Hullu Prax - Aurinkokupolin takana, osa 3
Seurue tarpoi jälleen kuraista polkua pitkin Yelandan loitsun valon kadotessa pian taakse.
- Ei muuta kun töppöstä toisen eteen, Yelanda mutisi.
- Taidetaan ehtiä ajoissa, Mars tuumi.
- Tuo loitsusi oli todella vaikuttava, Sarshas kehui Yelandaa. Taistelet kuin hurjimmat legioonalaiset armeijoissamme. Haluaisitko kertoa lisää kultistasi, vaikka joku yö leirinuotiolla?
- Ehkäpä, Yelanda vastasi pidättyvästi.
- Tuskin maltan odottaa, Sarshas sanoi ja kohensi ryhtiään pyrkien näyttämään urhealta kuun soturilta. Ei pidä vähätellä peikkoja. Ne kirotut yön olennot hiipivät aina yön turvin kimppuun ja kunniattomasti uhraavat peikkolaisensa etulinjaan.
- Pikkujuttuja nuo peikot, väheksyi Yelanda. Näkisitpä kunnon vihollisia!
- Niin, eihän ne kyllä niin kovin haastavia vihollisia ole, Sarshas myönsi heti. Minäkin olen tappanut MONTA peikkoa taisteluissa.
- Kyllä määkin oon peikkojen kaa tapellu, Melo murahti hiljaa.
Yö synkkeni, mutta valonkajastus oli jo hiukan lähempänä. Bob levitteli siipiään Yelandan kädellä ja lähti lentämään kohti pimeää taivasta.
- Ylistetty olkoon jumalattareni ja mahtava keisari, että ovat siunanneet meitä onnella tämänkin retken aikana, Sarshas huudahti katsoen tiukasti eteenpäin ja välittämättä märistä jaloistaan.
Mars tuhahti lunarin puheille.
- Melo, onkos laukku vielä tallessa? Yelanda kysyi paviaanilta.
- Jep! Melo huudahti kerkeästi. Kautta valon! En tuot pakettii hukkais.
- En menisi vannomaan, Mars epäili kuivasti.
- Herra Yelmalio on ollu kyl meille armelias tak matkal, Melo huudahti nyrkkiään heristäen. Ei oo viel multa hävinny! Oisko sun selässä yhtä hyvin pysyny? hän murahti ylpeästi Marsia katsoen.
- Herra Y on jo laskeutunut nukkumaan, Sarshas totesi hiukan ivallisesti. Yön meitä valvoo jumalattareni ja aamulla taas herranne. Mutta voitte nähdä kauniin kuun tiettyinä päivinä aina taivaalla, hän henkäisi.
Väsymys alkoi jo painaa joukkoa. Melo sitoi keihäänsä selkään ja alkoi jolkottaa neljällä jalalla. Vettäkin tihutti hieman.
- Kohta saattaa tulla rähinää, Yelanda ilmoitti pian.
Mars otti jousen käteensä. Sarshas puolestaan sitoi viittaansa tiukemmin ympärilleen ja katsasti huolehtivaisesti, että Yelandalla oli tarpeeksi vaatetta päällä.
- Ei tämmöiset pikkusateet haittaa, Yelanda ilmoitti ja Sarshas hymyili hänelle.
Valo kajasti taas hiukan lähempänä. Melo tiiraili valon lähdettä ihmeissään ja lumoissaan.
- Sarshas, Yelanda sanoi kohta.
- Mitä? lunari säpsähti.
- Mitä tiedät lunareista joilla on lentävä ratsu? kysyi Yelanda.
- Meidän armeijoissamme on ainakin wyvernratsastajia, todennäköisesti muutakin, Sarshas vastasi. Toivottavasti et kerro tästä eteenpäin, sillä oikeastaan en saisi puhua asiasta.
- Mitäköhän ne täällä tekee? Yelanda ihmetteli.
- Tuskin niitä täällä on, Sarshas arveli. Oletko nähnyt muka?
- Tuolla edessäpäin lentää yksi, Yelanda ilmoitti. Kiinnostaisi vain tietää, mitä se täällä tekee.
- Missä? Melo kyseli tiiraillen eteenpäin. En mä mitään nää. Mikä toi valo on?
- Ja sinä varmaan tiedät jotain? Yelanda sanoi kysyvästi Sarshasille.
- Jos niitä on yksi, niin se on todennäköisesti eksynyt joukostaan, Sarshas selitti. Ei yksittäinen ratsastaja ole mikään armeija saati uhka Auringon kreivikunnan asukkaille.
