Tarina


Viisasten kaupungin Tiedon Temppelin asiakirja 2740-48-TR.13
Kertomuksen kirjoitti Darem Kirjurin, sellaisena kuin sen muisti 1620 AA

Luokseni saapui vuonna 1620 aurinkoaikaa eräs vanha mies. Hän oli kalpea ja saapui yöaikaan. En tiedä kuinka hän tiesi minun olevan temppelissä, sillä minulla on oma asunto kaupungissa.
- Haluan kertoa teille erään ikivanhan tarinan, sanoi mies äänellä, josta olisi voinut luulla hänen olevan vasta kolmenkymmenen.
- Näytätte hyvin kalpealta, hyvä mies. Te tarvitsette lääkäriä, sanoin miehelle huolestuneena hänen kalpeudestaan.
- Ei, en tarvitse lääkäriä. Voin aivan hyvin.
- No jos ette parantajaa halua, niin voitte kai istua ja kertoa tarinanne, sanoin viitaten tuolia.
- Hyvä, aloitan tarinan, hän sanoi istuen tuolille.
- Tarina kertoo satojen vuosien takaa eräästä prinsessasta, jonka vanhemmat olivat Balazarin korkeimpia hallitsijoita.
Sattuipa kerran niin, että prinsessa käveli yksikseen puutarhassa ja hänelle ilmestyi eräs vähäinen jumala, joka on jo häipynyt unholaan.
Jumala, jonka nimi oli Gyllan, piti kovasti eräästä sormuksesta, jota prinsessa kantoi sormessaan.
- Tarjoan sinulle kymmenentuhatta kultarahaa (silloinen kultaraha oli erittäin arvokas: n. 100 lunaria) tuosta sormuksesta, tai kävelymatkan puutarhassani.
- Jos valitset kultarahat, saat ne heti, mutta puutarhassani saat kaikki aarteet, jotka haluat kerätä. Saat kuitenkin kulkea puutarhan läpi vain yhden ainoan kerran, mutta kerätä niin paljon rikkauksia, kuin haluat.
Prinsessa mietti ehdotusta hetken, tarkastellen arvokasta sormustaan ja sanoi vihdoin Gyllanille:
- Valitsen kävelyn puutarhassasi ja tässä on sormus.
Gyllan otti ihastuneena sormuksen vastaan, sillä se oli silloinkin ikivanha ja niin kaunis, että tavallinen kuolevainen olisi sokaistunut sen loisteesta.
- Päästä minut siis puutarhaasi, virkkoi prinsessa kärsimättömästi.
Gyllan napsautti sormiansa ja prinsessan eteen aukeni kultainen portti, jonka ovenkappaleet oli tehty hopean ja kullan sekoituksesta ja koristeltu jalokivillä.
Prinsessa astui sisään huumaantuneena, sillä hänen vanhempiensa palatsikin kalpeni Gyllanin puutarhan rinnalla.
- Muista mitä minä sanoin! varoitti jumala.
Prinsessa ei kuunnellut, vaan alkoi heti keräämään puiden oksilla ja pensaissa roikkuvia timantteja.
Puutarhassa oli monta lähdettä, jotka syytivät veden sijasta kultahiekkaa. Hiekassa uiskenteli satoja timanttisia kaloja ja ilma oli täynnä kauniita lintuja.
Prinsessa huomasi tien, jonka päällä seisoi, liikkuvan. Tie oli puhdasta kultaa ja kuljetti prinsessaa puiston läpi.
Nämä pienet timantit ovat turhia, koska voin kerätä vielä isompia, tuumi prinsessa ja heitti keräämänsä timantit pois.
Tie kulki yhä suurempien ja suurempien timanttien ohi, mutta prinsessa piti niitä kaikkia liian pieninä itselleen.
Pian kuitenkin kävi niin, että puutarhan poistumisportti lähestyi ja prinsessalle tuli kiire kahmia timantteja mukaansa, vaan hän ei saanut ainoatakaan ja tie vei hänet kultaisesta portista ulos.
Prinsessa huomasi seisovansa taas yksin puutarhassaan. Portti oli poissa ja niin myös Gyllan.
Prinsessa vilkaisi sormeaan ajatellen kaiken olleen vain unta. Sormusta ei kuitenkaan ollut sormessa ja prinsessalle valkeni se, että oli ollutkin oikeassa puutarhassa, mutta oli ahneudessaan jäänyt ilman timantteja.
