Riskimaa, osa 45
Janerra oli penkillä Ronia vasten painautuneena ja nyyhkyttäen. Ron jatkoi Janerran lohduttamista. Alinea laittoi Janerralle puuroa kulhoon ja toi sen pöytään. Hän jäi siihen viereen seisoskelemaan ja katsoi Janerraa huolestuneena.
Janerran itku alkoi vähitellen hiipua. Silti hän istui vain passiivisena ja näytti tärisevän mutta tuskin kylmyydestä.
- Syö nyt, Alinea kehotti. Ties milloin olet viimeksi ruokaa pannut suuhusi.
Ron huokasi ja otti lusikalle puuroa koettaen tarjota sitä Janerralle. Sarune tuli siihen, otti Ronilta lusikan ja alkoi tarmokkaasti syöttää Janerraa. Ron hätkähti ja pusersi kätensä refleksinomaisesti nyrkkiin ja katsoi hetken uhkaavasti Sarunea mutta tyytyi vain katsomaan sivusta.
Samassa käytävästä kuului ovi aukeavan.
- Se tarttuu, Worford mumisi puoliääneen katsellen Janerraa.
Käytävästä kuului askelia ja samassa Luis astui sisään tupaan. Hänen perässään asteli Estvanos Ranolf miehineen. Luisilla oli kasvoillaan hyvin tyytyväinen ilme.
- Päivää, Alinea tervehti.
Ron näytti sulkeneen ulkopuolisen maailman - Janerraa ja Sarunea lukuun ottamatta - pois eikä kiinnittänyt huomiota toisiin. Alinea katseli Ranolfin tilan miehiä varautuneesti.
- Orlanthin tervehdys! Luis huudahtaa innokkaasti. Kaikki asiat ovat selvinneet ja rauha vallitsee taas tilojenne välillä. Sillä olemme saaneet selville, että Eurmal oli syyllinen tähän kaikkeen. Nimittäin Ranolfin tilalla asusti kamala olento, joka oli kaiken sekaannuksen aiheuttanut, Luis kertoi vakavoituen.
Estvanos nyökkäsi tuimasti. Alinea katsoi Luisia ihmeissään ja kysyi:
- Mikäs sellainen olento on?
- Epäilen, että se oli pelottava kömmeli, Luis sanoi vakavana. Se pyrki aiheuttamaan meidän keskuudessamme sekaannusta, mutta Sarostip tuhosi sen loitsitulla miekallaan.
Alinea sanoi hillitysti:
- Hienoa.
- Taistelu oli tuima ja Sarostip oli kovilla, Luis selitti. Mutta Orlanthin siunauksella hän vei voiton kotiin. Nyt kun Eurmalin palvelija on häädetty, niin kaikki on taas kunnossa.
Alinea nyökkäsi. Samassa Luisin katse osui Janerraan ja hän kohotti kulmakarvojaan.
- Jahah, jahah, Luis sanoi hiukan hämmentyneellä katsellen Ronia, Sarunea ja Janerraa.
- Hienoa että tilojemme välillä on taas rauha, Alinea totesi. Jatkuvasta vihanpidosta ei olisi mitään hyvää koitunutkaan.
Ron oli kuin tulijoita ei olisi ollut lainkaan.
- Ron? Luis sanoi yskäisten.
Ron kääntyi katsomaan Luisia.
- Tuota, Ron, me olemme sopineet asian, Luis sanoi ja vilkaisi Estvanokseen päin.
Estvanos nyökkäsi.
- Olen sinulle anteeksipyynnön velkaa, hän sanoi jurosti. Orlanthin nimessä anteeksi, että teimme Eurmalin sokaisemana sinulle pahaa, Estvanos lisäsi vaivautuneesti.
