Riskimaa, osa 1
Kolmen ihmisen seurue kulki joenpiennarta pitkin. Tie oli aika heikko kinttupolku, joka oli talven jäljiltä hiukan heikossa kunnossa, mutta lunta ei ollut enää maassa. Reinier kulki vaimoineen käsi kädessä. Alinealla oli puolestaan seuralaisenaan myös aasi, joka kantoi hänen tavaroitaan. Jarstan käveli vähän edempänä kuin muut kaksi. Seurueen neljäs jäsen Zist matkasi uimalla jokea pitkin.
Ilma ei ollut mikään lämmin vielä, vaikka pyhä aika riitteineen ja palvontamenoineen oli takana ja oli uuden kasvun aika. Kevään ensimmäisiä kasveja oli sentään alkanut jo nousta esiin paljaasta maasta.
Tie oli tomuinen ja taivalta taittuu. Koko seurue oli innokas pääsemään jo vihdoinkin perille lopulliseen määränpäähänsä Vaaralinnoitukseen. Niinpä lopulta iltapäivän aikoihin he näkivät jo edessään tämän raja-asutuksen. Sitä ennen oli heidän silmiinsä jo osunut muutamia maatiloja ja Zist oli kiivennyt pois joesta liittyen toisiin.
Polku kääntyi juuri pois päin joelta ja kohti linnoitettua kaupunkia, jonka muurit olivat paaluaitaa, joiden alla oli maavalli. Seurue seisoi pienellä kukkulalla, jolta avautui näkymä joelle. Kaupungin muureilla oli useita vartiotorneja ja muurissa oli yksi ainoa portti. Tosin kaupunkiin näytti pääsevän myös joen puolelta, jossa paaluvarustus ei suojannut kaupunkia.
Pieni seurue näki ihmisiä toimissaan kaupungin kaduilla, joista osa oli lankuilla suojattuja. Kaiken kaikkiaan näkymä oli jokseenkin rauhallinen, kun ajatteli, että tämä oli viimeinen suurempi asutuskeskus ennen kaoottista Dorastoria, josta kaikki seurueen jäsenet olivat kuulleet pelottavia tarinoita.
- Minnekässs me ollaan menossssa? Zist kysyi toisilta epävarmasti sihisevällä liskolaiskorostuksellaan.
Alinea katseli ympärilleen ja tarkasteli kaupungin taloja. Joiden talojen vieressä oli pieni kasvimaatilkkukin, jotka muistuttivat, että tämä tosiaan oli maaseutua.
- Pitäisi kai etsiä jonkun näköinen kylän johtaja, Reinier arveli. Jatketaanpas matkaa tuonne muurien SISÄPUOLELLE!
Alinea lähti kulkemaan eteenpäin.
- Jatketaan vain ja etsitään joku joka kertoisi mihin täällä voi asettua, Jarstan vastasi ja lähti Alinean perään ja myös Zist kipitti joukon mukana.
Jarstan kulki ensimmäisenä porttia kohti. Sen luona näytti olevan vartija vartiotornissa. Samassa alkoi sataa, kun seurue lähestyi porttia. Kyseessä näytti olevan jonkinlainen ankara sadekuuro. Jarstan kiskoi viittansa hupun päähänsä, kun taas Reinier ei näyttänyt sateesta piittaavan.
Sade oli yltynyt rajuksi, kun seurue saapui portin luokse. Portin molemmin puolin on vartiotornit ja niistä toisesta tähysti joku soturi sateeseen. Soturilla näkyi olevan jousi ja muutenkin hän vaikutti aika karskilta. Seurueen huomatessaan vartija elehti sateeseen ja huudahtaa tulijoille:
- Rauhaisan tuulen tervetulotoivotus Vaaralinnoitukseen.
- Terve terve, myö tultiin asumaan tänne! Reinier vastasi.
- Tervehdys, Jarstankin sanoi vartijalle.
Alinea puolestaan vastasi tervehdykseen heilauttamalla kättä ja huudahtamalla:
- Kiitos.
- Tervehdysss, Zist suhisi vuorostaan.
- Seisotte Renekotin klaanin mailla, vartija jatkoi. Mitä asemaa vaaditte? Taidatte saapua kaukaa.
- Haluaisimme vierasoikeuden, Alinea tokaisi reippaasti.
