Marsilta. Tämä kavahti heti kauemmas paviaanista ja ryhtyi ärtyisästi mutustelemaan leipäänsä sateessa.
Ihmiset sisällä näyttivät tyytyväisiltä, kun Melo oli poistunut. Ruoka oli maittavaa ja paljon parempaa kuin temppelin keittiössä tarjoiltu. Ja Sarshas söi, vaikka nyrpistelikin alkeellisille makkaroille.
- Onkos täällä tapahtunut mitään ihmeellistä? Yelanda kyseli majatalon väeltä ruokailun lomassa.
- No, eipä kovin ihmeellisiä, majatalonisäntä vastasi. Temppeliherroja vain kulki ohitse valtava määrä. Harppuunaan päin olivat menossa.
- Olikos heillä härkiä mukana? Yelanda uteli.
- Kyllä, härkiä näyttivät kuljettavan, myönsi majatalonisäntä. Erikoista, että temppeliherrat nyt ryhtyvät härkäpaimeniksi! Jotakin outoa on tekeillä. Mutta viisaat johtajamme ja Yelmalio varjelevat meitä.
- Totta, Yelanda nyökytteli kulauttaen tupin loppuun.
- Ei ole mitään hätää, majatalonisäntä jatkoi. Ihmiset kyllä pelästyivät suurta temppeliherrajoukkoa, mutta vakuuttelin, ettei ole hätää. Lordi Invictus tietää, mitä tekee.
- Pitäisiköhän meidän jatkaa matkaa? Yelanda pohti.
- Elkää hätääntykö! sisään astuva Melo virkkoi. Mie palvelen neitiä tässä, olen vuan kantaja.
Ihmiset nyrpistelivät neniään märälle Melolle. Tämä puolestaan irvisteli ylimielisesti ihmisille.
- Noniin, lähdetään matkaan, Yelanda komensi kiitettyään ensin ruoasta. Bob hypähti taas Yelandan käsivarrelle.
Ulkona oli jo kirkastunut. Tie oli tosin vielä märkä sateen jäljiltä, mutta pelloille sade näytti tehneen hyvää. Seurue kääntyi kulkemaan kohti Harppuunaa. Tie ei ollut enää hyvä Paviksen tie, vaan pelkkä uurtunut maapolku. Tosin se näytti tallautuneen kohtuullisen vakaaksi monien jalkaparien toimesta.
Melo yritti siirtyä kävelemään kahdella jalalla. Se ei kuitenkaan onnistunut oikein ja hän tyytyi kolmeen jalkaan.
Hetken sää oli näyttänyt jo kirkkaalta, mutta nyt taas synkkeni. Tuuli voimistui ja ajoi edellään mustia pilviä. Niitä näkyi paljon Paviksen suunnassa.
Bob levitteli hetken siipiään ja lähti sitten kevyesti lentoon. Melo mutisi jotakin itsekseen katsellen taivaan pilviä.
Aivan pian Harppuunan tielle käännyttyään seurue huomasi edessäpäin kaksipyöräisissä kärryissä istuvan vanhan miehen. Vetojuhtina oli kaksi biisonihärkää. Meno näytti aika epämukavalta, koska pyörät eivät oikein sopineet tien uriin. Mies istuskeli kärryillä ja popsi kananmunaa. Miehellä ei näyttänyt olevan aseita.
Seurue pysyi varovaisena ja hidasti kulkuaan.
- Kukas te olette? Mars huusi kärrymiehelle. Tämä ei vastannut, vaan pysäytti kärrynsä suunnilleen kymmenen metrin päähän seurueesta. Yelanda puristi tiukemmin keihästään. Muutkin katselivat outoa miestä. Tämän hiukset olivat jo valkoiset, eikä hän näyttänyt lainkaan aurinkokupolilaiselta. Miehen vieressä kärryjen penkillä istui pieni varjokissa, joka sähisi.
- Kukas te olette? Mars kysyi uudelleen vastausta saamatta.
- Se on orlanthilainen, Yelanda kuiskasi hiljaa muille.
Mies pisti syömänsä kananmunan syrjään ja katsoi seuruetta tutkivasti. Sitten hän suuntasi katseensa Yelandaan ja virkkoi:
- Vaeltava Aurinko, Kateellinen Eno, minulla on tässä uusi Lelu, näetkö sen? Testaa minua, kahdesti jos voit. Kultapala kustakin oikeasta vastauksesta. Siis käykäämme perinteiseen arvuuttelukilpailuun.
Melo katseli oudoksuen tämä kummaa rituaalia. Mars puolestaan vaikutti hermostuneelta ja sanoi miehelle:
- Meillä on nyt vähän kiire…
- Siis sallinet minun kysyä arvoituksen? mies kysyi Yelandalta. Tämä kuitenkin vaikeni.
- Ähhh… Tämä on orlanthien juoni tai jotain, Mars murisi. Melo raapi päätään ja katseli ihmeissään vuoroin Yelandaa ja vuoroin tuntematonta miestä.
- Sanopas ukkelille, että kysyy pois, Yelanda kehotti Marsia.
- Kysy pois, Mars vastasi miehelle kummeksuen.
- Kiitos, tämä vastasi. Eli ensimmäinen arvoitukseni on seuraava: Yhdestä lävestä sisälle mennään ja kolmesta ulos tullaan ennen kuin oikein sisällä ollaan. Siis mikä tämä on?
- Mikäs tämä juttu on? Melo kysyi ihmeissään Marsilta.
- Olisiko tämä paita? esitti Mars.
- Hyvä, Mars, vastaapas, että paita, Yelanda kehotti Marsia.
- Olisiko tämä paita? Mars kysyi oudolta mieheltä kuuliaisesti.
- Oikein, oikein, kysyjä tunnusti. Sitten hiukan hankalampi arvoitus. Puree nipistää, vaikka ei ole kynsiä eikä hampaita. Mikä tämä on?
- Entä se kultakimpale? Mars tivasi.
- Oh, ei kultapalalla kiirettä, arvuuttaja vastasi. Ensin tietysti käymme kisailun loppuun asti.
Mars ja Yelanda näyttivät pohtivan ankarasti arvoitusta. Outo mies katseli heitä hymyillen itsetietoisena.
- Hmm, Sarshaskin mutisi. Mikä voisi purra, mutta sillä ei olisi kynsiä, eikä hampaita?
- Ähhh... en pysty keskittymään kun tuo paviaani häiritsee minua! Mars ärähti.
- Olisiko se jokin eläin? Sarshas jatkoi.
Bob räkätti haukannauruaan.
- Haukka voi purra, mutta sillä ei ole hampaita. Kynnet sillä kuitenkin on, Mars pohti.
- Niin, ei se haukka kai voi olla, Sarshas myönsi.
- Hiljaisiksi näytätte menevän, outo mies virnuili.
Yelanda vilkaisi Melon suuhun, olisiko siellä hampaita. Tämä näytti ärtyneeltä ja tokaisi:
- Tuli.
- Nipistääkö tuli? Sarshas sanoi epäilevänä.
- Tai tuli polttaa, äh! Melo tuhahti. Mie en voi keskittyä kun tuo haiseva mies on lähellä! hän jatkoi Marsiin viitaten. Bob räkätti jälleen.
- Heh. Taisi olla teille ylivoimainen, arveli outo mies.
- Äh... Lieneekö tälle arvoitukselle edes vastausta? Mars epäili turhautuneena.
- Vastaus siihen kyllä on, outo mies vastasi.
- Se voisi olla kylmyys, Melo mietti ääneen. Kylmyys puree ja nipistelle, niiku Praxin yössä.
- Hei, tuohan kuulostaa hyvältä! Sarshas huudahti. Onneksi kylmyys on meillä imperiumissa aika harvinaista. Kalikos Jäänsärkijä suojelee meitä siltä.
- Mutta kyllä pakkane puree, Melo jänkäsi.
- Niin, onhan se hyvä ajatus, myönsi Sarshas.
- Ja nipistelee. Hyvä Mel... kurja paviaani, Mars sanoi saaden Melolta vihaisen mulkaisun. Melo nosti leukaansa ja sanoi loukkaantuneena:
- Me eläimet ollaan kyllä aika fiksuja, kun VAIN ihmiset ei edes tollasta tiedä!
- Joo, kylmyys/pakkanen kuulostaa hyvälle, Yelanda päätti
- Joko olette saanut jotakin aikaan? kysyi outo mies uteliaasti.
- Kylmyys on vastauksemme, Mars ilmoitti katsoen muihin varmistaakseen asian.
- Hmm. Kyllä minä tuon hyväksyn, mies sanoi. Tarkoitin kyllä pakkasta, mutta kylmyys kelpaa. Sitten seuraava arvoitus: Herrain herkku, kuningasten ruoka, ei syö siat eikä koske koirat. Mikä tämä siis on?
Seurasi pitkä hiljaisuus, kun kaikki miettivät arvoitusta. Outo mies naurahti keskittyneitä ilmeitä.
- Tässä ei välttämättä ole ruoka kyseessä, Mars arveli.
- Niin, tuo voi olla kompa, Sarshas myönsi. Toisaalta meillä imperiumissa syödään paljon kaikenlaista. Herkkuja on valtavan paljon. Mitä kaikki herrat ja kuninkaat voisivatkaan syödä? Ja mitä sellaista, mikä ei eläimille kelpaisi? Sarshas kysyi katsahtaen merkitsevästi Meloon.
- Tai mitä siat eivät söisi, Mars korjasi.
- No, sioilla ja koirilla tarkoitetaan kai eläimiä yleensä, Sarshas esitti.
- Hiljaisiksi menitte taas, vanha mies tuumi, kun kaikki taas pohtivat kuumeisesti vastausta.
- Työ ihmiset syötte kaikkee outoo, Melo mietti taas ääneen. En mie ainakaan tykkää poltetusta lihasta yhtään.
- Syökös herrat ja kunkut aivoja? Yelanda kysyi vitsillään.
- Tuskin ainakaan imperiumissa, Sarshas ilmoitti. Aivojen syöminen on aika barbaarista. Ellei niitä sitten ole oikein valmistettu. Siis meidän lunarilaisilla taidoillamme.