Hänen toverinsa ojensi Ronille tältä otetut varusteet. Ron nousi ylös penkiltä ja otti tavaransa. Sitten hän tarjosi sovinnon merkiksi kättään kaikille Ranolfin tilan miehille. Alinea hymyili hieman ja rentoutui. Toisetkin Ranolfin tilan miehet esittivät pahoittelunsa, nahkuri varsin sukkelaan ja vitsailevaan sävyyn. Ron taputti sitten Luisia kiitollisena olalle ja palasi Janerran sekä Sarunen luo.
Samassa Janerra kiljahti ja kohdisti pelokkaat silmänsä Roniin. Alinea hätkähti, samoin Ron.
Janerra vapisi.
- Se, se, se. Se, se, se, se... Janerra hoki ja vapisi.
Sarune kietoi kätensä suojelevasti Janerran ympärille. Hänen tyttärensä puhui rauhoittelevasti tytölle.
Ron katseli huolissaan Janerraa.
- Se yllätti minut, Janerra sai sitten sanottua nieleskellen ja vapisten.
- Se, sillä, se sammakko, Janerra mumisi epäselvästi.
Janerra vavahti ja sulki suunsa. Ron nyökytteli vain Janerralle myötätuntoisesti ja tarjosi tälle lisää ruokaa. Alinea katseli hämmentyneenä Janerraa, joka söi aika koneellisesti. Sitten Janerran silmät lumpsahtivat kiinni.
- Noh, noh, minä menen tästä nyt asioille, Luis sanoi reippaasti. Olen luvannut opettaa Sarostipille nyt myytit, joita hän tarvitsee sankarimatkallaan. Jos Tarran kysyy minua, niin olen opettamassa Sarostipia jossakin metsässä päin. Koettakaa selvitä ilman isäntäänne, koska minä vien hänet, Luis sanoi ja naurahti.
Luis yskäisi, kun kukaan muu ei nauranut. Alinea huokaisi.,
- No niin, pärjäilkää, Luis sanoi ja kääntyi poistuen.
- Olkaa varovaisia metsässä, Alinea varoitti.
Tarran käveli sisään mietteliäänä.
Estvanos näytti hiukan vaivautuneelta. Alinea kysyi Estvanokselta:
- Oliko teillä jotain muuta asiaa vielä?
- Kas, sie kaunis tyttö, ostaksie hyvän liskonnahan? nahkuri kysyi Alinealta hassusti murtaen, silmää iskien ja taputtaen Alineaa olalle.
- Olemme matkassa mukana, Estvanos ilmoitti jurosti.
Alinea otti hieman etäisyyttä nahkuriin ja sanoi:
- En tarvitse liskonnahkoja.
Nahkuri nauroi ja iski silmää Alinealle vihjaavasti.
- Mennään, Estvanos sanoi miehilleen. Ilmoittakaa, kun tarvitsette meitä, hän lisäsi Alinealle tuimasti.
Alinea nyökkäsi. Nahkuri loi teennäisen kaihoavan katseen Alinealle, lennätti tälle sitten virnistäen lentosuukon ja iski silmää. Sitten hän lähti toisten perässä pois.
Tarran seisoskeli oven pielessä katsellen vieraiden poistumista. Estvanoksen sakki katosi käytävään ja sitten ulos.
Janerra avasi silmänsä ja katsoi Ronia.
- Minua nyt ei taideta tarvita täällä sisällä, niin ajattelin mennä vielä töihin, Alinea sanoi.
- Se, se, en voinut mitään, Janerra vaikersi katsoen tuskaisesti Ronia.
- Meidän pitäisi lähteä, Sarune sanoi pahoittelevasti. Tuletko toimeen tyttösi kanssa? hän kysyi huolestuneesti Ronilta.
Janerra nyökkäsi väsyneesti ja pelokkaasti Ronille. Ron katsahti Saruneen ensin yllättyneesti, minkä jälkeen hänen kasvonsa muuttuivat pettyneeksi ja hän nyökkäsi.
- Me palaamme kyllä sitten, Sarune vakuutti. Jäisin mielelläni auttamaan, mutta tilamme, ymmärräthän, on vain vanhusten hoidettavana.