- Jos se on vaikka tiedustelija? Mars kysyi epäröivästi.
- Maalaiset vetävät hyvin kärkeviä johtopäätöksiä tuntematta sotilastaktiikkaa sen kummemmin, Sarshas huomautti terävästi. Hyvä Mars Melus, kyllä me lunarit käytämme aivan muita keinoja tiedonvälitykseen.
- Pitää varmaan olla aika taitava ja korkea-arvoinen soturi, että pääsee ratsastaa wyvernillä vai mitenkä? Yelanda tiedusteli.
- Kyllähän se näin on, ei ole mikään helppo ratsu hallita, Sarshas myönsi.
- Minä en lunarien taktiikoista tiedä tai välitä, murahti Mars epäluuloisena.
- Mitenkä sellainen heppu voi sitten eksyä? Yelanda kysyi Sarshasilta.
- Voisin viedä sinut joskus jonkun metropolimme sirkukseen, Sarshas ehdotti Yelandalle vaihtaen puheenaihetta. Serkkupoika kertoi, että Glamourin hirviönäyttelyyn on tuotu mitä erikoisempi olentoja. Vieraitten turvallisuus on tietysti taattu. Mutta mikäköhän tuo valo voi olla? lunari ihmetteli edessä siintävää valoa.
- Kai se valo tulee kylästä, Yelanda arveli. Sarshas, et nyt kyllä vastannut kysymykseeni, hän jatkoi närkästyneenä.
- Wyverniä on vaikea hallita, vaikka ratsastaja olisikin taitava, Sarshas selitti. Täytyy kysyä ratsastajalta, jos näemme hänet.
Aivan pian seurue erotti jo edessä kylän. Epämääräisten talojen lomaan oli järjestetty suuri leiri. Koko kylä ja leiri oli valaistu valtavilla kokoilla, soihduilla ja taikuudella. Kylässä oli valoa kuin keskipäivällä ja siellä liikkui temppeliherroja. Myrskystä ja tuulesta huolimatta temppeliherrat ja nostomiehet liikkuivat ahkerasti ympäriinsä. Satoja härkiä oli aidattu selvästikin nopeasti kokoon kyhättyyn aitaukseen. Ne pureskelivat rehua tyynesti.
Melo ponnahti kahdelle jalalle ja rupesi kulkemaan kahdella jalalla arvokkaan näköisesti. Tai ainakin niin arvokkaasti kuin paviaani voi. Bob tuli näkyviin edestäpäin hiljaista vauhtia liidellen ja laskeutui Yelandan kädelle.
- Mitäs tämä nyt tarkoittaa? Mars huudahti hämmästyneenä.
Seurue näki joen varren jyrkänteiden yllä valtavan keihäänheittokoneen, josta Harppuunan kylä oli saanut nimensä. Sen miehistö näytti laittavan konetta kiireesti kuntoon.
- Mitäs täällä nyt tapahtuu? Mars kysyi uudelleen. Kertoisiko joku?
Kaiken toiminnan keskellä näytti seisovan komea mies, jonka olalla istui haukka, johtamassa toimintaa. Hänellä oli loistava kultainen panssari, joka kimalteli ilmassa leijailevien Valovalli-loitsujen vaikutuksesta. Yelanda asteli kohti miestä ja toiset seurasivat johtajansa kannoilla.
Äkkiä taivaalta laskeutui jotakin. Se oli suuri, lohikäärmemäinen otus, suunnilleen hevosen kokoinen. Sen selässä istui mies, jolla oli Lunarin tunnukset. Mies hyppäsi ratsunsa selästä ja kiirehti kultapanssarisen miehen luokse.
Lunari ojensi jotakin kultapanssariselle miehelle ja kiirehti sitten pois. Mies hyppäsi pelottavan ratsunsa selkään ja katosi taivaalle. Kultapanssarissa oleva mies luki selvästikin viestiä, jonka lunari oli tälle ojentanut. Ympärille oli kerääntynyt myös temppeliherroja.
- Arvoisa lordi Invictus, tässä ovat sormukset, Yelanda sanoi Melolta ottamaansa laukkua ojentaen, kun mies oli lukenut viestin loppuun.
Melo yritti näyttää yhtä ylpeältä kuin temppeliherrat suoristaen selkänsä kunnon ryhtiin.
