Irkkipeli Yövalon varjossa
Ensimmäisen irkkipelikertani innoittamana ajattelin vetää myös kokonaan toisen irkkipelin Hullun Praxin ohella. Tämän seikkailun nimi on Yövalon varjossa ja se on Hullu Praxin tavoin Michael O'Brienin käsialaa. Tämä on kyseisen seikkailun kotisivu. Ensimmäinen peli pelattiin 1.9.2001, toinen 2.9.2001, kolmas 4.9.2001 ja viimeinen eli neljäs 10.9.2001. Peli pelattiin pelinjohtajan luomalla irkkikanavalla, josta ilmoitettiin myöhemmin sähköpostilla.
Pelissä oli valmiit pelihahmot ja heidän luonnekuvauksensa. Hahmoja oli kaiken kaikkiaan neljä. Alla on lyhyet selostukset kustakin hahmosta. Yövalon varjossa -seikkailu löytyy kokonaisuudessaan kirjasta nimeltä Kauhun ja pimeyden kultit.
Seikkailu sijoittui Gloranthaan ja tarkemmin sanottuna Paviksen kaupunkiin ja sen lähistölle ja koski myös Thanatarin kulttia. Peliä ennen oli suositeltavaa tutustua vetämieni irkkipelien yleisiin ohjeisiin.
Olen kirjoittanut ensimmäisen pelin pohjalta pitkähkön tarinan, jossa on suunnilleen kaikki pelin tapahtumat ja repliikit. Tarinat toisesta pelistä, kolmannesta pelistä ja neljännestä pelistä löytyvät myös. Kaikki osat voi lukea myös yhtenäisenä ja pitkänä tarinana, joka vei Wordissa suunnilleen 35 sivua. Kyseessä on siis pienoinen romaani! Kiitokset kaikille pelaajille, sillä heidän ansiotaan olivat ne mukavat tunnit, jotka vietimme pelin parissa. Heidän ansiotaan on myös tämä tarina, jossa minun itseni kädenjälki näkyy ainoastaan pienissä kielivirheiden korjaamisessa, yleisemmässä kuvauksessa, ei-pelihahmojen repliikeissä ja tekstin yhtenäistämisessä. Kaikki repiliikit ovat muuten aitoja irkkipelissä esiintyneitä repliikkejä.
Pelaajahahmot olivat seuraavat:
Yarr Varmasurma
Isokokoinen ja karu mies, joka varttui Thanatarin temppelin orpokodissa. Hänet alennettiin maallikoksi, mistä hän on aika katkera.
Voria
Karannut lunarilainen orja ja kotoisin Kostaddista. Voria on nuori tyttö, laiha, mutta kaunis. Thantarin temppeli on ainoa paikka, jossa hänet on hyväksytty sellaisena kuin hän on.
Euridice Hepatotes
Entinen lunarilainen virkamies, joka sai eräässä jupakassa syyt niskoilleen ja joutui pakenemaan. Kopea ja vähemmän kaunis naisihminen, mutta älykäs.
Korianteri
Entinen Punaisen Lepakon pappi, joka onnistui hallitsemaan Lepakkoa liiankin hyvin ja joutui pakenemaan ylipapin vihaa. Vanha ja ruma mies, joka on kuitenkin omalla tavallaan ovela.
Yövalon varjossa -seikkailun pelinjohtajan sähköpostiosoite on matti.jarvinen@nysalor.net.
|
|