- Ymmärrän, vartija sanoi kohteliaasti. Teidän täytyy hakea klaanimme päällikön lupa, jotta saisitte vieraan oikeudet. Näin päällikkömme sitten toimii teidän vieraiden tukijana. Vaaralinnoitus on auki kaikille, jotka ei kanna kaaostahraa.
- Mistäs löydämme päällikkönne? Alinea kysyi.
- Voitte astua sisällä, vartija kehotti. Puhukaa päällikkö Renekotin kanssa. Hän on tuolla pystyttämässä turvemuuria ja paaluaitaa joen luona, vartija jatkoi viitaten joelle päin. Menkää sinne kysymään.
- Kiitos, Alinea kiitti miestä neuvoista.
Vartija nyökkäsi ja käänsi taas katseensa portille päin.
Jarstan lähti kulkemaan joelle päin ja toiset seurasivat. Pisarat ropisivat, eikä sadekuuro näyttänyt ottavan laantuakseen. Melkein heti portin luona näytti olevan tori, joka tosin oli sillä hetkellä aivan tyhjänä. Torin jälkeen tuli jokin suuri rakennus, joka vaikutti temppeliltä ja joka ilmeisesti oli pyhitetty Orlanthille. Sen luona oli muutamia ihmisiä, jotka katselivat seuruetta uteliaina. Torin ja temppelin toisella puolella oli useita suuria rakennuksia.
Alinea otti Reinierin kädestä kiinni ja rupesi kävelemään hänen kanssaan käsi kädessä. Seurueen kulkiessa lankkukatuja pitkin he kohtasivat paljon uteliaita ihmisiä, jotka tosin eivät heiltä mitään ääneen kyselleet. Mutta katseet kertoivat, että ihmiset huomaavat heidän olevan muukalaisia.
Vihdoin seurue sai näkyviinsä joenpenkan, jonka luona oli joukko miehiä töissä. Jarstan suuntasi päättäväisesti kohti työmaata toisten rientäessä hänen kannoillaan.
Kaksi hienoihin vaatteisiin pukeutunutta orlanthia näytti seuraavan työntekoa. He sanoivat välillä jotakin toisille, mutteivät itse tahrineet käsiään mutaan. Työläisistä monilla näkyi lunarin vangin tatuointimerkki. Heidän yläruumiinsa olivat paljaana ja heidän lihaksensa pullistuivat ponnistuksista. Nämä olivat tosiaan karskin ja kovan näköistä porukkaa. Yksi työläisistä kiinnitti erityisesti huomiota, sillä hän oli kookas ja komea, eikä hänellä ollut ruumiissaan tatuointeja tai vanginmerkkejä.
Jarstan käveli hienoihin vaatteisiin pukeutuneiden miesten luo ja otti hupun päästään. Zist vilkuili pelokkaasti työläisiä ja pysyi visusti syrjässä.
- Noin juuri, toinen hienoihin vaatteisiin pukeutuneista miehistä sanoi juuri viitaten kädellään puunrunkoihin, joita juuri kiinnitettiin saviseen maahan.
Työläiset olivat hikisiä ja märkiä ja paljolti saven peitossa. Sivussa seisovat miehet eivät näyttäneet huomaavan paikalle saapuneita. Toinen miehistä oli pitkäpartainen ja kunnianarvoisan näköinen mies. Toinen näytti enemmän soturilta, sillä hänen vyöllään roikkui miekka. Tämä soturi ei ollut mikään kovin kookas, mutta lihaksikkaan näköinen, vaikka vain seisoikin, eikä paiskinut töitä. Työläiset saivat juuri paalun kiinni saviseen maahan kaivettuun syvennykseen. Sade vain jatkoi ja kaikkialla olio märkää.
Jarstan tervehti miehiä ja nämä kääntyivät hänen puoleensa.
- Päivää, päivää, pitkäpartainen sanoi. Mitä haluatte? hän kysyi sitten tiukasti.
- Oletteko päällikkö Renekot? Jarstan kysyi varovasti.
- En, mies tuhahti hiukan halveksivasti. Olen Lhankor Mhyn viisas Eystin Forbeck. Eikö se jo parrastakin näy? mies jatkoi äksynä.
- Anteeksi, Jarstan pahoitteli hiukan nolona.
Partamies vain tuhahti.
- Onko teillä asiaa päällikkö Renekotille? soturinnäköinen kysyi silloin äänellä, joka oli selvästi tottunut käskemään.
