Kuningattaren tarina

Minua kutsutaan Piikkikirveeksi ja olen skorpionimiesheimoni kuningatar. Aina en ole ollut tässä ihmisten mielestä kovin inhottavassa ruumiissa, mutta en voi muistaa aikaa, jolloin ruumiissani oli vain kaksi jalkaa. Olen kai ollut niin nuori muuttuessani ihmisestä skorpioninaiseksi1, ettei mielestäni löydy muistoja ihmisajoiltani. Tai ehkä muutos on hävittänyt ne.
Joka tapauksessa haluaisin kertoa elämäntarinani, jonka merkitsen tähän muistiin uudeksi peloriaksi. Ehkä joku lukee sen ja kiinnostuu siitä, ehkä taas pitää sitä kaoottisena. Mutta siitä en piittaa. Säilyköön tai tuhoutukoon, kuten kohtalo sallii. Epäilen kuitenkin, että jos tämä joutuu lhankor mhyläisten käsiin, he eivät sitä tuhoa, vaikka uskoisivat sen kuinka pahaksi tahansa. Tiedon säilyttäminenhän on heidän velvollisuutensa ja sen pimittämisestä seuraisi rangaistus.
Yhtä kaikki ensimmäiset muistoni ovat lyhyestä lapsuudestani, jolloin olin pieni ja avuton ja toverini kiusoittelivat minua ihmismäisen yläruumiini vuoksi. Sain kestää monet lyönnit ja naurut, mutta tiesin, että ne vielä kerran loppuisivat. Se hetki koittikin monien hävittyjen tappeluiden jälkeen ja eräs kiusaajistani sai maksaa pilkkansa hengellään: iskin hänen päänsä murskaksi nuijallani. Kukaan ei kauhistellut tekoani, sillä yhteisöömme kuuluu tapa nousta hierarkian portaissa tappamalla muita heimomme jäseniä. Söin rituaalisesti tappamani kiusaajan, eikä kukaan sen jälkeen enää haukkunut minua.
Pian voitollisen taistelun jälkeen pääsin mukaan ryöstöretkelle. Se suuntautui Tuhkatasangon2 reunaa seuraten brooklaanien asuinsijoille. Retki ei ollut suuri menestys, sillä menetimme useita tovereitamme likaisten vuohilaisten ansoihin ja väijytyksiin ja jotkut sairastuivat. Saimme sentään tuotua kotipesään muutaman elävän broon ja yhden broilta riistetyn ihmisen. Kuningatar popsi heidät Uudelleensyntymän rituaalissa ja muni sitten useita munia. Niistä kuoriutuivat kyseiset uhrit, joista ihminen tosin sekosi ja teki itsemurhan työntämällä terävän tikun suoraan silmäänsä. Skorpionimiehiksi muuttuneet broot puolestaan liittyivät kuuliaisesti heimoon, vaikka saivatkin myöhemmin surmansa.
Edistyin asetaidoissa suuresti kahakoidessani muiden mukana metsästys- ja ryöstöretkillä. Heimomme oli niin mahtava, että meillä oli jopa kaksi akolyyttiä tukenamme taisteluretkillä. Haaveilin heti ensimmäisestä tappamastani uhrista lähtien siitä, että tappaisin ja söisin3 heistä toisen ja ottaisin paikan lähellä jumalatar Bagogia. Vei kuitenkin vuosia ennen kuin uskalsin heittää haasteen jo melko vanhalle, mutta kokeneelle akolyytille.
Suoritin Syömisrituaalin4 vanhalle akolyytille ja tämä teki saman minulle. Akolyytti oli kokenut ja taitava nainen, mutta ikä painoi häntä haitallisesti, vaikka hän jaksoikin heilutella karkeatekoista nuijaansa. Oma broolta ryöstämäni valtaisa kirves ei ollut sekään mikään mitätön ase, mutta myönnän, että tässä taistelussa nuoruuteni ratkaisi kamppailun hyväkseni. Akolyytti alkoi läähättää muutamien hiukan verta vaatineiden iskujen jälkeen ja lopulta pääsin upottamaan kirveeni hänen kurkkuunsa. Verinen mässäily alkoi ja itse kuningatarkin otti osaa syöminkeihin, sillä edesmennyt oli ollut suuri asetaituri ja saattoi kuoltuaan vielä auttaa meitä. Sillä tavoin minusta tuli heimoni akolyytti, pelottava ja vaarallinen soturi.
En saanut nauttia asemastani heimossa kovinkaan pitkään. Kuningatar oli minulle kateellinen ja pelkäsi, että haastaisin hänet5 ja että saattaisin jopa voittaa. En usko, että olisin voinut kukistaa kuningatarta vielä silloin, siihen olin vielä liian kokematon. Tilanteeni vaikutti kovin vaaralliselta, koska joku olisi saattanut kuningattaren yllytyksestä haastaa minut kamppailuun tai jopa murhata minut. Siksi päätin jättää nopeasti heimon.