Kultapanssarimies pisti viestin syrjään ja otti laukun vastaan. Sitten hän lausui huvittuneesti:
- Ah, Yelanda, näen, että olet toipunut loukkaantumisestasi.
- Olen nopea toipumaan, Yelanda vastasi nöyrästi.
- Ihmettelinkin, minkä "juoksupojan" (lordi Invictus iski silmää miespuolisille temppeliherroille, jotka nauroivat) kreivi lähettäisi sormusten kanssa. Pelkään, että olet ehkä hukannut kallista aikaasi, me emme tarvitse niitä ollenkaan tämän viestin jälkeen, jonka olen juuri saanut. Oh ja näen, että olet tuonut mukanasi toisenkin kotieläimen, lordi jatkoi katsoen huvittuneena Meloa.
Melo pysyi hiljaa ja yritti näyttää ihmiseltä parhaansa mukaan, mutta hänen silmistään paistoi vihan leimunta. Temppeliherrat vain nauroivat ja Sarshas tarkkaili tilannetta. Yelanda tuhahti ja poistui vähän matkan päähän.
- Voitko kysyä, mitä kirjeessä oli? Sarshas kuiskasi Yelandalle.
- Taisi olla jotakin tärkeää, tämä vastasi vaisusti.
- Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Mars kysyi kuiskaten. Kertoisiko joku vihdoinkin?
- En tiedä, Yelanda ärähti.
Pari vantteraa temppeliherraa otti laukun ja kantoi sen keihäänheittokoneen luokse.
- Onkohan tuo ihme iso jousi Yelmalion itsensä tekemä? Melo mietti hiljaa ääneen.
- No, nyt menkää lepäämään, lordi Invictus sanoi armollisesti seurueelle. Voitte nauttia ensin illallista. Aamulla joukot kokoontuvat.
- Kokoontuvat minkä takia? Yelanda yritti udella.
- Nyt ei ole aika puhua siitä, ilmoitti lordi. Aamulla kerron tarkemmin. Nyt menkää.
Seurue lähti kohti ruokailupaikkaa. Siellä heille tarjoiltiin kylmä kenttäillallinen. Säilöttyä lihaa, leipää ja sellaista.
- No, minulla onkin jo nälkä, Mars sanoi tyytyväisenä.
Sarshas söi ruokaa vastahakoisesti. Melon silmät sen sijaan kirkastuivat kunnon ruoan edessä ja hän rupesi kahmimaan ruokaa.
- En mitenkään tahtoisi valittaa tarjoilua, mutta kyllä minulla on ikävä kasarmin kokkimme aterioita, Sarshas sanoi. Todella mahtavat liemet ja muusit hän osasikin valmistaa!
Useita temppeliherroja oli myös aterioimassa. Yelanda kysäisi heistä yhdeltä:
- Mitäs täällä on oikein tapahtumassa?
- Kukaan ei tiedä, temppeliherra vastasi. Meidän käskettiin marssia tänne.
- Kai lordi edes tietää, Yelanda arveli.
- Kyllä lordi tietää, toinen temppeliherra sanoi. Lunarit ovat sotajalalla ja Punainen Lepakko on tulossa. Mutta me kyllä pudotamme Lepakon taivaalta, jos se täällä näyttäytyy. Eipä meillä turhaan ole komeaa harppuunakonetta.
- Kyllä herra Yelmalion jousi jonku lepakon pudottaa! Melo totesi innokkaana temppeliherroille saaden vain halveksivaa naurua osakseen.
Sarshas kurtisti kulmiaan. Melo meni hiukan epävarmaksi temppeliherrojen naurusta.
- Ei, ne ovat kyllä merirosvoja, kolmas vakuutti suu täynnä ruokaa. Me upotamme merirosvolaivat, jos ne yrittävät tänne. Meidän urheat soturit tekevät selvää roskaväestä. Merirosvot eivät voi meille mitään.
- Lunarit saavat kyytiä, ensimmäinen temppeliherra virkkoi. Olen varma, että ne ovat lunareita.
- Koska ne hyökkäävät? Mars tiedusteli.
- Ei ajankohdasta ole tietoa, hänelle vastattiin. Varmasti me huomenna kukistamme hyökkäävät lunarit.
- Mutta joku lunari toi viestin, Mars epäili.
- Epäilen, että olisivat lunareita, Sarshas sanoi myös.
- Kyllä ne ovat lunareita, yksi temppeliherroista tokaisi varmana. Ja Lepakkokin on tulossa.