- Kyllä, Jarstan vastasi. Mistä voimme löytää hänet?
- Hän on tuolla, soturi vastasi ja viittasi työläisiin ja heistä siihen kookkaaseen, jolla ei ollut tatuointeja tai vanginmerkkejä. Menkää kertomaan hänelle asianne.
Osoitettu mies kiinnitti juuri paalua kiinni aitaan vahvalla köydellä. Porukka näytti hiukan arkailevan, mutta sitten Alinea lähtee kävelemään miestä kohti. Tämä sitoi juuri kiinni köyden ja kiristi jo seuraavaa, jotta paalutus pysyi koossa. Reinier seurasi arkana Alineaa ja Zist ja Jarstan tulivat perässä. Karskit työläiset katselivat tulijoita aika ilmeettöminä.
Alinea päästi Jarstanin edelleen ja tämä puhutteli kookasta miestä:
- Tervehdys, kunnioitettu päällikkö Renekot.
Puhuteltu kohotti kätensä kehottaen työläisiä pitämään tauon. Sitten hän kääntyi seurueeseen päin. Hän tosiaan näytti aivan päälliköltä majesteettisine olemuksineen.
- Onko teillä hetki aikaa asialleni? Jarstan tiedusteli.
- Toki. Orlanthin siunausta teille, matkalaiset, Renekot sanoi muodollisesti.
- Olkoon tuulet suotuisat myös sinun perheellesi, Jarstan toivotti. Tulin pyytämään vierasoikeutta itselleni ja seurueelleni.
- Vai niin, Renekot sanoi. Olen Renekot Kivi, klaanini päällikkö ja kuningas Hakon Uimarin poika.
Päällikkö osoitti sivussa seisovaa soturinnäköistä miestä ja sanoi:
- Tämä tässä on sotureideni urhea johtaja Berra Thengan, yksi neuvostoni jäsenistä.
Sitten Renekot käänsi sormensa osoittamaan pitkäpartaista miestä.
- Tämä taas on viisas Eystin Forbeck, neuvostoni harmaa laintuntija. Olkaa tervetulleet maillemme.
Klaanipäällikkö kääntyi taas matkalaisiin päin:
- Te siis olette saapuneet tänne vieraiksi? Vai oikeinko asumaan?
- Kuulimme että täältä on mahdollista saada maata, Jarstan vastasi.
- Kyllä, se pitää paikkansa, Renekot myönsi. Ehkä voisitte kertoa, keiden kanssa minulla on kunnia keskustella.
Renekot vaikutti melko leppoisalta, mutta hänessä oli selvästi johtajan karismaa. Mutaisista käsistä ja ulkoasusta huolimatta.
- Olen Jarstan Ranonpoika Barlamani-klaanista ja tulen Lorthinin laaksosta, Jarstan ilmoitti ylpeästi.
- Minä olen Zhiltzists mutta usssskon että teidän on helpompi kutsssua minua Zissstiksi, Zist innostui sanomaan.
Päällikkö hymyili hiukan Zistille ja kääntyi sitten Reinieriin ja Alineaan päin luoden kysyvän katseen.
- Minä olen Reinier, ja täämä kaanis noori neeto o mu vaemo, Reinier solkkasi hiukan murteellisella talastarillaan. Alinea.
Alinea niiasi kauniisti päällikölle, joka puolestaan nyökkäsi hymyillen kohteliaasti hänelle. Alinea vastasi hymyyn.
- Noh, te siis olette uudisasukkaita, Renekot totesi. Kuten varmaan arvaatte, klaaniimme pääseminen on suuri kunnia, eikä sitä suoda kaikille. Ennen kuin voitte anoa klaanin jäsenyyttä, teidät täytyy tosiaan hyväksyä valavieraiksi. Hyväksyn vierasanomuksenne muodollisesti sitten tänään päivällisen yhteydessä, kunhan neuvosto katsoo teidät arvolliseksi sen saamaan. Teillä on nyt kuitenkin valavieraan asema ennen kuin se illalla voidaan vahvistaa.
- Kiitos, Jarstan sanoi siihen väliin.
- Eystin hyvä, voisitkos ystävällisesti selostaa näille muukalaisille, mitä valavieraan asema tarkoittaa, Renekot pyysi pitkäpartaista miestä.