Keräsin mukaani uskollisimmat kannattajani, noin tusinan verran sotureita. Päätimme suunnata luoteeseen broiden maille, jossa voisimme vaellella kärsimättä ruoanpuutetta. Broiden mailla nimittäin liikuskeli paljon jos jonkinlaisia otuksia ja suuri osa niistä oli syötävää ravintoa. Välttelimme brooheimoja, mutta onnistuimme välillä saamaan ansaan muutaman broon, joita käytimme Syömisrituaaliin.
Eräällä kerralla sain elävänä kiinni nuorehkon ihmisnaisen, joka oli oman kulttinsa akolyytti6. En syönyt häntä suoralta kädeltä, vaan pidin hänet hengissä vuodenajan verran. Opin tältä lunarilaiseksi itseään kutsuvalta ihmiseltä heidän kieltään ja kuulin hänen kertovan ihmeellisiä tarinoita mystisestä viisaudenjumala Nysalorista7. Jouduin tappamaan hänet lopulta, kun hän yritti pakoon nähtyään kaukaa muutamia ihmisiä. Se harmitti minua suuresti, mutta lohduttauduin ahmimalla hänet Syömisrituaalissa. Silti naisen puheet jäivät vaivaamaan minua ja tunsin valtavaa mielenkiintoa ihmisiä ja heidän outoja sanojaan kohtaan. Silloin ryhdyin ensikerran ajattelemaan omaa syntyperääni. Yritin keskustella seuraajieni kanssa, mutta heille ei ollut paljon järjenlahjoja siunaantunut, eivätkä he käsittäneet ajatuksiani.
Seuraavaksi kiinnostukseni herättivät huhut läheisessä luolassa asuvasta brooshamaanista, joka kuulemani mukaan oli tekemisissä ihmisten kanssa likaisesta luonteestaan huolimatta. Me lähdimme tapaamaan tätä ihmeellistä olentoa, mutta hänen broovartijansa eivät katsoneet meitä hyvällä, vaan yrittivät tappaa meidät. Se temppu ei kuitenkaan onnistunut, sillä listin heistä muutaman kirveelläni ja seuraajani tekivät lopuista selvän. Tosin Thedin8 saastaiset kätyrit tappoivat joukkoni kaksi arvokasta naista ja tekivät yhdestä miehestäni raajarikon. Tästä suivaantuneena tunkeuduin broon luolaan, kukistin muutaman surkean hengen, jotka vartioivat shamaanin asuinpaikkaa ja iskin itse broolta tajun kankaalle hänen yritettyään surkeita taikatemppujaan.
Pidin brooshamaanin vankinani, vaikka hän yritti loitsia minua monta kertaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Uhkailin ja pelottelin shamaania, jotta hän muuttuisi yhteistyönhaluisemmaksi. Kaikkien vuohilaisen sormien katkaiseminen ja broovartijoiden ruumiilla mässäily kirvoitti vankini kielen nopeasti ja hän alkoi kimittävällä ja kehnolla ihmiskielellä opettaa minulle tuntemiaan tietoja. Varoitin shamaania temppuilemasta, sillä omasin keinon, jolla saisin tiedot myös vaivattomammin: Syömisrituaalin. Minulle paljastui vähitellen, että tämä shamaaniksi luulemani otus olikin oudon taikuuden käyttäjä. Loitsujaan hän kutsui velhoudeksi9 ja itseään shamaanin sijasta velhoksi. Opin joitakin loitsuja ja kykyjä, joilla loitsuja voitiin voimistaa ja pidentää. Vuohilainen olisi halunnut paritella kanssani, mutta kieltäydyin ehdottomasti ja uhkasin leikata kirveelläni hänen kalunsa irti, jos hän yrittäisikin sellaista. Uhkaus taisi tepsiä.
Broovelho oli kiinnostava tuttavuus, mutta hän ei kestänyt kuin reilun vuoden. Eräs seuraajistani nimittäin listi hänet huonosti onnistuneen broojahdin jälkeen kostoksi menetetystä toverista. Minä tietysti velvollisuudentuntoisena pidin kuria yllä ja Bagogin10 kunniaksi halkaisin tappajan kallon kirveelläni, vaikka en ollut broohon kovin ihastunut. Menetys harmitti minua tiedolliselta kannalta, mutten lannistunut. Päätin etsiä lisää kiinnostavaa tietoa.
Tutustuin aivan sattumalta Thanatarin11 kulttiin, kun vangitsimme elävänä yksinäisen ihmisakolyytin. Hän aneli henkensä puolesta ja uhkasi hirveällä kostolla, jos tekisimme hänelle pahaa. En piitannut miehen aneluista ja uhkailuista, mutta sain hänet kertomaan jumalastaan, joka varasti tietoa. Päästin vankini vapaaksi sillä ehdolla, että hän ryhtyisi tekemään yhteistyötä kanssamme, jotta saisimme ihmisiä vangittua. Miekkonen oli ehdotuksesta innoissaan ja näytti meille karkeasti raivatun, mutta leveän ihmisten tien, jolla miehen puheiden mukaan kulki aina välillä suuri joukko ihmisiä. Thanatarilainen kuvaili eksoottisia tavaroita, joita matkalaisilla oli mukanaan, mutta varoitti myös siitä, että ihmiset olivat varovaisia ja kovia taistelemaan.
