Dracoliskot

Luonne ja ulkonäkö
Kukaan ei tiedä, dracoliskoja lukuunottamatta, miksi nämä mystiset olennot ovat majoittautuneet raunioille. Kenties syynä on jokin rituaali, ehkä alue on heille jotenkin pyhä, mahdollisesti dracoliskot ovat osuneet sattumalta paikalle tai jotakin muuta vastaavaa. He vahtivat muurien rajaamaa aluetta päivisin ja hyökkäävät kaikkien tunkeilijoiden kimppuun, pyrkien ajamaan heidät pois tai tappamaan heidät.
Soturidracoliskon nimi on Neljäs Valonsäihke ja hänet erottaa muista dracoliskoista neljästä selässä olevasta kirkkaasta täplästä. Hän on ollut vain vähän aikaa soturimuodossa, mutta käyttää lohikäärmetaikuutta paikatakseen heikohkoja asekykyjään nostamalla ominaisuuksiaan. Neljäs Valonsäihke osaa ainoastaan wanhaa wyrmiä, dracoliskojen sihisevää kieltä, eikä edes ajattele yrittävänsä kommunikoida muiden olentojen kuin dracoliskojen kanssa.
Kolme Neljännen Valonsäihkeen tiedustelijadracoliskoa ovat asekyvyiltään heikkoja, mutta tottelevat soturia kyselemättä tai edes ajattelematta käskyjen seurauksia.

Taktiikat
Neljäs Valonsäihke käyttää aina taistelussa lohikäärmetaikuuttaan ja tiedustelijat heittävät Salamanuolia heittoaseisiinsa. Dracoliskot hyökkäävät mieluiten ensin heittoaseillaan kauempaa ja sitten käyttävät meleetaistelussa lähitaisteluaseitaan.
Tiedustelijoista ei ole juurikaan vastusta kenellekään, mutta Neljäs Valonsäihke on vaarallisempi. Hänen suuri kokonsa ja voimansa nostavat vahinkomuutosta ja kestopisteitä.


Neljäs Valosäihke, soturidracolisko
 

VMA    
R-R
KOK
ÄLY
MHT
NPP
ULK

20 (30)      
14
19 (37)
17
14
12
12

Häntä
O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää

01-02  
03-05
06-07
08-11
12

13-15
16-18
19-20

01
03-04  
05-07
08-11
12-15
16-17
18-19
20

6/5 (6)     
6/6 (7)
6/6 (7)
6/6 (7)
6/7 (8)
6/5 (6)
6/5 (6)
6/6 (7)

Liike: 2
Väsymys: 29 (39)
Kestopisteet: 16 (21)                                          
Taikapisteet: 14
NPP IH: 3

Aseet ja panssari: Kokonaistaakka = 4,5. Väsymys = 29 (34 - 4,5).
Klanth, utuma, luusta tehty pitkäjousi, nuoliviini (20 nuolta/enc 1).

Ase
Klanth (vasen)
Utuma (oikea)   
Utuma (vasen)     
Pitkäjousi   
IH  
6
6
6
3
Hyö/Tor 
64/50
39/60
94/80
64/20
Vahinko    
d10+1+d6  
d6+1+d6
d6+1+d6
d10+1   
ENC/PP
2.0/12
1.0/8
1.0/8
0.5/8 

Lohikäärmetaikuus: Lohikäärmeennahka, Lohikäärmeenvoima, Kasvu.

Kyvyt: Väistö 70, Havaitse 71.

Kielet: Wanha wyrmi 40/-.

Huomio: Suluissa olevat tiedot lohikäärmeloitsujen jälkeen olevia arvoja. Käyttää Kasvua kolme kertaa, kasvattaa voimaansa Lohikäärmeenvoimalla ja torjuu vahinkoa Lohikäärmeennahalla. Vahinkomuutos on tällöin +3d6.

 

Tyypillinen dracoliskotiedustelija
 

VMA    
R-R
KOK
ÄLY
MHT
NPP
ULK

9      
10
8
14
8
16
11

Häntä
O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää

01-02  
03-05
06-07
08-11
12

13-15
16-18
19-20

01
03-04  
05-07
08-11
12-15
16-17
18-19
20

1/3     
1/3
1/3
1/3
1/4
1/3
1/3
1/3

Liike: 3
Väsymys: 16
Kestopisteet: 9                                          
Taikapisteet: 8
NPP IH: 2

Aseet ja panssari: Kokonaistaakka = 3,1. Väsymys = 16 (19 - 3,1).
Utuma, linko, 10 samariania, 10 chokinia.

Ase
Utuma
Chokin   
Samarin     
Linko   
IH  
7
2
2
2
Hyö/Tor 
39/32
34/-
34/-
34/-
Vahinko    
d6+1  
d6
d4+1
d8   
ENC/PP
1.0/8
1.0/2
1.0/2
0.1/- 

Henkitaikuus (42%): Parannus 2, Haava, Salamanuoli.
Kyvyt: Väistö 32, Havaitse 28.

Kielet: Wanha wyrmi 33/-.

 

Tiedustelija 1.   Tiedustelija 2.   Tiedustelija 3.

Häntä
O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää

1/3     
1/3
1/3
1/3
1/4
1/3
1/3
1/3

VP: 16
KP: 9
TP: 8
Utuma: 8

       Häntä
O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää
1/3     
1/3
1/3
1/3
1/4
1/3
1/3
1/3
VP: 16
KP: 9
TP: 8
Utuma: 8
       Häntä
O jalka  
V jalka
Vatsa
Rinta
O käsi
V käsi
Pää
1/3     
1/3
1/3
1/3
1/4
1/3
1/3
1/3
VP: 16
KP: 9
TP: 8
Utuma: 8