- Armeijamme eivät turhaan ilmoittele, jos aikovat hyökätä, Sarshas puolustautui. Kyse on jostain muusta.
- Miksipä muuten harppuunaa laitettaisiin kuntoon? temppeliherrat tivasivat. Lepakko ammutaan alas taivaalta. Me murskaamme lunarit, kun ne yrittävät kukistaa meidät!
- Punaiseen Lepakkoon, Sarshas sanoi kavahtaen, eivät tuollaiset jouset tehoa. Se syö tämänkokoiset kylät yhdellä haukkauksella.
- Älä äijä uhoa! joku huudahti.
- Ei se lepakko nyt niin iso ole, Marskin arveli.
- Hmm, kukakohan tässä nyt uhoaa? Sarshas mutisi hiljempaa.
- Tällä harppuunalla on ammuttu jättiläisiä ja merihirviöitäkin, temppeliherrat kehuivat.
- Kyllä tuo harppuuna Lepakkoon tehoaa, yksi heistä selitti. Sen kärjet ovat obsidiaania. Ne lävistävät lepakon kuin lepakon. Ne lävistävät lepakon kuin lepakon.
- Jättejä ja merihirviöitä on maailma täynnä, Sarshas sanoi. On vain yksi punainen lepakko, jonka keisarimme kutsui suurella sankarimatkallaan. No sittenpähän nähdään, jos se tosiaan on Lepakko. Parempi sitten juoda elämämme viimeiset perseet, jos huomenna kuolemme.
Muiden puhuessa Mars yritti syödä, minkä ehti.
- Ei, kyllä ne merirosvoja ovat, kolmas temppeliherra jälleen väitti. Me upotamme harppuunalla niiden laivat.
- Tämä soturi puhuu jo järkeviä, Sarshas kehui kääntyen puhuneeseen temppeliherraan päin. Mutta ovat tulossa siis alajuoksulta? Kai nyt Corflulta tulisi sana, jos laivoja kulkisi ylävirtaan?
Äkkiä alkoi kulkea huhu sotilaiden parissa.
- Tämä on vain harjoitus, sanottiin.
Maagiset valotkin sammuivat leirin yltä ja sotilaat alkoivat rauhoittua.
- Hyvällä tuurilla palaamme jo huomiseksi parakkeihin, joku arveli.
- Vai harjoitus, Melo sanoi katsellen pettyneenä ympärilleen. Taidan mennä nukkuun.
- Missäköhän täällä voisi nukkua? Mars pohti.
- Eiköhän mennä nukkumaan, että jaksetaan huomenna, Yelandakin ehdotti.
- Jeh, Mars kannatti ajatusta.
- Sopii minulle, Sarshas myöntyi sysäten lautasensa paviaanille.
Temppeliherratkin alkoivat lähteä jo yöpuulle. Leirissä näytti olevan jonkin verran telttoja, mutta ne näyttivät melko täysiltä. Mars löysi silti aika pian paikan, jossa nukkua nostomiesten keskellä. Melo puolestaan löysi ulkoa hyvän nukkumapaikan, johon hän käpertyi nukkumaan.
Yelanda suunnisti upseerien teltoille, jotka oli pystytetty hiukan syrjään tavallisesta rahvaasta. Hänelle liikeni juuri ja juuri vielä yksi teltta.
- Tules tänne, Yelanda huudahti Melolle.
Melo kömpi ylös ja kiirehti auttamaan Yelandaa teltan pystyttämisessä, kuten kunnon aurinkokupolilainen ainakin. Melo mietti sitten hetken ja jäi ulos nukkumaan.
Sarshas saapui Yelandan luokse oltuaan etsimässä paikkaa teltoista, jotka vaikuttivat ikävän täysiltä.
- Muissa teltoissa on täyttä, lunari harmitteli. Pääsisinkö mitenkään telttasi nurkkaan yöksi? hän kysyi anovasti Yelandalta. Olen kuolemanväsynyt, enkä viitsisi nukkua ulkonakaan.
- Osaatko käyttäytyä? tämä kysyi kulmiaan kurtistaen.
- Tottakai minä käyttäydyn, Sarshas vastasi vilpittömästi. Ajattelin lähinnä nukahtaa, kun pääsen makuulle, hän vakuutti.
- No tämän kerran, myöntyi Yelanda.
- Kiitos, jään sinulle palveluksen velkaa, Sarshas sanoi lämpimästi ja kiitollisena.
Melo puhui unissaan jotain kieltä ja näytti puhuvan ruoasta erittäin himokkaasti.