- Minä en kyllä tiedä hienoista ruuista mitään, tuhahti Mars.
- Kyllä mulle kelpaa raaka liha, mutta en mistään poltetusta tykkää, totesi Melo jälleen.
- Kokkimme osaavat vaikka mitä herkkuja, Sarshas jatkoi imperiumin ylistämistä. Niitä olisi ilo esitellä sinulle, Yelanda. Voittavat taatusti antiloopinmakkarat ja taatelipuuron.
- Tunnustatteko jo, ettette keksi sitä? vanhan mies tiedusteli.
- Herroilla ja kuninkailla on valtaa, mikä lienee heidän herkkuaan, Mars pohti.
- Entäs leipä!? Melo huudahti.
- Niin, leipää eivät kai eläimet syö, Sarshas sanoi.
- Se panee mahan sekasin, Melo selitti. Sitä me paviaanit ei syödä ollenkaan. Paitsi minä, kun Yelmalion lahja se o, päätti Melo puheensa röyhtäisten äänekkäästi.
- Jos ei muuta keksitä, niin valtaa voisi kokeilla, Yelanda päätti.
- Joko vastaatte? vanha mies kysäisi.
- No, mitä sanomme? Mars kysyi.
- Eikös se leipä olis hyvä? Melo penäsi
- Kokeillaanko valtaa? ehdotti Yelanda.
- Kuten haluat, Yelanda, Sarshas myöntyi auliisti.
- Valta se o! Melo kiljahti kuullessaan Yelandan ehdotuksen.
- Vastaan valta, vaikka väärin se kai on, Mars sanoi arvuuttajalle.
- Valitan. Väärin meni tällä kertaa, kertoi vanha mies. Oikea vastaus olisi ollut suola. Sitten seuraava arvoitus: On kaula ja suu, vaan ei päätä. Mikä tämä on?
- Pullo kenties? Yelanda veikkasi heti.
- Hyvä ehdotus, Yelanda hyvä, Sarshas sanoi.
- Näin se varmasti on, Marskin vahvisti. Vastaan pullo.
- Hmm. Oikein se on, arvuuttaja ilmoitti. Ilmeisesti minun täytyy koventaa tasoani. Seuraava kysymys on tämä: Valkea maja, kullasta kamari. Mikä tämä on?
- Olet jo kolme kultapalaa velkaa! Mars huudahti.
- Toki minä kultapalat maksan, jos olette sen arvoisia, vastasi vanha mies ärtyneenä. Vaan joko meni teillä sormi suuhun?
- Miettikäämme mikä on valkoista, Mars kehotti.
- Lumi? Sarshas ehdotti.
- Pilvet, Mars pohti.
- Hampaat? Tai ainakin hienojen ihmisten hampaat, Sarshas lisäsi vilauttaen omia kauniita hampaitaan.
- Kultainen kamari? Mars lausui epäilevänä.
- Se on aika vaikea, Sarshas totesi. Imperiumissa on tietysti paljonkin kultaisia kamareita…
- Öö, Yelanda mutisi.
- Heh. Joko onnistuin saamaan teidät nalkkiin? vanha mies uteli. Voitte myöntää reilusti, ettette tiedä.
- Olen kyllä aika ulalla, Mars tunnusti.
- Onko teillä siellä kultasia hampaita? Siellä mistä tulet? Melo kysyi lunarilta.
- Kyllä, meillä on kultaisia hampaitakin, Sarshas vastasi. Imperiumin mahti ja rikkaus on suuri.
- Arvataan vaikka suu, Mars ehdotti.
- Ok, Yelanda myöntyi.
- Mitä vastaatte? mies kysyi.
- Vastaan suu, Mars murahti.
- Valitan, pieleen meni, mies ilmoitti heti. Oikea vastaus olisi ollut kananmuna. Tällainen siis, arvuuttaja jatkoi vetäisten taskusta kananmunan. No, siirrytään seuraavaan arvoitukseen. Ylössuin on tyhjä, alassuin on täynnä. Mikä tämä on?
- Hattu? Mars ehdotti.
- Hmm. Tiimalasi? Yelanda puolestaan virkkoi.
- Itse arvelisin sen kyllä olevan hattu, sanoi Mars. Mitä vastaamme?
- Saat itse päättää, Yelanda salli.
- Vastaan hattu, Mars sanoi pontevasti.
- Kyllä, oikein jälleen, mies nyökkäsi.
- Hyvä, Mars, Yelanda kehaisi.
- Vielä seuraava arvoitus: Lihainen pytty, vaskinen vanne. Tämä onkin viimeinen. Mikä se siis on?
- En kyllä tiedä… Mars pohti.
- Heh. Tämä kieltämättä aika vaikea, mies sanoi huvittuneena.
- Ei mitään hajua, Yelandakin totesi.
- Tarvitaan varmaankin aito orlanthi tietämään se, arvuuttelija vinoili.
- Aika hankala, Sarshas jupisi, kun taas Melo raapi kuumeisesti päätään.
- No, tietääkö kukaan? Mars kysyi.
- Ei tule mieleen, Sarshas vastasi.
- Eipä, Yelanda tunnusti myös.
- Emme taida tietää, Mars totesi.
- Jos se olisi joku kruunu tai jotain? Melo ehdotti.
- Tunnustatteko jo, ettette keksi sitä? vanha mies kysyi jälleen.
- No sanotaan kruunu, Mars päätti. Vastaan sittenkin kruunu.
- Väärin, mies ilmoitti päätään pudistellen. Oikea vastaus on sormus ja sormi. Olipa mukavaa arvuutella kanssanne. Nyt on kuitenkin jatkettava taivalta.
- Mutta nyt taidat olla meille jotain velkaa, Mars tivasi.
- Kyllä, annan sen teille, arvuuttelija vastasi kaivaen taskustaan kultapyörän ja ojentaen sen Yelandalle.
- Apinakuninkaalla oli kruunu, mut sillä ei mitään turhia sormus juttuja ollut, Melo sanoi mököttäen.
- No, tällä kertaa kävi näin, vanha mies tuumi. Todellisuudessa Orlanth kuitenkin voitti Yelmin. No, näkemiin, mies jatkoi ja pani härkänsä liikkeelle ja kolisteli pois. Kärryt kulkivat kirskuen seurueen ohitse. Seurue jatkoi matkaa.
Mustia pilviä näkyi jälleen taivaanrannassa. Joki alkoi selvästi olla lähempänä ja siis myös Harppuunan kaupunki. Seurue asteli hiljaisuuden vallitessa. Äkkiä kuitenkin Yelanda näytti säpsähtävän ja jatkoi kulkuaan varovaisemmin. Bob näytti rääkyvän pellon yläpuolella.
- Hei, tuolla pellossa on joitakin jälkiä, Yelanda ilmoitti. Käydään katsomassa niitä.
Seurue suunnisti kohti pellon yläpuolella kaartelevaa Bobia. Sarshas näytti inhoavan syvästi savista peltoa, joka likasi hänen hienot jalkineensa. Seurue löysi kuitenkin Bobin osoittamalta alueelta outoja ympyröitä pellosta. Näissä kohdissa vilja näytti menneen lakoon. Ympyröitä oli suunnilleen tusina pellolla.
- Kukas olikaan se jäljittäjä? Yelanda kysyi.
- Minä olen kyllä aika näppärä, Melo murahti vastaukseksi.
- Hmm, Mars hämmästeli.
Melo tutkiskeli ympyröitä ja kumartui tutkimaan niitä. Pian hän näytti huomaavan jotakin ja lähti seuraamaan joitakin jälkiä. Mars tuli myös katsomaan, mitä Melo puuhasi.
- Mikä ihme nämä on tehnyt? Yelanda kummasteli ympyröitä.
- Tuossa on kulkenut jotain tyyppejä, Melo totesi jälkiä seurattuaan. Tänne tulee tuolta tieltä jäljet, mut ne loppuu tähän ympyrän kohralla. Ne ei oo meiän jälkiä.
- Paljonkin jälkiä? Mars uteli.
- Onkohan siinä joku salaluukku? Yelanda pohti.
- Siitä on tullut vaan yksi tyyppi joka o hävinny tähän ympyrän kohalle, Melo vastasi Marsin kysymykseen.
- Jatketaanko matkaa ja raportoidaan tästä Harppuunassa? Yelanda ehdotti.
- Tehdään näin, Mars myönsi.
Seurue palasi takaisin polulle ja jatkoi kulkuaan. Päivä alkoi vaipua jo iltaan ja Yelm aloitti tulisen laskunsa kohti Alamaailmaa. Seurue raahusti jo aika väsyneenä. Tuuli piiskasi heitä. Melo vilkuili välillä taivaanrantaa.
- Ei kun töppöstä toisen eteen, Yelanda komensi.
Tie kiemurteli viinitarhojen poikki. Pian pimeni ja alkoi jälleen sataa, joskaan ei tällä kertaa kovasti. Melo keräsi sadevettä käsiinsä ja hörppi sitä. Jostakin kaukaa edestäpäin kajasti keltaista hehkua, aivan ilmeisesti Harppuunan valoa.
Äkkiä Melo näytti kuulleen jotakin ja tähysteli pensaiden sekaan.
- Tuolla puskassa on jotain, hän sanoi.
Toisetkin koettivat pimeydessä nähdä jotakin, mutta mitään erityistä ei näkynyt.
- Siellä mongertaa joku, Melo ilmoitti korvat hörössä. Se ääni tulee kohti!
Mars ryhtyi heittämään loitsua ja myös Melo loitsi otettuaan keihäänsä selästään pois. Yelanda heitti keihääseensä Valo-loitsun, kuten Melo ja Marskin. Velon avulla Mars yritti tähystellä sankkaan pensaikkoon. Sarshas loitsi sapeliinsa jotakin.
- Se ääni ei tuu puskasta, vaan sen takaa, ja se lähestyy kokoajan, Melo varoitti.