Nolo prinsessa katui ahneuttaan ja päätti iloita omista rikkauksistaan, eikä koskaan enää luottanut epävarmoihin asioihin.
Mies lopetti kertomuksensa ja katsoi kysyvästi minuun.
- No, onko tarina tarpeeksi mielenkiintoinen arkistoihinne? mies kysyi.
- Jaah. Vaikea sanoa. Satuja meillä on paljonkin arkistoissa, vastasin kiusaantuneena, peläten loukkaavani vanhusta.
- Tarinani ei ole satu, mies lausui painokkaasti.
- Asiaahan voi tietysti harkita, sanoin hienotunteisesti.
- Voihan asiasta ottaa selvää. Teillä on varmasti tietoja menneistä kuninkaallisista. Prinsessan nimi oli muuten Felinia, mies intti sitkeästi.
- Otan asiasta selvää ja kirjoitan sen muistiin, sanoin väsyneenä.
- Jos sallisitte minun kuitenkin mennä nukkumaan, sillä olen valvonut viisi päivää ja yötä melkein tauotta kirjoittaessani erästä elämänkertaa, pyysin mieheltä.
- Niinpä niin. Te nuoret tarvitsette unta, sanoi vanhus nauraen omituisesti.
- Näkemiin sitten! toivotin miehelle.
- Näkemiin, vaikka tuskin enää kohtaamme, sanoi mies huoaten.
Mies poistui ja minä kävelin asunnolleni.
Matkalla hämäännytin erään ammattitaidottoman varkaan ja lävistin toisen miekalla.
Varkaat olivat typeriä luullessaan pystyvänsä nujertamaan minut, kokeneen Lhankor Mhyn papin, myös hyvän miekkailijan.
Kotona kerroin vaimolleni tarinan ja hän kyseli minulta paljon vanhasta miehestä.
- Eikö sinulle tule mitään mieleen kalpeudesta? kysyi vaimoni.
- No, tietysti vampyyrit ovat kalpeita ja olisin arvellut häntä vampyyriksi, ellei hän olisi ollut niin erikoislaatuinen: tuli noin vain luokseni, eikä yrittänyt imeä minua kuiviin, sanoin.
- Se on kyllä omituista, mutta rauhallisempi olisin, jos vanhus olisi tullut Yelmin paistaessa temppeliin. Mikään vampyyri ei siedä Yelmin kirkkautta.
- Se ei kuitenkaan haitannut mitään, sillä minulla on loitsuhenki sidottuna työhuoneeni oveen, joka heittää automaattisesti vieraisiin Havaitse vihollinen -loitsun ja vanhuksella ei ollut loitsun mukaan pahoja aikeita.
Emme ajatelleet asiaa enempää.
Lupaukseni tarkistaa tarina myöhästyi melkoisesti, koska minulla oli työkiireitä.
Kuitenkin eräänä päivänä huomasin vilkaista Balazarin kuninkaallisia koskevaa teosta ja ällistyksekseni löysin Felinian nimen vuonna 794 hallinneesta kuningassuvusta.
Felinia oli silloisen kuninkaan neljästä tyttärestä nuorin ja tuli kuuluisaksi järjestämistään suurista juhlista.
Lisäksi löysin eräästä ikivanhasta kirjasta viittauksen Gyllaniin.
Se oli vain vanha runo, joka menee näin:

Ihaili kaunista sormusta
jumala niin mahtava.
Hän tarjos siitä omaisuuden
se oli maan kaunehin.
Vaan prinsessa vaati maksun kovan
timanttipuutarhan Gyllanin oman.
Siihen Gyllan suostui totta kai
ja sormuksen maksuksi sai.
Ei prinsessa kuitenkaan ahneuksissaan
nähnyt timantteja enää missään.

Tapaus jäi hämmästyttämään minua ja siksi pidän parhaana liittää sen taruihin.

Balazarilaisten ajanlasku alkaa aurinkon nousemisesta taivaalle, joka tapahtui noin 1620 vuotta sitten.
Balazar on minun kampanjassani vauras ja sivistynyt kuningaskunta.
Lunari on rahayksikkö, joka vastaa suunnilleen yhden ihmisen päiväaterian hintaa.
Hämäännys on erään loitsun nimi, joka sanalla sanoen hämäännyttää uhrin.
Lhankor Mhy on tiedon jumala.
Yelm on aurinko Gloranthassa.
Pääsivu
RuneQuest
Seikkailut
Pelihahmot
Tarinat
Kartat
Lomakkeet
Käännökset
Irkkipelit
Muuta
Palaute
Vieraskirja