Alinea nyökkäsi Sarunelle ja lähti ulos. Ron huokasi. Rinelda meni Alinean perään huokaisten.
Samassa Fodor pomppasi takahuoneesta ja huudahti:
- Tadaa!
Sitten hän käkätti kuin hyvällekin pilalle. Sarune loi Roniin yllättävänkin tunteikkaan katseen ja sanoi:
- Näkemiin... ystävä.
Sarune loi vielä katseen Roniin ja sitten hänen joukkonsa lähti. Ron vei Janerran takahuoneeseen, kun Sarune oli lähtenyt.
Ron takahuoneessa
Takahuoneessa oli virnistelevä Bryggi, joka makasi laverillaan. Ron vei Janerran tämän hienolle pedille, laittoi omat tavaransa laverin viereen ja jäi tämän luo.
Bryggi pyyhki virneensä kasvoiltaan ja katseli uteliaasti Janerraa, joka oli sulkenut silmänsä. Bryggi äännähti kysyvästi ja vilkaisi sitten Ronia uteliaasti.
- Löysimme hänet, Ron ilmoitti Ajatuspuheella Bryggille.
- Tosi? Bryggi kysyi kuulostaen yllättyneeltä ja kohottaen kulmiaan.
Ron nyökkäsi ja sanoi:
- Väsynyt vain.
- Missä oli? Bryggi kysyi uteliaasti.
- Siellä kivellä, Ron vastasi. Metsässä.
- Kivi? Bryggi sanoi kysyvästi.
- Sellainen suuri ja omituisen muotoinen, Ron selitteli. Sidottuna, ilmeisesti joku on kajonnut häneen.
Bryggi nyökkäsi totisena ja kysyi:
- Noita tekee taika?
- Minkälaisen? Ron kysyi.
- Suojaa tyttö, Bryggi vastasi. Ei huono uni.
- Jos se tosiaan auttaa, olen sinulle kiitollinen, Ron sanoi.
- Auttaa, auttaa, Bryggi vakuutti ja nousi innokkaana pystyyn.
Hän juoksi tuvan puolelle innokkaasti halukkaana auttamaan.
- Tee se täällä, Ron sanoi vielä.
Bryggi ei kuullut vaan oli jo mennyt. Ron huokasi ja jäi takahuoneeseen. Hän katsoi Janerraa, joka näytti nukkuvan, tosin puristaen kättään nyrkkiin ja vaikertaen hiljaa.
Ron nosti Janerran hellästi ja lähti tupaan.
Tuvassa
Ron tuli tupaan kantaen Janerraa hellästi sylissään. Janerra näytti nukkuvan levottomasti. Ron katseli ympärilleen etsien Bryggiä, mutta tätä ei näkynyt. Sen sijaan Worford oli paikalla.
Ron katsoi Worfordiin vaivautuneesti ja palasi Janerran kanssa takahuoneeseen.
- Onkohan hän ihan pipi? Worford kuiskaa Tarranille, kun Ron oli mennyt.
- Sinä taidat olla, Tarran tuhahti. Mitä pieniä asioita? Ei sellaisella tulla rikkaaksi.
Ron tuli takaisin ilman Janerraa ja lähti ulos etsimään Bryggiä.
- Niistä ei sovi puhua, Worford sanoi salaperäisesti. Valonarkoja asioita, niin kuin peikoilla olla saattaa, hän lisäsi ja iski kömpelösti silmää.
- Onko epärehellisellä tavalla ansaittu rikkaus jotenkin hyvä asia? Tarran kysyi.
- Rahalla saa lehmiä, katsos, Worford tokaisi. Ja lehmät ovat rikkautta. Pitäisihän sen sinunkin tietää lunarina, Worfordilta lipsahti.
- Voin olla lunari, mutta en ainakaan sorru epärehellisiin puuhiin, Tarran sanoi vihaisena.
Worford nielaisi hermostuneesti.
Bryggi ilmestyi tupaan kantaen jotakin oksista kyhättyä epäsymmetristä palloa sylissään. Pallon halkaisija oli ehkä metrin verran. Ron seurasi Bryggiä, joka suuntasi takahuoneeseen vakava ilme kasvoillaan.