Nyt kuului jo selvästi ääntä. Joku tai jokin kuulosti lähestyvän juosten. Seurue yritti tähyillä hämärään, jota Valo-loitsut valaisivat vain hiukan. He olivat myös valmiina taisteluun.
Samassa pensaikosta putkahti esiin pieniä hahmoja. Ne huusivat ja kiljuivat kimeästi. Loitsujen valossa hahmot paljastuivat peikkolaisiksi, jotka raivoisan sotakiljunnan saattelemina säntäsivät seurueen kimppuun. Aseita peikkolaisilla ei näkynyt lainkaan, mutta peikkolaisia oli ainakin tusina.
- Kuolkaa pimeyden olennot! Mars huusi.
Yelanda iski keihäällä ensimmäistä peikkolaista ja lävisti sen vasemman käden. Peikkolainen vaipui koristen maahan ja Yelanda nykäisi keihäänsä kiireesti irti kuolevasta otuksesta.
Melo puolestaan kirkaisi apinamaisesti ja löi Valo-loitsulla varustettua keihästään pelottavasti ja uhkaavasti maahan.
- Melo, pidä laukusta huoli, Yelanda huikkasi paviaanille.
- Kyllä neiti! Melo kiljaisi yrittäen rauhoittua nousevasta taisteluhuumastaan.
Mars yritti osua yhtä peikkolaista keihäällään, mutta ei osunut. Epävakaan iskun seurauksena keihäs lennähti Marsin kädestä pois parin metrin päähän. Mars kaivoi heti heittokeihäitä esille suojaten itseään hopliittikilvellä.
Melo iski omalla keihäällä yhtä pikkuotusta käteen ja siitä purskahti verivana. Peikkolainen kiljaisi kauhusta, kiskaisi kätensä irti keihäästä ja juoksi ulvoen pimeyteen mukanaan muitakin peikkolaisia.
Peikkolaisia ilmestyi pimennoista lisää ja nyt niitä oli varmasti jo parikymmentä.
Yelanda jatkoi taistelua ja upotti keihäänsä yhden peikkolaisparan vasempaan jalkaan. Otus ei haavoittunut pahasti, mutta se nilkutti kauhuissaan pakoon.
Melo yritti sohaista keihäällään ympärillä tungeksivaa peikkolaismassaa, muttei osunut yhteenkään niistä. Yksi peikkolainen yritti iskeä nyrkillä Meloa, mutta myös se huitaisi ohi. Peikkolaisia kuitenkin tungeksi nyt seurueen ympärillä saartaen sen. Niitä oli jo kolmisenkymmentä. Erityisen kiinnostuneita ne näyttivät olevan Melon laukusta, mutta muuallekin pienet sormet ehtivät.
Melo alkoi karjua ja huitoa keihäällään peikkolaisia kohti. Samalla on yritti perääntyä. Valo-loitsu keihään kärjessä piti peikkolaisia tosiaankin hiukan kauempana.
- Tehdään ympyrä muodostelma ja Melo keskelle, käski Yelanda. Melo perääntyi heti muiden muodostaman kehän sisälle. Sarshas sai juuri yhden peikkolaisen nujerrettua.
- Hei muuten nyt välähti! Yelanda huudahti äkkiä.
- Pelotelkaa niit! RAAAGH! Melo karjui.
Samassa pensaikosta ilmestyi kaksi valtavaa hahmoa. Heikossakin valossa seurue näki, että ne olivat isompia peikkoja - suurpeikko ja yöpeikko. Molemmilla oli ilkeännäköiset nuijat ja panssarit yllään. Yöpeikko heilutteli ruoskaa ja alkoi kiljua peikkolaisille.
- Ups, Yelanda sanoi.
Äkkiä Melon laukku alkoi hehkua heikkoa valoa. Se karkotti peikkolaiset, jotka olivat onnistuneet livahtamaan Melon luokse. Melo itse säikähti hiukan tapahtumaan. Yöpeikko kuitenkin keräsi ruoskansa voimalla peikkolaiset hyökkäykseen, eikä päästänyt niitä pakoon. Tilanne näytti todella pahalta, koska peikoilla oli murskaava ylivoima. Peikkolaiset tungeksivat seurueen ympärillä kuin väkkärät. Valo pelotti niitä, mutta suuremmat peikot pakottivat ne hyökkäämään.
- Avatkaa laukku! Mars huusi.
- Antakaa laukun olla, Yelanda kielsi. Ainakin vielä.
- Emme pärjää, parahti Mars.
Odottamatta koko paikan ympäröi kirkas valo. Se muodosti suuren kehän ja sulki sisäänsä niin seurueen kuin peikotkin. Peikot kiljuivat ja suojasivat käsillä valonarkoja silmiään, joita kirkas valo koski kovasti. Peikkolaiset ulvoivat ja pakenivat pimeyteen. Suuremmat peikot seurasivat kiireesti niitä tahtoen äkkiä pois kamalasta valokehästä. Vasta nyt toiset huomasivat, että valo oli Yelandan aikaansaamaa.
- Hurraa! Mars huudahti helpottuneena.
- Jatketaan äkkiä matkaa, Yelanda käski virnistäen. Melo katsoi häntä ihaillen, kuten myös Mars. Vain pari kuollutta peikkolaista makasi maassa.
- Oliko tuo ihan itse Yelmalio, joka meitä autto? Melo kysyi Yelandalta kunnioittavasti.
- Olihan se itse Yelmalio, Yelanda myönsi lähtien matkaan. Toiset seurasivat häntä.
- Ohhoh. Kyllä herra on aika vahva! Joskus minustaki tulee vielä hänen palvelija! Melo sanoi.
Seurue tarpoi jälleen kuraista polkua pitkin Yelandan loitsun valon kadotessa pian taakse.
- Ei muuta kun töppöstä toisen eteen, Yelanda mutisi.
- Taidetaan ehtiä ajoissa, Mars tuumi.
- Tuo loitsusi oli todella vaikuttava, Sarshas kehui Yelandaa. Taistelet kuin hurjimmat legioonalaiset armeijoissamme. Haluaisitko kertoa lisää kultistasi, vaikka joku yö leirinuotiolla?
- Ehkäpä, Yelanda vastasi pidättyvästi.
- Tuskin maltan odottaa, Sarshas sanoi ja kohensi ryhtiään pyrkien näyttämään urhealta kuun soturilta. Ei pidä vähätellä peikkoja. Ne kirotut yön olennot hiipivät aina yön turvin kimppuun ja kunniattomasti uhraavat peikkolaisensa etulinjaan.
- Pikkujuttuja nuo peikot, väheksyi Yelanda. Näkisitpä kunnon vihollisia!
- Niin, eihän ne kyllä niin kovin haastavia vihollisia ole, Sarshas myönsi heti. Minäkin olen tappanut MONTA peikkoa taisteluissa.
- Kyllä määkin oon peikkojen kaa tapellu, Melo murahti hiljaa.
Yö synkkeni, mutta valonkajastus oli jo hiukan lähempänä. Bob levitteli siipiään Yelandan kädellä ja lähti lentämään kohti pimeää taivasta.
- Ylistetty olkoon jumalattareni ja mahtava keisari, että ovat siunanneet meitä onnella tämänkin retken aikana, Sarshas huudahti katsoen tiukasti eteenpäin ja välittämättä märistä jaloistaan.
Mars tuhahti lunarin puheille.
- Melo, onkos laukku vielä tallessa? Yelanda kysyi paviaanilta.
- Jep! Melo huudahti kerkeästi. Kautta valon! En tuot pakettii hukkais.
- En menisi vannomaan, Mars epäili kuivasti.
- Herra Yelmalio on ollu kyl meille armelias tak matkal, Melo huudahti nyrkkiään heristäen. Ei oo viel multa hävinny! Oisko sun selässä yhtä hyvin pysyny? hän murahti ylpeästi Marsia katsoen.
- Herra Y on jo laskeutunut nukkumaan, Sarshas totesi hiukan ivallisesti. Yön meitä valvoo jumalattareni ja aamulla taas herranne. Mutta voitte nähdä kauniin kuun tiettyinä päivinä aina taivaalla, hän henkäisi.
Väsymys alkoi jo painaa joukkoa. Melo sitoi keihäänsä selkään ja alkoi jolkottaa neljällä jalalla. Vettäkin tihutti hieman.
- Kohta saattaa tulla rähinää, Yelanda ilmoitti pian.
Mars otti jousen käteensä. Sarshas puolestaan sitoi viittaansa tiukemmin ympärilleen ja katsasti huolehtivaisesti, että Yelandalla oli tarpeeksi vaatetta päällä.
- Ei tämmöiset pikkusateet haittaa, Yelanda ilmoitti ja Sarshas hymyili hänelle.
Valo kajasti taas hiukan lähempänä. Melo tiiraili valon lähdettä ihmeissään ja lumoissaan.
- Sarshas, Yelanda sanoi kohta.
- Mitä? lunari säpsähti.
- Mitä tiedät lunareista joilla on lentävä ratsu? kysyi Yelanda.
- Meidän armeijoissamme on ainakin wyvernratsastajia, todennäköisesti muutakin, Sarshas vastasi. Toivottavasti et kerro tästä eteenpäin, sillä oikeastaan en saisi puhua asiasta.
- Mitäköhän ne täällä tekee? Yelanda ihmetteli.
- Tuskin niitä täällä on, Sarshas arveli. Oletko nähnyt muka?
- Tuolla edessäpäin lentää yksi, Yelanda ilmoitti. Kiinnostaisi vain tietää, mitä se täällä tekee.
- Missä? Melo kyseli tiiraillen eteenpäin. En mä mitään nää. Mikä toi valo on?
- Ja sinä varmaan tiedät jotain? Yelanda sanoi kysyvästi Sarshasille.
- Jos niitä on yksi, niin se on todennäköisesti eksynyt joukostaan, Sarshas selitti. Ei yksittäinen ratsastaja ole mikään armeija saati uhka Auringon kreivikunnan asukkaille.
- Jos se on vaikka tiedustelija? Mars kysyi epäröivästi.