Asetuimme lähistölle odottelemaan, että ihmisiä näkyisi tiellä. Thanatarilainen liittyi pian seuraamme kolmen kumppaninsa kanssa, jotka olivat myös ihmisiä12, kahdella heistä oli tosin selvästi kaoottista perimää. Ihmiset arastelivat meitä, mutta heidän johtajansa, joka nimitti itseään tuomituksi13, rauhoitteli heitä ja lupaili hyvää "pääsaalista"14. En tuolloin vielä oikein ymmärtänyt viittausta ja arvelin ymmärtäneeni yökielisen puheen jotenkin väärin.
Pieni seurue, johon kuului kaksi naista ja neljä miestä, ilmestyi tielle neljäntenä väijyntäpäivänämme. Heillä oli mukanaan kuormahevoset ja heidän aseistuksensa ja varustuksensa oli raskas. Kävimme seurueen kimppuun metsäisellä taipaleella ja luulimme voittavamme helposti suuren ylivoiman, yllätyksen ja valtavan kokomme ansiosta. Ihmiset olivat kuitenkin valppaita ja he suojasivat itseään loitsuilla. Huomasin hetkessä kahden toverini kaatuneen ja kahden muun haavoittuneen, kun taas ihmiset olivat saaneet vain lieviä haavoja.
Suutuin ja käytin loitsujani ja komensin seuraajanikin tekemään niin. Kirotut thanatarilaiset puolestaan pysyttelivät melko takana ja välttivät rajua lähikamppailua15. Taistelusta tuli rajumpi kuin mihin olin koskaan ennen osallistunut. Ihmiset kuitenkin tapettiin viimeiseen saakka ja viimeisenä kuoli miesvelho, joka syyti taikuutta meitä vastaan. Hän teki yksin kahdesta seuraajastani ja yhdestä thanatarilaisesta selvää ja vahingoitti minuakin ilkeästi, vaikka kaatuikin lopulta kirveeni alle.
Enää neljä toveriani oli hengissä ja hekin kaikki itseni tavoin vahingoittuneita. Thanatarilaiset puolestaan olivat selviytyneet paljon vähemmällä: vain yksi oli kuollut. Syy oli kuitenkin pelkuruus jota en voinut sietää. Tunsin, että he olivat vastuussa kuolleista tovereistani, joten kävin raivon vallassa heidän kimppuunsa. Kolmesta kevyesti aseistetusta miekkosesta ei ollut kirveelleni vastusta, joten tapoin akolyytin ja toisen hänen seuraajistaan. Viimeinen pääsi pakoon, mutta en piitannut hänestä.
Kannoimme tovereideni kanssa ryöstösaaliin piilopaikkaamme. Siihen kuului useita kirjoja, jotka seuraajani olisivat varmasti tuhonneet, ellen olisi kieltänyt heitä. Ihmisvelholla oli kiehtovia taikaesineitä, joista mielenkiintoisin oli matriisi loitsulle, jolla saattoi muuttaa skorpionimiehen ihmiseksi. Opiskelin kirjojen tietoa ja taikaesineiden toimintaa muutaman vuodenajan, enkä jaksanut keskittyä kovin ahkerasti metsästykseen. Toverini tuskastuivat ja yksi heistä, ennen melko uskollinen nainen, haastoi minut kamppailuun akolyytin asemasta. Hän luuli kai, että olin tullut hulluksi tai sairaaksi, kun en enää taistellut yhtä hanakasti kuin ennen. Se oli kuitenkin naisen viimeinen luulo, sillä kirveeni pilkkoi hänet palasiksi ja söin hänen ruumiinsa.
Jäljellä oli enää viisi seuraajaani: kolme vanhempaa alun perin heimostani lähtenyttä ja kaksi nuorta, joista toisen olin minä muninut16 ja toisen eräs nyt jo kuollut nainen. Meille kuitenkin riitti hyviä aseita ja panssareita mukavasti. Elelimme rauhassa ja piilossa thanatarilaisilta, joiden tiesin etsivän meitä. Kukaan ei enää kiistänyt arvovaltaani.