- Mitä he tekevät? Worford kysyi kummissaan katsellen Bryggin ja Ronin perään.
- Mistä minä tietäisin, Tarran tuhahti. Niin. Sinä varmaan voit rikkaana miehenä antaa minulle muutaman lunarin?
- Etkös sinä ole matkannut maita ja mantuja? Worford kysyi hiukan harmissaan. Sinun pitäisi tietää.
- Jos olenkin matkannut, niin ei se auta minua tietämään, mitä kaksi vähän päästään vialla olevaa hyypiöitä suunnittelee.
Worford naurahti hiukan ja kysyi toiveikkaasti:
- Auttaisitko minua saamaan Sarunen? Voisin maksaa sinulle hyvin siitä. Saisit uutta vaatettakin. Kuulostaako hyvältä?
- Voin auttaa sinua saamaan Sarunen... Olemalla kertomatta hänelle hämäristä puuhistasi, Tarran vastasi.
- Auta kunnolla, Worford vaati.
- En. Sinä annat minulle rahaa ja minä en kerro Sarunelle, Tarran sanoi. Se saa kelvata.
Ron takahuoneessa
Takahuoneessa Bryggi laski pallon maahan ja alkoi katsella kattoa. Ron katseli sivusta.
- Nostaa, Bryggi sanoi viittoen kohti katossa olevaa koukkua.
- Tytön vain pallon? Ron kysyi.
- Noita, pallo, Bryggi vastasi ottaen taas pallon syliinsä.
- Eh? Ron epäili.
Bryggi nyökkäsi päättäväisesti.
- Nostaa noita, Bryggi selitti.
- Nostan sinut koukkuun? Ron kysyi.
- Noita pallo koukku, Bryggi sanoi.
Ron ottaa Bryggistä kiinni ja nostaa tämän koukun lähelle. Bryggi pujotti pallon koukkuun kiinni ja taputti sitten tyytyväisenä käsiään. Ron laski Bryggin alas.
- Nyt ei nukkudemonit, Bryggi ilmoitti katsoen nukkuvaa Janerraa.
- Hyvä, kiitos, Ron sanoi Bryggille.
Bryggi hymyili iloisesti ja kohautti olkapäitään kuin vähättelevästi.
- Hmm, Bryggi, Ron kommunikoi sitten. Pystytkö saamaan tietoosi, kuka kaappasi Janerran?
Kysymyksen kuultuaan Bryggi vakavoitui. Hän näytti miettivän hetken ja sanoi:
- Noita ei varma.
- Mitä luulisit? Ron kysyi.
- Koettaa haluu, Bryggi vastasi.
- Olisin kiitollinen, jos voisit koettaa, Ron sanoi.
- Luu noidalle, tekee taian, Bryggi sanoi vakavana.
- Mistäs nyt luita? Ron kysyi ja alkoi parantaa itseään loitsuilla.
- Mikä luu on, Bryggi vastasi. Ei väli.
- Etkö saa hankittua sitä itse? Ron kysyi.
- Ei noita hanki, Bryggi vastasi. Tärkeä ei noita hankkii.
Ron mietti hetken ja sanoi sitten:
- No, jos luita näkyy niin tuon sinulle.
- Joo, Bryggi sanoi ja nyökkäsi.
Ron lähti sitten tupaan.
Tuvassa
Ron tuli takahuoneesta jälleen tupaan.
- En minä muuten maksa sinulle, Worford sanoi Tarranille.
Ron jäi siihen seisomaan katsellen Tarrania ja Worfordia.
- Maksat tai kerron Sarunelle, Tarran uhkasi.
- Enkä maksa, Worford sanoi. Ei Sarune uskoisi tuollaista hampuusia.
Ron katsoi kiinnostuneena toisia, kun Sarune mainittiin.
