Riskimaa, osa 2

Työt olivat päättyneet, kun päällikkö Renekot saapui Jarstanin, Reinierin ja Zistin luokse.
- Te olette sitten tervetulleita kohta alkavalle illalliselle, Renekot sanoi heille. Saatte majoittua telttakylään. Siellä asuvat muutkin valavieraat. Käykää siellä hiukan peseytymässä ennen kuin saavutte illalliselle Neuvoston halliin. Tiedättekö, missä telttakylä on?
- Ei, Zist vastasi.
- Emme tiedä, Jarstan myönsi.
- Se on linnoituksen kaakkoisosassa, päällikkö selitti. Siellä on paljon telttoja ja voitte valita niistä itsellenne yhden tai pari. Siellä asuu siis muitakin valavieraita, mutta kyllä te joukkoon sovitte. Luuletteko osaavanne oikeaan paikkaan? Ja siis sitten peseytymisen jälkeen tulkaa Neuvoston halliin. Viehättävä naisseuralaisenne odottaa teitä nyt Neuvoston hallissa. Ottakaa hänet mukaan telttakylälle, jotta hänkin saa kaunistautua.
Zist lähti heti innokkaasti Neuvoston hallin suuntaan ja huikkasi toisille:
- Aiottekosss te tulla?
Jarstan katsoi Reinieriä, joka lähti laahustamaan väsynein askelin. Jarstan lähti hänen peräänsä ja kohta seurue seisoi Neuvoston hallin edessä temppeliä vastapäätä. Siinä näytti olevan kolme rakennusta, kaksi pienempää ja yksi isompi. Ilmeisesti isompi oli juuri Neuvoston halli.
Zist asteli Neuvoston halliin ja toiset seurasivat perässä. Sisällä näytti olevan naisia ruoanlaittopuuhissa ja tupa oli melkoisen kokoinen. Ovea vastapäisellä puolella sijaitsi korkea koroke, jolla oli pöytiä. Alinea näytti häärivän naisten parissa, eikä huomannut saapujia. Hän oli puhelemassa muiden naisten kanssa ja hämmensi keittoa.
Reinier seisoi ovella orvonnäköisenä ja Jarstan tokaisi hänelle:
- Reinier, menehän hakemaan vaimosi niin pääsemme jatkamaan matkaa.
Zist puolestaan katseli ympärilleen kiinnostuneena. Huoneessa leijui hyviä ruoantuoksuja ja ruokaa oli valmistumassa kolmella tulisijalla.
- Öhöm, öhöm, Reinier sanoi kävellessään kohti Alineaa.
Alinea huomasi Reinierin ja näytti ilostuvan siitä sanoen:
- Reinier!
Alinea lopetti naisten kanssa puhelun, jätti keiton sikseen ja lähti tulemaan Reinieriä kohti.
- Heippa Alluseni! Reinier sanoi iloisesti ja valmistautui halaamaan vaimoaan.
- Heh. Jos haluat halata minua, niin saat kyllä peseytyä ensin, Alinea varoitti häntä.
Zist kulki ympäri hallia.
- Menkäähän nyt pois täältä mutaisine koipinenne, yksi vanhahko nainen komensi seuruetta. Sotkette kaikki paikat. Hus, pesulle siitä ennen kuin tulette syömään.
Zist näytti vähän säikähtävän naista ja luikki sitten ulos talosta. Myös Jarstan lähti pois hallista. Alinea sanoi Reinierille:
- Nähdään pian kulta.
- Jep jep, nähdään, mies vastasi.
Alinea palasi takaisin auttamaan naisia. Reinier puolestaan asteli toisten perään ja Jarstan ohjasi porukkaa telttakylän suuntaan. Ulkosalla oli taas hiukan sateista ja tihutti, sellaista keväistä sadetta, joskin myös tuuli aika navakasti.
Samassa Reinier näytti muistavan jotakin ja palasi sisälle halliin. Jarstan ja Zist pysähtyivät odottamaan.
Hallissa Reinier käveli Alinean luokse, joka katsoi miestä kysyvästi. Muut naiset puolestaan katsoivat närkästyneenä Reinierin kuraisia kenkiä.
- Pssst, päällikkö pyysi tuomaan sinut myös tuonne telttakylään meidän kanssamme, Reinier sanoi hiljaa Alinealle. Anteeksi vain hyvä naisväki, hän noloili.
- Ai jaa. No kaipa sitten tästä tulen, Alinea tokaisi lopettaen työt ja lähtien menemään ulos.
- Mene vain, eräs keski-ikäinen nainen sanoi iloisesti. Meillä oli mukava rupattelutuokio.
- Kyllä. Toivottavasti ehdimme vielä puhella toistekin, Alinea vastasi.
- Niin, palaa sitten illalliselle, Alinea, nainen sanoi.
- Takuulla, Alinea vakuutti.
Nainen hymyili ja kääntyi takaisin keiton pariin.
- Noniin. Alapas sitten tulla jo, Alinea hoputti miestään.
Alinea ja Reinier astelivat yhdessä ulos Neuvoston hallista. Ulkona oli tihutus jo lakannut. Alinean ja Reinierin nähdessään Jarstan lähti jatkamaan telttakylään päin. Seurue kulki kaupungin läpi ja lankuttamattomat kadut olivat aika mutaisia sateen jäljiltä.
- Mitenkäs teidän päivä tänään meni? Alinea kysäisi Reinieriltä ulos päästyään ja nosteli mutaisilla kaduilla hieman mekkonsa helmoja, etteivät ne olisi tulleet mutaisiksi.
- Tehtiin töitä. Oli ihan je, Reinier vastasi väsyneesti.
Ihmisiä näkyy kaduilla jonkin verran. Seurue näki siinä matkalla jopa päällikkö Renekotinkin, joka kulki ylväänä ja määrätietoisena omaan taloonsa.
Telttakylä sijaitsi kaupungin kaakkoisosassa. Sinne näytti kulkevan muutama niistä työläisistäkin, jotka olivat olleet rakentamassa paaluaitaa. Seurue saapui lopulta paikalle, jossa oli paljon telttoja pystyssä. Ne olivat tavallista sotilasmallia ja niissä näkyi selvät punaiset Lunarin imperiumin tunnukset. Kaikki teltat olivat siis samanlaisia ja aivan selvästi lunarilaista tekoa. Muutama kovannäköinen mies näytti seisoskelevan teltta-alueella rupattelemassa keskenään. Heillä näkyi Lunarin vanginmerkit.
Zist pysytteli mahdollisimman lähellä muita, kun taas Jarstan katseli, näyttäisikö joku teltoista asumattomalta, ja vaikutti tyytymättömältä. Osa teltoista oli selvästi asuttuja. Useat olivat aika rikkinäisiä ja sään runtelemia. Muutama ehjäkin teltta näytti olevan tyhjinä sillä hetkellä, joskin niistä oli vaikea sanoa, asuttiinko niissä vai ei. Telttakylä muodosti aika laajankin alueen.
Kovat miehet näyttivät katselivat seuruetta siinä keskustelunsa lomassa. Pari heistä oli kokonaan kaljuja ja heidän kasvonsa olivat täynnä tatuointeja. Yhdellä taas oli aivan oudot hiukan vinot silmät. Yhden vyöllä näkyi olevan jonkinlainen kahlekettinki.
Seurue tunsi miesten tutkivat katseet itsessään. Telttakylän laidalla näytti olevan kaivo ja yksi vartiotorni oli muurilla kylän lähellä.
Muutama kylään juuri asteleva työläinen oli tuttu työmaalta, mutta muita seurue ei tuntenut. Eivätkä nämä "tutut" työläisetkään ole vaihtaneet seurueen sanaakaan. Siellä ei tosiaankaan näkynyt ketään sellaista, jota olisi voinut sanoa kovin kunnolliseksi ihmiseksi. Kaikki näyttivät melkoisilta roistoilta ja rangaistusvangeilta.
- Mitäs me nyt teemme, Reinier ja Alinea? Jarstan kysyi.
- Mennään nyt jonnekin pessseytymään, Zist ehdotti.
- Tänne tuskin kannattaa tavaroitaan jättää, Jarstan arveli.
- No teidän pitäisi varmaan ainakin peseytyä? Alinea ehdotti.
- Niin, Jarstan myönsi suunnaten heti kaivoille.
Reinier seurasi Jarstania ja Zist lähti kipittämään heidän peräänsä. Alinea koetti pysytellä siinä lähistöllä jääden kuitenkin pikkuisen matkan päähän kaivosta odottelemaan tovereidensa peseytymistä.
Kaivolle saapui samalla muutama työläinenkin. He ottivat vettä ämpäriin ja ryhtyivät peseytymään siinä sen kummallisemmin arkailematta, vaikka olivat kyllä nähneet Alineankin. Miehet puhuivat siinä samalla jotakin jollakin vieraalla kielellä. Heidän keskustelunsa on aika murahtelevaa ja seurueeseen luoduista katseista päätellen hekin olivat keskustelunaiheena. Miesten suut olivat ilmeettöminä viivoina.
- Anteeksi, menisin pesulle, Jarstan sanoi hiukan vaivautuneena Alinealle.
- No ollaanpas sitä nyt ujoja, Alinea sanoi hymyillen.
Reinier riisuutui ja alkoi peseytyä. Myös Jarstan meni kaivolle ja ryhtyi pesemään. Zist huuhtoi myös mutaa pois yltään. Vesi oli viileää kaivovettä, mutta eivätpä he karaistuneet kulkijat sen kylmyydestä paljon piitanneet.
Yksi kovista miehistä sanoi jotakin toisille ja nämä rähähtivät nauramaan katsoen Zistiä. Nauru oli hiljaista, mutta aika ilkeää. Zist katseli hiukan pelokkaammin miehiä samalla, kun peseytyi. Miehet jättivät Zistin kuitenkin muuten rauhaan. Alinea näytti myös hiukan pelokkaalta ja avuttomalta yksin seisoskellessaan.