Lopulta, kun olin harjoitellut taitojani paljon ja arvelin olevani jopa valmis palaamaan heimoni pariin ja haastamaan kuningattaren kamppailuun, sain päähäni uuden idean: miksi en kokeilisi oppimaani muodonmuutosloitsua ja lähtisi ihmisten pariin tutustumaan johonkin aivan uuteen! Komensin seuraajani matkaan ja suuntasimme takaisin Pahalaaksoon17. Emme kuitenkaan palanneet heimomme luokse, vaan jatkoimme itään. Päästyämme lähelle ihmisten maita, käskin seuraajieni kääntyä takaisin ja palata heimoon. He ihmettelivät käskyäni kovasti, mutta vakuutin heille, että aioin palata vielä ja voittaa kuningattaren. Toverini tottelivat minua ja lähtivät. Minä puolestani loitsin itseni ihmiseksi, totuttelin omituiseen olomuotooni jonkin aikaa ja suuntasin sitten kohti ihmisten maita.
Teeskentelin olevani soturi, sillä minulla oli yhä pelottava kirveeni, panssaripaita ja kypärä. Minulle selvisi myös samalla se seikka, että ihmiset puhuivat monia eri kieliä ja siksi minulla oli hankaluuksia, kun yritin puhua uutta peloriaa kohtaamilleni orlantheille. He eivät katsoneet minua suopeasti, mutta eivät käyneet väkivaltaisiksikaan. Matkani aikana opin ihmisten tapoja, jotka olivat usein minulle melko käsittämättömiä. Kuulin lähistön kaupungista, Häränpäästä, jossa kerrottiin olevan temppeleitä ja paljon viisaita ihmisiä. Sinne siis suuntasin kulkuni.
Häränpää hämmästytti minut sanattomaksi. Heimomme pesän korkeimmat pyhäpäivän kuhina oli aivan mitätöntä tämän lakkaamattoman vilskeen rinnalla. Ihmisiä, meteliä ja tuoksuja oli kaupunki tulvillaan, enkä voinut kuin katsella hämmentyneenä. Vihdoin sain oudot ihmisjalkani liikkeelle ja lähdin katselemaan tätä ihmisten pesäpaikkaa.
Heti ensimmäisenä päivänä ymmärsin, etten tulisi toimeen kaupungissa ilman ihmisten kiiltäviä kolikoita. Myin yhden pronssitikareistani torilla ja sain siitä vastineeksi useita hopearahoja. Nyt jälkeenpäin käsitän kauppiaan huiputtaneen minua rankasti, mutta silloin ajattelin vain kiiltäviä lantteja, joiden avulla tulisin toimeen kaupungissa.
Torilta poispäin kulkiessani seuraani lyöttäytyi parrakas ja hintelä mies, joka ilmaisi ihailunsa kaunista kirvestäni kohtaan ja kysyi minulta innoissaan, olisinko Babeester Gorin seuraaja. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä hän sillä tarkoitti, mutta vastasin myöntävästi. Ihmismies nauroi tyytyväisenä ja sanoi arvanneensa sen kirveestäni ja panssaripaidastani. Sitten hän kysyi, olinko mahdollisesti vailla työtä. Vastasin jälleen myöntävästi takeltelevalla orlanthikielelläni. Mies ehdotti, että menisimme kapakkaan keskustelemaan työstä, jota hän voisi tarjota. Suostuin siihen ja niin lähdimme.
Kehnoa olutta nauttiessamme ihminen esitteli itsensä Lhankor Mhyn noviisi Doroniksi18. Sanoin omaksi nimekseni Wenran ja sitten kysyin häneltä, mikä hänen jumalansa oikein oli. Doron näytti hämmästyneeltä, mutta alkoi kärsivällisesti selittää minulle jumalansa olemusta. Iso osa meni minulta aivan ohi, vaikka ymmärsin sentään, että hänen jumalansa rakasti tietoa ja että hänen seuraajansa varastoivat sitä suuriin saleihin, jotka olivat täynnä kirjoja ja kääröjä. Sitten seuralaiseni meni itse asiaan. Hän tahtoi palkata minut lyhyeen tehtävään, suojelijaksi pienelle tutkimus- ja tiedonkeruumatkalle erämaahan. Doron mainitsi palkankin, vaikka en ymmärtänyt, oliko se suuri vai pieni. Päätin kuitenkin suostua ja niin puristimme kättä työsuhteen synnyn merkiksi.
Tutkimusmatkamme sujui rauhallisesti, sillä en voi millään laskea häiriöiksi satunnaisten villieläinten hyökkäyksiä tai paikallisten asukkaiden ryöstöyrityksiä. Opin matkan aikana paljon ja Doron kertoi minulle jumalastaan ja opetti minulle paljon tietoa, jota en ennen ollut tuntenut. Yön pimeydessä parittelimme19 yhdessä huovan sisällä. Tai ehkä minun ihmisten ollessa kyseessä pitäisi sanoa, että rakastelimme. Se oli erikoinen, muttei suinkaan epämiellyttävä kokemus. Voin vain kuvitella, millaiseksi seuralaiseni kasvot olisivat muuttuneet, jos olisi saanut tietää, kenen kanssa jakoi nautinnon.