Pitkäpartainen mies astui lähemmäksi ja Jarstan kääntyi hänen puoleensa. Mies näytti varovan kovasti siistejä kenkiään, vaikkei se mudassa oikein onnistunut. Niinpä Eystiniksi kutsuttu jäikin hiukan kauemmaksi seurueesta. Alinea kääntyi hänen suuntaansa.
- Kröhöm, Eystin köhäisi kurkkuaan tärkeilevästi. Olen luullakseni paras mies kertomaan valavieraan asemasta, sillä virkanani on toimia tämän yhteisön - jota myös Renekotin klaaniksi kutsutaan - laintuntijana ja niinpä olen oikea mies selostamaan lakien mutkikkaita kiemuroita, joista mahtavia esi-isiämme kiittäkäämme.
Jarstan astui hiukan lähemmäksi Eystiniä paremmin kuullakseen.
- Valavieraan aseman lainopilliseksi havainnollistamiseksi ajatelkaamme koko klaanin väkeä eräänlaisena pylväänä, jonka alimmassa päässä ovat oikeudellisesti kaikkein vähäisimmässä asemassa olevat ja korkeimmassa luonnollisesti eniten valtaa ja vastuuta saaneet henkilöt, kuten päällikkömme, arvoisa neuvostokollegani Berra, minä itse arvoisassa persoonassani ja useat muut, Eystin selosti. Valavieras puolestaan sijoittuu pylvään melko alhaiseen päähän, joskaan en sanoisin aivan alimmaksi. Valavieraan asema on kuitenkin jokseenkin epätavallinen suhteutettuna muihin klaanin jäseniin, sillä toisin kuin klaanin jäsenyys, valavieraan asema on väliaikainen, eikä siten täysin verrannollinen klaanin muihin arvoasteisiin.
Zist katseli vähän kummastuneena Eystiniä, eikä tainnut ymmärtää paljonkaan hänen puheestaan.
- Juridiselta kannalta valavieras ei voi omistaa maata, mutta... Eystin saarnasi.
- Äh, herkeä jo, Eystin, Berraksi kutsuttu soturi voihkaisi keskeyttäen tämän oppineen, mutta hiukan hitaasti etenevän esitelmän. Valavieras on yksinkertaisesti orja ilman sitä nimeä, Berra tokaisi seurueelle. Te toteutatte herranne käskyt ilman mitään kysymyksiä ja otatte vastaan hänen vieraanvaraisuutensa, vaikka se olisi kuinka vaatimaton tahansa.
- Noin, siinähän se tuli ilmaistuksi, Renekot sanoi hyväksyvästi.
Jarstan vilkaisi kumppaneitaan. Sade oli hiljentynyt enää vain pieneksi tihutukseksi.
- Lupaan lopullisen vastauksen anomukseenne päästä klaanin kahden viikon sisällä, Renekot jatkoi. Sen aikaa saatte sitten olla valavieraina ja katsella ympärillenne näin epämuodollisesti. Jos mielenne vielä muuttuu, niin en siitä teitä soimaa. Maa on ankara, eikä täällä tule olemaan helppoa. Enkä myöskään halua viekoitella teitä vannomaan uskollisuuttanne vastoin parempaa tietoa.
- Jepulis, tua o miähen puhetta! Reinier tokaisi äkkiä.
Työläiset katselivat tulokkaita alta kulmien. Zist puolestaan näytti vähän pelokkaalta ja katseli työläisiä. Renekot pyyhkäisi hiukan kuraisia käsiin ja astui lähemmäs seuruetta.
- Paiskataanpa siis kättä, hän sanoi ja ojensi kuraisen kätensä Jarstania kohti.
Jarstan tarttui reippaalla otteella Renekotin käteen. Renekot puristi lujasti Jarstanin kättä ja katsoi tätä suoralla katseellaan silmiin. Sitten hän irrotti otteensa ja siirtyi Reinierin luokse ojentaen kätensä.
- Terve miäheen! Reinier tokaisi paiskaten kättä oikein kunnolla.
- Terve terve, Renekot sanoi lujasti.
Sitten päällikkö siirtyi Alinean luokse ja ojensi kuraisen kätensä. Alinea ojensi oman kätensä ja kätteli miestä. Renekot hymyili hiukan Alinealle ja nyökkäsi samalla kohteliaasti, kun puristi kättä aikaisempaa varovaisemmin. Alinea hymyili takaisin ja katsoi Renekotia suoraan silmiin.
Seuraavaksi Renekot astui Zistin luokse ja tarjosi kättään. Hänen kookas olemuksensa oli aika valtava pieneen liskolaiseen verrattuna. Päällikön oli hiukan kumarruttava yltääkseen Zistin kanssa edes jokseenkin samalle tasolle. Zist ravisti Renekotin kättä innokkaasti ja yritti katsoa häntä suoraan silmiin. Renekot näytti hiukan huvittuneelta Zistin innostuksesta, mutta loi suoran ja rehellisen katseensa liskolaisenkin silmiin, eikä päällikön silmissä näkynyt inhoa tai vastenmielisyyttä.
Zist poimi maasta hiukan mutaa kuonoonsa. Renekot puolestaan kääntyi taas koko seurueen puoleen.
- Arvon neiti voisi poistua odottamaan neuvostohalliin, hän ehdotti. Palvelijani huolehtivat aasistanne ja matkatavaroistanne. Te miehet sen sijaan ryhtykäähän nyt kanssamme työhön, jotta valli valmistuu nopsemmin.
Reinier nosteli heti hihojaan ja Jarstan laski säkkinsä sivummalle
- Käyhän se mutta voisitko sanoa missä päin se on neuvostohalli on? Alinea pyysi.
- Nährään sitten myähemmin Alinea-kulta! Reinier toivotti iloisesti. Nymmää käyn HOMMIIN.
- Mitä voin tehdä? Jarstan kysyi.
- Se on temppeliä vastapäätä, Renekot selittää Alinealle. Tiedättehän Orlanthin temppelin torin vieressä?
- Kyllä. Kiitos, Alinea kiitti, antoi pusun Reinierin poskelle ja lähti kävelemään temppelin luo.
- Noh pojat, nyt taas hommiin, Renekot sanoi karskisti sekä uusille tulokkaille että työläisilleen. Käykääpäs hakemassa tuolta yksi uusi pölli, Renekot kehotti ja viittasi puupinon suuntaan.
Jarstan lähti heti astelemaan puupinolle ja muutama työläinenkin tuli avuksi. Siellä oli kookkaita karsittuja puunrunkoja, joista paalutusta tehtiin. Zist seurasi Jarstania ja katseli vähän pelokkaasti työläisiä. Jarstan tarttui arkailematta runkoon ja työläiset riensivät auttamaan, kuten myös pieni Zist.
Työt lähtivät rivakasti käyntiin. Berra ja Eystin jakelivat vain neuvoja, kun taas Renekot paiski töitä muiden rinnalla. Siinä työn lomassa Renekot esitteli tulokkaille yhden työläisistä. Hän oli Hall Kirvesmies, ystävällisen näköinen miekkonen, suunnilleen nelikymppinen.
Reinier ja Jarstan puursivat hiljaisina työn parissa liikoja rupattelematta. Renekot kuitenkin viritteli keskustelua.
- Mistäpä kaukaa tulette? päällikkö kysyi työn lomassa. Korostuksenne ilmaisee, ettet ole isäni väkeä.
- Etelästä, Lorthingin laaksosta, Jarstan vastasi.
- Minulle tuntematon paikka, Renekot tunnusti.
- Kuulun Culbrean heimon Barlamani-nimiseen klaaniin ja asuin aiemmin Tuuliohran tilalla, Jarstan jatkoi.
- Kunnia klaanillesi, Renekot sanoi kohteliaasti. Kuuluuko heimosi Sartarin kuningaskuntaan? hän kysäisi otsaansa rypistäen.
- Minä tulen liskolaiskylästä, en kyllä oikein muista missä se on, Zist selosti näyttäen surulliselta.
- Täällä ei liskolaisia paljonkaan näy, Renekot naurahti Zistille. Älä siis hämmästy, jos sinua pidetään luonnonoikkuna.
- Kyllä kuuluu, Jarstan vastasi päällikön kysymykseen.
- Olen huomannut etteivät kaikki oikein pidä meissstä lissskolaisssissta, Zist mainitsi.
- Sartarista olen kuullut, Renekot nyökkäsi sitoen paalua kiinni. Täällä asuu muitakin Sartarista saapuneita.
- Mistäs tämä nuori mies on saapunut? Renekot kysyi Reinieriltä.
- Onko josssssain täällä dracolisssskoja? Zist kysäisi.
Samassa Jarstan katsoi hyvin vihaisesti Zistiä ja lopetti työnteon hetkeksi. Zist katseli kummastuneena Jarstania ja siirtyi varovasti kauemmas.
- Ei, dracoliskoja näillä seuduilla ei asu, Renekot vastasi Zistille pudistaen päätään ja kumartuen täyttämään paaluvarustuksen kuoppaa.
- Myö tultiin Alinean kanssa kanssa tuolta noinniin Sartarista, Reinier vastasi hiukan hapuillen sanoja.
Jarstan tuijotti edelleen Zistiä vihaisesti.
- Miksssi näytät noin vihaissselta, Jarssstan? Zist kysyi kummissaan.
Jarstan mulkaisi hyvin pahasti Zistiä ja jatkoi töitään poikkeuksellisen rivakasti.
- Tunnetteko yhtään meidän klaanimme adoptiokäytäntöjä? Renekot kysyi paalua kohottaessaan.
- Mitä käytäntöjä? Zist ihmetteli.
- Sitä, kuinka voitte päästä klaanin jäseniksi ja liittyä sukuumme, Renekot vastasi.
- En minä ainakaan, Zist ilmoitti.
- No, ehkä minun on parasta selittää teille asiaa, Renekot totesi. Teillä on kaksi mahdollisuutta. Teidän täytyy joko pyrkiä jonkin tilan ruokakuntaan mukaan tai sitten saada oma tila. Tällä tavalla pääsette liittymään klaaniin.
- Ruokakuntaan? Zist ihmetteli.
- Niin, se on meidän nimityksemme yhden huushollin asukkaista, Renekot vastasi.
- Jaa, Zist sanoi, vaikkei tainnut oikein ymmärtääkään asiaa.
- Meilläpäin ruokakuntaa johtaa isäntä, Renekot jatkoi. Ja siis muu väki on isännän tilan asukkaita.
- Tiedätkö tarvitaanko jossain puuseppää? Jarstan kysyi.
- Puusepät ovat hyvinkin tarpeen, Renekot vastasi.
- Miten voi sssaada oman tilan? Zist uteli.
- Totta, sanoi Halliksi esitelty mies Renekotin lausahdukseen. Töitä tuppaa olemaan aivan liian paljon.
- Noh, me katsomme, olisiko teille omaan tilaan maata, Renekot vastasi Zistille. Teitähän olisi kyllä tuossa jo yhden ruokakunnan verran väkeä. Ja kirvesmies osaisi varmasti pitää tilaa, Renekot arveli katsoen arvioiden Jarstania.
- Jos saisimme maata voisimme tietysti perustaa oman tilan, Jarstan pohti.
- Joka tapauksessa klaaniin liittyessänne lahjoitatte kaiken maallisen omaisuutenne klaanille, Renekot sanoi.
- Myö Alinean kaa ollaan oluenpanijoita, Reinier sanoi. Aattelimma kans että tila voetas perustaapi.
- Misssä me asssutaan ennen kuin sssaadaan oma tila tai päässstää ruokakuntaan? Zist tiedusteli.
- Oluentekijät ovat aina tarpeen, Renekot sanoi. Te asutte tietysti isäntänne talossa.
- Kuka sssitten on isssäntämmme? Zist kysyi.
- Se riippuu, Renekot selitti. Jos teille annetaan tila, isännyys lankeaa yhdelle teistä. Jos taas liitytte valmiiseen ruokakuntaan, sen isäntä on teidänkin isäntänne. Tällä hetkellä kun olette valavieraina, minä olen isäntänne.
- Misssä sssinä asssut? Zist kysyi Renekotilta.
Tämä naurahti ja vastasi:
- Minä asun tietysti Päällikön hallissa. Ja siellä asuu oma ruokakuntanikin.
- Misssä ssse on? Zist tiedusteli.
- Se on Neuvoston hallia vastapäätä, Renekot naurahti.
- Ja misssä ssse on? Zist kysyi.
- Se on temppeliä vastapäätä, Renekot sanoi hymyillen.
Seurue paiski rankasti töitä ja ilta alkoi sitten jo sarastaa. Kun aurinko laski, niin työt päättyivät.
Riskimaa, osa 2.
|
|