- Hhhäärkiä, hän mutisi. Naammm. Hyvää... Ah, härän kieli, mm.
Melo kierähti kyljelleen ja rupesi kuorsaamaan tyytyväisen näköisenä.
Sarshas käpertyi Yelandan teltan nurkkaan ja näki ennen nukahtamistaan, kuinka Yelanda ja Bob selvästikin kiistelivät jostakin. Yelandakin kävi yöpuulle.
Yelanda heräsi kesken uniansa ulkoa kuuluvaan läpsytykseen. Hän kävi vaivihkaa kurkistamassa teltan oviaukosta ulos. Aamutaivaalla näkyi samanlainen otus kuin edellisenä päivänäkin. Sen selässä oli ratsastaja ja olento näytti olevan tulossa leiriin päin. Yelanda lähetti Bobin ulos.
Nyt myös Sarshas heräsi ja katsoi kysyvästi oviaukossa seisovaa Yelandaa. Yelanda ryhtyi pukemaan panssaria ylleen sanomatta sanaakaan ja Sarshas seurasi esimerkkiä.
Melo ja Marskin olivat jo heränneet, kun Yelanda asteli ulos teltasta Sarshas kannoillaan. Paviaani ja maanviljelijäkin katselivat taivaalle lentävää otusta.
- Taivaalla on sellanen Vyverni! Melo huudahti taivaalle katsellessaan.
Seurue näki, kuinka lohikäärmemäinen otus kaartoi alas taivaalta. Otus laskeutui aivan heidän lähelleen. Sen selässä istuva ratsastaja hyppäsi ketterästi alas. Mies näytti olevan lunarilainen ja ratsullakin oli Lunarin tunnukset.
- Pitelepäs Arvokasta, ratsastaja sanoi Sarshasille ja työnsi olennon ohjakset lunarille käteen.
Sarshas otti ohjakset vastaan ja hymyili Arvokkaalle. Ratsastaja puolestaan kiirehti pois.
Wyvern lonksutteli leukojaan ja tuijotti Sarshasia takaisin. Otuksen yllä oli livree, jossa oli Lunarin tunnukset. Se napsutteli pahaenteisesti piikikästä häntäänsä. Sitten sen katse siirtyi tiirailemaan ilmassa lentävää Bobia. Silmät vaikuttivat melko nälkäisiltä...
- Olepas nyt arvokkaasti, Mars yritti rauhoitella otusta. Onkohan se arvokaskin?
- Varmasti, Sarshas tokaisi. Pysykääs loitolla sen hännästä.
Bob laskeutui emäntänsä kädelle kiertäen wyvernin kaukaa. Melo katseli pelokkaasti otuksen skorpioninhäntää.
- Pienen skorpionin pisto o vaarallinen, mut tuonkokosesta hännästä en haluis saada pistosta, Melo totesi päätään pudistellen.
Wyvern katseli vieläkin Yelandan kädellä istuvaa Bobia. Yelanda ja Mars siirtyivät hiukan kauemmaksi pelottavasti olennosta. Wyvern yritti riuhtaista itseään hiukan lähemmäksi Yelandaa.
- Yelanda, pistäs pulusi piiloon tai tämä otus saattaa vauhkoontua, Sarshas kehotti hiukan hermostuneena.
- Se on haukka! Yelanda tiuskaisi vihaisesti.
- Ah, anteeksi, Sarshas pahoitteli. Niinpä tietysti. Olen huono paikallisten eläinten nimissä.
Wyvern katseli Bobia nälkäisesti ja otti pari askelta Yelandaa kohti.
- Onko kellään antaa tälle kinkkua tai muuta? Sarshas kysyi vähän hätääntyneesti.
- Kelpaako tämä? kysyi Melo kaivaen pussistaan kuivia hedelmiä.
- Siinähän on kinkkua ohjaksien päässä, Yelanda vastasi virnistäen.
Bob lennähti Yelandan kädeltä ja katosi kauas metsikköön. Wyvern käänsi katseensa Melon silmiin ja katsoi tätä melko liskomaisesti. Melo kavahti ja liikahti kauemmaksi, mutta katseli silti uteliaasti otusta. Otuksen silmät tapittivat kuivattuja hedelmiä.
- Noh, ei tämä minulle mitään tee, Sarshas rauhoitteli muita ja itseään. Opetettu tunnistamaan hartaat imperiumin palvojat. Ja et kai nyt oikeasti haluaisi, että tämä wyvern minut söisi?