- Maalaiset vetävät hyvin kärkeviä johtopäätöksiä tuntematta sotilastaktiikkaa sen kummemmin, Sarshas huomautti terävästi. Hyvä Mars Melus, kyllä me lunarit käytämme aivan muita keinoja tiedonvälitykseen.
- Pitää varmaan olla aika taitava ja korkea-arvoinen soturi, että pääsee ratsastaa wyvernillä vai mitenkä? Yelanda tiedusteli.
- Kyllähän se näin on, ei ole mikään helppo ratsu hallita, Sarshas myönsi.
- Minä en lunarien taktiikoista tiedä tai välitä, murahti Mars epäluuloisena.
- Mitenkä sellainen heppu voi sitten eksyä? Yelanda kysyi Sarshasilta.
- Voisin viedä sinut joskus jonkun metropolimme sirkukseen, Sarshas ehdotti Yelandalle vaihtaen puheenaihetta. Serkkupoika kertoi, että Glamourin hirviönäyttelyyn on tuotu mitä erikoisempi olentoja. Vieraitten turvallisuus on tietysti taattu. Mutta mikäköhän tuo valo voi olla? lunari ihmetteli edessä siintävää valoa.
- Kai se valo tulee kylästä, Yelanda arveli. Sarshas, et nyt kyllä vastannut kysymykseeni, hän jatkoi närkästyneenä.
- Wyverniä on vaikea hallita, vaikka ratsastaja olisikin taitava, Sarshas selitti. Täytyy kysyä ratsastajalta, jos näemme hänet.
Aivan pian seurue erotti jo edessä kylän. Epämääräisten talojen lomaan oli järjestetty suuri leiri. Koko kylä ja leiri oli valaistu valtavilla kokoilla, soihduilla ja taikuudella. Kylässä oli valoa kuin keskipäivällä ja siellä liikkui temppeliherroja. Myrskystä ja tuulesta huolimatta temppeliherrat ja nostomiehet liikkuivat ahkerasti ympäriinsä. Satoja härkiä oli aidattu selvästikin nopeasti kokoon kyhättyyn aitaukseen. Ne pureskelivat rehua tyynesti.
Melo ponnahti kahdelle jalalle ja rupesi kulkemaan kahdella jalalla arvokkaan näköisesti. Tai ainakin niin arvokkaasti kuin paviaani voi. Bob tuli näkyviin edestäpäin hiljaista vauhtia liidellen ja laskeutui Yelandan kädelle.
- Mitäs tämä nyt tarkoittaa? Mars huudahti hämmästyneenä.
Seurue näki joen varren jyrkänteiden yllä valtavan keihäänheittokoneen, josta Harppuunan kylä oli saanut nimensä. Sen miehistö näytti laittavan konetta kiireesti kuntoon.
- Mitäs täällä nyt tapahtuu? Mars kysyi uudelleen. Kertoisiko joku?
Kaiken toiminnan keskellä näytti seisovan komea mies, jonka olalla istui haukka, johtamassa toimintaa. Hänellä oli loistava kultainen panssari, joka kimalteli ilmassa leijailevien Valovalli-loitsujen vaikutuksesta. Yelanda asteli kohti miestä ja toiset seurasivat johtajansa kannoilla.
Äkkiä taivaalta laskeutui jotakin. Se oli suuri, lohikäärmemäinen otus, suunnilleen hevosen kokoinen. Sen selässä istui mies, jolla oli Lunarin tunnukset. Mies hyppäsi ratsunsa selästä ja kiirehti kultapanssarisen miehen luokse.
Lunari ojensi jotakin kultapanssariselle miehelle ja kiirehti sitten pois. Mies hyppäsi pelottavan ratsunsa selkään ja katosi taivaalle. Kultapanssarissa oleva mies luki selvästikin viestiä, jonka lunari oli tälle ojentanut. Ympärille oli kerääntynyt myös temppeliherroja.
- Arvoisa lordi Invictus, tässä ovat sormukset, Yelanda sanoi Melolta ottamaansa laukkua ojentaen, kun mies oli lukenut viestin loppuun.
Melo yritti näyttää yhtä ylpeältä kuin temppeliherrat suoristaen selkänsä kunnon ryhtiin.
Kultapanssarimies pisti viestin syrjään ja otti laukun vastaan. Sitten hän lausui huvittuneesti:
- Ah, Yelanda, näen, että olet toipunut loukkaantumisestasi.
- Olen nopea toipumaan, Yelanda vastasi nöyrästi.
- Ihmettelinkin, minkä "juoksupojan" (lordi Invictus iski silmää miespuolisille temppeliherroille, jotka nauroivat) kreivi lähettäisi sormusten kanssa. Pelkään, että olet ehkä hukannut kallista aikaasi, me emme tarvitse niitä ollenkaan tämän viestin jälkeen, jonka olen juuri saanut. Oh ja näen, että olet tuonut mukanasi toisenkin kotieläimen, lordi jatkoi katsoen huvittuneena Meloa.
Melo pysyi hiljaa ja yritti näyttää ihmiseltä parhaansa mukaan, mutta hänen silmistään paistoi vihan leimunta. Temppeliherrat vain nauroivat ja Sarshas tarkkaili tilannetta. Yelanda tuhahti ja poistui vähän matkan päähän.
- Voitko kysyä, mitä kirjeessä oli? Sarshas kuiskasi Yelandalle.
- Taisi olla jotakin tärkeää, tämä vastasi vaisusti.
- Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Mars kysyi kuiskaten. Kertoisiko joku vihdoinkin?
- En tiedä, Yelanda ärähti.
Pari vantteraa temppeliherraa otti laukun ja kantoi sen keihäänheittokoneen luokse.
- Onkohan tuo ihme iso jousi Yelmalion itsensä tekemä? Melo mietti hiljaa ääneen.
- No, nyt menkää lepäämään, lordi Invictus sanoi armollisesti seurueelle. Voitte nauttia ensin illallista. Aamulla joukot kokoontuvat.
- Kokoontuvat minkä takia? Yelanda yritti udella.
- Nyt ei ole aika puhua siitä, ilmoitti lordi. Aamulla kerron tarkemmin. Nyt menkää.
Seurue lähti kohti ruokailupaikkaa. Siellä heille tarjoiltiin kylmä kenttäillallinen. Säilöttyä lihaa, leipää ja sellaista.
- No, minulla onkin jo nälkä, Mars sanoi tyytyväisenä.
Sarshas söi ruokaa vastahakoisesti. Melon silmät sen sijaan kirkastuivat kunnon ruoan edessä ja hän rupesi kahmimaan ruokaa.
- En mitenkään tahtoisi valittaa tarjoilua, mutta kyllä minulla on ikävä kasarmin kokkimme aterioita, Sarshas sanoi. Todella mahtavat liemet ja muusit hän osasikin valmistaa!
Useita temppeliherroja oli myös aterioimassa. Yelanda kysäisi heistä yhdeltä:
- Mitäs täällä on oikein tapahtumassa?
- Kukaan ei tiedä, temppeliherra vastasi. Meidän käskettiin marssia tänne.
- Kai lordi edes tietää, Yelanda arveli.
- Kyllä lordi tietää, toinen temppeliherra sanoi. Lunarit ovat sotajalalla ja Punainen Lepakko on tulossa. Mutta me kyllä pudotamme Lepakon taivaalta, jos se täällä näyttäytyy. Eipä meillä turhaan ole komeaa harppuunakonetta.
- Kyllä herra Yelmalion jousi jonku lepakon pudottaa! Melo totesi innokkaana temppeliherroille saaden vain halveksivaa naurua osakseen.
Sarshas kurtisti kulmiaan. Melo meni hiukan epävarmaksi temppeliherrojen naurusta.
- Ei, ne ovat kyllä merirosvoja, kolmas vakuutti suu täynnä ruokaa. Me upotamme merirosvolaivat, jos ne yrittävät tänne. Meidän urheat soturit tekevät selvää roskaväestä. Merirosvot eivät voi meille mitään.
- Lunarit saavat kyytiä, ensimmäinen temppeliherra virkkoi. Olen varma, että ne ovat lunareita.
- Koska ne hyökkäävät? Mars tiedusteli.
- Ei ajankohdasta ole tietoa, hänelle vastattiin. Varmasti me huomenna kukistamme hyökkäävät lunarit.
- Mutta joku lunari toi viestin, Mars epäili.
- Epäilen, että olisivat lunareita, Sarshas sanoi myös.
- Kyllä ne ovat lunareita, yksi temppeliherroista tokaisi varmana. Ja Lepakkokin on tulossa.
- Armeijamme eivät turhaan ilmoittele, jos aikovat hyökätä, Sarshas puolustautui. Kyse on jostain muusta.
- Miksipä muuten harppuunaa laitettaisiin kuntoon? temppeliherrat tivasivat. Lepakko ammutaan alas taivaalta. Me murskaamme lunarit, kun ne yrittävät kukistaa meidät!
- Punaiseen Lepakkoon, Sarshas sanoi kavahtaen, eivät tuollaiset jouset tehoa. Se syö tämänkokoiset kylät yhdellä haukkauksella.
- Älä äijä uhoa! joku huudahti.
- Ei se lepakko nyt niin iso ole, Marskin arveli.
- Hmm, kukakohan tässä nyt uhoaa? Sarshas mutisi hiljempaa.
- Tällä harppuunalla on ammuttu jättiläisiä ja merihirviöitäkin, temppeliherrat kehuivat.
- Kyllä tuo harppuuna Lepakkoon tehoaa, yksi heistä selitti. Sen kärjet ovat obsidiaania. Ne lävistävät lepakon kuin lepakon. Ne lävistävät lepakon kuin lepakon.
- Jättejä ja merihirviöitä on maailma täynnä, Sarshas sanoi. On vain yksi punainen lepakko, jonka keisarimme kutsui suurella sankarimatkallaan. No sittenpähän nähdään, jos se tosiaan on Lepakko. Parempi sitten juoda elämämme viimeiset perseet, jos huomenna kuolemme.
Muiden puhuessa Mars yritti syödä, minkä ehti.