Samassa Rinelda ryntäsi sisään peloissaan. Hän pysähtyi ovelle ja huudahti hengästyneenä:
- Jättiläinen, tänne hyökkää jättiläinen!
Ron katsahtaa Rineldaan yllättyneenä mutta lähti sitten juosten ovelle ottaen Tarranin matkalla mukaansa. Tarran seurasi Ronia juosten. Worford näytti pelästyneeltä ja säntäsi takahuoneeseen.
Ulos päästyään miehet näkivät, että Alinea oli jähmettynyt kauhusta pellolle. Vaaralinnoitukseen johtavan polun luona seisoi ruma jättiläinen, joka mölisi uhkaavasti. Sen katse oli suuntautunut juuri polulle päin.
Ron vetäisi miekkansa esiin ja alkoi loitsia. Tarran veti esiin veitsensä ja alkoi myös loitsia. Ron kosketti miekkaansa loitsun päätyttyä ja riensi Alinean luo. Tarran kirosi ja aloitti loitsimisen uudestaan.
Pihalla
Tarran ryntäsi Ronin perään. Alinea lähti muiden luokse kävellen ripeästi. Ron juoksi juuri Alinean luo. Alinea sanoi hätäisesti toisille:
- Älkää hyökätkö sen kimppuun!
Jätti mölisi vieläkin polun suuntaan. Ron lähti kävelemään Alineaa melkein taluttaen talolle. Alinea tuli Ronin mukana. Tarran epäröi hetken ja lähti ensin takaperin ja sitten normaalisti muiden perään. Ron vei Alinean sisälle ja jäi itse ulos kääntyen kohti jättiä.
Jätti pysytteli polun luona kuin odotelleen jotakin. Ron katsoi Tarrania hetken ja lähti sitten uhmakkaasti, miekka olalla, kävelemään polulle. Tarran seurasi Ronia:
- Meidän kannattaisi käydä kimppuun nopeasti tai olla käymättä kimppuun ollenkaan.
Ron nyökkäsi.
- Reilussa taistelussa meillä ei liene mahdollisuuksia, Tarran sanoi omaksuen ulkonäköönsä sopimattoman arvovaltaisen ja oppineen puhetyylin.
Jätti vilkaisi miehiä pelottavan villillä katseella, josta heijastui kuin se olisi tahtonut syödä heidät suihinsa.
Päästyään polulle Ron jäi seisomaan 10 metrin päähän katsoen jättiä. Jätti oli metsän reunassa, josta polku ilmestyi tilanne avoimeen maastoon. Se ei näyttänyt aikovan miesten kimppuun ja nämä näkivät samassa polkua pitkin kipittävän jonkin naisen, ihan ihmisenkokoisen, tilan suuntaan.
Nainen oli pukeutunut tavallisiin kangasvaatteisiin ja näytti joltakin ihan tavalliselta talonpoikaisemännältä. Hän ei ollut kovin kaunis, iältään ehkä jotakin 20-vuotias, ehkä vähän vanhempikin. Nainen ei näyttänyt säikkyvän jättiä vaan tuli sen luokse. Ron katseli kiinnostuneena.
- Ernaldan nimessä hei, nainen huudahti miehille. Onko tämä Sarostipin tila?
- On, Tarran vastasi.
Ron nyökkäsi.
- Sitten olen oikeassa paikassa, nainen totesi tarmokkaasti. Lyo, voit mennä takaisin. Minulla ei ole enää hätää, nainen sanoi ystävällisesti mutta lujasti jätille.
Jätti mölisi jotakin ja lähti lönkyttelemään tietä pitkin.
- Minä olen Keirna, Dorastan akolyytti, nainen ilmoitti lujasti. Onko jompikumpi teistä Sarostip?
Ron antoi Tarranin hoitaa puhumiset.
- Tarran, Tarran esitteli itsensä. Tämä on Ron, hän sanoi nyökäten Roniin. Sarostip on... Jossain.
- Jaha, Keirna totesi. Kai edes akolyytti Luis on paikalla?