- Sinä tulet tänne? kuului samassa Alinean takaa.
Alinea käännähti ympäri säikähtäneenä, otti muutaman pelokkaan askeleen taaksepäin ja näki, että hänen takanaan seisoi pelottavannäköinen mies. Hän oli yksi niistä, jotka aikaisemmin olivat jutelleet. Tällä miehellä oli hiukan vinot silmät ja punainen tukka. Hänen vaatteensa olivat kirkkaankeltaiset ja -punaiset ja hänen poskessaan oli Lunarin imperiumin vanginmerkki.
- No siis... Hmm... No en varsinaisesti tänne... Alinea sopersi.
- Mutta sinä tulet tänne? mies kysyi murtaen selvästi talastaria aika pahasti.
- Tänne? Alinea kysyi pelokkaana.
- Tänne. Telttakylään? mies kysyi.
Alinea katsahti hätääntyneesti tovereihinsa ja nämä olivatkin jo huomanneet hänen ahdinkonsa. Jarstan kiskoi kiireellä vaatteita niskaan.
- Eeeen... En sute, siis tule, Alinea änkytti.
Muutama korsto katseli kauempana Alineaa ja miestä.
- Sinä valavieras? mies kysyi.
- Kyllä, Alinea myönsi.
- Sitten sinä tulet tänne, mies sanoi hymyillen ja paljastaen rikkinäiset hampaansa.
- Aaahh, Alinea henkäisi
Hän perääntyi vinosilmäisen miehen läheltä, joka tosin ei vaikuttanut aggressiiviselta. Miehen vyöllä oli jokin köysi ja veitsi, mutta muita aseita ei näkynyt.
Samassa Jarstan riensi paikalle. Myös Reinier veteli vaatteet päälle ja tuli katsomaan tilannetta lähemmin. Zist pukeutui samaten nopeasti paitaansa ja vyöhönsä ja käveli varovaisesti kohti Alineaa. Leirin asukkaat näyttivät seuraavan tilannetta.
- Iltaa, Jarstan sanoi vinosilmäiselle miehelle.
- Iltaa, iltaa, mies vastasi hiukan hassusti korostaen. Sinä myös kylään? hän kysyi Jarstanilta.
Alinea livahti piiloon Reinierin taakse.
- Kyllä. Miksi sinä kyselet? Jarstan tiukkasi.
- Ah, minä kiinnostunut, mies sanoi taas hymyillen. Te uutta väkeä tänne telttakylään. Me asutaan jo valmiiksi.
- Tiedätkö mistä löytyisi vapaita telttoja? Jarstan tiedusteli.
- Kyllä kyllä! mies sanoi innokkaasti.
Hän osoitti paria telttaa ja sanoi:
- Nuo ei asu ketään. Eikä ne myöskään pahasti ole rikki. Minä on iloinen, kun saa uusia naapureita.
- Kiitos, Jarstan kiitti. Kukas sinä muuten olet?
- Minun nimi Bryggi, mies vastasi Jarstanille. Minä saavun kaukaa tasangoilta. Nyt minä täällä telttakylässä asun. Ja te nyt myös kanssa, mies hymyili likaiset hampaansa paljastaen.
Toiset miehet näyttivät menettävän kiinnostuksensa seurueeseen ja jatkoivat keskusteluaan. Kaivolla peseytyneet miehet lähtivät astelemaan kaupunkiin päin.
- Meidän pitäisssi varmaan lähteä sssinnne juhliin, Zist huomautti.
- Illallinen odottaa, Jarstan myönsi.
- Juu, Alinea sanoi.
- Nam nam, Reinier maiskutteli.
Jarstan lähti kulkemaan Neuvoston hallia kohti.
- Juu juu, vinosilmäinen mies sanoi. Minä myös, hän lisäsi ja liittyi seurueeseen.
Porukka kulki kaupungin halki vinosilmäinen Bryggi mukanaan, kunnes Jarstan yhtäkkiä sanoi:
- Ainiin. Alinea ja Reinier, mehän meinasimme ihan unohtaa. Tulkaa.
Jarstan lähti kulkemaan jonnekin muualle kuin Neuvoston hallia kohti.
- Minne me nyt menemme? Alinea ihmetteli.
- Sen voi oikeastaan hoitaa myöhemminkin, Jarstan päättikin ja kääntyi takaisin Neuvoston hallin suuntaan.
Zist katseli Jarstania ihmeissään ja lähti sitten hänen peräänsä. Myös Bryggi katseli uteliaana Jarstania, muttei sanonut mitään.
Kadut olivat aika mutaiset vieläkin, mutta se oli pientä siihen verrattuna, miten mutaista oli joenpenkalla. Jarstan yritti vältellä matkalla pahimpia lätäköitä.
Lopulta seurue saapui Neuvoston hallille ja käveli sisään, joskin Jarstan hiukan kopisteli kenkiään ensin. Alinea astui Reinierin jäljessä sisään.
Sisällä oli jo jonkin verran väkeä ja seurue ohjattiin erääseen pöytään. Pöytä oli lähellä koroketta, jolla olevissa pöydissä istuskeli aika kunnianarvoisennäköistä väkeä. Tosin päällikkö Renekotia ei salissa vielä näkynyt. Jarstan kiitti jurosti opastajaa ja istuutui katselemaan koreaa sakkia. Myös Zist istahti pöytään ja katseli uteliaana ympärilleen. Pian porukalle tarjoiltiin ruokaa ja olutta. Keittoa laitettiin heidän lautasilleen ja siinä oli vihannesten seassa jopa hiukan lihaakin.
Seurue huomasi korokkeella istuvan pitkäpartaisen Eystinin. Siellä oli myös Berraksi kutsuttu soturi. He molemmat istuivat korokkeen keskellä olevassa pöydässä.
Zist katseli keittoa ja olutta, muttei syönyt, eikä juonut mitään. Salissa meteli oli aika kova, kun syöjät puhuivat kovaan ääneen keskenään ja nauroivat välillä.
- Miksi ei syö? Bryggi kysyi Zistiltä samalla, kun lappoi toisten tavoin keittoa suuhunsa.
- En oikein pidä kasssveisssta enkä lihasssta, Zist vastasi sihisevällä äänellään.
Mies näytti olevan aika ymmällään Zistin vastauksesta.
Väkeä saapui vähitellen lisää saliin. Reinier ryysti keittoaan kovaäänisesti, mutta niin tekivät muutkin, joten Reinieriin ei kiinnitetty suuremmin huomiota.
- Mikä otus, kun ei syö? Bryggi kysyi Jarstanilta Zistiin viitaten.
- Lisko, Jarstan vastasi lyhyesti ja melko kylmällä äänensävyllä.
- Lisko ei syö keittoa? Bryggi ihmetteli.
- Muuten Jarssstan miksssi sssinä sssuutuit minulle sssilloin kun tehtiin sssitä muuria? Zist kysyi.
Jarstan katsoi hyvin kylmästi Zistiä ja kysyi:
- Etkö sinä osaa olla hiljaa?
- Osssaan minä Zist suhahti pelokkaasti.
- Hyvä, Jarstan vastasi.
- Mitäs Zist on tehny, kun Jarstan on noin vihainen? Alinea kuiskasi Reinierille.
- Ei käsittääkseni mitään, tämä vastasi hiljaa. Jarru ei vaan tykkää liskoista tai jotai.
Alinea näytti hiukan kummastuneelta,
- Lisko ei syö keittoa? Bryggi ihmetteli uudelleen.
- En sssyö keittoa kossska sssiinä on kasssveja ja lihaa, Zist vastasi.
Bryggi näytti kummastelevalta ja keskittyi sitten omaan keittoonsa.
Samassa sisään asteli joku kookas ja ylväs mies ja ihmisten katseet kääntyivät häneen päin. Hänen vaatteensa olivat hienot ja hänen asussaan oli runsaasti Ilman riimuja. Mies katseli ympäri salia ja nyökkäili joillekin, jotka tervehtivät häntä. Mies loi katseen seurueeseenkin ja asteli päättäväisesti heidän luokseen.
- Tekö olette niitä uusia valavieraita? ylväs mies kysyi hiukan töykeäänkin sävyyn.
- Kyllä me olemme, Jarstan sanoi nousten ylös.
- Joo. Paitsssi tuo, Zist vastasi osoittaen Bryggiä.
- Minä olen Kangaspiennar Myrskytuuli, tulija ilmoitti mahtailevasti. Olen Orlanthin korkein myrskyääni. Ja Vaaralinnoituksen temppelin ylipappi.
- Orlanthin siunausta Teille, Jarstan toivotti nöyrän kunnioittavasti.
- Onko tuokin otus valavieras? Kangaspiennar kysyi osoittaen inhoten Zistiä.
Jarstan huokasi.
- Jep, olen minä, Zist vastasi papille.
- Kaikkia otuksia tänne raahataankin, Kangaspiennar sanoi suureen ääneen. Orlanthin tuulet puhdistakoon tämän maan kaikista epäsikiöistä.
Zist näytti loukkaantuneelta ja vihaiselta.
- Oletteko te muut hurskaita Orlanthin noviiseja? Kangaspiennar tivasi toisilta.
- JOO! Ihan hirveän hurskaita, Reinier huudahti.
- Orlanth on voimallisin, Jarstan vastasi vakaasti.
- No en ole Orlanthin noviisi, Alinea tunnusti.
- Olette tervetulleita, Kangaspiennar sanoi Reinierille ja Jarstanille jo suopeammin. Oletko sinä nainen hyvä orlanthi? hän kysyi sitten Alinealta.
- Olen hyvä orlanthi, Alinea vakuutti hymyillen hiukan.
- Hyvä, Kangaspiennar sanoi. Kun olen esittäytynyt, nyt on teidän vuoro kertoa nimenne.