- Ei, kyllä ne merirosvoja ovat, kolmas temppeliherra jälleen väitti. Me upotamme harppuunalla niiden laivat.
- Tämä soturi puhuu jo järkeviä, Sarshas kehui kääntyen puhuneeseen temppeliherraan päin. Mutta ovat tulossa siis alajuoksulta? Kai nyt Corflulta tulisi sana, jos laivoja kulkisi ylävirtaan?
Äkkiä alkoi kulkea huhu sotilaiden parissa.
- Tämä on vain harjoitus, sanottiin.
Maagiset valotkin sammuivat leirin yltä ja sotilaat alkoivat rauhoittua.
- Hyvällä tuurilla palaamme jo huomiseksi parakkeihin, joku arveli.
- Vai harjoitus, Melo sanoi katsellen pettyneenä ympärilleen. Taidan mennä nukkuun.
- Missäköhän täällä voisi nukkua? Mars pohti.
- Eiköhän mennä nukkumaan, että jaksetaan huomenna, Yelandakin ehdotti.
- Jeh, Mars kannatti ajatusta.
- Sopii minulle, Sarshas myöntyi sysäten lautasensa paviaanille.
Temppeliherratkin alkoivat lähteä jo yöpuulle. Leirissä näytti olevan jonkin verran telttoja, mutta ne näyttivät melko täysiltä. Mars löysi silti aika pian paikan, jossa nukkua nostomiesten keskellä. Melo puolestaan löysi ulkoa hyvän nukkumapaikan, johon hän käpertyi nukkumaan.
Yelanda suunnisti upseerien teltoille, jotka oli pystytetty hiukan syrjään tavallisesta rahvaasta. Hänelle liikeni juuri ja juuri vielä yksi teltta.
- Tules tänne, Yelanda huudahti Melolle.
Melo kömpi ylös ja kiirehti auttamaan Yelandaa teltan pystyttämisessä, kuten kunnon aurinkokupolilainen ainakin. Melo mietti sitten hetken ja jäi ulos nukkumaan.
Sarshas saapui Yelandan luokse oltuaan etsimässä paikkaa teltoista, jotka vaikuttivat ikävän täysiltä.
- Muissa teltoissa on täyttä, lunari harmitteli. Pääsisinkö mitenkään telttasi nurkkaan yöksi? hän kysyi anovasti Yelandalta. Olen kuolemanväsynyt, enkä viitsisi nukkua ulkonakaan.
- Osaatko käyttäytyä? tämä kysyi kulmiaan kurtistaen.
- Tottakai minä käyttäydyn, Sarshas vastasi vilpittömästi. Ajattelin lähinnä nukahtaa, kun pääsen makuulle, hän vakuutti.
- No tämän kerran, myöntyi Yelanda.
- Kiitos, jään sinulle palveluksen velkaa, Sarshas sanoi lämpimästi ja kiitollisena.
Melo puhui unissaan jotain kieltä ja näytti puhuvan ruoasta erittäin himokkaasti.
- Hhhäärkiä, hän mutisi. Naammm. Hyvää... Ah, härän kieli, mm.
Melo kierähti kyljelleen ja rupesi kuorsaamaan tyytyväisen näköisenä.
Sarshas käpertyi Yelandan teltan nurkkaan ja näki ennen nukahtamistaan, kuinka Yelanda ja Bob selvästikin kiistelivät jostakin. Yelandakin kävi yöpuulle.
Yelanda heräsi kesken uniansa ulkoa kuuluvaan läpsytykseen. Hän kävi vaivihkaa kurkistamassa teltan oviaukosta ulos. Aamutaivaalla näkyi samanlainen otus kuin edellisenä päivänäkin. Sen selässä oli ratsastaja ja olento näytti olevan tulossa leiriin päin. Yelanda lähetti Bobin ulos.
Nyt myös Sarshas heräsi ja katsoi kysyvästi oviaukossa seisovaa Yelandaa. Yelanda ryhtyi pukemaan panssaria ylleen sanomatta sanaakaan ja Sarshas seurasi esimerkkiä.
Melo ja Marskin olivat jo heränneet, kun Yelanda asteli ulos teltasta Sarshas kannoillaan. Paviaani ja maanviljelijäkin katselivat taivaalle lentävää otusta.
- Taivaalla on sellanen Vyverni! Melo huudahti taivaalle katsellessaan.
Seurue näki, kuinka lohikäärmemäinen otus kaartoi alas taivaalta. Otus laskeutui aivan heidän lähelleen. Sen selässä istuva ratsastaja hyppäsi ketterästi alas. Mies näytti olevan lunarilainen ja ratsullakin oli Lunarin tunnukset.
- Pitelepäs Arvokasta, ratsastaja sanoi Sarshasille ja työnsi olennon ohjakset lunarille käteen.
Sarshas otti ohjakset vastaan ja hymyili Arvokkaalle. Ratsastaja puolestaan kiirehti pois.
Wyvern lonksutteli leukojaan ja tuijotti Sarshasia takaisin. Otuksen yllä oli livree, jossa oli Lunarin tunnukset. Se napsutteli pahaenteisesti piikikästä häntäänsä. Sitten sen katse siirtyi tiirailemaan ilmassa lentävää Bobia. Silmät vaikuttivat melko nälkäisiltä...
- Olepas nyt arvokkaasti, Mars yritti rauhoitella otusta. Onkohan se arvokaskin?
- Varmasti, Sarshas tokaisi. Pysykääs loitolla sen hännästä.
Bob laskeutui emäntänsä kädelle kiertäen wyvernin kaukaa. Melo katseli pelokkaasti otuksen skorpioninhäntää.
- Pienen skorpionin pisto o vaarallinen, mut tuonkokosesta hännästä en haluis saada pistosta, Melo totesi päätään pudistellen.
Wyvern katseli vieläkin Yelandan kädellä istuvaa Bobia. Yelanda ja Mars siirtyivät hiukan kauemmaksi pelottavasti olennosta. Wyvern yritti riuhtaista itseään hiukan lähemmäksi Yelandaa.
- Yelanda, pistäs pulusi piiloon tai tämä otus saattaa vauhkoontua, Sarshas kehotti hiukan hermostuneena.
- Se on haukka! Yelanda tiuskaisi vihaisesti.
- Ah, anteeksi, Sarshas pahoitteli. Niinpä tietysti. Olen huono paikallisten eläinten nimissä.
Wyvern katseli Bobia nälkäisesti ja otti pari askelta Yelandaa kohti.
- Onko kellään antaa tälle kinkkua tai muuta? Sarshas kysyi vähän hätääntyneesti.
- Kelpaako tämä? kysyi Melo kaivaen pussistaan kuivia hedelmiä.
- Siinähän on kinkkua ohjaksien päässä, Yelanda vastasi virnistäen.
Bob lennähti Yelandan kädeltä ja katosi kauas metsikköön. Wyvern käänsi katseensa Melon silmiin ja katsoi tätä melko liskomaisesti. Melo kavahti ja liikahti kauemmaksi, mutta katseli silti uteliaasti otusta. Otuksen silmät tapittivat kuivattuja hedelmiä.
- Noh, ei tämä minulle mitään tee, Sarshas rauhoitteli muita ja itseään. Opetettu tunnistamaan hartaat imperiumin palvojat. Ja et kai nyt oikeasti haluaisi, että tämä wyvern minut söisi?
- Aika kehnosti koulutettu nämä teidän "mahtavat" ratsut, Yelanda huomautti ivallisesti.
- Sillä taitaa vaan olla nälkä, Sarshas arveli.
Melo heilutti hedelmiä kädessään kuin koiralle keppiä heittäisi ja heitti hedelmän olennolle. Se nappasi sen ilmasta kiinni. Melo virnisti ylpeästi ja katseli, olivatko muut vaikuttuneita.
Samassa wyvernin isäntä porhalsi takaisin ja nappasi ohjakset Sarshasilta.
- Kiitos, ratsastaja sanoi lyhyesti ja ohjasi ratsunsa lentoon.
- Eipä kestä, ehti Sarshas vielä huikata.
Otus ratsastajineen katosi pian taivaalle, mutta samassa torvet kajahtivat toitotukseen. Maagiset valot syttyivät vielä hiukan hämärään aamuun. Temppeliherroja ryntäili ulos puolipukimissaan.
- Nyt on kai se harjoitus, Mars tuumi.
Lordi Invictus ilmestyi seisomaan keskelle leiriä ja temppeliherroja alkoi kerääntyä hänen ympärilleen. Yelanda kumppaneineen kiirehti myös sinne. Bob laskeutui taas emäntänsä kädelle. Lordi Invictus näytti säteilevältä kultaisessa seremoniapanssarissaan, todella kultaiselta ja komealta ilmestykseltä. Lordi suoristiselkänsä ja aloitti puheen:
- Temppeliherrat, Auringon Soturit, tiedätte nyt, miksi meidän rakastettu kreivimme lähetti meidät tänne Harppuunaan. Myöhään viime yönä lunarien lähettämä ratsastaja kuljetti viestin Aurinkokupoliin Paviksen lunarilaisliittolaisiltamme. Se kertoi meille, että Jättiläisen Kehdosta, joista ensimmäinen ajelehti alavirtaan yli seitsemän vuosisataa sitten, raportoitiin Paviksen yläjuoksulla. Lunarin kuvernööri Sor-Eel pyysi, että me auttaisimme heitä pysäyttämään tämän Kehdon nousemalla siihen ja ryöstämällä sen aarteet, jotka ovat kuolevaisen ymmärryksen ulottumattomissa. Siksi pikainen siirtymisemme Harppuunaan.