- Aika kehnosti koulutettu nämä teidän "mahtavat" ratsut, Yelanda huomautti ivallisesti.
- Sillä taitaa vaan olla nälkä, Sarshas arveli.
Melo heilutti hedelmiä kädessään kuin koiralle keppiä heittäisi ja heitti hedelmän olennolle. Se nappasi sen ilmasta kiinni. Melo virnisti ylpeästi ja katseli, olivatko muut vaikuttuneita.
Samassa wyvernin isäntä porhalsi takaisin ja nappasi ohjakset Sarshasilta.
- Kiitos, ratsastaja sanoi lyhyesti ja ohjasi ratsunsa lentoon.
- Eipä kestä, ehti Sarshas vielä huikata.
Otus ratsastajineen katosi pian taivaalle, mutta samassa torvet kajahtivat toitotukseen. Maagiset valot syttyivät vielä hiukan hämärään aamuun. Temppeliherroja ryntäili ulos puolipukimissaan.
- Nyt on kai se harjoitus, Mars tuumi.
Lordi Invictus ilmestyi seisomaan keskelle leiriä ja temppeliherroja alkoi kerääntyä hänen ympärilleen. Yelanda kumppaneineen kiirehti myös sinne. Bob laskeutui taas emäntänsä kädelle. Lordi Invictus näytti säteilevältä kultaisessa seremoniapanssarissaan, todella kultaiselta ja komealta ilmestykseltä. Lordi suoristiselkänsä ja aloitti puheen:
- Temppeliherrat, Auringon Soturit, tiedätte nyt, miksi meidän rakastettu kreivimme lähetti meidät tänne Harppuunaan. Myöhään viime yönä lunarien lähettämä ratsastaja kuljetti viestin Aurinkokupoliin Paviksen lunarilaisliittolaisiltamme. Se kertoi meille, että Jättiläisen Kehdosta, joista ensimmäinen ajelehti alavirtaan yli seitsemän vuosisataa sitten, raportoitiin Paviksen yläjuoksulla. Lunarin kuvernööri Sor-Eel pyysi, että me auttaisimme heitä pysäyttämään tämän Kehdon nousemalla siihen ja ryöstämällä sen aarteet, jotka ovat kuolevaisen ymmärryksen ulottumattomissa. Siksi pikainen siirtymisemme Harppuunaan.
- Lunarit suunnittelivat pian oman nousutoimensa Paviksessa ja heti hämärän koitettua keisarillinen wyvernratsastaja laskeutui tänne mukanaan riemuviesti, että Lunarin joukot olivat onnistuneet pysäyttämään Kehdon ja olivat järjestämässä ryöstöryhmiä nousemaan sinne ja riistämään sen aarteet. Kuinka itsetyytyväisiksi ja omahyväisiksi meidän kuunpalvojaliittolaisemme ja heidän kaljupäisen kuvernöörinsä on täytynyt itsensä tuntea suurimman menestyksensä hetkellä! Mutta ennen kuin he onnistuivat siirtämään ryöstösaaliinsa, valtava myrsky (joka puhaltaa puuskittain jalkojemme ympärillä tässä, kun puhun) sai joen kohoamaan ja nosti Kehdon takaisin jokeen. Toinen wyvernratsastaja toimitti tämän uutisen hetki sitten, jonka mukana oli lohduton vetoomus Sor-Eeliltä meille onnistua siinä, missä hänen hopliittinsa olivat epäonnistuneet.
- Huomenna Jättiläisen Kehto tulee alajuoksuun Harppuunaan. Se ei saa päästä ohitse! Me laukaisemme kolme suurta nuolta keihäänheittokoneestamme ja hinaamme sen rantaan härillämme. Sitten nousemme Kehtoon ja otamme oikeudenmukaisena saaliinamme valikoidun tavaran mukaamme; lunarit saavat meidän tähteemme ryöstösaaliinaan! Nukkukaa sitten hyvin, aurinkokupolilaiset, sillä huomenna me teemme historiaa!
Valtava hurraahuuto kohosi yleisön joukosta tervehtien lordin puhetta. Yelanda ja Marskin hurrasivat muiden mukana, kun taas Sarshas näytti nyreältä. Temppeliherrat olivat riemuissaan. Toiset alkoivat palailla takaisin nukkumaan, mutta toiset jatkoivat valmisteluja.
Hullu Prax - Aurinkokupolin takana, osa 4.
|
|