Samassa itse päällikkö Renekot asteli sisään tupaan. Hän kulki ympäriinsä nyökytellen ja nousi korokkeelle ja istui sinne aterioimaan.
- Olen Jarstan Ranonpoika Barlamani-klaanista ja tulen Lorthinin laaksosta, Jarstan kertoi papille.
Kangaspiennar nyökkäsi Jarstanille hyväksyvästi.
- Meikä o Reinier, terve terve, Reinier ilmoitti.
Kangaspiennar nyökkäsi Reinierille hiukan vähemmän vakuuttuneesti.
- Ja tämä nainen? hän kysyi Alineaa katsoen.
- Olen Alinea Adrerisintytär. Tulen Joninkylästä asti, Alinea selitti.
Myrskyääni nyökkäsi.
- Minä olen Zhiltzissst, Zist sanoi puolestaan.
Pappi ei ollut kuulevinaankaan Zistin ääntä.
- Mitenkäs menettelette, jos törmäätte yllättäen broolaumaan? Kangaspiennar kysyi äkkiä. Kertokaa se!
Alinea meni ihan hiljaiseksi. Seurue huomasi juuri korokkeella parrakkaan Eystinin nousevan seisomaan ja laskeutuvan alas.
- Me varmaankin käydään niiden kimppuun, Zist arveli. Tai sssitten ei.
- Jos tilanne sallii, ne on tuhottava, Jarstan esitti.
- Entä jos broita on yhtä paljon kuin teitä? Kangaspiennar kysyi.
Pitkäpartainen ja harmaakaapuinen Eystin asteli seurueen pöytää kohti.
- Riippuu tilanteesta, Jarstan vastasi. Jos vastus näyttää voimakkaalta, on parasta kertoa klaanille.
- Entä jos taistelu vaikuttaisi tasaväkiseltä? Kangaspiennar kysyi edelleen.
- Broot kohtaisivat kohtalonsa. Orlanthin tukemina löisimme ne, Jarstan vastasi.
- Ei, Kangaspiennar ärähti. Täällä Riskimaassa ei kaivata uhkarohkeita sankareita. Riskejä ei oteta, vaan tullaan ilmoittamaan klaanille.
- Selvä, Jarstan vastasi hiukan nolona.
- Kröhöm, köhäisi viereen saapunut Eystin.
- Iltaa arvoisa viisas, Jarstan sanoi kunnioittavasti.
- KRÖHÖM teillekin arvon herra, Reinier tokaisi.
- Arvatenkin näiden matkalaisten tiedot vaikuttavat lievästi sanottuna vajailta, Eystin sanoi.
- Totta Arkat sitä ne justiinsa on! Reinier myönsi.
- Onko teille nyt selvä asia, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia teillä tarkalleen ottaen on saatuenne kerran meidän klaanimme valavieraan epätavallisen lakiaseman? Eystin kysyi.
- Ei, kerro se uusiksi, Reinier pyysi.
- Eikö teidän päähänne ole jäänyt mitään oppineesta esitelmästäni, jonka pidin joen varrella ollessamme rakentamassa suojausta linnoituksen ympärille? Eystin kauhistui.
- Ei paljoa, Reinier vakuutti. Ollaan typeryksiä jotka on lähteneet muailmalle. Höhö.
Jarstan mulkaisi Reinieriä.
- Mies, et kai sinä pilkkaa arvoisaa kollegaani? Kangaspiennar huudahti Reinierille.
Reinier mulkoili liioitellun vihamielisesti Jarstania ja vastasi papille:
- En toki! Käyttäydyn vain arvolleni sopivan nöyrästi.
- Emme tunne kieltä vielä niin hyvin että ymmärtäisimme hienon opetuksesi, Jarstan pahoitteli. Tarvitsemme selkeät ohjeet.
- Ole kerrankin kunnolla ja anna Jarstanin hoitaa puhuminen, Alinea kuiskasi Reinierille.
- Teidän täytyy tulla temppelille saamaan opetusta, Kangaspiennar päätti. Olette liikaa kaukaisien ja väärien tapojenne vallassa. Teidän kielennekin on karmeaa kuultavaa.
- Tulemme varmasti, Jarstan vakuutti kunnioittavasti. Milloin opetusta on?
- Sitä on aina iltaisin paitsi viikon viimeisenä päivänä, Kangaspiennar vastasi. Te olette kaikki tervetulleita, hän jatkoi viitaten muihin paitsi Zistiin.
- Mitä siellä tehdään? Reinier uteli.
- Siellä opetetaan Orlanthin oikeaa mytologiaa, Kangaspiennar sanoi ylpeästi.
- Kiitos kutsusta, arvoisa ylipappi, Jarstan kiitti.
- Enkö minä päässse? Zist pyyteli.
- Eläimet eivät tarvitse opetusta, pappi sanoi halveksien. Eläimiä koulutetaan, ei opeteta. Tiedättekö, miksi tänne saa tuoda eläimiä? Kangaspiennar kysyi sitten.
- Niin, selostakaan se tarkkaan, Eystin säesti.
- Mutta voisiko arvon herra lakiherra kertoa uusiksi sen mitä valavieraus tarkoittaa? Reinier kysyi.
- En minä eläin ole, Zist sanoi loukkaantuneena.
- Valavieraan asemasta ja muusta kuulette, kun seuraatte opetustani, Kangaspiennar sanoi Reinierille. Mutta kertokaapa, miksi täällä linnoituksessa asuu eläimiäkin. Peikkoja ja tuo lisko.
- Niin, sanokaa pykälien mukaan, Eystin säesti.
- Koska peikot on hyviä kokkeja? Reinier arvasi.
Alinea iski kyynärpäällä Reinieriä kylkeen.
- Ei, Kangaspiennar tuhahti Reinierille.
- En minä ole eläin, Zist yritti sanoa.
- Ettekö te tollot tiedä mitään? Eystin kysyi halveksivasti.
- Ouh, hyvä on, hyvä on. 1§ Peikot on hyviä kokkeja! Reinier korjasi.
- Ei! Kangaspiennar jyrähti kuin ukkonen. Pilkkaatkos sinä, mies? hän kysyi Reinieriltä.
Zist katsoi pelokkaasti Kangaspiennarta.
- Sanopa sinä pykälät, Eystin kehotti Jarstania.
Alinea laittoi kätensä Reinierin suun eteen ja sanoo:
- Hän on nyt vähän sekaisin kun on ihan väsynyt pitkästä matkasta ja joutui vielä töitäkin tekemään.
- Mitä sopimus sanoo elämistä? Eystin patisti.
- No en pilkkaa! Reinier huudahti. En vain ole tottunut että pykälät pitää sanoa.
- Vastaus on väärä, Kangaspiennar tuhahti Reinierille.
- Ai, Reinier ihmetteli.
- Peikot ovat likaisia otuksia, jotka eivät ymmärrä ruoasta mitään, Kangaspiennar selosti. Ne ovat varastelevia lurjuksia, jotka tekevät valonarkoja puuhia.
- Minä olen aina kuullut että ne syövät paljon, Reinier yritti selittää.
- En ole saanut vielä opetusta asiasta joten minun ei pidä sanoa asiasta mitään, Jarstan vastasi Eystinille ja Kangaspientareelle. Kunhan minä saan osallistua temppelin opetukseen niin tiedän vastauksen.
Kangaspiennar nyökkäsi nyt hyväksyvästi Jarstanille.
- Noin sitä pitää, hän sanoi.
- Mutta sen sanon etten ymmärrä miksi peikot ja eläimet saavat asua täällä, Jarstan jatkoi rohkeasti.
- Eystin, kerro heille sopimuksesta, pappi kehotti ja poistui.
- Siis eläimet ovat vastenmielisiä olentoja, Eystin vahvisti. Sopimus laadittiin Renekotin ja lunarilaisten kesken ja siihen sisällytettiin erityinen pykälä eläimiä varten.
- Monesko pykälä tämä kyseinen on? Reinier uteli.
- Käytännön kannalta pykälällä ei ole teille mitään merkitystä, mutta sen vaikutus ulottuu myös liskolaiksi tai vesiliskoiksi kutsuttuun rotuun, Eystin jatkoi.
- Ole nyt jo hiljaa, Alinea kuiskasi Reinierille. Anna muiden puhua, kun sinä et tunnu nyt olevan yhtään järjissäsi.
Reinier nipisti Alinean nänniä ja nainen ällistyi moisesta tempauksesta.
- Sen vaikutuksen kautta Vaaralinnoituksessa valitsee niin rodun- kuin uskonnonvapaus, Eystin selosti pitkäpiimäisesti. Niinpä sopimuksen pykälien mukaan...
Samassa paikalle asteli kolmekymppinen parrakas mies, jolla oli kohtuullisen tyylikkäät vaatteet.
- Menepäs nyt syrjään, vanha suunsoittaja, mies huudahti Eystinille ja työnsi tämän kevyesti ja leikkisästi sivumpaan. Johan sinä ahdistat nämä kelpo miehet ja kelpo naisen aivan kuoliaaksi kysymykselläsi.
- Mutta minulla on esitelmä kesken, Eystin sanoi harmistuneena.
- Nyt on jo minun vuoroni, korea-asuinen mies sanoi. Sori vaan, Eystin. Nyt kun itse asiaan päästään, niin tervetuloa Vaaralinnoitukseen minun puolestani, hän jatkoi.
- Voih, Eystinin juttu oli niin mielenkiintoista! Reinier valitteli.
Eystin siirtyi sivumpaan nyreänä.
- Olen Esah Tuulikeihäs, Orlanthin armosta Tuulikeihään tilan päämies, saapunut mies ilmoitti. Keitäs te arvoisat vieraat olettekaan? Ja mistä kaukaa saavutte?
- Olen Jarstan Ranonpoika Barlamani-klaanista ja tulen Sartarista saakka, Jarstan vastasi.
- Olen Alinea Adrerisintytär, Alinea sanoi. Tulen Joninkylästä asti.
- Meikämanne on Reinier, Reinier sanoi rempseästi.
- Minä olen Zhiltzissst, lissskolainen, ja tulen lissskolaissskylässstä jossstakin kaukaa, Zist vastasi.
- Joo-o, Esah sanoi nyökäten. Tänne saapuu ihmisiä kaukaa, ettekä te varmastikaan ole edes kaukaisimmilta mailta. Muutamat ovat tulleet kaukaa Pavis-nimisestä aavikkokaupungista saakka. Meitä muualta kuin Talastarista tulleita asuu täällä koko joukko. Vainotulet palavat laajalla ja vihamieliset ihmiset pakottavat monen jättämään rakkaan kotinsa ja suuntaamaan tänne karuun erämaahan, vai mitä?
- Valitettavasti, Jarstan myönsi.
- Tuleehan tänne muitakin kuin ihmisiä, Zist tokaisi. Enhän minäkään ole ihminen.
Esah hiljensi hieman ääntään luottamukselliseksi:
- Meikäläinen on tällainen meidän maanpakolaisten joukon nokkamies. Meidän täytyy kuulkaas pitää yhtä täällä kaukana.
Esah nyökytteli kuin sanojensa vahvistukseksi ja jatkoi:
- Ikävä sanoa, mutta meidän maanpakolaisten osaksi lankeaa kivinen ja karu maa. Lieneekö sitten vain yhteensattuma vai huonoa onnea, kun meikäläiset tuppaavat saamaan keskimääräistä heikompia ja syrjäisempiä tiloja. Sinne syrjäisille tiloille harvemmin sattuu edes klaanin työprojekteja. Esimerkiksi minä olen yrittänyt puuhata jo pitkään pientä linnoitusta Sammakkojoen rotkon tuntumaan. Ai niin, tehän että varmaan tiedäkään, missä se on, vai?
- Emme tosiaan tiedä, Jarstan vastasi.
- No, Sammakkojoen te varmaan tiedätte, kun se virtaa tästä linnoituksen ohi, Esah arveli.
- Sen me olemme tietysti huomanneet, Jarstan vahvisti.
- Sen rotko on tuolla linnoituksesta pohjoiseen päin, Esah selitti. Siellä on muutama suojaton tila, joiden suojaksi linnoitus olisi tarpeen. Mutta syystä tai toisesta aina tuntuu olevan liian vähän voimavaroja linnoituksen rakentamiseen. Eihän meikäläinen ketään syyttele, pois se minusta.
Esah pudisteli päätään vakuuttavasti.
- Minä taidan lähteä etsssimään jossstakin ruokaa, Zist sanoi ja nousi pöydästä.
- Mutta kuulkaas yhteispeli on voimaa ja meikäläisten asioita ajamaan on perustettu Maanpakolaispuolue, jonka johtajan luottamustehtävän olen saanut, Esah jatkoi yksinpuheluaan. Kun olette vasta saapuneet, niin nyt olisi hyvä hetki liittyä riveihimme.
- Keitä "meikäläiset" ovat? Jarstan kysyi.
- Me muualta tulleet tietysti, Esah selitti nyökytellen päätään.
Sitten hän kaivoi esiin jonkin paperikäärön ja levitti sen pöydälle.
- Kas tässä on peruskirja, johon voisitte raapustaa puumerkkinne, Esah sanoi. Uskokaa pois, te tulette taatusti tarvitsemaan meidän muiden maanpakolaisten tukea näin aluksi.
- Mitä siinä sanotaan? Jarstan kysyi paperia katsellen.
Käärössä oli kirjoitusta ja sen alla suuri määrä erilaisia puumerkkejä.
- Siinä kerrotaan, että olemme perustaneet Maanpakolaispuolueen, Esah selitti. Ja alla on jäsentemme puumerkit. Mitäs sanotte?
- Saammeko hetken harkita asiaa? Jarstan kysyi.
- Harkitkaa toki, Esah kehotti. Eipä tässä kiirettä.
- Mistä löydämme sinut? Jarstan tiedusteli.
- No, ettekös voisi harkita nyt heti? Esah kysyi. Nyt olisi hyvä hetki liittyä.
- Mihin sitoudumme jos liitymme? Jarstan kysyi epäluuloisena.
- Meidän toiminta perustuu ihan vaan solidaarisuudelle, ei millekään pakkovallalle, Esah vakuutti.
- Luulenpa etten ole kiinnostunut, Jarstan ilmoitti. Kiitos tarjouksesta.
- Ette sitoudu mihinkään, Esah täsmensi. Luulen jopa, että liittyminen voisi auttaa teitä saamaan helpommin paikan klaanista.
- Miten se on mahdollista? Jarstan ihmetteli epäilevänä.
- No, meillä on klaanissa voimaa, Esah sanoi epäselvästi. Pystymme ajamaan asioita jäseniemme avulla.
Jarstan katsoi kysyvästi Alineaa. Tämä näytti siltä kuin ei olisi tajunnut puoliakaan siitä, mitä oli juuri sanottu, eikä oikein osannut päättää mitään. Alinea kohautti siis vain olkapäitään.
- Mistäpäin sinä Esah olet tullut? Jarstan kysyi.
- Minä olen syntyjäni Tarshista, Esah vastasi. Uskokaa pois, meillä muualta tulevilla ei ole helppoa, jos emme pidä yhtä. Liityttekö joukkomme? Orlanthkin siunaa yhteispeliä.
- KYLLÄ! Barrikadeille! Reinier innostui. Eikö vain Alluseni?
Alinea näytti epäröivältä.
- Minne raapustan nimen? Reinier kysyi Esahilta.
- Oletko sinä nyt ihan varma, Alinea koetti toppuutella Reinieriä.
- Siispä tähän puumerkki, Esah sanoi ja laittoi paperin Reinierin eteen.
Hän ojensi Reinierille sulkakynän ja mustepullon.
- Juu, kyllä, kyllä! Tämä on hyvä tarjous, Reinier sanoi raapustaen paperille puumerkkinsä.
- Hienoa! Esah huudahti ja taputti Reinieriä olalle.
- Höhöö, Reinier naureskeli.
- Hienoa, hienoa. Olet poliittisesti valistunut, kun ymmärrät, että joukkovoimaa tarvitaan, Esah ylisti.
- Aivan, aivan, Reinier sanoi tyytyväisenä.
- Mitenkäs sinä, Jarstan? Esah kysyi.
- Alinea, kirjoita sinäkin nimesi lappuun, jookosta? Reinier pyyteli. TÄMÄ ON KUTSUMUKSEMME!
Alinea nolostui ja posket alkoivat punottaa. Hän kysyi epävarmana:
- En nyt ole ihan varma. Eikö tätä asiaa voisi suorittaa joskus muulloin?
- Ei kannata, saat aivan ihmeelliset jäsenedut jos liityt nyt heti! Reinier rummutti.
- Me kyllä autamme jäseniämme parhaamme mukaan, Esah vakuutti. Jos liitytte nyt, kaikki on yksinkertaisinta.
- Liittyisit nyt, minun mielikseni! Reinier patisti vaimoaan.
- En tee sopimuksia tuntemattomien kanssa, Jarstan murahti. Jos tutustumme niin sitten asia on varmasti jo aivan toinen.
- Noh, en halua missään nimessä teitä pakottaa, Esah vastasi.
- En minä kyllä nyt mihinkään aikonut liittyä, Alinea esteli. En, en ainakaan vielä. Ehkä myöhemmin.
- Mutta kun minäkin liityin, Reinier koetti suostutella. En minä tahdo liittyä yksin.
- No en minä nyt oikein halua liittyä, Alinea sanoi päättäväisesti. Ehkä myöhemmin.
- Jos tietäisin tarkemmin mitä sopimukseen sisältyy voin harkita uudelleen, Jarstan sanoi.
- Et sitoudu mihinkään, Jarstan, Esah vakuutti. Sinun ei ole pakko tehdä puolueen hyväksi mitään, jollet halua.
- Mitä hyötyä tästä sitten sinulle on jos meiltä ei vaadita mitään? Jarstan kysyi epäilevästi.
- En minä omaa hyötyä tavoittele, Esah huokasi. Meidän jäsenkuntamme on vain verkosto, joka tarjoaa apua, kun toiset sitä tarvitsevat. Pakko ei ole tehdä mitään. Miltäs kuulostaa?
- Hyvältä! Reinier huudahti kannustavasti.
- Ei kiitos, Alinea sanoi. Ei ainakaan nyt.
- Luulen että minun pitäisi nukkua yön yli ennen päätöstä, Jarstankin totesi.
- No, olette aina tervetulleita liittymään, Esah sanoi. Minut löytää Tuulikeihään tilalta.
- Ymmärräthän Esah että olemme vieraina vieraalla maalla emmekä uskalla luottaa keneenkään, Jarstan selitti.
- Ymmärrän toki, Esah vastasi. Mutta meihin juuri voi luottaa. Mutta nyt minun täytyy poistua. Mukavaa iltaa teille täällä linnoituksessa!
- Kiitos tarjouksestasi, Jarstan kiitti. Lupaan harkita sitä.
Esah poistui kättään huolettomasti heilauttaen.
Kummastuneennäköisenä Alinea aloitti taas syömään. Bryggi näytti kadonneen porukan seurasta, mutta pidot jatkuivat vielä. Pöytään tuotiin nyt herkullista lampaanpaistia ja oluttuopit täytettiin.
- Ooohhh! Jarstan henkäisi.
- Täällä on kuuma, Reinier totesi. Tahtoisin käydä tuossa pihalla vilvoittelemassa. Tuletko Allu-kulta mukaan?
Alinea popsi lammasta ja vastasi:
- Tahtoisin kyllä nyt syödä, mutta toki voin tulla pihalle käymään.
- Käydään nopeasti, Reinier ehdotti. On niin kuuma ettei ruoka pääsisi oikeuksiinsa, ja näyttää sen verran herkulliselta että mielelläni nauttisin tuosta ihan täysillä.
Samassa seurueen luokse asteli joku nainen. Hän oli yllättävä ilmestys. Naisen yllä oli punainen kaapu ja hänen päälakensa oli aivan kalju. Hänen kulmakarvansa oli värjätty kirkkaanpunaisiksi ja naisen vaatteissa oli Kuun riimuja.
- Jumalattaren rauhaa teille, hyvät ihmiset, ja tervetuloa Vaaralinnoitukseen, nainen sanoi hymyillen ystävällisesti.
- Kiitos, rauhaa teillekin, Reinier toivotti.
- Kiitos, Alinea sanoi naiselle.
- Minä olen Äiti Katharin ja huolehdin Seitsemän pyhän äidin temppelistä täällä linnoituksessa, erikoinen nainen selitti katsoen seuruetta ystävällisesti ja hänen äänensä oli myös ystävällinen ja rauhoittava. Olette tervetulleet temppeliini milloin tahansa ja tarjoan teille vähäistä apuani, kuten Jumalatar tarjosi lohtua kärsiville.
Zist kipitti sisään ja jatkoi suoraan muiden luokse. Jarstan vilkaisi naista ja jatkoi syömistä.
- Tuolla oli broo, Zist sanoi ja Alinea näytti hiukan pelästyvän.
- Alkuajat voivat olla teille täällä vaikeita, kun ette oikein tunne tapoja ja käytäntöjä, Äiti Katharin jatkoi. Tulkaa silloin luokseni, niin minä ja muu henkilökunta autamme parhaan kykymme mukaan. Apu ei maksa teille mitään, eikä teidän tarvitse pelätä meidän tuputtavan teille omia uskomuksiamme.
- Ssse hekotti minulle, Zist sanoi vakavana.
Nainen kääntyi Zistiin päin ja sanoi:
- Auttaminen on velvollisuutemme, eikä rakas Teelo Norrikaan katso apua tarvitsevien kansalaisuuteen tai uskontoon suojatessaan viattomia.
- Tervehdysss, Zist tervehti naista.
- Terve sinulle, kunnianarvoisa liskolainen, nainen sanoi Zistille hymyillen.
- Missä se broo oli? Reinier uteli Zistiltä. Ja mitä sille tapahtui?
- Meidän luoksemme ovat kaikkien rotujen edustajat tervetulleita, Äiti Katharin sanoi Zistille. Ei ulkonäöllä ole väliä, vaan ainoastaan sisimmällä.
- Ssse Broo oli tuolla joen rannalla, liskolainen vastasi Reinierille.
- Mitä sille tapahtui? Reinier kysyi uudelleen.
- Vielä kerran siis tervetuloa ja Jumalattaren rauhaa vaelluksellenne täällä maan päällä, Äiti Katharin sanoi.
- Mukavaa että olen tervetullut jonnekin, Zist sanoi lunarilaiselle naiselle.
- Kyllä, temppelille olet tervetullut milloin vain, nainen sanoi Zistille ystävällisesti.
Sitten hän kumarsi kohteliaasti ja poistui.
- Ssse broo meni poisss, Zist sanoi Reinierille kääntyen tämän puoleen.
- Siis siellä oli broo? Alinea ihmetteli. Pitäisikö asiasta ilmoittaa jolle...
- Ehkä sinun pitäisi kertoa tästä jollekin, Reinier keskeytti osoittaen sanansa Zistille.
- Joo sssiellä oli broo, Zist vastasi Alinealle.
- Siitä varmaan kannattaisi kertoa sille miehelle joka kyseli mitä tehdään jos nähdään broita, Alinea arveli.
- Misssssä ssse miekkonen on? Zist kysyi vilkuillen ympärilleen.
- Mikä miekkonen? Reinier ihmetteli.
Kangaspiennar istui korokkeella päällikön seurassa.
- Ssse joka kyssseli niistä broisssta, Zist vastasi. Tuollahan hän onkin, liskolainen huudahti ja kipitti kohti Kangaspiennarta.
Zist pääsi ylös korokkeelle ja ylhäällä istuvien katseen kääntyivät liskolaiseen. Zist sanoi:
- Tervehdysss, herra Kangaspiennar
- Puhuuko se minulle? Kangaspiennar sanoi kovalla ja kuuluvalla äänellä ihmettelevästi. Opetettu eläin! hän huudahtaa.
- Minä haluaisssin kertoa että minä näin broon tuolla joella, Zist sanoi papille. En minä ole eläin! hän tiuskaisi perään.
Pöydässä istujat purskahtivat nauruun ja Zist näytti vihaiselta.
- Sinun pitäisi tosiaan vaihtaa tämä otus Lomin paikalle, Kangaspiennar hohotti Renekotille. Tuohan tappaa meidät nauruun!
- Mutta minä näin broon, Zist yritti vakuutella.
Korvarengasmies nyrpisti nenäänsä.
- Täällä haisssee muta, hän matki Zistin lausumista. Mutta kuulkaasss täällä on broita, mies jatkoi matkimista.
Toiset puhkesivat taas nauruun. Ja alempana oleviakin huvitti suuresti moinen show. Myös Jarstan nauroi muiden mukana. Alinea kuitenkin vaikutti hieman vihaiselta.
- Ei täällä broita ole, Renekot sai sanottua naurun seasta.
- Sssinä sssanoit että meidän pitää tulla kertomaan josss näemme broon, Zist muistutti.
- Ole ihan rauhassa vain, Renekot sanoi. Mutta joella ei ole broita, hän selitti kärsivällisesti.
Zist näytti surulliselta ja vihaiselta. Alhaalla Alinea jatkoi taas syömistään. kun kukaan ei näyttänyt puhuvan hänelle nyt.
- Tuo otus on ihan hullu, Kangaspiennar tuhahti huvittuneesti.
- Kyllä sssiellä oli, Zist väitti.
- Painuhan pois, elukka, Kangaspiennar ärähti. Me syömme, emmekä halua kuunnella eläinten houreita.
- En minä ole elukka, Zist valitti. Sssiellä oli broo.
- Täällä ei ole broita, sanoi Berra hiukan vakavoituen. Ymmärräthän, me olemme muurien sisällä. Broot eivät pääse tänne, Berra päätti perustelunsa.
- No sssille minä en mahda mitään mutta minä näin broon, Zist sanoi yhä.
- Niin, sinä olet varmaan nähnyt jotakin muuta, Renekot sanoi Zistille. Ehkä lehmän tai jotain? Hämärässä erehtyy helposti, hän lohdutti.
- Nauravatko täkäläissset lehmät tai puhuvatko ne, Zist tivasi.
- Mutta kun minä kuulkaasss näin broon, korvarengasmies parodioi Zistiä.
- Lehmän ammuntaa voi kuvitella nauruksi, Renekot selitti Zistille.
- Painu nyt jo pois, elukka, Kangaspiennar tuhahti.
- Mutta kuinka moni lehmä kysssyy kuka minä olen tai pukeutuu mussstaan huppuun? Zist kysyi.
- Sinä olet kuvitellut omiasi, Berra sanoi ytimekkäästi.
- Broita ei ole lähimaillakaan, yksi vielä mitään puhumaton mies sanoi. Me partioimme jatkuvasti, eikä broita ole näkynyt.
- Te olette kyllä tosssi tyhmiä jollette käy edesss tutkimassssa joen aluetta, Zist syytti.
- No, kyllä lähetämme jonkun katsomaan, Renekot ilmoitti. Mutta menehän nyt jatkamaan ateriaasi, hän kehotti Zistiä.
- Ette kyllä hekota minulle kun löydätte sssen broon, Zist sanoi loukkaantuneesti.
- Hus, elukka, Kangaspiennar nälväisi.
Zist asteli takaisin pöytään naurun saattelemana. Juttu Zistin broosta oli levinnyt kaikkialle saliin ja hänelle naureskeltiin, mutta liskolainen pääsi ongelmitta tovereidensa seuraan. Päällikön pöydästä kuului vielä makea nauru, kun korvarengasmies matki Zistiä. Hän asteli Zistin tavoin ja lausui vuorosanoja.
- Nuo eivät usssko minua, Zist mutisi, kaivaa kukkarostaan muutamia kärpäsiä ja söi ne.
Jarstan huomasi Zistin herkut ja lopetti syömisen.
- No ei sinun siitä broosta kannata murehtia, Alinea lohdutti Zistiä. Ei sillä mitään väliä oliko siellä broo vai ei, mutta älä sinä siitä nyt murehdi, hän kehotti jatkaen syömistä.
- Sssinäkään et taida ussskoa minua, Zist valitti. Minä kyllä vielä nappaan sssen broon ja näytän teille kaikille, hän mutisi.
Sitten tuotiin pöytään herkullista paistettua kalaa. Alinea lopetti lampaan popsimisen ja Zist otti myös palan kalaa ja kävi popsimaan sitä.
- Niin. Reinier, sinä halusit mennä ulos ottamaan raitista ilmaa? Alinea kysäisi mieheltään.
- Zist, emme voi nyt lähteä minnekään täältä juhlasta, Jarstan sanoi liskolaiselle. Meidän täytyy odottaa että pääsemme virallisesti valavieraan asemaan.
- Niin no, mennään vain, Reinier suostui. Katsotaan samalla näkyykö broita.
- Mutta tullaan aika pian takaisin, koska meidän pitää olla täällä että pääsemme valavieraiksi, Alinea pyysi.
- Minä kävin poisssa eikä kukaan edesss huomannut, Zist huomautti.
- Juu, tehdään näin, Reinier päätti. Zist kyllä minä huomasin.
Alinea nousi pöydästä ja lähti ulos.
- Minäkin tulen, Zist ilmoitti.
- Tule vain, Reinier kehotti nousten ylös ja lähtien Alinean perään.
Zist kipitti Alinean ja Reinierin perässä.
- Odottakaa minua, Jarstan sanoi toisille. Mutta meidän on palattava hyvin nopeasti takaisin.
Toisten odotellessa Jarstan pysäytti tarjoilijan ja kysyi illan ohjelmasta.
- Illallisen jälkeen alkaa thanekokous, tarjoilija selitti. Silloin teidän täytyy olla läsnä.
- Kuinka pitkään illallinen kestää vielä? Jarstan kysyi.
- Tässä on aikaa ehkä vielä puoli tuntia illallista, tarjoilija vastasi. Sitten alkaa kokous.
- Kiitos, Jarstan sanoi kohteliaasti.
Tarjoilija, joka oli nainen, hymyili Jarstanille.
- Käydään vilkaisemassa siellä rannassa, Jarstan sanoi kumppaneilleen.
Alinea huokaisi, mutta Zist lähti kipittämään kohti paikkaa, jossa oli nähnyt broon. Seurue saapuikin pian joenrantaan ja paikkaan, jonka Zist osoitti. Siellä näkyi mudassa joitakin epäselviä jälkiä.
- Tässsssä ssse oli, Zist selitti tutkien jälkiä. Ssse on tullut linnoitukssssesssta, hän totesi.
Jarstan ja Zist tutkivat tarkemmin jälkiä. Alinea taas katseli vain hieman ympärilleen ja näytti aika turhautuneelta.
- No minä tästä varmaan nyt menen sitten sisälle, kun olen jo saanut tarpeeksi raitista ilmaa, eikä täällä broitakaan taida olla, Alinea totesi.
- Väitätkö Zist että se broo tuli täältä linnoituksesta? Jarstan kysyi epäilevästi.
- Sssinnehän jäljet vievät, Zist vastasi.
Alinea lähti kävelemään takaisin Neuvoston hallille.
- Odota vielä hetki! Reinier huudahti hänelle.
Alinea pysähtyi.
- En tahtoisi ihan heti palata, Reinier sanoi. Siellä on niin kuuma ja olut on laadutonta ja kaikkea.
- No en minä täälläkään niin erityisemmin viihdy, Alinea sanoi hiukan nyreästi. Siellä sentään olisi hyvää kalaa tarjolla.
- No... Mene sitten, Reinier kehotti. Minä en tule ihan vielä.
- Ok. Jääkää te vain tänne tutkimaan, Alinea sanoi ja käveli Neuvoston hallin suuntaan.
- Nämä jäljet ovat niin epäselvät ettei niitä voi jäljittääkään, Jarstan totesi maassa olevia jälki tutkittuaan. Mennään mekin takaisin hallille.
- Mutta onhan tässsä edesss jäljet ja ne todissstaa että minä näin broon, Zist huomautti.
- Pyh, tavallisia saappaanjälkiä, Jarstan sanoi väheksyvästi. Se on voinut olla kuka vaan.
- Mutta JOS se olikin broo, Reinier sanoi hiukan hermostuen.
- Niin kaikilla tämän linnoituksssen asssukkaillahan on sssarvet, Zist tokaisi ivallisesti.
- Mitä? Jarstan kysyi.
- Meidän ehkä pitäisi turvautua Maanpakokomiteaan! Reinier keksi. Tättärää. Kertoa tästä niille ja käskeä tarkistamaan nyt heti.
- No sssillä tyypillä oli sssarvet joten ei ole hirveän hankala erottaa sssitä kenessstä vaan, Zist huomautti.
- Minne se olio lähti tästä? Reinier kysyi toisilta.
- En minä nähnyt vaan sssukelsssin piiloon, Zist vastasi.
- Minä menen nyt takaisin saliin, Jarstan ilmoitti. Tässä lähellä ei ole mitään vaaraa, hän lisäsi lähtien Neuvoston hallin suuntaan.
- Jäädäänkö me tänne vielä Zist? Reinier kysyi.
- Minä ainakin aion napata sssen broon, liskolainen ilmoitti härkäpäisesti.
- Minä voisin periaatteessa vaikka jäädäkin, jos vain tietäisi mitä sitä pitäisi tehdä, Reinier mietiskeli ääneen. Tuommoinen broouhka ei anna minun nukkua öisin!
- Sssitten minulle ei enää naureta, Zist sanoi uhmakkaasti.
- Minne sinä aiot mennä sen nappaamaan? Reinier kysäisi häneltä.
- Minä aion odottaa että ssse tulee tänne, Zist vastasi. Kai sssillä oli jokin sssyy olla täällä.
Jarstan palasi takaisin ja kysyi toisilta:
- Ette kai te tosiaan aio jäädä tänne?
- Kyllä minä taidan jäädä Zistin kanssa, Reinier vastasi. Voisitko sinä Jarstan lähettää jonkun hakemaan meitä, kun on sen valan aika?
- Silloinhan te olette jo myöhässä, Jarstan vastasi.
- Voisssin tulla hakemaan sssen valavieraan assseman, mutta sssitten tulen takaisssin, Zist päätti.
- Tule nyt Reinier, Jarstan kehotti.
- Niin joo. Hyvä pointti, Reinier totesi. Mennäänpä vain takaisin mekin. Tullaan sitten sen jälkeen takaisin.
Kolmikko lähti nyt yhdessä palailemaan Neuvoston hallille. Kadut olivat jo aika hämäriä, mutta broita ei näkynyt. Sen sijaan aseistettu partio näytti juuri kulkevan laiskahkosti joen suuntaan. Seurue pääsi perille Neuvoston hallin luokse ja asteli sisään.
Salissa oli hauska meno päällä. Korvarengasmies pilaili lavalla ja esitti naista. Pöydässä oli Alinea ja hänen seurassaan oli kaksi miestä. Toinen oli vinosilmäinen Bryggi ja toinen aika kovannäköinen tyyppi myös. Jarstan asteli pöytään Zist ja Reinier kannoillaan.
- Hyvää kalaa? Bryggi kysyi juuri Alinealta.
- Joo kala on hyvää ainakin minusssta, Zist vastasi.
Alinea oli vain hiljaa ja jatkoi syömistä.
- Hei! Bryggi huudahti ilahtuneena tulijat nähdessään.
- Terve, Jarstan vastasi hänelle.
- Ei broita ei? Bryggi kysyi.
- Ei, Jarstan myönsi. Mihin sinä hävisit, Bryggi?
- Minä hain minun kaverin mukaan, Bryggi vastasi. Kuultiin täällä broita. Me tultiin auttaan, hän lisäsi nauraen.
- Joo, minä näin broon, Zist selosti. Ssse oli ssellanen pieni ja sssarvipäinen millä oli viitta.
Bryggi nauroi taas, mutta hänen toverinsa ilme ei värähtänytkään, vaan hän pysyi kivikasvoisena. Tämä kaveri oli aivan kaljuksi ajeltu ja arpinen mies.
- Ihan totta, Zist vakuutti.
- Ja sarvet kans ja? Bryggi nauroi. Ja korvat kaikki?
- Jarssstankin näki jalanjälkiä, Zist haki tukea. Joo oli sssillä sssarvet ja korvat.
- SAAPPAANjälkiä, Jarstan täsmensi.
Bryggi nauroi jälleen.
- Ja saappaat broolla ja? Bryggi kysyi.
- Joo, Zist vastasi ja Bryggi nauroi taas.
- Ja sssitten ssse kikatti ihan hulluna ja kysssyi minun nimeä, Zist kertoi.
- Ei broo käytä saappaita, Bryggi huomautti. Ei broot naura, minä tiedän, hän vakuutti.
Alineakin naurahti hiukan Zistin jutuille.
- Minä taistellut broita vastaan, Bryggi jatkoi. Ei ne naura. Ne raiskaa, ryöstää.
Zist näytti surulliselta, kaivoi kukkarostaan kärpäsen ja söi sen.
- Siinäs kuulit Zist, Jarstan sanoi mitäs minä sanoi -äänensävyllä. Olisit vaan hiljaa.
- Kun minä nuori, ne raiskas meidän eläimiä, Bryggi kertoi. Ei ne naura. Eläimet piti tappaa. Muuten synty broolauma.
- Voi annattehan minun liittyä seuraanne hetkeksi, kuului äkkiä anova ääni porukan vierestä.
Jarstan ja muut kääntyivät katsomaan. Siinä seisoi pienehkö mies, joka väänteli käsiään hermostuneena. Mies ei ollut enää mikään nuori. Hänen vaatteensa olivat aika kuluneet ja paikoittain hiukan risatkin. Jarstan katsahti kysyvästi Alineaan.
- Nimeni on Worford, mies sanoo. Olkaa kilttejä ja antakaa minun liittyä seuraanne.
- Sssen kun issstut, Zist tokaisi.
- Kiitos, kiitos, mies sanoi hyvillään. Te olette uusia täällä ja teillä aivan selvästi onni tulee olemaan myötäisempi kuin Worford-paralla.
- Miten niin? Alinea kysyi.
- No kun kerran minulla oli pikkuinen tila täällä, Worford selitti. Olin tilan isäntä ja alaisinani oli useita hyviä miehiä, hän sanoi katseen suuntautuessa jonnekin kaukaisuuteen.
Alinea liikahteli hieman vaivautuneena penkillä ja oli kuin olisi yrittänyt peitellä vartaloaan käsillä.
- Paiskimme kovasti töitä, kynsimme ja kylvimme, Worford jatkoi. Kaiken yritimme ja raadoimme kuin orjat, jotta sadosta tulisi hyvä ja auttaisimme klaania. Sitten syksyllä vähän ennen sadonkorjuuta isku luonnoton kylmyys ja halla vei melkein koko sadon, hän sanoi valittavalla äänellä tuskainen ilme kasvoillaan. Aivan kuin siinä ei olisi ollut kylliksi, niin sitten tuli hirveä pyörremyrsky ja iski tilan rakennukset lyttyyn. Siinä kuoli karja lähes kokonaan, eikä ihmisillekään ollut enää suojaa.