- Lunarit suunnittelivat pian oman nousutoimensa Paviksessa ja heti hämärän koitettua keisarillinen wyvernratsastaja laskeutui tänne mukanaan riemuviesti, että Lunarin joukot olivat onnistuneet pysäyttämään Kehdon ja olivat järjestämässä ryöstöryhmiä nousemaan sinne ja riistämään sen aarteet. Kuinka itsetyytyväisiksi ja omahyväisiksi meidän kuunpalvojaliittolaisemme ja heidän kaljupäisen kuvernöörinsä on täytynyt itsensä tuntea suurimman menestyksensä hetkellä! Mutta ennen kuin he onnistuivat siirtämään ryöstösaaliinsa, valtava myrsky (joka puhaltaa puuskittain jalkojemme ympärillä tässä, kun puhun) sai joen kohoamaan ja nosti Kehdon takaisin jokeen. Toinen wyvernratsastaja toimitti tämän uutisen hetki sitten, jonka mukana oli lohduton vetoomus Sor-Eeliltä meille onnistua siinä, missä hänen hopliittinsa olivat epäonnistuneet.
- Huomenna Jättiläisen Kehto tulee alajuoksuun Harppuunaan. Se ei saa päästä ohitse! Me laukaisemme kolme suurta nuolta keihäänheittokoneestamme ja hinaamme sen rantaan härillämme. Sitten nousemme Kehtoon ja otamme oikeudenmukaisena saaliinamme valikoidun tavaran mukaamme; lunarit saavat meidän tähteemme ryöstösaaliinaan! Nukkukaa sitten hyvin, aurinkokupolilaiset, sillä huomenna me teemme historiaa!
Valtava hurraahuuto kohosi yleisön joukosta tervehtien lordin puhetta. Yelanda ja Marskin hurrasivat muiden mukana, kun taas Sarshas näytti nyreältä. Temppeliherrat olivat riemuissaan. Toiset alkoivat palailla takaisin nukkumaan, mutta toiset jatkoivat valmisteluja.
Koko seurue heräsi nousevan Yelmin säteisiin aamulla. Heidän olonsa oli jo paljon virkeämpi kuin illalla.
- Saako täältä mistään ruokaa? Mars pohti itsekseen ja suunnisti sitten kenttäkeittiötä kohden.
Bob tuli teltasta ulos levitellen siipiään. Yelanda venytteli itseään ja puki panssareita ylleen. Sarshas lähti kiireesti Yelandan mukaan tämän lähtiessä kohti kenttäkeittiötä.
Kenttäkeittiöllä seurueelle tarjoiltiin taatelipuuroa ja Mars otti sitä heti innokkaasti. Leipääkin oli tarjolla. Melo tietysti tapansa mukaan hamstrasi paljon ruokaa ja söi äänekkäästi maiskuttaen.
- Onhan tämä vähän suppea ateria armeijankin mittapuulla, mutta mielenkiintoinen päivä edessä, Sarshas sanoi Yelandalle.
- Me emme olekaan niin nirsoja, tämä tuhahti lunarille ottaen pari palaa leipää.
- Ihan kunnon ruokaa tämä on, Mars puolusteli.
- Kyllä ravittu sotilas on parempi sotilas, Sarshas totesi kuivasti. Mitenkään arvostelematta leipäänne, mutta...
- Jos ei kerran ruoka kelpaa niin ole syömättä! Mars kivahti äkäisesti.
Temppeliherrat näyttivät olevan innoissaan tulevasta koitoksesta.
- Pääsemme näyttämään nyt, kuinka paljon parempia olemme kurjiin lunareihin verrattuna, yksi temppeliherroista huudahti.
- Lunarit saavat vain rippeet aarteesta, toinen naurahti.
- Toivottavasti temppeliherrat eivät puhu tuolla tavalla rajojenne ulkopuolella, Sarshas sanoi Yelandalle. Tunnen monta äkkipikaista upseeria uudessa Paviksessa, jotka eivät pitäisi moisesta. Kyllähän sinäkin varmaan ymmärrät, että lunareita morkataan täysin syyttä. Sedeneya on viisaus, rakkaus, voima ja tieto.
Temppeliherrat alkoivat hiljalleen kerääntyä joelle. Näytti siltä, että joen pinta oli noussut hiukan yön aikana.
- Jaa, alkaa pikkuhiljaa tapahtua, Sarshas arveli. Täytyy kai hakea varusteet valmiiksi, jos tässä tulee rähinää.
- Menemmekö mekin tuonne, Yelanda? Mars kysyi.
- Menemme, Yelanda vastasi ja seurue kiiruhti hakemaan varusteitaan.
Rantaan oli varattu runsaasti veneitä ja lauttoja. Myös tikapuita oli valtausta varten. Keihäänheittokone näytti olevan iskuvalmiudessa ja sen miehistö seisoi ylpeänä kallionjyrkänteellä. Seurue saattoi nähdä keihäänheittokoneen vieressä kolme valtavaa nuolta, joissa oli obsidiaanikärjet. Nuolet olivat peräti noin 25 metriä pitkiä ja niiden varsien ympärillä oli valtavat kultaiset renkaat, jotka olivat täynnä riimuja. Nuolien toiseen päähän oli liitetty valtavat ketjut, joiden päähän temppeliherrat alkoivat valjastaa härkiä.
Mars katseli ihaillen heittokonetta ja Sarshas tunnusti hänelle:
- Pakko myöntää, että tuo ballista on minunkin mittapuullani arvioituna MELKO vaikuttava näky. Jos hyvin käy ja saat ylennyksen, niin voit yrittää hakea tuon vehkeen härkien kouluttajaksi.
- Minä olen kuitenkin parempi maanviljelijä, Mars mutisi. En minä sodasta pidä.
Tavallisia ihmisiäkin oli kerääntynyt seuraamaan pian alkavaa tapahtumaa. Aamupäivän kuluessa seurue näki paikalle saapuvan kultaisen joukon: itse kreivi ja hänen apulaisensa. Kreivi seurueineen asettui jyrkänteelle keihäänheittokoneen luokse. Valmistelut kiihtyivät entisestään, mikäli se yleensä oli mahdollista. Temppeliherrat halusivat esiintyä edukseen kreivinsä edessä.
Kohta puoliin taivaalle erottui lentäviä pisteitä. Seurue erotti pian niiden olevan kaksi wyverniä ratsastajineen. Bob hiukan hätkähti tämän huomatessaan, kun taas Sarshas näytti mietteliäältä.
- Tuovat varmaan viestiä, Yelanda otaksui.
Wyvernit laskeutuivat alas melko lähelle jyrkännettä. Toinen ratsastajista näytti olevan sotilas ja toinen virkamies. Heidät vietiin heti kiireesti kreivin puheille. Sarshas kiirehti perään, mutta vartijat pysäyttivät hänet tylysti:
- Mitä asiaa?
- Haluan ilmoittautua esimiehelleni, jos mahdollista, Sarshas pyysi osoittaen toista lunaria.
- Kreiviä ei saa nyt häiritä, vartijat vastasivat ylimielisesti. Hus, tiehesi!
- Selvä..., Sarshas mutisi ja kääntyi takaisin.
Pian yksi sotilaista saapui Yelandan luokse.
- Lordi Invictus haluaa teidät puheilleen, sotilas ilmoitti.
- Selvä, sanoi Yelanda heti ja riensi kiireesti joenrannalle, jossa valon kapteeni seisoi.
- Teillä oli asiaa, arvoisa lordi, Yelanda aloitti.
- Sinä toivot yhä todistavasi arvosi Aurinkokupolin kultille, otaksun? lordi Invictus kysyi.
- Kyllä! huudahti Yelanda innokkaana.
- Silloin minulla on sinulle vaarallisin tehtävä, jonka vuoksi jopa vahvinkin temppeliherra saattaisi järkyttyä, joka sallitaan pelkälle naiselle, kuten sinulle, valon kapteeni jatkoi. Tiedä, että jos onnistut, vastustukseni riimulordin asemaan pääsyäsi kohtaan loppuu.
- Minä en pienistä hätkähdä, Yelanda vakuutti.
- Kun meidän suuret ammuksemme on ammuttu, haluan sinun johtavan pienen rynnäkköjoukon ylös yhtä ketjua pitkin ja keihäänvarrelle. Sinun työsi on estää Kehdon puolustajia katkaisemasta keihästä ennen kuin me voimme kiskoa Kehdon rantaan. Minulla on jo vapaaehtoiset selvittämään ensimmäisen ja toisen harppuunan; kysyn sinulta, oletko vapaaehtoinen johtamaan kolmatta? Mitä sanot?
- Olen, Yelanda tokaisi välittömästi.
- Hyvä, lordi Invictus sanoi nyökäten ja kääntyen Sarshasiin päin. Ja sinä, lunari, sinä jäät komentoomme, hän sanoi. Liity Yelandaan ja auta meitä onnistumaan siinä, missä sinun kuvernöörisi legioonat epäonnistuivat.
- Tämän teen, arvon lordi, Sarshas ilmoitti.
Paikalle näyttivät ilmestyneen vieraat lunaritkin. Toinen heistä piti pienen puheen ylistäen lunarien ja Aurinkokupolin yhteistyötä taputtaen lopuksi Sarshasia olalle.
- Hän on hyvä esimerkki Lunarin loistavasta sotilaallisesta eliitistä, lunarilainen sanoi.
Vieras lunarilainen syleili Sarshasia ja suuteli häntä molemmille poskille pujottaen hänen kaulaansa hopeakorun.
- Hyvää onnea! vieras lunari toivotti ja tervehti Sarshasia sotilaallisesti tämän vastatessa samalla mitalla. Sarshas jäi seisomaan sotilaalliseen asentoon selkä suorana ja vatsa sisään vedettynä.
Nyt lordi Invictus kääntyi Marsiin päin.
- Uskollinen nostomies, me emme oleta sinun tekevän temppeliherrojen työtä, sillä tämä ei ole sinun paikkasi tai tilaisuutesi, valon kapteeni kertoi. Mutta voit käyttää jousilahjaasi tulitukena tovereillesi.
- Sen teen mielelläni, Mars vastasi nöyrästi.
- Tässä kaikki, valon kapteeni sanoi. Nyt vain odotamme Kehdon saapumista.
Seurue lähti asemiin odottelemaan Kehdon saapumista, kun taas lunarit palasivat kreivin luokse.