Ron laittoi miekan huotraan helpottuneena. Hän viittasi naista talolle päin ja lähti itse sinne. Nainen lähti seuraamaan Ronia, joka johdatti hänet sitten taloon sisään. Tarran seurasi perässä.
Tuvassa
Tuvassa Alinea rauhoitteli Rineldaa. Ron saapui sinne miekka huotrassa Tarran kannoillaan.
- Alinea, Keirna tokaisi heti sisään tullessaan.
- Keirna, mukava nähdä sinut, Alinea sanoi.
Tarran työnsi tikarinsa paitansa sisälle ja istahti penkille.
- Nämä miehet pelästyivät Lyoa, Keirna totesi Alinealle.
Alinea hymyili hieman.
- Mutta tulin Luisin pyynnöstä, Keirna jatkoi. Jumalattareni ilmoitti, että olisi oikea aika.
Alinea nyökkäsi.
- Minun pitäisi opettaa jollekulle Ernaldan osa eräistä myyteistä, Keirna sanoi.
- Itse asiassa minulle, Alinea totesi.
- Sinulle? Keirna kysyi yllättyneenä.
Alinea nyökkäsi. Ron katsoi Rineldaa.
- Minua pyydettiin siihen, Alinea selitti. Voisin kyllä antaa vastuun muulle jos joku sen ottaisi.
- Missä se Sarostip on? Keirna kysyi.
- Luis on kai kouluttamassa häntä osaansa, Tarran sanoi. En tiedä missä he ovat.
- Hän on harjoittelemassa omaa osaansa, Alinea vahvisti.
- Jaha, Keirna totesi. No, minä opetan myytin sitten sinulle, Alinea, hän sanoi.
- Kiitos, Alinea kiitti.
Ron jäi istuskelemaan tupaan katsellen huolissaan Rineldaa.
- Alatko opettamaan nyt heti? Alinea kysyi.
- Kyllä, Keirna tokaisi. Siinä menee päivä tai pari, kun opit myytin.
Alinea nyökkäsi.
- Meidän olisi parasta mennä johonkin rauhalliseen paikkaan, jossa saamme olla kahden, Keirna sanoi..
- Mitä ehdottaisit? Alinea kysyi. Täällä tilalla ei ainakaan ole rauhallista, hän lisäsi hieman hymyillen.
- Sinähän paikat tunnet, Keirna totesi. Päätä sinä, minne menemme.
- En oikein tunne täällä mitään paikkoja erityisesti, Alinea tunnusti. Mutta jos menisimme metsään niin siellä luulisi olevan rauhallista.
- Kovin kauas tilalta ei varmaan kannata lähteä, Tarran varoitti.
- Tosin, joudumme sitten aina tulemaan takaisin tilalle nukkumaan, Alinea sanoi.
- No, sinä päätät, Keirna sanoi hiukan kärsimättömästi.
- Selvä. Sanoisin että on helpointa mennä lähimetsään, Alinea päätti.
- Mennään sitten, Keirna kehotti.
Alinea nyökkäsi ja lähti ulos. Keirna seurasi jättäen toiset tupaan.
Ron katseli Rineldaa vieläkin huolissaan. Rinelda näytti nyt jo rauhoittuneelta.
- Minä, minun täytyy istua vähän aikaa, Rinelda sanoi yleisesti.
- Tietysti, Rinelda sanoi Ronille varovasti.
Ron nyökkäsi Rineldalle ja lähti takahuoneeseen. Rinelda nyökkäsi epävarmasti ja lähti takahuoneeseen.
Rinelda tuli tupaan alakuloisena. Ron tuli pian myös tupaan ja vaikutti aika turhautuneelta.
- Mitäs nyt? Tarran kysyi Ronilta.
Ron pudisti vain päätään ja asteli käytävään.
- Sanokaa, miten saan Alinean auttamaan, Worford sanoi valittavasti.
Ron vaikutti tympääntyneeltä, aukaisi yhden ikkunan ja katseli siitä ulos.
Riskimaa, osa 46.
|
|