- Vaan minä vain sanoin kyllä pärjätään, vaikka halla sadon vei ja että pannaan leipään puolet petäjäistä, Worford kertoi. Saimme kerättyä kokoon hengissä selvinneet elukat ja saimme pienen tuvan pystyyn ja elimme pettuleivällä. Vaan ei siinä kyllin, kun saapui inhottavien broiden lauma. Eiväthän ne uskaltaneet kimppuumme käydä, mutta sytyttivät pirtin palamaan, pikkumies kertoi pyyhkäisten kyyneleen silmäkulmastaan.
- Ei siinä auttanut kuin pois tulen kynsistä juosta, Worford selitti vavahtelevalla äänellä. Ja eläimet karkasivat, eikä niitä takaisin saatu. Se oli minun tilani loppu. Huono sää ja huono onni veivät ja nyt elää kituutan täällä klaanin anteliaisuuden varassa.
- Sssurullisssta, Zist sanoi myötäelävästi.
- Minä, jolla kerran oli oma tila ja vaurautta! Worford sanoo valittavasti ja melkein nyyhkytti. Olen tässä kuullut sensuuntaisia juttuja, että teille saatetaan antaa eräs syrjäinen tila hoidettavaksenne. Olkaa kiltit, mahtavat miehet, ja ottakaa minut tilallenne, pikkumies sanoi anovasti.
Nyt häneltä jo tippui silmistä kyyneleitäkin.
- Mistä sinä sellaisen huhun olet kuullut? Jarstan kysyi epäilevästi.
Alinea ei näyttänyt edes kiinnittävän huomiotaan miehen surulliseen tarinaan.
- Kuulenpa vain juttuja, Worford sanoi itkuisella äänellä. Ihan tavalliseksi tilanasukkaaksi vain. Minulla on kokemusta omasta tilasta, vaikka huono onni minua vainosikin.
- Kyllä me sssinut otetaan tilallemme josss me sssellainen sssaadaan, Zist vakuutti lohduttavasti.
- Oi, kiitos, Worford sanoi nyyhkyttäen.
- Minun nimeni on muuten Zissst, liskolainen kertoi.
- Kiitos, pikku Zist, Worford nyyhkytti. Vihdoinkin pääsen jonnekin, missä voin hyödyntää taitojani.
- Worford, tunnetko korokkeella istuvat miehet? Jarstan kysäisi viitaten päällikön ja neuvoston korokkeelle.
- Kyllä, pikkumies sanoi innokkaana. Kerron, mitä vain haluatte, kun olette luvanneet paikan tilaltanne. Orlanth palkitkoon hyvän tekonne satakertaisesti.
- Keitä siellä on päällikön ja ylipapin lisäksi? Jarstan kysyi.
Worford luetteli neuvoston jäsenet, jotka istuivat pöydässä keskellä, ja heitä oli siis seitsemän. Korvarengas mies oli Lomi Ulrood, Veijarin edustaja. Berran ja Eystinin seurue jo tunsikin. Sitten siellä oli Soren Tuhkalinnoitus, joka oli virkkanut jonkin sanan Zistille tämän ollessa korokkeella. Ainoa nainen oli Chalana Arroyn Ashella. Ja sitten oli vielä yksi mies nimeltä Halbert Rohkeatähti, tilanisäntien edustaja neuvostossa. Tämän Worford kertoi seurueelle itkuisesti.
- Mitä tahdot muuta tietää? Worford kysyi Jarstanilta hanakkana miellyttämään.
- Entä keitä nuo sivummalla olijat ovat? Jarstan kysyi viitaten kahteen sivupöytään.
- Siellä on päällikön sotureita ja muuta ruokakuntaa, Worford vastasi.
- Tunnetko heidät nimeltä? Jarstan kysyi.
- Kyllä, kyllä, Worford vakuutti innokkaasti.
Alinea liikahteli vieläkin vaivautuneena penkissä.
- No esittele heidätkin, Jarstan kehotti Worfordia.
Worford luetteli pitkän rivin nimiä ja osoitteli lavalla olijoita.
- Hei! Voisitkos sinä välillä katsoa muuallekin? Alinea tokaisi hiukan turhautuneena jollekulle.
- Kiitos Worford, Jarstan sanoi pikkumiehelle.
- Aina palveluksessa, pieni mies vakuutti. Muistakaa minut sitten, kun saatte tilanne, hän muistutti.
- Varmasssti muissstamme, Zist vakuutti.
- Mitä sinä osaat tehdä? Jarstan kysyi Worfordilta.
- Minä osaan tilanhoidon kokonaan, tämä sanoi. Olenhan päässyt sellaista pitämään. Osaan viljellä ja hoitaa eläimiä. Osaan kaikkia tarpeellisia askareita.
- Jaa. Tunnetko Esah-nimistä miestä? Jarstan kysyi.
- Kyllä, kyllä, Worford sanoi innokkaana. Hänellä on oma tilakin.
- Kerrotko hänestäkin jotain? Jarstan pyysi.
- Hän on vähän outo lintu, Worford selitti. Tullut jostakin kaukaa. Ja vähän snobi. Hänen seuraansa eivät kelpaa kuin muukalaiset.
Samassa Alinea nappasi tarjottimelta omenan ja viskasi sen pöydän ylitse Bryggin kaveria päin. Mieheltä pääsi älähdys, kun omena osuu häntä suoraan päin naamaa. Jarstan katseli ihmeissään tapahtunutta ja Bryggi kääntyi myös katsomaan hämmästyneenä.
- Siitäs sait! Alinea tiuskaisi omenan pärstäänsä saaneelle miehelle.
- Mitä nyt tekee? Bryggi ihmetteli.
- Kaverisi on tehnyt jotain erittäin irstasta tässä jo varmaan vartin ajan! Alinea sanoi vihaisesti.
- Mitä? Bryggi ihmetteli. Minä ei ymmärrä.
Alinea hymähti.
Silloin Renekot nousi lavalla seisomaan ja kuulutti thanekokouksen alkavan. Useat ihmiset lähtivät nyt pois, mutta monet jäivätkin vielä napostelemaan hedelmiä ja kuuntelemaan. Bryggin kaveri nousi ylös ja lähti pois. Bryggi näytti olevan hämmentynyt.
- Minä ei ymmärrä, hän toisti vielä.
Alinea näytti hyvin vihaiselta.
Neuvosto ryhtyi keskustelemaan lavalla tärkeistä asioista. Salissa väki oli hiljentynyt kuuntelemaan. Ensiksi puhuttiin linnoituksen muurin hitaasta valmistumisesta. Sateinen kevät oli muuttanut maan aika löllöksi ja työolosuhteet olivat arvioitua huonommat. Siksi projekti oli jäljessä aikataulusta.
Berra näytti kannattavan muurin pikaista loppuunsaattamista. Halbert Rohkeatähti puolestaan ehdotti siitä luopumista vuoden ajaksi. Hän kannatti enemmänkin maan puhdistamista ja tilojen korjaamista. Muuria päätettiin kuitenkin jatkaa ja tilojen korjaus laitettiin harkintaan.
Alinea oli aivan hiljaa, eikä edes kunnolla kuunnellut, mitä neuvoston jäsenet puhuivat.
Berra valitti seuraavaksi, että Sammakkojoen rotkon linnoitushanketta aiottiin taas lykätä. Berran mielestä isäntiä ei voitu vaatia puolustautumaan ilman linnoitusta. Halbert kuitenkin huomautti, että Sammakkojoen rotkossa oli ollut aivan rauhallista, eikä siis linnoitukselle ollut akuuttia tarvetta.
Seuraavaksi Kangaspiennar kysyi, miksi ristiretkiä kaaosta vastaan ei ollut järjestetty, vaikka Renekot oli sellaisia luvannut. Renekot vastasi, että useita suunnitelmia harkittiin ja siirtyi seuraavaan aiheeseen.
- Tuhoaisssivat edesss kaaoksssen omasssta kotoa niin hyvä olisssi, Zist mutisi hiljaa.
Lomi Ulrood valitti seuraavaksi, että puuhiiltä oli liian vähän varastossa ja että telttakylän väki paleli. Renekot sanoi Lomille, että talvi oli ohi ja että tarvittiin enemmänkin puutavaraa tiloja ja muureja varten. Lomi piti värikkään puheen siitä, kuinka köyhät ja maattomat joutuivat kärsimään. Se sai raikuvat aplodit yleisön joukosta, joskin enemmän puheen hauskuudesta kuin asian tärkeydestä. Niinpä tämän asian suhteen ei päätetty ryhtyä toimiin.
Eystin vaati, että maankartoitusta oli nyt talven jälkeen jatkettava. Siten voitaisiin valita uusia tilantonttejakin. Koko neuvosto kannatti aloitetta yksimielisesti. Renekot lupasi etsiä viisi kyvykästä miestä tähän puuhaan.
Lomi kysyi kadonneesta tilanisäntä Kalfista ja hänen pojastaan. Berra sanoi, ettei uutisia ollut, mutta heidän arveltiin eksyneen. Lomi spekuloi pitkään heidän kohtalollaan ja esitti monia mahdollisia syitä, mukaan lukien salamurha, ihmissudet, broot, gorpit, harpyijat, kannibaalit, kaaostuulet, Uroxin juopuneet kannattajat, Lunarin alkeisvoimat, laahustavat kukkulat ja monet muut. Näitä kauhuja luetellessaan Lomi iski silmää seurueen suuntaan aina yhden kerran kutakin kauhua kohden.
Lopulta hommat olivat kasassa ja Renekot käski seuruetta saapumaan hänen eteensä ja esittämään anomuksensa ja kertomaan samalla itsestään ja perustelemaan, miksi heidät pitäisi hyväksyä valavieraiksi. Kaikki neljä nousivat lavalle, Jarstan ensimmäisenä.