Nyt oli harmonian viikon villipäivä meren vuodenaikaan. Aikaisempi myrsky oli jo täysin tyyntynyt ja Yelm paistoi jälleen kerran Auringon kreivikunnan yllä. Kaikki hikoilivat kuumissa panssareissaan ja alkoivat jo ihmetellä, missä Kehto oikein viipyi. Samassa taivaalta laskeutui pari haukkaa isäntiensä käsivarsille. Pian levisi huhu, että Kehto oli matkalla. Useat linnut lensivät katsomaan asiaa, Bob muiden mukana.
Silmiään siristäen seuruekin alkoi jonkin ajan kuluttua erottaa kaukana joella pienen pisteen.
Lordi Invictuksen liittolaishaukka Tercel käski Bobinkin mukaan tiedustelulennolle. Lentäville haukoille aukeni mahtava näky ilmasta: kaukana näkyi Kehto kellumassa jokea pitkin. Se saavutti pian kohdan, jossa toinen joki yhtyi Kehtojokeen.
Haukat lensivät lähemmäksi ja Bob muiden mukana. Kehdon kannelta näytti nousevan ilmaan pikkuruisia lentäviä hahmoja. Jokien yhtymäkohdan tienoilta taas nousi ilmaan puolisen tusinaa jonkinlaista ilmanpyörrettä. Ne laskeutuivat suoraan Kehdon kannelle.
Haukat näkivät nyt Kehdon lähettyvillä lentelevän lintuja, variksia ja sensellaisia. Bob tunnisti niiden olevan herätettyjä lemmikkejä. Lintuja oli suunnilleen saman verran kuin haukkojakin, joten Tercel käski:
- Käydään kimppuun!
Bob valitsi uhriksensa pienen variksen, joka pyrki heti pakoon Bobin huomattuaan. Bob oli kuitenkin selvästi varista nopeampi lentäjä ja sujahti ilman halki haukan raivolla. Bob isku kyntensä pakenevaan varikseen ja pisti sitä vielä nokallaan. Varisparka heitti henkensä ja putosi kuolevana alas veteen Bobin päästäessä sen irti kynsistään. Bob päästi voittoisan kiljahduksen: ilmaherruus oli nyt haukkojen kynsissä.
Kehto lähestyi koko ajan hiljalleen ja suureni silmissä. Se oli valtava puinen kapistus, joka kellui veden pinnalla. Kun se lipui lähemmäksi, seurue alkoi hahmottaa sen mittasuhteita. Kehto oli pituudeltaan noin 125 metriä pitkä ja sen reunat olivat parinkymmenen metrin korkeudessa. Kehdon molemmissa päissä oli jonkinlaisia keulakuvia. Ne esittivät julmia lohikäärmeitä, joiden silmät näyttivät hehkuvan.
Kehdon tullessa lähemmäksi seurue huomasi sen kärsineen vahinkoja. Runko oli kärventynyt ja kannella nökötti valtava kivenjärkäle. Joitakin valtavan kankaan palaneita riekaleita lojui kannella.
- Varmaan lunarilaisten aikaansaannoksia, Yelanda arveli. Eivät näköjään parempaa pystyneet.
- Niin, Mars vahvisti.
Kehdon kannella seisoi myös joukko sotureita, jotka näyttivät kääpiöiltä valtavan Kehdon rinnalla. Heitä oli noin puolisensataa.
- Pieniä mutta sisukkaita, Yelanda mutisi.
- Ovatko nuo Kehdon puolustajia? Mars ihmetteli.
Temppeliherrat ohjasivat seurueen valmiiksi asemiin rantapenkalle.
- Onnea matkaan! he toivottivat - mahdollisesti salaa iloisina, etteivät joutuneet noin kovaan tehtävään. Temppeliherrat ryhmittyivät omille paikoilleen lautoille ja veneille.
Tavalliset jousimiehet alkoivat pian ampua maagisia nuolia Kehdon kannelle, vaikka matkaa vielä oli. Pian keihäänheittokoneella kävi kuhina, kun sen laukausta valmisteltiin. Koneen uhkaava nokka kääntyi joelle päin. Äkkiä kuului valtava TVANG ja suuri nuoli singahti keihäskoneesta. Se kulki ilman halki sirossa kaaressa vetäen perässään ensimmäistä ketjuista. Harppuuna upposi suoraan Kehdon paksuun runkoon ja temppeliherrat kajauttivat ilmoille hurraahuudon onnistuneen laukauksen kunniaksi. Yelanda hurrasi muiden mukana.
Koneen miehistö alkoi ladata kuumeisesti seuraavaa ammusta kreivin katsellessa omalta tarkkailupaikaltaan miesten työskentelyä. Kolmen minuutin kuluttua toinen nuoli singahti ilman halki ja sekin upposi runkoon. Jälleen kuului ilonhuutoja temppeliherrojen taholta, mutta harppuunakoneen miehistö latasi sen sijaan jo kolmatta ammusta, jossa seurueen ketju oli kiinni.
- Miehet valmiina! Yelanda huudahti. Kohta on vuoromme!
Mars näpräili hermostuneena joustansa.
Lopulta kolmaskin ammus oli paikallaan ja se singahti heti ilmalentoon. Jälleen kerran tähtäys oli tarkka: nuoli upposi Kehtoon. Tai sitten kyse oli vain suuresta maalitaulusta.
Samassa seurueen luokse saapui valon palvelija.
- Saatte minulta Yelmalion voimaa auttamaan tehtävässänne, akolyytti sanoi kiireesti alkaen loitsia jotakin Yelandalle ja Sarshasille.
- Kiitos, Yelanda kiitti häntä.
Sitten akolyytti kääntyi Marsin puoleen ja antoi taikavoimaa hänen nuoliinsa.
- Kiitos. Lupaan osua! Mars vakuutti valon palvelijalle.
Härät kiskoivat Kehto lähemmäs rantaa ja alkoi olla aika lähteä kulkemaan ketjua pitkin. Mars jännitti jousensa valmiiksi. Sarshasilla ja Yelandalla tuli hiukan kinaa siitä, kumpi saisi kulkea ketjua pitkin ensimmäisenä.
- Ei tässä ole aikaa kinastella, Yelanda ärähti. Tule heti perässäni, Sarshas! Se on käsky!
Lunari oli kuitenkin ehtinyt jo Yelandan puhuessa hyppäämään ketjulle ja juoksi voimakkain ja erittäin ketterin askelin pitkin ketjua. Yelanda lähti hänen peräänsä myös ketterin askelin ja vaikeuksitta.
Kehdon kannelta kurkisti mies jousen kanssa. Mars ampui ensimmäisen maagisen nuolensa kohti laidan yli kurkistelevaa miestä. Nuoli jakautui ilmassa useammaksi nuoliksi ja kaikki osuvat miestä, mutta kimposivat pois aiheuttamatta naarmuakaan. Sarshas oli jousimiehen tähtäimessä, kun Mars yritti kiireesti ottaa uutta nuolta.
Samassa Sarshas toimi ja hänen käsistään sinkoutui taikuutta hohtavia huutavia lonkeroita kohti ampujan päätä. Jousimies putosi Kehdon kannelta tajuttomana kieppuen ilman halki ja iskeytyen maagisesti vellovaan veteen Kehdon vierelle. Tie oli nyt vapaa hyökkäykselle.
Sarshas kiihdytti loitsun jälkeen vauhtiaan ja meinasi tipahtaa ketjulta. Hän ojensi painonsa vastakkaiselle puolella ja sai pidettyä itsensä ketjulla jatkaen kulkuaan. Yelanda seurasi tiukasti perässä ja he olivat jo ketjun puolivälissä uuden ampujan ilmestyessä Kehdon reunalle.
Mars ei hukannut aikaa, vaan ampui heti uutta jousimiestä. Maaginen nuoli tosin osui, mutta kimposi pois jousimiehestä, joka sinkautti nuolensa kohti juoksevaa Sarshasia. Sarshasin onneksi nuoli osui kilpeen, jota hän piti vartalonsa suojana. Taistelun adrenaliini sai Sarshasin taas lisäämään vauhtiaan. Juoksu ketjua pitkin jatkui ongelmitta. Yelanda puolestaan ryhtyi loitsimaan juostessaan. Mars osui uudelleen ampujaan, mutta taas ilman mitään vaikutuksia.
Sillä aikaa Kehdon kannelta oli laskeutunut kaksi miestä valtavan nuolen päälle, joka oli uponnut runkoon. Toinen alkoi hakata nuolta hajalle, kun taas toinen asettui suojelemaan toveriaan. Puolustaja oli kalju mies, joka näytti vakaasti aikovan kuolla paikalleen mieluummin kuin luovuttaa. Hänellä oli suuri kilpi ja pelottava bastardimiekka, taatusti monta taistelua kokenut. Nuolella seisovilla miehillä oli köydet kiedottuina vyötärönsä ympärille. Jokainen miekaniskulla nuoleen tuli pieni lovi lisää.
Mars veti äreissään viimeisen taikuudella vahvistetun nuolensa esiin. Jännittäessään jousensa hän lausui:
- Älä sinä petä minua!
Nuoli osui jousiampujaan, mutta hänen maagiset suojansa torjuivat nuolen. Onneksi toiset Aurinkokupolin jousiampujat kuitenkin onnistuivat heti nitistämään tämän toisen jousimiehen.
- Sarshas, tapa se! Yelanda huusi kaljuun puolustajaan viitaten.
Lunari totteli käskyä ja huitaisi kovan lyönnin hehkuvalla miekallaan suoraan kaljupään puolustusten läpi. Kaljun miehen oikea käsi meni hervottomaksi olkapäähän osuneesta iskusta. Iskua säesti komea karjaisu. Kalju mies vavahti ja hänen miekkansa putosi kauas alhaalla vellovaan jokeen. Ilman turvaköyttä mies olisi lentänyt miekkansa mukana. Mies huusi kuitenkin jotakin vieraalla kielellä ja hänet kiskottiin haavoittuneena ylös kannelle.
Nuolta hakannut mies kohotti nyt katseensa, kun Yelandakin pääsi paikalle. Yelanda löi miestä heti keihäällä ja mies torjui iskun. Mies ei kuitenkaan aavistanut, että Yelandalta oli tulossa toinenkin lyönti perään. Yelandan kavala pisto raapaisi vain naarmun miehen jalkaan.