Palattuamme kaupunkiin Doron maksoi minulle runsaan palkkion ja minä ilmoitin hänelle haluavani liittyä Lhankor Mhyn uskollisiin. Seuralaiseni katsoi minua hämmästyneenä ja epäili soveliaisuuttani. Pidin kuitenkin pääni ja hän lupasi minulle paikan temppelin harjoittelijana, jotta voisin oppia tiedon salaisuuksia ja kohota sitten noviisiksi. Heti seuraavana päivänä aloitin työskentelyn temppelissä, joka muodostui lähinnä kirjastoista ja henkilökunnan nukkumatiloista.
Löysin sattumalta noviisien käskystä kirjakääröjä järjestellessäni mielenkiintoisen tutkimuksen, joka vaikutti melko vanhalta ja joka oli eksynyt varmasti vahingossa maanviljelyä käsittelevien teosten joukkoon20. Siinä kerrottiin nimittäin mietelmiä kaaoksesta ja laista ja valaistumiseksi kutsutusta oudosta henkisestä tilasta. Tungin paperit kiireesti taskuuni, eikä kukaan huomannut varkauttani. Syvennyin illalla työni suoritettuani tutkielmaan. Huomasin yllätyksekseni, että useat tekstissä mainitut valaistuneen tuntomerkit sopivat myös ihmeenomaisesti minuun. Tietoa oli mielestäni liian vähän ja siksi asia jäi vaivaamaan mieltäni. Kaksinkertaistin ponnisteluni, jotta ylenisin noviisiksi ja pääsisin tutustumaan kirjastojen kaikkiin asiakirjoihin. Kuningatarhaaveeni oli jäänyt melkoisesti taka-alalle.
Opiskelin hartaasti valitsemaani ainetta, Kaaostietoa. Niille, jotka ihmettelivät valintaani, kerroin, että olin kulkenut useita matkoja Dorastorin poikki ja että olin jo siten oppinut tuntemaan kaaosta. He hyväksyivät selitykseni, eivätkä papitkaan panneet pahaksi, että saisivat kaaoksen tuntevan noviisin temppeliinsä. Minun käsitykseni ihmisten kaaokseksi nimittämästä voimasta oli vaistonvarainen ja kokemusperäinen pappien tutkitun kirjallisen tiedon sijaan. Kaoottisten rotujen tutkimuksissa omat kokemukseni auttoivat suuresti ja saatoin esittää ihmistovereitani kammottavia kuvauksia Dorastorin asukkaista.
Lähes puoli vuotta opiskeltuani koitti vihdoinkin se Pyhän Ajan päivä, jolloin papit ilmoittivat minulle, että olisin valmis noviisiseremonioihin pyhänä Jumalpäivänä. Se sattui olemaan Lhankor Mhyn korkein pyhäpäivä, joten enteet olivat suotuisat. Doron, jonka kanssa olin jatkanut satunnaisesti suhdetta, oli ylpeä minusta ja kaikki tiesivät meidän olevan "rakastavaisia". Seremoniat sujuivat hankaluuksitta, vaikka minua hieman hermostuttikin, että tiedonjumala saattaisi nähdä perimmäiseen olemukseeni. Minusta tuli kuitenkin nyt Kaaostiedon mestari ja sain nukkumapaikan noviisien asuntolasta ja saatoin ryhtyä keräämään omaa kirjastoani.
Jatkoin tutkimuksiani ja löysin valtavan määrän tietoa valaistumisesta. Niiden tietojen perusteella päättelin, että olin jotenkin kummallisesti saavuttanut tuon mystisen tilan, vaikka en ollut sitä itse mitenkään huomannut21. Tutustuin taikuutta ja sen lajeja käsitteleviin teoksiin innolla. Velhoudesta tosin löytyi kovin niukasti tietoa, mutta opin sentään jotakin uutta. Orlanthit nimittäin näyttivät suhtautuvan kovin negatiivisesti pahojen noitien harjoittamaan taikuuteen.
Noviisina otin osaa useisiin tutkimusmatkoihin ja asekykyjeni vuoksi toiset hyväksyivät minut innolla mukaan. Dorastoriin asti emme lähteneet, mutta karusta erämaastakin löytyi hämmästyttävän paljon tutkittavaa. Toisia kiinnostivat kasvit, eläimet tai vanhat rauniot, mutta minä tutustuin kohtaamaamme kaaokseen. Myös kaikki taikuuteen viittaavat esineet saivat huomioni. Juuri eräällä tutkimusmatkalla löysin vanhan, raudasta valmistetun miekan, jossa oli jokunen velholoitsumatriisi. Pidin sen itselläni, enkä antanut toisten tutkia sitä pyynnöistä huolimatta.
Kevät koitti jälleen ja huomasin olleeni ihmisten keskuudessa jo puolitoista vuotta. Loitsuni olin uusinut kahdesti yksinäisillä tutkimusretkillä ollessani. Järkytyksekseni tajusin myös olevani raskaana. Kauhistukseni oli suuri, sillä ihmisenä synnyttäminen olisi vaikeaa, enkä voinut olla ollenkaan varma, minkälainen jälkeläinen tulisi olemaan. Doron ei ollenkaan ihastuisi, jos synnyttäisin meille skorpionin tai puoliskorpionin. Salaisuuteni paljastuisi ja minut tapettaisiin välittömästi. Tämän vuoksi päätin paeta.
Keräsin vain tärkeimmät kirjoitukset jo mukavaksi karttuneesta kirjastostani, jotten herättäisi noviisien, akolyyttien ja pappien huomiota. Ilmoitin lähteväni tutkimusretkelle, eikä kukaan kysellyt mitään. Vaelsin nopeasti pois Häränpään läheisyydestä ja suuntasin kulkuni sinne, missä tiesin Dorastorin sijaitsevan. Matkalla lyöttäydyin huvittavasti pääasiassa uroxien muodostaman kaaoksentapposafarin joukkoon. He eivät epäilleet lainkaan minua, kun kerroin olevani Babeester Gorin soturi. Uroxit luottivat täydellisesti omiin kaaoksen havaitseviin aisteihinsa22.
Matkalla ilmestyi paljon pieniä tappeluita, mutta joukkomme kykeni hoitelemaan ne melko helposti. Mukana oli pätevä parantaja, joka paransi saamamme pienet naarmut. Vasta Mätämaan23 soilla tuli vastaamme jotakin vaarallisempaa: suuri lauma telmoreita. Osa heistä oli muuttanut itsensä susiksi ja tiesin telmorien olevan silloin tavallisten aseiden ulottumattomissa. Rautamiekkani sai veren vuotamaan ja seuralaisenikin käyttivät taikuutta. Menetimme kuitenkin rajussa taistelussa lähes puolet vahvuudestamme, mutta se ei hulluja uroxeja haitannut, vaan he janosivat lisää verta.
Ohjailin mielestäni melko taitavasti joukkoa kohti heimoni asuinsijaa ja ajoitin muodonmuutosloitsuni loppumisen juuri sopivasti. Se nimittäin loppui yöllä, joten hiivin salaa pois leiristä ja sain taas skorpionimuotoni takaisin. Suunnistin tämän jälkeen nopeasti heimoni pesään päin. Aamun valjetessa sain pesän näkyviin.
Yllätys oli suuri, kun ilmestyin kansani pariin, sillä minun oli luultu kuolleen jo aikoja sitten. En osaa sanoa, mitä toiset ajattelivat paluustani, sillä skorpionimiesten tunteita on vaikea ymmärtää jopa minun, jonka luonteessa on osa skorpionimiestä. Silti ainakaan heimon kuningatar, entinen akolyytti, ei ilahtunut ollenkaan, sillä esitin heti muodollisen haasteeni kaksinkamppailua varten. Mitään estettä ei taistelulle ollut, joten ryhdyimme turhia kuhnailematta toimeen heitettyämme ensin Syömisrituaalit toisiimme.
Taistelu oli todella raju, koska olimme molemmat kokeneita taistelijoita. Kuningattarelle oli kertynyt enemmän vuosia, mutta hän ei ollut ottanut pitkään aikaan osaa taisteluihin, kun taas minulla oli aseenkäsittely vetreässä kunnossa. Kuningattarella puolestaan oli liittolaishenki tukenaan, joka soi hänelle suuren määrän taikuutta. Tosin minullakin oli omat loitsuni. Käytin myös pelottavaa kirvestäni kuningattaren alkeellista, joskin raskasta, nuijaa vastaan.
Saimme kumpikin paljon haavoja panssareistamme ja suojaloitsuistamme huolimatta. Koko heimo seurasi hiljaisena raakaa kamppailua, jossa ei keinoja kaihdettu. Kukaan ei yrittänytkään sekaantua taisteluun, sillä siitä olisi seurannut armoton kuolemantuomio, voittipa kamppailun kumpi tahansa. Tunsin taistelevani todella henkeni edestä, mutta saman teki vastustajani. Lopulta onnistuin nirhaamaan kirveelläni kuningatarta niin pahasti rintaan, että hän suistui maahan. En antanut mitään armoa, vaan paloittelin vastustajani, jotta hän ei kykenisi enää parantamaan itseään. Seuraavaksi söin yhdessä useiden heimotovereideni kanssa vanhan kuningattaren ruumiin. Siten minusta tuli heimon uusi kuningatar.
Ensimmäisenä toimenani johdin suuren joukon seuraajiani lähistöllä majailevan kaaossafarin kimppuun24. Heidät yllätettiin aamutoimissa ja me jyrisimme heidät jo pelkällä massallamme. Itse tapoin lyhyen, vaikkakin kiivaan kamppailun jälkeen retkeä johtaneen uroxin riimulordin ja söin hänenkin ruumiinsa. En tiedä tunnistiko hän minut ennen kuolemaansa. Kärsimme pieniä tappioita, mutta voimiaan menettänyt joukko ei kyennyt vastustamaan. Parantaja ja yksi orlanthilainen soturi pääsivät pakoon, enkä viitsinyt ajaa heitä takaa25. Palasimme kotiin voitokkaina ja heimoni jäsenet pitivät taistelua hyvänä enteenä, sillä ruokaa26 oli saatu melko mukavasti.
Joidenkin päivien kuluttua saapumisestani munin yhden munan, josta kuoriutui pieni skorpionityttö, jolla oli ihmisen ylävartalo, kuten itsellänikin. Hänellä oli isänsä laiha ruumiinrakenne, mutta minun ruskeat hiukseni. Silmät saattoivat ehkä olla Doronin. Tyttäreni tosiaan muistutti ihmismäisillä osillaan Lhankor Mhyn akolyyttiä, isäänsä ja häntä katsellessani tunsin oloni jotenkin oudoksi. En tiedä mitä se oli, mutta se ei ainakaan tuntunut samalta kuin tavallisten lasten syntymä. Siitä hetkestä alkaen päätin, että pitäisin hyvää huolta tyttärestäni ja että opettaisin hänelle kaiken osaamani. Ehkä hän haastaa minut joskus tulevaisuudessa kamppailuun kuningattaren asemasta, ehkä taas hänen ihmispuolensa voittaa ja hän odottaa, kunnes kuolen luonnollisesti tai jossakin taistelussa. Aika näyttää.
Joitakin vuodenaikoja paluuni jälkeen pesäämme saapui kaksi skorpionimiestä jostakin kaukaiselta seudulta. En osaa yhtään sanoa, kuinka he olivat onnistuneet tekemään sellaisen pitkän matkan, mutta sallin heidän jäädä joukkoomme. Näillä kahdella oli hyvät panssarit ja he tiesivät jotakin sivistyksestä. Molemmat olivat keskimääräistä älykkäämpiä, vaikka eivät läheskään ihmistasolla. Opin heiltä silti paljon seuduista, jotka heidän kertomansa mukaan sijaitsivat kaukana etelässä. Eräänä päivänä he vain yllättäen katosivat ja muutamaa päivää myöhemmin huomasin myös arvokkaan muodonmuutoskaulakoruni hävinneen. Annoin ajaa kaksikkoa takaa, mutta heitä ei löydetty27. Harmistuin menetyksestäni suuresti, sillä koru oli todellakin korvaamaton.
Tämän jälkeen olen johtanut heimoani rautaisella kouralla. Niskurointia en ole suvainnut ja mahdolliset kuningattareksi pyrkijät olen kylmästi tappanut, usein voimakkaalla myrkyllä tai taikuudella. Haluan varata kuningattaren aseman tyttärelleni, en kenellekään muulle. Enkä ole myöskään valmis kuolemaan, vaan haluan elää niin pitkään kuin kohtalo suo. Olen hautonut mielessäni ajatuksia vangituttaa joitakin ihmisiä, jotta tyttäreni, jonka skorpionitytölle outo nimi muuten on Donissa isänsä mukaan, saisi kosketuksen isänsä kulttuuriin. Toivon vain, että tollot heimoni jäsenet ymmärtävät mitä ilmaisuni "elävänä" tarkoittaa. En silti vihaa heitä, vaikka he ovatkin kovin tyhmiä ja heikosti oppivia.
Nyt on tullut aika lopettaa tarinani, jonka olen kirjoittanut ihmisiltä ryöstetylle pergamentille. Aion antaa viedä sen jonnekin ihmisten asuinsijojen lähelle, jotta se löydettäisiin. Kulkeutuuko se sopivien ihmisten käsiin vai tuhoutuuko, se on kohtalon kädessä. Tunnen kuitenkin kunnioittavani teolla Lhankor Mhytä, johon tunnen vieläkin noviisin läheisyyttä temppelistä lähdöstäni huolimatta. Toivon Tiedonjumalan siunaavan tätä tarinaa, vaikka sen onkin kirjoittanut vain skorpionikuningatar28.


Opiskelija Theranin huomautukset
1 Skorpionikansalla on epämiellyttäviä loitsuja, joilla he voivat muuttaa syömänsä uhrit puoliskorpionimiehiksi.
2 Tuhkatasanko on nimensä mukaisesti valtava, tuhkainen alue Dorastorissa, jossa sanotaan Gbajin kaupungin sijainneen ennen Arkatin saapumista ja Dorastorin tuhoa.
3 Skorpionimiesten hierarkia perustuu tosiaan toisten skorpionimiesten syömiseen. Ylemmäksi arvojärjestyksessä voi päästä vain syömällä korkea-arvoisempia tovereitaan.
4 Tämän pahan rituaalin arvellaan varastavan kuolleelta uhrilta tietoa ja osaamista, jotka syöjä saa.
5 Myös kuningattaren asema skorpionimiesheimossa ratkaistaan taistelemalla.
6 Tutkimukseni ovat osoittaneet, että hän on saattanut olla pienen lunarilaisen karavaanin jäsen, todennäköisesti Seitsemän äidin akolyytti.
7 Tällä nimellä kaaosta myötäilevät lunarilaiset kutsuvat pahaa Gbajia, jonka Arkat Humaktinpoika tappoi Ensimmäisen Ajan lopulla.
8 Thed on saastaisten vuohilaisten jumalatar ja heidän esiäitinsä, yksi kolmesta pahasta jumalasta, jotka toivat kaaoksen maailmaamme.
9 Samaa taikuutta harrastavat lännen viekkaat ja jumalattomat ihmiset. Moista jumalattomuutta ei Orlanth suvaitse alkuunkaan.
10 Bagog on skorpionimiesten jumalatar ja heidän esiäitinsä, inhottava kaoottinen hirviö.
11 Thanatar on yksi maailman pahimmista kaaoksen jumalista. Uroxin poika mestasi hänet Jumalajalla, mutta siitä huolimatta hän jäi henkiin. Kultilla on pahoja loitsuja, joilla se voi riistää uhrilta tietoa. Onneksi kuitenkin Lhankor Mhy suojaa meitä Thanatarilta, jonka seuraajat Orlanth puhaltakoon kumoon, Elmalin valo sokaiskoon, Yelmin tuli polttakoon ja Urox kaiken lopun tuhotkoon!
12 Kertomus saa minut epäilemään, että he olivat ogreja, ihmissyöjäpetoja, sillä tuskin kukaan ihminen noin alas vaipuisi ja toisaalta he halusivat todennäköisesti ihmislihaa syötäväkseen.
13 Vastaa lähinnä akolyyttiä Thanatarin kultissa, jonka Valind jäädyttäköön!
14 Thanatarilaiset, jotka Daga kuihduttakoon, riistävät uhreiltaan pään, joka ei kuole, vaan jatkaa irvokasta elämää.
15 Tässä tulee ilmi thanatarilaisten, jotka Magasta hukuttakoon, pelkurimainen luonne.
16 Skorpionimiesten parissa kaikki naiset munivat lapsia, vaikka kuningatar ehdottomasti eniten.
17 Pahalaakso on alavaa, soista maastoa, jota asuttavat lukemattomat kaaospedot.
18 Tämä kyseinen Doron katosi useita vuosia sitten, jo ennen kuin tämä kirjoitus saapui temppeliin. Hänen olinpaikastaan ei ole tietoa kuin itse Lhankor Mhyllä.
19 Inhottavaa ja eläimellistä! Orlanth heidät kirotkoon!
20 Temppelimme on tunnettu epäjärjestyksestä. Ehkä joskus saapuu kulttimme sankari ja järjestää kaikki asiakirjat paikoilleen…
21 Otaksun, että kirjoittaja valaistui keskustellessaan lunarilaisen akolyytin kanssa.
22 On esitetty väitteitä, että Gbajin sokaisemat voisivat jotenkin suojautua uroxien aisteilta. Härät tosin itse kiistävät tämän jyrkästi. Toisaalta kaoottisilla olennoilla on myös kykyjä piiloutua havaitsemiselta.
23 Soista ja kaaoksen täysin turmelemaa maata Dorastorissa. Maaperän sanotaan olevan pahemmin saastunut kuin mikään muu Dorastorin alueista.
24 Tässä paljastuu taas kaaospetojen petollinen luonne: kirjoittaja petti omat toverinsa. Orlanth hänet kirotkoon!
25 Parantaja selviytyi kuin ihmeen kautta takaisin ihmisten ilmoille. En tosin löytänyt enää häntä, jotta olisin saanut tarinan todenperäisyydelle vahvistuksen, mutta hänen kirjoittamansa matkaa koskevat asiakirjat tukevat tarinaa.
26 Kuten aikaisemminkin on todettu, skorpionimiehet syövät ihmislihaa.
27 Sain selville, että sama kaksikko saapui Vaaralinnoitukseen Etyriesin kauppiaan saattajina. Renekot ei voinut tehdä heille mitään, sillä lunarien sopimus suojasi heitä. Urox heidät tappakoon!
28 Kaoottisen pedon aivot ovat selvästi seonneet. Tiedon herra ei suojele kaaoksen turmelemia sekasikiöitä. Tietoa emme kuitenkaan voi tuhota, joten joudumme lisäämään tämän tarinan kaoottisten tekstien kokoelmaamme.

Lhankor Mhy suojelkoon tätä asiakirjaa ja suojatkoon meitä siinä piilevältä kaaokselta ja kaaoksen houkutuksilta!
Maan vuodenajan Illuusioon viikon Savipäivänä Häränpään Tiedon temppelissä vuonna kuusitoistasataa yhdeksäntoista,
[allekirjoitus] Theran Sinikirja

Tarinaan liittyvät:
Kuningatar Piikkikirveen tiedot
Tarinaan pohjautuvia seikkailuideoita



RuneQuest Seikkailut Pääsivu Kuningattaren tarina Piikkikirve Kauppias Vartijat Doron