Jarstan aloitti ja piti lyhyen puheen:
- Arvoisa neuvosto. Olen Jarstan Ranonpoika ja haen valavierasoikeutta. Aikeenani on asettua Riskimaan alueelle asumaan. Olen ammatiltani puuseppä ja olen kuullut että täällä on puusepistä pulaa. Uskon siis että minusta voi olla klaanillenne hyötyä.
Neuvostonjäsenet nyökkäilivät oikein hyväksyvässä hengessä Jarstanin puheelle.
Sitten oli Alinean vuoro:
- Olen Alinea Adrerisintytär ja haen valavierasoikeutta. Olen tullut Sartarista, Joninkylästä asti. Olen harras orlanthi ja olen kova tekemään työtä. Pääammattini on oluenpanija, mutta osaan myös normaalit kodin työt ja osaan maanviljelystäkin. Olen ajatellut asettua tänne Riskimaan alueille asumaan.
Neuvosto nyökytteli Alinean esitykselle, joskaan he eivät vaikuttaneet aivan yhtä vakuuttuneilta kuin Jarstanin puheen perusteella.
Reinier puhui vaimonsa jälkeen:
- Kröhöm. Arvoisa neuvosto, arvoisa muu klaani. Olen Reinier Herilutinpoika, ja Alinea on vaimoni. Sartarista tulemme. Lähtiessämme meillä ei ollut tietoa, että tänne tarvii erikseen tulla hyväksytyksi, siispä alunperin meillä ei mitään sen kummempaa syytä ollut. Kuulimme vain että näitä maita asutetaan, ja tulokkaille annetaan maata.
Viimeiseksi sai Zist suunvuoron:
- Minä olen Zhiltzissstsss, lissskolainen, ja olen tullut kaukaa lissskolaissskylässstä. Minusssta voi olla apua klaanille kossska olen taitava uimari ja osssaan kalassstaa. Lisssäksi osssaan tehdä assstioita sssavesta. Haluaisssin valavierasssoikeudet. Aion asettua asumaan Riskimaahan.
Reinierille ja Zistille neuvosto ei nyökytellyt, mutta he katselivat näitä tutkivasti.
Renekot pyysi thanejaan harkitsemaan anomuksia. Hän lupasi seurueelle vastauksen kahden viikon sisällä. Sitten Renekot antoi anojille merkin poistua.
Seurue laskeutui alas korokkeelta. Alinea meni istumaan penkeille ja syömään pari hedelmää. Virallinen kokous näytti olevan ohi ja ihmiset pulisivat epävirallisesti pienissä ryhmissä. Bryggi nousi juuri ylös poistuakseen, mutta Worford istui pöydässä rauhallisena. Jarstan sen sijaan nousi ja lähti Bryggin perään.
- Worford, missä on Seitsemän äidin temppeli? Zist kysäisi pikkumieheltä.
- Seitsemän äidin temppeli? Worford kysyi hämmästyneenä. Miten niin?
- Meidän luonamme oli kiltti nainen joka puhui jotain sssiitä, Zist sanoi.
- Se oli Äiti Katharin, Worford selitti. Hän on noita pahoja lunareita.
- Minusssta hän oli ihan mukava, Zist vastasi.
- Lunarit ovat pahoja, pikkumies sanoi.
- Voisssitko viedä minut sssinne temppeliin? Zist kysyi.
- Kyllä tietysti, mutta se on paha paikka, Worford sanoi.
- Sssaat opassstaa minut huomenna sssinne, Zist ilmoitti.
- En tiedä oikein, pikkumies epäröi. Se on paha paikka. Sinne menevät vain luopiot.
- Jaa. No käyn sssilti katsssomassa sssiellä huomenna, Zist päätti.
Samassa Jarstan asteli takaisin sisälle ja istui pöytään. Alinea ja Reinier olivat siirtyneet sivummas keskustelemaan.
- Se on kaaospaikka, Worford varoitti.
- Jaa. No ehken menekään sinne, Zist arveli.
- Ei kannata, Worford vahvisti. Siellä on kamalia demoneita, hän jatkoi silmät pyöreinä.
- Josss ssse on kaaossspaikka miksssi ssse on täällä? Zist ihmetteli.
- Se kuuluu sopimukseen, pikkumies vastasi. Täällä vallitsee uskonnonvapaus. Jopa ne Verokarhun levon peikot saavat pitää täällä temppeliään.
- Niin kuuluu sekin että minä olen eläin, Zist tokaisi.
- Niin, etkös sinä ole joku lisko? Worford kysyi uteliaana.
- Olen liskolainen mutten mikään eläin, Zist sanoi.
- Ai, eikös liskot ole eläimiä, pikkumies ihmetteli.
- Joo liskot ovat mutta kuinka moni lisko puhuu? Zist tiukkasi. Minä olen liskolainen en lisko.
- Hyvä on, hyvä on, sanoi Worford hiukan pelästyneenä. Mutta varo sitten myös Verokarhun levon väkeä, pikkumies valisti.
- Joo, varon, Zist vakuutti.
- He eivät tykkää urkkijoista, Worford jatkoi. Heidän nenilleen ei kannata hyppiä.
- Kunnioitetaanko täällä muuten esssi-isssiä? Zist kysäisi.
- Täh? Joo, kyllä klaanin esi-isiä muistetaan, Worford vastasi.
- Minulla on voimakkaita esssi-isssiä, Zist paljasti.
- Niin minullakin, mutta Orlanth on linnamme, Worford sanoi hurskaasti.
- Onko Orlanth linna? Zist ihmetteli.
- Orlanth suojelee meitä, Worford selitti. Sinunkin täytyy liittyä hänen kulttiinsa.
- Jaa, Zist sanoi epäröivästi.
- Vaikka en minä tiedä, hyväksyykö hän liskoja, pikkumies sanoi.
- Pitääkö? Zist ihmetteli. Miksi? Miten?
- Orlanth on vahva jumala ja hän suojelee meitä, Worford selitti. Sinun täytyy mennä temppeliin ja saada opetusta. Sitten sinut voidaan vihkiä noviisiksi.
- Mutta ei minua päästetä temppeliin, Zist huomautti. Tai niin se pappi sanoi.
- Joo, temppeliin ei saakaan tuoda eläimiä, Worford sanoi miettivästi. Eikä Myrskytuuli pidä ei-ihmisistä.
- Mitenköhän ssse ussskoisssi etten ole eläin? Zist kysyi hiukan masentuneena.
- Se voi olla vaikeampaa, Worford sanoi. Sinun pitäisi muuttua ihmiseksi, mutta se ei taida onnistua.
- En usko että se onnistuu, Zist myönsi.
- En minäkään, joten et taida päästä oikeaksi orlanthiksi, Worford sanoi surullisesti.
Zist näytti hiukan pettyneeltä.
Jarstan käveli Alinean ja Reinierin eteen ja sanoi:
- Minä käyn temppelissä. Tulkaa hakemaan minut kun menette telttakylään.
Sen sanottuaan Jarstan lähti kävelemään ulos. Alinea oli hiljaa ja söi omenaa.
- Zist, koska me lähdemme vahtiin? Reinier kysyi.
- Häh? Zist ihmetteli.
- Niin sitä broota etsimään, odottamaan jne., Reinier vastasi.
- Ai niin, Zist muisti.
- Mitä meidän olisi tarkoitus niinkus nyt tehdä? Reinier kysyi. Meinaan, eikös Renekot sanonut että olemme hänen suojissaan nämä pari viikkoa? Häneltä kai pitäisi kysyä lupa saammeko sitä broota vahtia. Olemmehan orjia, Reinier tuhahti.
- Juu minä voisssin mennä jo nyt ja olisssi parempi josss menisssin yksssin kun sssinä olet vähän liian sssuuri, Zist sanoi Reinierille. Sssiisss en usssko että ssse broo ei huomaisssi sssinua.
- Mutta mitä jos sinä löydät sen ja ne syövät suihisi? Reinier kysyi.
- Ssse oli niin pieni että sssaatan voittaa sssen ja varmaan päässsen veden alle piiloon, liskolainen vastasi.
- Minä tulen myös, Reinier päätti. En voi nukkua öitä rauhassa jos broot vaanivat joka paikassa eikä kukaan tee asialle mitään. Kyllähän se sinutkin sitä paitsi näki.
- Joo mutta minä olenkin pieni enkä pelottava, Zist vastasi.
- No en minäkään kovin suuri ole, enkä ainakaan pelottava! Reinier naurahti.
- No tule sssitten, Zist suostui ja lähti kävelemään ulos.
- Alinea, minä menen nyt, Reinier sanoi vaimolleen.
Alinea tuhahti vain olkansa yli.
- Selitätkö sinä Renekotille mitä touhuan? Reinier pyysi. Kiitos, hän lisäsi ja antoi suukon Alinean poskelle. Nuku hyvin. Nähdään sitten viimeistään huomenna.
Reinier lähti Zistin perään. Liskolainen lähti tallustelemaan kohti paikkaa jossa näki broon ja Reinier seurasi häntä. Ulkona oli jo pimeää. Orlanthin temppeli sentään loi valoaan.
Parivaljakko saapui lopulta joen rantaan. Siellä oli tosiaan mutaista ja märkää.
- Mene sinä jonnekin vahtimaan ja minä käyn uimassa, Zist kehotti.
- Okei, Reinier suostui.
- Broo tuli viimeksikin kun olin uimassssssa, Zist lisäsi.
Reinier etsi itselleen mahdollisimman kuivan odottelupaikan, joskin vähän kaikkialla rannassa tuntui olevan mutaa. Zist sukelteli ja ui ympäri muurien sisäistä joen osaa.

Riskimaa, osa 3.
RuneQuest
Irkkipelit
Ohjeet
Säännöt
Ehilmin valo
Hullu Prax
Karhunkaato
Riskimaa
Tulen maa
Yövalon varjossa
Palaute
Vieraskirja