Sarshas lähti kiipeämään nuolen päältä kannelle. Kehdon kansi oli läpinäkyvä ja sen poikki kulki suuri halkeama, joka oli ilmeisesti suuren kiven aiheuttama. Kannella seisoi muutamia kymmeniä taistelijoita, joita yksi mies johti. Tämä johtaja seisoi keskellä kantta ja hänestä säteili valtavaa voimaa. Hän oli pukeutunut riimujen koristelemiin vaatteisiin ja hänen voimakkaat lihaksensa pullistelivat.
Sarshas muisti nähneensä miehen kasvot kerran - Imperiumin etsintäkuulutuksessa, joka koski Sartarin luopioprinssiä! Tämä mies oli siis pelätty Argrath! Onneksi mies ei ollut vielä huomannut Sarshasia.
Lunarin ihmetellessä näkemäänsä pelätty Argrath huomasi hänet. Lunarien pahin kauhu huusi raivokkaasti vieraalla kielellä, jonka Sarshas tunnisti sartariksi. Argrath kohotti kätensä taivasta kohti ja samassa sen vähäisistä pilvistä sinkoutui salama. Ja salama osui juuri Sarshasia!
Sarshasista ei ollut vastusta Orlanthin sankarille, vaan tämän maaginen salama teki selvää jälkeä Sarshasin sapeleista ja poltti kädenkin ikävään kuntoon.
Sillä aikaa Yelandan vastustaja kohotti pelottavan miekkansa haluten ilmeisesti tehdä Yelandasta selvää jälkeä. Miekka viuhahti, mutta isku kilpistyi Yelandan kädessä roikkuvaan ja rintaa suojaavaan kilpeen. Yelandan seuraava isku oli kuitenkin jo kohtalokas: keihäs iskeytyi vastustajan pään läpi lävistäen sen kuin ilman. Mies oli kuollut jo ennen kuin ehti aavistaa, mikä häneen oli iskenyt. Yelanda sai juuri ja juuri pelastettua peitsensä, kun ruumis putosi jokeen. Yelanda kapusi hapuillen Sarshasin seuraksi kannelle.
Yelanda saapui juuri parahiksi näkemään, kuinka salama kohteli kaltoin Sarshasia. Tämä katsahti häneen hätääntyneenä ja kipeää kättään pidellen ja lausui:
- Täällä on kuumat paikat, tyttö. Missä temppeliherrat viipyvät?
Yelanda ryhtyi heti parantamaan myrskytaikuuden onnetonta uhria, jonka sapeli ja käsi olivat saaneet toimia salamanjohdattimina. Sarshas loi parantajaansa kiitollisen katseen ja vetäisi tikarin esiin voidakseen puolustautua.
Samassa Kehto alkoi liikahdella. Sarshas ja Yelanda huomasivat, että kaksi muuta nuolta oli saanut katkaistua ja ainoastaan heidän nuolensa pidätteli Kehtoa. Ketjun päähän kytketyt härät kamppailivat vimmatusti, mutta viuhuvat ruoskatkaan eivät enää auttaneet. Seuraus oli vääjäämätön: nuoli napsahti lopulta poikki, sillä sekään ei ollut tarpeeksi kestävä vastustamaan Kehdon vetoa. Kehto alkoi liikkua pois undiinien työntämänä kohti alavirtaa. Rannalta kuului temppeliherrojen kiukkuisia huutoja, koska kunniakas taistelu ja aarteet lipuivat ohitse. Liikkeelle lähtevä Kehto kaatoi kumoon joitakin aurinkokupolilaisten veneitä.
- Sarshas, onko ideoita? Yelanda kysyi.
Kehdon puolustajat ryhmittäytyivät hyökätäkseen Sarshasin ja Yelandan kimppuun. Ylivoima näytti olevan ainakin kymmenkertainen, joten valintana oli selvästikin joko kunniakas kuolema tai taktinen vetäytyminen.
Yelanda heitti Sarshasin käyttökelvottomaan maassa lojuvaan sapeliin loitsun ja sapelin kunto parani hiukan.
- Sarshas, ota sapelisi, Yelanda käski.
- Emme voi voittaa heitä kahdestaan, Sarshas huomautti. Hypätään kannelta. Turha kuolla tänään turhaan.
- Levypanssarissa on vähän kehno uida, Yelanda huomautti kuivasti. Ei taida tuossa sinunkaan panssarissa olla helppo uida.
Sarshas meni hiljaiseksi, mutta alkoi sitten repiä kiireesti panssareita yltään.
- Sarshas, hyppää sinä, niin minä pidättelen noita, Yelanda ehdotti viitaten orlanthijoukkoon, joka oli valmiina ja lähestyi armottomasti kohti Yelandaa. Yelanda tiukensi otettaan keihäästä, mutta Kehdon puolustajilla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä. Yksi heistä heitti loitsun Yelandaan.
- Tulkaa yksi kerrallaan, jos teissä on miestä kohtaamaan nainen, Yelanda huusi orlantheille, jotka eivät kuitenkaan piitanneet Yelandan sanoista.
- Sarshas, oletko kohta valmis hyppäämään? Yelanda kysyi.
Yksi sotureista kohotti liekehtivän keihään ja sinkosi sen kohti Yelandaa. Keihäs osui Yelandan onneksi kuitenkin rintaa suojaavaan kilpeen, eikä päässyt vahingoittamaan Yelandaa. Koska keihäs ei tehonnut miehet kohottivat miekkansa ja lähestyivät kaksikkoa.
- Sarshas? Yelanda kysyi katse tiukasti vastustajissa ja käsi keihästä puristaen.
- Hypätään nyt! Sarshas huudahti saatuaan hiukan panssareitaan pois.
- Hyppää! Yelanda kehotti.
- Sinä myös! Sarshas huusi.
- Tulen perässä, Yelanda vastasi. Hyppää!
Soturit lähestyivät ja olisivat pian iskuetäisyydellä. Bob yritti sillä aikaa käydä Kehdon johtajan kimppuun, mutta tämä ei huomannut edes koko haukkaa.
Sarshas kiipesi laidalle ja syöksi pyörteilevään veteen kunnon uimahypyllä. Metallipanssarit vielä vauhdittavat pudotusta. Yelanda tiputti myös heti kilven ja keihään ja hyppäsi Sarshasin perään ehtien hyppäämään nipin napin ennen soturien tuloa.
Molemmat hyppääjät lensivät komeasti ilman halki kohti alla vellovaa vettä. Putous oli parikymmentä metriä suoraan alaspäin. Yelanda ja Sarshas pulahtivat veteen kovaa ja korkealta ja vieläpä pää edellä. He upposivat syvälle veteen vahingoittuen veden pintaan osuessaan pahasti.
Onni onnettomuudessa, sillä lähellä sattui olemaan vene, jossa oli temppeliherroja. Uljaat soturit kiirehtivät apuun ja ehtivät paikalle ajoissa. Molemmat hyppääjät kiskottiin ylös vedestä tajuttomina. Bob laskeutui veneeseen huolestuneena emäntänsä voinnista. Sarshasista ja Yelandasta ei olisi vähään aikaa seikkailemaan, mutta kuin ihmeen kaupalla he olivat yhä hengissä. Olikohan Yelmaliolla ollut sormensa pelissä?
Kehto lipui pois kohti alajuoksua. Tappio oli karvas pala ylpeille temppeliherroille, vaikka vähän lohtua sentään toi se, että lunarit eivät onnistuneet valloittamaan Kehtoa, vaikka tekivät vielä viimeisen yrityksen Corflun suulla.
Seurue kuitenkin toimi loistavasti ja niitti mainetta ja kunniaa urotöillään. Yelanda oli ainoa aurinkokupolilainen, joka pääsi kannelle asti. Sarshas taas ainoa lunari. Kaikkea mahdollista taikuutta käytettiin näiden sankarien parantamiseksi ja myöhemmin oli sitten palkkioiden aika.
Lordi Invictus luopui vastustamasta Yelandan valon tyttären asemaa. Niinpä seuraavana pyhäpäivänä tervehdyttyään Yelanda seisoi koko kultin edessä kultaisessa panssarissa. Hänestä tuli uusi valon tytär.
Bob saa paistatella emäntänsä loiston valossa, sillä hän osoitti sellaista urheutta taistelun aikana, että muut haukat kadehtivat häntä.
Melo Yelo toimi kunniakkaasti, kun sormukset tuotiin Harppuunaan. Vaikka eläintä ei voitu päästää osallistumaan pyhään operaatioon, hän sai silti hiukan kunniaa. Samana päivänä, kun Yelandasta tehtiin valon tytär, Melo värvättiin Yelmalion kultin "kunniamaallikoksi". Papit vakuuttivat hänelle, että hän syntyisi seuraavassa elämässä oikeana ihmisenä. Melo sai näin ollen lahjan "Kohotettu ULK". Kielto taas oli "Ei saa syödä hevosenlihaa".
Marsin panosta tarkasteltiin sillä perusteella, että hän oli tavallinen nostomies. Hänelle tarjottiin paikkaa temppeliherrojen riveistä, josta Mars kuitenkin perheellisenä miehenä kieltäytyi kohteliaasti. Sen sijaan hän sai jonkin verran lisää peltoa maatilaansa.
Kreivi Sor-Eel sai kuulla Sarshasin sankarillisesta toiminnasta taistelun aikana. Sarshas oli yksi harvoja, joka selvisi kunnialla kehtojupakasta. Tästä seurasi ylennys. Kehtojupakkaa seurasi puhdistus, jonka aikana suurin osa vanhasta väestä lähetettiin epäsuosiossa takaisin Ydinalueelle. Sarshas sai sen sijaan jäädä ja hänestä tuli uuden kuvernöörin henkivartioston kapteeni. Ehkäpä muutamat lisävuoden Paviksessa eivät olisikaan pahitteeksi...

Hullun Praxin pääsivu
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja