1. Bagogin temppeli
Tätä suurta ja korkeakattoista luolaa hallitsee iso ja verinen
puualttari, joka on koristeltu skorpionimiesaiheisin
kaiverruksin. Alttaariin on kiinnitetty useita kauniita kiviä,
joista vain kaksi on jonkin arvoisia (arvot 25 ja 30 lunaria).
Tässä luolassa suoritetaan Bagigin palvontamenoja jokaisena
illuusion viikon jääpäivänä. Menoihin kuuluu elävien
olentojen uhraus ym. epämiellyttävät asiat. Palvontaan ottavat
osaa kaikki klaanin jäsenet.
2. Kuningattaren kammio
Tämä suurehko luola on klaanin skorpionikuningattaren, Skrabin,
asunto. Luolan lattialla on joitakin nahkoja, joiden päällä
kuningatar nukkuu. Niiden sekaan hän on piilottanut arvokkaan
timantin (150 L), joka on puoliksi musta ja puoliksi keltainen.
Timantti on klaanin aarre ja he uskovat, että heidän suuri
esiäitinsä on sen lahjoittanut. Tämä ei kuitenkaan pidä
paikkaansa, eikä timantilla ole omituisesta ulkonäöstään
huolimatta mitään mystisiä vaikutuksia.
Skrab on keskimääräistä älykkäämpi ja voimakkaampi
skorpionimiesnainen. Hän voitti edeltäjänsä, joka alkoi
käydä jo vanhaksi, suuren näppäryytensä ja kaoottisen
regeneroitumisensa turvin. Edeltäjältään Skrab peri
silmukkahaarniskan, jota pitää lähes aina yllään. Bagog on
antanut Skrabille herätetyn skorpionin hänen
liittolaishengekseen.
Skrabin tiedot
3. Shamaanin kammio
Tämä pieni luola on klaanin shamaanin, Frighin, asunto. Luolan
lattialla on rituaaleja varten koristeltuja nahkoja ja pieni
rumpu, jota Frigh käyttää seremonioissaan. Seiniin on
piirrelty verellä erilaisia käsittämättömiä kuvioita.
Frigh on jo vanha skorpionimies, mutta hän on pysynyt sitkeästi
virassaan. Muut klaanin jäsenet, kuningatarta lukuunottamatta,
pelkäävät ja kunnioittavat häntä. Frighin järki on hidas,
mutta sen puutteen korvaa hänen suuri kaoottisen ominaisuuden
ansiosta noussut mahtinsa. Frigh on vanha konkari
henkiulottuvuudessa, mutta maallisesta vallasta hän ei välitä.
Frighin tiedot
4. Papin kammio
Tässä luolassa asuu Bagogin pappi, nimeltä Grad. Luolan
nurkassa on kasa järsittyjä luita. (Gradin tapa rentoutua on
purra luita.) Lattialla on kasa parkittuja ja varastettuja
nahkoja, joilla Grad nukkuu.
Grad sai virkansa vasta vähän aikaa sitten, kun vanha pappi
kuoli tapaturmaisesti. Grad ei ole kovin nuori, eikä hänellä
ole vielä paljoakaan kokemusta papin virasta. Hän on
skorpionimieheksi erittäin älykäs ja hänellä on yhteyksiä
läheisiin kaaosyhteisöihin. Grad on Bagogin suosiossa ja siksi
hänellä on oma lemmikkiskorpioni. Grad taistelee mielellään
ja johtaa skorpionimiestaistelijoita.
Gradin tiedot
5. Miesten asunto
Tämä suuri luola on miespuolisten skorpionimiesten yhteinen
asunto. Luola on likainen, mutta muuten tyhjä.
Skorpionimiesten
tiedot
6. Naisten asunto
Tässä luolassa asuvat naispuoliset skorpionimiehet. Kuten
miestenkin, naisten luola on hyvin likainen.
Kaikki naiset ovat sen verran heikkoja, ettei kukaan heistä edes
ajattelisi haastaa nykyistä kuningatarta.
Skorpionimiesnaisten
tiedot
7. Lasten asunto
Tämä luola on skorpionimiesten tarkimmin varjeltu kammio.
Täällä asuu heidän jälkikasvunsa, kahdeksan
skorpionimieslasta. Luola on likainen ja täynnä erilaisia
esineitä, joilla lapset leikkivät, kuten kiviä, luita,
puunkappaleita, nahanpalasia, jopa 53 lunarin kolikkoa, jotka
aikuiset ottivat tappamaltaan kauppiaalta.